KOHTA 1

Sarjani alkaa. Ensimmäinen Itsenäisyyspuolueen vaaliohjelmakohta on hätkähdyttävä kaikessa typeryydessään, vääryydessään ja sanoinkuvaamattomuudessaan.

"Maamme itsenäisyys ja puolueettomuus palautettava"

"1)Valtiollisen itsenäisyytemme säilyttämistä on perinteisesti pidetty kaiken poliittisen toiminnan keskeisimpänä tavoitteena. Nyt siitä on kuitenkin luovuttu ja alistuttu EU:n määräysvaltaan.
Kansallemme on palautettava sille kuuluva valtiollinen itsenäisyys. Tähän sisältyy myös itsenäisen raha- ja talouspolitiikan sekä oman rahan palauttaminen ja maamme vapauttaminen EU:n keskuspankin määräysvallasta.
Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on toteutettavissa eduskunnan päätöksellä. Unionista irtaantumisesta ei aiheudu Suomelle mitään maksuja, mutta se vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista jatkuvasti kasvavista maksuista.
Suomen ja EU:n suhteet ovat järjestettävissä erillisillä kauppa- ja muilla sopimuksilla, kuten Sveitsi on tehnyt tai ensivaiheessa siirtymällä maamme EU:hun liittämistä edeltävään tilanteeseen eli Eta-sopimuksen piiriin, jossa ovat Norja , Islanti ja Liechtenstein."

Ensinnäkin - jos Suomen ei enää tarvitsisi maksaa EU:n nettomaksuja, köyhtyisitte. Tämä johtuisi siitä, että EU:n suojaavat siivet eivät enää lepattaisi yllänne.

Toiseksi: kansa ei tarvitse valtiollista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan. Tämänhän pitäisi olla poliittinen itsestäänselvyys!

EU:n määräysvaltaan alistuminen ei ole pakon edessä tehtyä tai perverssiä alistumista, vaan kyseessä oli sotilaallinen ja poliittinen välttämättömyys. Jos ette olisi liittäneet Suomea EU:hun, olisimme nyt yksin kylmässä maailmassa.

Entä kuka tai mikä teille pitäisi talouskuria, jos luopuisitte EU:n talouskasvuihanteesta ja päivät pitkät tekisitte töitä "inhimilliseen tahtiin"??
382665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

>>>>Ensinnäkin - jos Suomen ei enää tarvitsisi maksaa EU:n nettomaksuja, köyhtyisitte. Tämä johtuisi siitä, että EU:n suojaavat siivet eivät enää lepattaisi yllänne.

Toiseksi: kansa ei tarvitse valtiollista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan. Tämänhän pitäisi olla poliittinen itsestäänselvyys!

Äänestä
  • EU:n antama suoja on niin kokonaisvaltaista ja hyvää, että sitä ei ole syytä luovuttaa pois. EU on inhimillisyyden kehto.

    Äänestä

  • Hei, kiitos! En ole tiennytkään koko ihmisestä, nyt lukemaan mielenkiinnolla -->

    Äänestä

  • Kutsun Ari Ojapellon saunan taakse. Kirjoituksia en voi suositella luettavaksi kenellekään, joka haluaa menestyä nyky-yhteiskunnassa keinolla millä hyvänsä. Eikö Ojapelto tajua, kuinka vaarallista olisi, jos yhteiskunta muuttuisi toiseen suuntaan?

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    Hei, kiitos! En ole tiennytkään koko ihmisestä, nyt lukemaan mielenkiinnolla -->

    Taas te kapinalliset aloitte verkostoitumaan! VÄÄRIN.

    Äänestä


  • talollinen kirjoitti:

    Taas te kapinalliset aloitte verkostoitumaan! VÄÄRIN.

    Ihan oikein:) ajattele kuinka eu vastustajat verkostoituvat ja eu hajoaa:)

    Äänestä

IPU-änkyrät haaveilevat rusinapulla-tilanteesta. Siis muka kaikki hyödyt maksamatta mitään! Eivätkö he tiedä, että ilmaisia lounaita ei ole olemassa? Eihän Brysselissä niin typeriä olla, että eroaminen palkittaisiin. Suomi joutuisi maksamaan Norjan tavoin maksuja ranteet kipeinä saamatta edes vaikuttaa päätöksiin. Norjalla kenties on varaa moiseen luksukseen, mutta ei koskaan Suomella. Jäsenyys on maallemme ehdottoman edullista jo nyt saatikka tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Kulkaapas nistit. Te saatte oikein rykäletappion. Kyllä kansa tietää. Euvostoliitosta tullaan eroamaan pian!

    Äänestä

  • Kiva kirjoittaa itsellensä?

    Äänestä

  • EU-yhteiskuntaamme uhkaa kuitenkin järjestäytynyt EU:n vastustus. Suomen tulisi olla EU:ssa nöyrä, että saisimme omat etumme tyydytettyä mahdollisimman hyvin. Mutta elämöivät EU:n vastustajat pilaavat EU-hyödyn jota saamme me.

    Äänestä

  • Hiler kirjoitti:

    Kulkaapas nistit. Te saatte oikein rykäletappion. Kyllä kansa tietää. Euvostoliitosta tullaan eroamaan pian!

    EU voittaa vaalit!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU-yhteiskuntaamme uhkaa kuitenkin järjestäytynyt EU:n vastustus. Suomen tulisi olla EU:ssa nöyrä, että saisimme omat etumme tyydytettyä mahdollisimman hyvin. Mutta elämöivät EU:n vastustajat pilaavat EU-hyödyn jota saamme me.

    Mitä hyötyä/etuja siitä eusta on Suomelle ollut? perustele:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU voittaa vaalit!

    Vaalit??? siis meinaaatko että eu äänestää vaaleissa?:(

    Äänestä

"EU:n suojaavat lepattavat siivet".Miltä ne suojaa?
Ja keitä ne suojaa? Kaikki mailman maat jotka eivät
kuulu EU:hun,ovatko he yksin kylmässä maailmassa?
Meneekö Sveisillä,Islannilla ja Norjalla huonosti?
Ovatko he siellä "kylmässä maailmassa" Onko heidän
taloutensa jotenkin kuralla kun eivät ole EU:n
holhouksessa? Mitä muuta EU:sta Suomalaiset ovat
saaneet kuin nettomaksajan osan,paksun pinon
holhousdirektiivejä,kalliin ja byrokraattisen
virkamiesten armeijan,leipäjonot,kumileimasineduskunnan,
kohtuuttoman tuloerojen kasvun,ja pysyvän työttömyyden.Olo on vähän niin kuin jengin
pienimmällä jätkällä, joka uskataa jo vittuilla
naapurin mummolle jos pitää jengin johtajan
tupakassa,ja uskoo siihen että tarvittaessa
pääsee sen selän taakse piiloon.

Äänestä
  • Teillä on Suomessa itsenäinen päätösvalta. Ilman EU:ta Suomi ei olisi itsenäinen, vaan Neuvostoliiton hallussa. EU:n suojaavat siivet suojaavat sinua ja minua. EU on vaihtoehto - ja EU-puolueet ainoa vaihtoehto.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Teillä on Suomessa itsenäinen päätösvalta. Ilman EU:ta Suomi ei olisi itsenäinen, vaan Neuvostoliiton hallussa. EU:n suojaavat siivet suojaavat sinua ja minua. EU on vaihtoehto - ja EU-puolueet ainoa vaihtoehto.

    pihalla. Minkäköhän väristen lasien läpi tätä maailmaa katselet ja mitkä suodattimet ovat korvissasi kun väität Suomella olevan itsenäisen päätösvallan. Voisin luetella pitkän listan komission päätöksiä jotka suorastaan ovat vahingollisia Suomelle ja joita Suomen eduskunta ei ilman EU:ta olisi koskaan hyväksynyt.Ei niin pientä asiaa ole mihin EU ei puuttuisi,Sinulle se saattaa olla taloudellisesti hyvä vaihtoehto mutta ei läheskään
    kaikille.Eu-intoilioiden liturgiaan kuuluu toistaa
    että Suomi on itsenäisempi kuin koskaan ja kaikki
    positiiviset asiat ovat EU:sta,mutta eivät kuitenkaan pysty tuomaan mitään faktoja kehiin.
    ET vastannut kysymykseen mitkä ne EU:n suojaavat
    siivet ovat. Kuuluu kenties samaan sarjaan kuin
    se kuviteltu juna johon oli pakko hypätä maksoi
    mitä maksoi. Ja maksaahan se.Lipun hintaa nostetaan vielä vaikka perille on päästy jo ajat
    sitten.Mutta junan henkilökunnalla ovat loisto-oltavat niin kauan kuin matkustajat suostuvat olemaan karjavaunussa lypsylehmän osassa.

    EU tulee hajoamaan murenemalla sisältä päin
    omaan mahdottomuuteensa kuin Neuvostoliitto.Millään
    epädemokraatisella yhteisöllä ei ole tulevaisuutta.Sen verran olen historiasta oppinut.
    EU:N perustuslaki on siitä jo oiva esimerkki.

    Äänestä

Lillukanvarsimies, vain talousksvu nolla ratkaisee ongelmat,tämä ei ole kirkon eikä jumalan päätettävissä.

Äänestä
  • Mutta EU:n päätettävissä on. Talouskasvu on välttämätöntä. EU on määrännyt niin.

    Itsenäisyyspuolueen agentti on tuhottava.

    Äänestä

Hyvä talollinen! Jatka, niin saamme nauraa sinulle ja EU:lle!

Äänestä
  • EU:lle ei naureta. EU:lla on monia, hienoja projekteja jotka ovat kivempia kuin EU-vastainen änkyröinti! Menkää projektiin!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:lle ei naureta. EU:lla on monia, hienoja projekteja jotka ovat kivempia kuin EU-vastainen änkyröinti! Menkää projektiin!

    naureta, itketään sitten.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:lle ei naureta. EU:lla on monia, hienoja projekteja jotka ovat kivempia kuin EU-vastainen änkyröinti! Menkää projektiin!

    "EU:lla on monia, hienoja projekteja"

    Kerroppa muutama esimerkkiprojekti?

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:lle ei naureta. EU:lla on monia, hienoja projekteja jotka ovat kivempia kuin EU-vastainen änkyröinti! Menkää projektiin!

    Tiedän kyllä, että tavallisilta ihmisiltä huijaaminen ja varastaminen erilaisilla hienoilla EU-projekteilla on kivaa, mutten viitsi alentua kaltaisiesi tunkiohaisunäätien tasolle.

    Sen sijaan voisin alkaa huijaamaan EU:ta yhdessä Savon Mafian kanssa. Se vasta kivaa onkin. Tule mukaamme, niin kaadamme yhdessä koko EU:n - tuon infernaalisen ripulituotteen. :)

    Äänestä

  • NoWork kirjoitti:

    naureta, itketään sitten.

    Miksi ette vain alistu tyytyväisinä EU:n tarkoituksenmukaisiin päätöksiin? Niin Keskusta, Kokoomus ja SDP teiltä tahtovat.

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    "EU:lla on monia, hienoja projekteja"

    Kerroppa muutama esimerkkiprojekti?

    - talouskasvuprojektit
    - opiskelijaprojektit
    - ydinvoimaprojektit
    - erilaiset sotilaalliset operaatiot (mm. Bosniassa) osoittavat, että EU on suvereeni suurvalta.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Tiedän kyllä, että tavallisilta ihmisiltä huijaaminen ja varastaminen erilaisilla hienoilla EU-projekteilla on kivaa, mutten viitsi alentua kaltaisiesi tunkiohaisunäätien tasolle.

    Sen sijaan voisin alkaa huijaamaan EU:ta yhdessä Savon Mafian kanssa. Se vasta kivaa onkin. Tule mukaamme, niin kaadamme yhdessä koko EU:n - tuon infernaalisen ripulituotteen. :)

    EU on ikuinen kuin pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ikään. Sinun pitäisi olla ylpeä tämänkaltaisen suurvallan jäsenyydestä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:lle ei naureta. EU:lla on monia, hienoja projekteja jotka ovat kivempia kuin EU-vastainen änkyröinti! Menkää projektiin!

    Sinne eu paska projektiisi:) tervemenoa vain:) jää sinne!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    - talouskasvuprojektit
    - opiskelijaprojektit
    - ydinvoimaprojektit
    - erilaiset sotilaalliset operaatiot (mm. Bosniassa) osoittavat, että EU on suvereeni suurvalta.

    1.Mikäon talouskasvu projekti? talouskasvu projektisi on ihan omaa mielikuvituksesi tuotetta:) 2.opiskelija projekti? opiskelija projektisi kuvittelet senkin siellä oman pääsi sisällä:) 3,ydinvoima projekti? hmm..eulla oli ydinvoima projekteja mutta ne onneksi kaatuivat liian korkeisiin kiustannuksiin:) 4.sotilas operaatiot? operaatio ei ole (projekti) kaikki eun sotilas operaatiot ovat mnenneet metsään:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on ikuinen kuin pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ikään. Sinun pitäisi olla ylpeä tämänkaltaisen suurvallan jäsenyydestä.

    Olipa hullun niminen keisarikunta hahahahhha

    Äänestä

Sama talouskasvu virsi sinulla:) et edes tiedä mitä kyseinen sana tarkoittaa:)

Äänestä
  • Talouskasvu tarkoittaa hyvinvointia. EU on hyvä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Talouskasvu tarkoittaa hyvinvointia. EU on hyvä.

    Vastannut itse kysymykseen totesit vain:talouskasvu=hyvinvointia,jos et osaa selittää sanaa talouskasvu kuin sanalla (hyvinvointi) niin sinulla lienee vielä paljon luettavaa, ainakin jotta sanomasi ymmärrettäisiin paremmin kun jauhat sanoja eu/talouskasvu/nato etkä osaa selittää niitä sanoja annat typerän kuvan itsestäsi ja eusta.Ps vinkkinä voisin sanoa että hyvinvoinnilla ja talouskasvulla on aika vähän tekemistä toistensa kanssa:)ja mitä tarkoitat sanalla hyvinvointi?

    Äänestä

utopia joka on muuttunut dystopiaksi. Talollisen epätoivoinen höpöttely vain vahvistaa sen, mitä on sanottu EU:ta vastaan.
Otetaanpa pari esimerkkiä talollisen huluudesta:

"Ensinnäkin - jos Suomen ei enää tarvitsisi maksaa EU:n nettomaksuja, köyhtyisitte. Tämä johtuisi siitä, että EU:n suojaavat siivet eivät enää lepattaisi yllänne."
Huvittaa tuo hullun väite "suojaavista siivistä" ja köyhtymisestä.
Mielipiteeni on, että EU ei suojaa meitä suurelta Itäiseltä, mitä talollinen tuolla mainostaa, vaan pikemminkin lähentää meitä siihen entistä pahemmin. Kun suurten valtioiden etuja ei voida laitaa uhatuiksi, niin Venäjä voi kiristää EU:ta maakaasulla MIELINMÄÄRIN piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista. Ja kyllähän varmaan EU pakottaa Suomalaiset lopulta päästämään jonkun putken Suomenlahden halki niin että siinä on suuri vaara noiden "vahinkojen" kanssa.....


"Toiseksi: kansa ei tarvitse valtiollista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan. Tämänhän pitäisi olla poliittinen itsestäänselvyys!"
Pah. Nykyinen "itsenäisyys" on itsenäisyyttä vain liikemiehille ja näille poliitikoille.

"Entä kuka tai mikä teille pitäisi talouskuria, jos luopuisitte EU:n talouskasvuihanteesta ja päivät pitkät tekisitte töitä "inhimilliseen tahtiin"??"
Turhaa sopotat "talouskasvustasi". Talouskasvu sisältää runsaita irtisanomisia, terrorisoivan ay-liikkeen, runsaan korruption hyvä veli-organisaation jalostetussa muodossa, konkursseja ja muutaman, jättiläisiksi paisuneen yhtiön, jotka hallitsevat markkinoita.

Äänestä
  • "Pah. Nykyinen "itsenäisyys" on itsenäisyyttä vain liikemiehille ja näille poliitikoille."

    Mutta niin on määrätty. Ette te voi tilannetta muuttaa.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    "Pah. Nykyinen "itsenäisyys" on itsenäisyyttä vain liikemiehille ja näille poliitikoille."

    Mutta niin on määrätty. Ette te voi tilannetta muuttaa.

    kun huomaat roikkuvasi hirrestä Aleksanteri II:n patsaasta toveriesi kanssa? Ettei tätäkään voi muuttaa?

    Äänestä

Tässä oikein kippurassa nauranut sun jutuille on rinnastettavissa sanotaan"LEHMÄT LENTÄÄ"
Aloitetaan nää sun juttujes purkaminen tuosta sun väitteestä"Meidän pitää kilvoitella EU-jäsenyydessämme. On hyvä tietää, että työttömyys on EU:n vastustajien syytä."Tähän asiaan ei pysty vaikuttamaan sun suurpuolueet tai eu millään tavallaan.Klobaali kapitalismi ei välitä noista kahdesta osapuolesta millään tavalla.
Tässä sun seuraava sanonta" Tämä palsta kaipaa asiallista ja ohjattua EU-näkemystä."voisi hyvin kysyä milloin itse alat noudattaa tuota.
Seuraava sun väite on"Ensinnäkin - jos Suomen ei enää tarvitsisi maksaa EU:n nettomaksuja, köyhtyisitte. Tämä johtuisi siitä, että EU:n suojaavat siivet eivät enää lepattaisi yllänne."
Eu suojaavat siivet ja mitäköhän se pystyy turvaamaan tässäkin perustelu kuuluu suoraan kastiin jos lehmät lentäisi.
Seuraava sun väitteesi on"Toiseksi: kansa ei tarvitse valtiollista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan. Tämänhän pitäisi olla poliittinen itsestäänselvyys!"Suomen itsenäisyys on ihan sen varassa kuinka politiikot osaavat niin sanotusti nuoleskella Eu:ssa isoja maita,että se siittä itsenäisyydestä.
Seuraava väiteesi on"Jos ette olisi liittäneet Suomea EU:hun, olisimme nyt yksin kylmässä maailmassa."Ketäköhän meidän köyhänä maana tarvii pelätä.Täälläkö noita rikkauksia tai muuta vastaavaa hyötyä toisille maille on aika vähän.
Seuraava väittesi on"Entä kuka tai mikä teille pitäisi talouskuria, jos luopuisitte EU:n talouskasvuihanteesta ja päivät pitkät tekisitte töitä "inhimilliseen tahtiin"??Suomi taitaa Eu.ssa olla ainoa joka noudattaa tuota sun talouskuria isomman maat eivät paljon korvaansa lotkauta.
Seuraava väittesi on"Jos olisimme Natossa, Venäjää ei tarvitsisi pelätä. Venäjä keskittää jo nyt joukkojaan Suomen rajalle, koska olemme selvästi lähentyneet Natoon. Mutta sitten kun olemme Natossa, USA puolustaa meitä Venäjän hyökkäyksiä vastaan."Kerroppa mitä venäjää kiinnostavaa täällä on tuskin tälläinen riippakivi sitä kiinnostaa.Jos suomeen hyökkäis venäjä USA tuskin tulisi puolustamaan Suomea millään tavalla,kun täällä ei ole mitää heidän intressejä uhattuna.
Seuraava sun väitteesi on"Kansaa on estettävä saamasta omaa vastuuta."Tämä myös kumoaa sinun puolustamasi isojen puolueiden vallan tässä maassa,silloin täytyisi tähän maahan tulla diktatuuri jolloin demokraattista hallitusta ei olisi eikä myös taidettaisi olla silloin Eu:ssa.
Viimeinen väitteesi on"Natoon pitää mennä ja EU:ssa pitää olla."Tämän voi kiteyttää muutamalla sanalla:Lisää maksuja vielä nettomaksujen päälle.

Ps:Kannattaisi varmaan ottaa asioista selvää ennenkuin yrittää populoida täällä.Sun esittämiesi
väitteiden perustelut ovat aivan tyhjää täynnä tulee vahva tunne ettet tiedä ollenkaan mitä esität.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talollinen kirjoitti:

Sarjani alkaa. Ensimmäinen Itsenäisyyspuolueen vaaliohjelmakohta on hätkähdyttävä kaikessa typeryydessään, vääryydessään ja sanoinkuvaamattomuudessaan.

"Maamme itsenäisyys ja puolueettomuus palautettava"

"1)Valtiollisen itsenäisyytemme säilyttämistä on perinteisesti pidetty kaiken poliittisen toiminnan keskeisimpänä tavoitteena. Nyt siitä on kuitenkin luovuttu ja alistuttu EU:n määräysvaltaan.
Kansallemme on palautettava sille kuuluva valtiollinen itsenäisyys. Tähän sisältyy myös itsenäisen raha- ja talouspolitiikan sekä oman rahan palauttaminen ja maamme vapauttaminen EU:n keskuspankin määräysvallasta.
Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on toteutettavissa eduskunnan päätöksellä. Unionista irtaantumisesta ei aiheudu Suomelle mitään maksuja, mutta se vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista jatkuvasti kasvavista maksuista.
Suomen ja EU:n suhteet ovat järjestettävissä erillisillä kauppa- ja muilla sopimuksilla, kuten Sveitsi on tehnyt tai ensivaiheessa siirtymällä maamme EU:hun liittämistä edeltävään tilanteeseen eli Eta-sopimuksen piiriin, jossa ovat Norja , Islanti ja Liechtenstein."

Ensinnäkin - jos Suomen ei enää tarvitsisi maksaa EU:n nettomaksuja, köyhtyisitte. Tämä johtuisi siitä, että EU:n suojaavat siivet eivät enää lepattaisi yllänne.

Toiseksi: kansa ei tarvitse valtiollista itsenäisyyttä. Sitä paitsi Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan. Tämänhän pitäisi olla poliittinen itsestäänselvyys!

EU:n määräysvaltaan alistuminen ei ole pakon edessä tehtyä tai perverssiä alistumista, vaan kyseessä oli sotilaallinen ja poliittinen välttämättömyys. Jos ette olisi liittäneet Suomea EU:hun, olisimme nyt yksin kylmässä maailmassa.

Entä kuka tai mikä teille pitäisi talouskuria, jos luopuisitte EU:n talouskasvuihanteesta ja päivät pitkät tekisitte töitä "inhimilliseen tahtiin"??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu