Internetin voimalla!!

Ilokseni olen huomannut, että kansallismielisyys on lisääntynyt terveellä tavalla. Internet lienee yleisin kansallismielisten paikka, netissä pääsee puhumaan asioista saman henkisten ihmisten kanssa. Päivänpolttavista uutisista onkin hyvä, melkein pakko, keskustella hieman laajemmin. Päivälehtien ja median ripottelemien murusten takana asuu usein karmiva totuus. Näiden murusten tehtävänä on tietoisesti tai tiedostamatta vääristellä asioita, muokata mielipiteitä eliitin tahdon mukaiseksi.

Keskustelupalstat median kanavana ovat myös tehokkaita, internet tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen ajatustenvaihtoon, joka muualla olisi nykyisin lähes mahdotonta toteuttaa "saamatta leimaa otsaansa". Leiman voi saada monenlaisista asioista, leimaaminen voi olla poliittista, aattellista tai uskonnollista, periaatteessa hyvinkin merkityksetön asia, mutta kirjoittaja kokisi sen itsessään leimaavaksi. Tästä parhaana esimerkkinä lienee "rasisti" sana, jonka käyttö on laajamittaista, asiatonta ja usein myös tarpeetonta. Sana rasisti tarkoittaa jotain ihan muuta kuin kansallismielisyyttä tai realismia.

Hyvänä kakkosena kansallismielisyyden leviämisen edistäjänä tulee tietenkin kaveriporukat, miesten ja naisten armadat ympäri Suomenmaata. Näissä piireissä totuus ja mielipide sanotaan suoraan, joskus jopa raadollisesti käyttäen hyvinkin poliittisesti epäkorrekteja lausekkeita.

Havainnollisin esimerkki internetin voimasta kosketti minua kuitenkin tänään, ystäväni pyysi tietämättään minua lukemaan, "omia kirjoituksiani". Vaikka ystäväni tietääkin minun olevan kansallismielinen, olin yllättynyt siitä, että hän lukee tekstejäni keskustelupalstoilla. En kuitenkaan halunnut pilata hänen nautintoaan kertomalla olevani kyseisen pseudonymin takana. Tällainen positiivinen havainto on erittäin merkittävä voitto, ainakin minulle henkilökohtaisesti, ihmiset lukevat rasistiksi leimatun kirjoittajan tekstejä.

Jatkakaa kirjoittelua, kansallismielisyys on jotain sellaista kaunista ja puhdasta, se ei tunne puoluerajoja. Kansallismielisiä löytyy niin vasemmalta kuin oikealta, pidetään Suomi suomalaisten henkisenä kotina ja linnakkeena, ollaan avoimia ja ystävällisiä kaikkia luottamuksemme arvoisia vieraita kohtaan, mutta armottomia vihollista kohtaan. Luottamus pitää ansaita, kansalaisuus pitää ansaita, kansalaisuus ei ole vain passi ja dokumentti olemassaolosta. Meillä on maassamme paljon ihmisiä, kansainvaeltajia ja lahjakkuudenvastustajia, heillä ei taskussa olevasta passista ole tulevaisuudessa mitään hyötyä, laki on ihmisten määrittelemä, laki on muuttuva, se ei ole koskaan vakio.

Uskon vahvasti suomalaisuuteen, kaikkeen siihen mitä se edustaa, myös meidän ns. negatiivisiin puoliin, joita toisissa tilanteissa voidaan kutsua myös voimavaroiksi, ominaispiirteiksi. Suomi on kamala paikka ihmisille jotka eivät tunne maata omakseen, sen on historia vielä monelle maahantunkeutujalle opettava. Muistakaa jatkaa taistelua monikultturismin valhetta vastaan.

Sitten itse päivänpolttavaan kysymykseen. Haluaisin tietää, kuinka moni nimimerkin takana kirjoittelevista on kokenut vastaavaa, törmännyt ihmiseen joka on kommentoinut pseudosi kirjoitusta?
17821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

oma rakas vaimoni,hän oli jostain syystä eksynyt palstalle ja luki muutaman viestin vastointapojaan.
Ja törmäsi yhteen viestiin joka koski juutalaisten ympärileikkausta ja sivuten kosher teurastusta,hän pyysi minua katsomaan kirjoitusta ja sanoi että kaikkea rasistista paskaa täällä onkin!!??
No minähän en tietenkään sulattanut tuota koska en ole rasisti ja käskin häntä perehtymään aiheeseen edes 5 min verran.
No hän teki työtä käskettynä ja yllätyksekseen huomasi kirjoituksen olevan täysin totta ja realistinen.
Ihmetellen hän kysyi että miksi heitä juutalaisia aina sitten ylistetään ja palvotaan jos he jo omilleen lapsilleen tekevät moista kauheutta,vaimoni ei kahden pienen lapsen äitini voinut ymmärtää moista silpomista,kuten en minäkään.
Että tälläinen hassu tapaus..

Äänestä

Tunnustan itse olevani isänmaallinen ja kansallismielinen ihminen, perussuomalaisten kannattaja. Mutta sinun kaltaisista rasisteista pysyn kaukana, jotka luokittelevat ihmisiä ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan perusteella. Sellainen ei ole mitään kansallismielisyyttä, vaan moukkamaisuutta ja rasismia. Luulet ehkä tekeväsi palvelusta perussuomalaisille ja kansallismielisyydelle, mutta kirjoittelullasi karkotat ihmisiä kauas perussuomalaisuudesta, koska mustamaalaat käytökselläsi heitä ja lyöt heihin oman sivistymättömyytesi leimaa. Tekisit suuren palveluksen isänmaallisuudelle, kun lopettaisit kirjoittelun.

Äänestä
  • kannattaja, mutta en yhdy monissa asioissa "natikan" mielipiteisiin. Olen kai pari vuotta(?) seurannut hänen kirjoituksiaan ja tullut sellaiseen tulokseen, että hän on ennenkaikkea rasisti ja erittäin äärioikeistolainen. Kyllä hänelle löytyisi sopiva puolue, mutta kysymys on vallasta, jota hän ei voi noissa vielä pienemmissä puolueissa saavuttaa.

    Äänestä

  • Minusta kirjoitus ei loukannut kenenkään oikeuksia. Todettiin vain jotenkin, sopeutujat hyväksytään ja tänne "ei sopeutujat" jatkakoon matkaa parempiin maihin. Siis sellaisiin maihin, jossa hyväksytään heidän tapansa toimia. Tiedän että tuli töksähtelevä kirjoitus koska en ollut valmistautunut tähän.

    Äänestä

  • Ei mitään rasistista, kirjoitukset ovat täysin realistisia. Etkö tiedä, että rasistiset kirjoitukset poistetaan ja asialliset jätetään. Natikan viestit ovat lähes poikkeuksetta asiallisia, ei rasistisia.

    Äänestä

  • Jokainen isänmaallinen tietää, että tätä maata ollaan viemässä ojasta allikkoon. wwwnationalin kirjoituksissa on paljon asia, Perussuomalaista asiaa, ellei puolueen niin perussuomalaisen ainakin!

    Äänestä

  • Puhut täyttä totta. Kun lukee nationalin kirjoituksia, on ne täynnä rasismia ja rasistisia ilmaisuja. Tuollaiset hyypiöt tekevät hallaa kaikille puolueille, joissa pyörivät, koska he saavat tuekseen vain sekopäisiä marginaalikansalaisia.

    Äänestä

  • tuosta.. kirjoitti:

    Puhut täyttä totta. Kun lukee nationalin kirjoituksia, on ne täynnä rasismia ja rasistisia ilmaisuja. Tuollaiset hyypiöt tekevät hallaa kaikille puolueille, joissa pyörivät, koska he saavat tuekseen vain sekopäisiä marginaalikansalaisia.

    hallaa, pyrkimyksenä on ilmeisesti se pahin mahdollinen suunta eli vasemmistoliittoon sulautuminen. Jos idea on kriittinen se lakaistaan nykyään maton alle. Ei lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.

    Mitähän Veikko sanoisi jos näkisi...

    Äänestä

kun otat nuo pahansuovat juutalaiset silmätikuksesi niin olen tyytyväinen!!

Äänestä

Tyttöystäväni luki kirjoituksiani ja sanoi, että tuo kaveri pitäisi hirttää munistaan. Erehdyin paljastamaan, että kirjoittaja olin minä.

Onneksi roikun tässä koneen päällä niin voin kirjoittaa. Valitan jos tulee virheitä, mutta pää alaspäin on vaikea kirjoittaa. Toisaalta kun veri kiertää nyt paremmin päässä, ajatuskin kulkee paremmin.

Äänestä

Minulla on ollut 5:na kesänä käytännön työharjoittelussa Oulun Yliopiston nuoria, hieman yli 20 vuotiaita miehiä. Heidän kanssaan on syntynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja, ja osa kirjoittaa näille keskustelupalstoille. Kuka vakituisemmin, kuka harvemmin, mutta jokainen heistä on ollut isänmaallinen ja kyllästynyt tämänhetkiseen pakolaispolitiikkaan. Isänmaallisuus ja pakolaispolitiikka ovat olleet keskeisimmät keskustelujen teemat.
Olemme lukeneet toistemme kirjoituksia puolin ja toisin, ja tiedämme salaisten merkkien perusteella kuka kulloinkin on kirjoituksen takana.
Nuorissa on toivomme. Suomessa on älykkäitä ja fiksuja nuorukaisia. He eivät enään nielekkään ns. virallista totuutta noin vain, vaan ottavat itse asioista selvää.
PS. Olen suositellut näiden oppilaitteni lisäksi muillekkin lukemaan mm. sinun kirjoituksiasi, wwwnational.

Äänestä
  • Meidän koulussa (Kauniaisten Lukio) nuoret nielevät kyselemättä kaiken mitä sanotaan yhteiskunnasta, aatteista yms... Minä siellä tunneilla sitten yksin pidän universaalin objektiivisuuden puolia, ei kiva. Mm. tästä johtuen minulta ei liikene hiukkaakaan luottamusta Suomen kansaa, tai meidän nuoria kohtaan. Ainakaan kun kysymys on päättämisestä yhteiskunnassa. Olenkin yksi hanakoimpia demokratian vastustajia, mutta tästähän ei ollut kyse, eihän?

    Mielestäni rasismia, ja äärioikeistolaisuutta ei pitäisi tuomita näin rankasti. Meistähän tulee poliitisten mielipiteiden rasisteja tällä menolla. Vaikka itse olen vannoutunut vasemmistolainen (silti kulttuurien sulautumista vastaan)on silti mielestäni väärää tuomita rasistit jotenkin pahoiksi ihmisiksi. Vai voiko joku oikeasti väittää ettei ikinä ole vihannut ketään? Voin luvata että jos ihmiskunta selviää seuraavat tuhat vuotta, tullaan tuon tuhannen vuoden aikana nauramaan meidän aikamme rasismin vastaisuudelle lujaa. Olkaamme avoimia KAIKILLE poliittisille suuntauksille.

    Äänestä

Tuollainen kokopäivätoiminen rasisti on häpeäksi mille tahansa puolueelle, minkä kannattajaksi ilmoittautuu.

http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=wwwnational&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2007&ed=9&em=2&ey=2007&hpp=25

Jos wwwnational menee tarjoamaan juttujaan perussuomalaisille ja ehdottaa liittymistä heidän näkyviin aktiivijäseniinsä, voitte olla varmoja, etteivät perussuomalaiset häntä halua häpäisemään itseään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyse on Pseudonyymistä, minähän voin antaa täysin erilaisen julkisuuskuvan ulospäin. Kekkonen huomasi aikanaan millainen mies on Erkki Tuomioja, piti hänet näpertelemässä, poissa valtionpolitiikasta. Erkki on kuitenkin niin sosiaalidemokraattia ulospäin, vaikka tosiasiassa on puhdas vasemmistolainen ex.kommari. Samoin on Tarja Halosen laita, rouva presidentti halusi aikanaan kuuluisassa vappupuheessaan liittää Suomen osaksi Neuvostoliittoa, hyvin kelpaa demareille ja Suomen kansalle, vaikka ei ne ajatukset minnekkään ole kadonneet. Kerran sosialisti, aina sosialisti.

    Äänestä

  • old_profile_27715 kirjoitti:

    tuohan on osoitettu jo tuhat kertaa valheeksi tuo Halosen sanomaksi väitetty puhe, mutta sinä vain haluat jatkaa..Niin sitä pitää. Kerran fasisti aina fasisti. Tarkoitan sinua.

    Äänestä

  • old_profile_27715 kirjoitti:

    Kyse on Pseudonyymistä, minähän voin antaa täysin erilaisen julkisuuskuvan ulospäin. Kekkonen huomasi aikanaan millainen mies on Erkki Tuomioja, piti hänet näpertelemässä, poissa valtionpolitiikasta. Erkki on kuitenkin niin sosiaalidemokraattia ulospäin, vaikka tosiasiassa on puhdas vasemmistolainen ex.kommari. Samoin on Tarja Halosen laita, rouva presidentti halusi aikanaan kuuluisassa vappupuheessaan liittää Suomen osaksi Neuvostoliittoa, hyvin kelpaa demareille ja Suomen kansalle, vaikka ei ne ajatukset minnekkään ole kadonneet. Kerran sosialisti, aina sosialisti.

    itsekin varmasti valheeksi tietämäänsä kommenttia (tarkoitan tätä Halosen vappupuhetta) tämä natikka...No sellaista se on, helppo heittää kaikkea paskaa kun ei tarvi niistä vastata millään tavalla

    Äänestä

ja on hämmästellyt suht kovaa linjaa kirjoituksissani.
tottahan se varmasti on, verrattuna siihen kuvaan joka muuten heillä on.
sorrun kyllä toisinaan ylilyönteihin, tarkoituksella ja vahingossa, linja kuitenkin säilyy jatkossakin.
saadakseen asialleen näkyvyyttä palstalla otsikon ja
tekstinkin onkin oltava hieman yliampuva.
iltapäivälehdet harrastavat lööppejä ja sama toimii täälläkin.
se mitä joku kokee rasistiseksi mielipiteeksi riippuu kuulijan/lukijan omista mielipiteistä ja aatesuunnasta, ei välttämättä kirjoittajasta eikä hänen jutuistaan, eikä asenteistaan.
samanmieliset kirjoittajat ovatkin ilokseni lisääntyneet viimeaikoina vauhdilla, viesti on mennyt perille ja ihmiset ovat alkaneet itse ajattelemaan ja ottamaan asioista selvää, eivätkä tyydy julkismedian antamiin muruihin.
wwwnational:
toivottavasti jaksat jatkaa jutustelua palstalla, saat ainakin minun tukeni varauksetta.
taustatiedoista ja asiapitoisuudesta johtuen varmasti monien muidenkin, vaikkeivat sitä julkisesti tunnustakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_27715 kirjoitti:

Ilokseni olen huomannut, että kansallismielisyys on lisääntynyt terveellä tavalla. Internet lienee yleisin kansallismielisten paikka, netissä pääsee puhumaan asioista saman henkisten ihmisten kanssa. Päivänpolttavista uutisista onkin hyvä, melkein pakko, keskustella hieman laajemmin. Päivälehtien ja median ripottelemien murusten takana asuu usein karmiva totuus. Näiden murusten tehtävänä on tietoisesti tai tiedostamatta vääristellä asioita, muokata mielipiteitä eliitin tahdon mukaiseksi.

Keskustelupalstat median kanavana ovat myös tehokkaita, internet tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen ajatustenvaihtoon, joka muualla olisi nykyisin lähes mahdotonta toteuttaa "saamatta leimaa otsaansa". Leiman voi saada monenlaisista asioista, leimaaminen voi olla poliittista, aattellista tai uskonnollista, periaatteessa hyvinkin merkityksetön asia, mutta kirjoittaja kokisi sen itsessään leimaavaksi. Tästä parhaana esimerkkinä lienee "rasisti" sana, jonka käyttö on laajamittaista, asiatonta ja usein myös tarpeetonta. Sana rasisti tarkoittaa jotain ihan muuta kuin kansallismielisyyttä tai realismia.

Hyvänä kakkosena kansallismielisyyden leviämisen edistäjänä tulee tietenkin kaveriporukat, miesten ja naisten armadat ympäri Suomenmaata. Näissä piireissä totuus ja mielipide sanotaan suoraan, joskus jopa raadollisesti käyttäen hyvinkin poliittisesti epäkorrekteja lausekkeita.

Havainnollisin esimerkki internetin voimasta kosketti minua kuitenkin tänään, ystäväni pyysi tietämättään minua lukemaan, "omia kirjoituksiani". Vaikka ystäväni tietääkin minun olevan kansallismielinen, olin yllättynyt siitä, että hän lukee tekstejäni keskustelupalstoilla. En kuitenkaan halunnut pilata hänen nautintoaan kertomalla olevani kyseisen pseudonymin takana. Tällainen positiivinen havainto on erittäin merkittävä voitto, ainakin minulle henkilökohtaisesti, ihmiset lukevat rasistiksi leimatun kirjoittajan tekstejä.

Jatkakaa kirjoittelua, kansallismielisyys on jotain sellaista kaunista ja puhdasta, se ei tunne puoluerajoja. Kansallismielisiä löytyy niin vasemmalta kuin oikealta, pidetään Suomi suomalaisten henkisenä kotina ja linnakkeena, ollaan avoimia ja ystävällisiä kaikkia luottamuksemme arvoisia vieraita kohtaan, mutta armottomia vihollista kohtaan. Luottamus pitää ansaita, kansalaisuus pitää ansaita, kansalaisuus ei ole vain passi ja dokumentti olemassaolosta. Meillä on maassamme paljon ihmisiä, kansainvaeltajia ja lahjakkuudenvastustajia, heillä ei taskussa olevasta passista ole tulevaisuudessa mitään hyötyä, laki on ihmisten määrittelemä, laki on muuttuva, se ei ole koskaan vakio.

Uskon vahvasti suomalaisuuteen, kaikkeen siihen mitä se edustaa, myös meidän ns. negatiivisiin puoliin, joita toisissa tilanteissa voidaan kutsua myös voimavaroiksi, ominaispiirteiksi. Suomi on kamala paikka ihmisille jotka eivät tunne maata omakseen, sen on historia vielä monelle maahantunkeutujalle opettava. Muistakaa jatkaa taistelua monikultturismin valhetta vastaan.

Sitten itse päivänpolttavaan kysymykseen. Haluaisin tietää, kuinka moni nimimerkin takana kirjoittelevista on kokenut vastaavaa, törmännyt ihmiseen joka on kommentoinut pseudosi kirjoitusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu