Huolestuttavan paljon on tänä päivänä saarnaajia jotka ovat valmiita vaihtamaan kristilliset arvot maallisiin arvoihin. Paholainen on jo toiminnallaan onnistunut tekemään luterilaisesta kirkosta toimintakyvyttömän maallisia arvoja tukevan laitoksen. Miten voisimme estää helluntailaisuutta päätymästä samaan tilaan mihin kirkko on päätynyt? Me emme voi vaihtaa Kristusta maailmaan. Monet saarnaajat kuitenkin ovat kuvannollisesti myyneet sielunsa. Helluntailaisuus on lähtenyt erittäin huolestuttavasti kehittymään maallistumisen suuntaan.
Helluntailaiset arvot
ja luopiot
2197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En usko, että monet kieltävät tuon asian todenperäisyyttä.
Ehkä tuohon voisi syyksi laittaa, ensi-rakkauden ja Jumalan-pelon katoamisen.
Tai ne uskoon tulleet, jotka ovat ihmeiden perässä juosseet muutamia vuosia, ovat kyllästyneet niihin iheisiin, jotka eivät kanna uskoamme perille asti.
Ihmisen lihallisuus ei tyydy tämän ajan antiin, eikä saa oikeaa rauhaa tästä maailmasta.
Tosin uskossa kuulukin olla nuo kasvukivut ja eri vaiheet, kuten lapsella normaalistikin on, mutta vain Kristuksessa on täydellinen rauha, joka kantaa pahimpienkin myrskyjen ylitse.
Tosin tuo ajatuksesi uskovien luopumisesta on eräs aikamme merkki, jonka pitää tapahtuman, jotta kirjoitukset kävisivät toteen.
Siunausta sinulle.
Kylmenee useimpien rakkaus.
On turha pelätä tulevaa maallistumista. Se on tapahtunut jo. Julistajilla on vain tavoitteina kivipalatsi, mersu, ja luksuselämä...
Nuo jotka käyttävät jumalisuutta keinona voiton tavoitteluun....Näin se on...
Se mikä joskus on ollut herätysliike, ei ole sitä enää, kuin joidenkin paikoilleen juuttuneissa päiväunissa...
Niin, on siellä vilpittömiäkin palvelijoita, ja poikkeus vahvistaa säännön.