Fingrid niminen yhtiö hoitaa sähkön suomessa

Toiminta tehopulassa
Sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Tehopulaksi kutsutaan tilannetta, jossa sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta.

käyttää tuotanto- ja kulutustilanteen kiristyessä kolmiportaista menettelyä:


Kiristynyt tehotilanne

Kun tuotanto- ja kulutusennusteet osoittavat, että tuotanto ja tuonti eivät lähitunteina mahdollisesti riitä kattamaan kulutusta, Fingrid lähettää sähkömarkkinatoimijoille "kiristynyt tehotilanne" -ilmoituksen. Toimijoita pyydetään tarkastamaan suunnitelmansa ja varautumaan tilanteeseen.


Tehopula

Tehopula syntyy kun Fingrid joutuu käynnistämään verkko-ja tuotantovikoja varten hankittua reserviä (mm. kaasuturpiinit) korvaamaan puuttuvaa tuotantoa. Sähköjärjestelmän kyky selvitä yllättävistä vioista alenee.


Vakava tehopula

Vakavassa tehopulassa kaikki reservit ovat jo käytössä ja lisäksi Fingrid joutuu rajoittamaan kulutusta turvatakseen koko sähköjärjestelmän toiminnan. Kulutuksen rajoittaminen tehdään pyytämällä paikallisia sähköyhtiöitä rajoittamaan oman toimialueensa sähkönkulutusta ennalta laadittujen suunnitelmien mukaisesti.
1363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jonain päivänä valot sammuvat ja silloin nähdään kuka jää henkiin! Maastokelpoiset miehet ja naiset selviävät ilman sähköhammasharjaa ja astiankuivauskonetta, mutta miten käy tuulitakkikansan kun se ei enää saa katsoa tv:stä Salattuja elämiä tai vapaapainia? Kuolevat jo pelkkään järkytykseen, tai sitten viimeistään nälkään ja kylmään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jotta on riittävästi jatkuv... kirjoitti:

Toiminta tehopulassa
Sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Tehopulaksi kutsutaan tilannetta, jossa sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan kulutusta.

käyttää tuotanto- ja kulutustilanteen kiristyessä kolmiportaista menettelyä:


Kiristynyt tehotilanne

Kun tuotanto- ja kulutusennusteet osoittavat, että tuotanto ja tuonti eivät lähitunteina mahdollisesti riitä kattamaan kulutusta, Fingrid lähettää sähkömarkkinatoimijoille "kiristynyt tehotilanne" -ilmoituksen. Toimijoita pyydetään tarkastamaan suunnitelmansa ja varautumaan tilanteeseen.


Tehopula

Tehopula syntyy kun Fingrid joutuu käynnistämään verkko-ja tuotantovikoja varten hankittua reserviä (mm. kaasuturpiinit) korvaamaan puuttuvaa tuotantoa. Sähköjärjestelmän kyky selvitä yllättävistä vioista alenee.


Vakava tehopula

Vakavassa tehopulassa kaikki reservit ovat jo käytössä ja lisäksi Fingrid joutuu rajoittamaan kulutusta turvatakseen koko sähköjärjestelmän toiminnan. Kulutuksen rajoittaminen tehdään pyytämällä paikallisia sähköyhtiöitä rajoittamaan oman toimialueensa sähkönkulutusta ennalta laadittujen suunnitelmien mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu