Mitein huono

jos tämä pitää paikkansa:

"METEORIITIN epäillään surmanneen kaksi paimentolaista Pohjois-Intiassa. Paikallisen poliisin mukaan ryhmä paimentolaisia oli ollut pellolla, kun tunnistamaton lentävä esine oli iskeytynyt maahan ja räjähtänyt jättäen jälkeensä kraaterin. Esinettä arvellaan meteoriitiksi. Poliisi tutkii tapausta yhdessä ulkomaalaisten asiantuntijoiden kanssa."

Meinaan, että eikös tuollainen ole melkoisen epätodennäköinen tapahtuma. Ei nähtävästi mahdoton sitten kuitenkaan, edellyttäen että uutinen pitää paikkansa.
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä ettei meteoriitti iskenyt USA:n.Israelin tai "jonkun väkirikkaan terroristi valtion" suureen kasvukeskukseen,asetehtaaseen,voimalaitokseen tms.paikkaan joka helposti räjähtää.

Äänestä
  • Nii, hyvä ku tuollaset köyhät ja vääränväriset ihmiset saa tuollasta maistaa. Oishan se ny kurjaa, jos jollekkin meistä suurista, mahtavista ja hurskaista valkoisista soturi-runoilijoista kävis noin.

    ^^

    Äänestä

mmmmmmmmmmmmmmenee sitten vasta kun kannetaan

Äänestä

taitaa olla lotossa täysosuman voittamiseen moninkertainen mahdollisuus tuollaiseen verrattuna.
ja vaikka ei olisikaan, ottaisin mieluummin täyspotin lotosta, kuin meteoriitin niskaani!

Äänestä
  • Muistelisin lukeneeni jostain, ettei toistaiseksi ole rekisteröity yhtäkään todistettua tapausta, jossa meteoriitti olisi aiheuttanut ihmisen kuoleman. Toki niitäkin tapauksia on, ainakin luulen, mutta niitä ei ole varmuudella todistettu. Läheltä piti-tilanteita on kyllä ollut. Eräskin uusi-seelantilainen rouvashenkilö järkyttyi, kun nyrkin kokoinen meteoriitti pamahti katon läpi olohuoneeseen muutama vuosi sitten ja viime vuonna norjalaisperheen takapihalle tupsahti suunnilleen samankokoinen murikka. Nuo nyt eivät olisi tappaneet, elleivät sitten olisi napsahtaneet suoraan päälakeen, mutta likipititilanteita kuitenkin...

    Kyllä Intian pojat saivat oikean tuplajättipotin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuri voikaan olla kirjoitti:

jos tämä pitää paikkansa:

"METEORIITIN epäillään surmanneen kaksi paimentolaista Pohjois-Intiassa. Paikallisen poliisin mukaan ryhmä paimentolaisia oli ollut pellolla, kun tunnistamaton lentävä esine oli iskeytynyt maahan ja räjähtänyt jättäen jälkeensä kraaterin. Esinettä arvellaan meteoriitiksi. Poliisi tutkii tapausta yhdessä ulkomaalaisten asiantuntijoiden kanssa."

Meinaan, että eikös tuollainen ole melkoisen epätodennäköinen tapahtuma. Ei nähtävästi mahdoton sitten kuitenkaan, edellyttäen että uutinen pitää paikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu