Paranoidinen skitsofrenia

Vaikka tilanne olisikin se, että olen henkisesti jopa paremmassa kunnossa kuin ennnen sairastumistani.

Siihen, että ei joudu töihin? Enpä ole kuullut sairaalaan joutumisesta aiemmin puhuttavan työnä. No joo, jos puhut siitä, että johonkin työhön, jossa autetaan esim. kohtalotovereita tms. niin ei todella daignoosista ole haittaa, mutta ei se kyllä edellytys varmastikaan koskaan ole.

Olen ottanut tavoitteekseni, että käyn jonkun ammatillisen koulutuksen, jonka jälkeen voisin siirtyä työelämään.

hermiitti kirjoitti:

Olen ottanut tavoitteekseni, että käyn jonkun ammatillisen koulutuksen, jonka jälkeen voisin siirtyä työelämään.

haluat kertoa diagnoosin? Kun ei se työnantajalle kuulu, mitä sairastat jos vain työhöntulotarkastuksen läpäisee.....

ihmeesssä kirjoitti:

haluat kertoa diagnoosin? Kun ei se työnantajalle kuulu, mitä sairastat jos vain työhöntulotarkastuksen läpäisee.....

Ei mitään mt-ongelmia kannata liiaksi mainostaa työhaastattelussa, mutta jos on pakko selittää aukkoja cv:ssä, niin sitten sanon ennemmin, että olen kärsinyt masennuksesta kuin että olen skitsofreenikko.

hermiitti kirjoitti:

Olen ottanut tavoitteekseni, että käyn jonkun ammatillisen koulutuksen, jonka jälkeen voisin siirtyä työelämään.

Mielestäni sinun ei kannata tässä vaiheessa kovin paljoa miettiä jotain työhön pääsyä tai työhaastattelua. Hakeudu nyt ensin vaan opiskelemaan alaa joka sinua kiinnostaa ja keskitä voimavarasi siihen. Opiskelu onkin hyvä mittari itsellesi voimavaroistasi selviytyä työelämässä. Lisäksi opiskeluun kuuluu ylkeensä käytännönharjoittelujaksot, joissa pääsee kokeilemaan työntekoa ja ehkä näyttämään jollekkin työnantajalle mikä olet miehiäsi vaikka sinulla tälläinen sairaus onkin.

hermiitti kirjoitti:

Olen ottanut tavoitteekseni, että käyn jonkun ammatillisen koulutuksen, jonka jälkeen voisin siirtyä työelämään.

Ei muuta kun menox, sano Annie Lennox! Löydät uuden, upean paikkasi tässä yhteiskunnassa, harrastamalla (muitakin kuin "sisäänlämpiäviä" lajeja),innostumalla ja ennen kaikkea innostamalla. Auttamalla muita autat myös itseäsi, ja huomaat, että sinulla on - juuri elämänkokemuksesi ansiosta - annettavaa tälle yhteiskunnalle. On hienoa!, että kirjoitat ja esiinnyt avoimesti tällä palstalla. Vain suoran kommunikaation kautta yhteiskunnankin silmät voivat avautua siihen tosiasiaan, että Sinä et varmaankaan ole ensimmäinen etkä viimeinen psykoosiin sairastuja. Tätä kautta yhteiskunta laajemminkin voi oppia ymmärtämään mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyn ja jälkihoidon ts. integroitumisen tarpeellisuuden, eikä vain sulkemaan ihmisiä laitoshoitoon tai pilleripannaan. Sinun panoksesi - mt- ongelmista avoimesti puhumisen lisäksi - voisi olla esim. puoli-ilmaisten kurssien järjestäminen nuorille, jotka ovat kiinnostuneita it-teknologiasta, tai omien kokemustesi kertominen vanhempansa menettäneille nuorille esim. koulun vanhempainillassa. Miltäs kuulostaa? Rohkeasti vaan eteenpäin elämän polulla, Sinulla on kaikki eväät onnistuneeseen (elämän)retkeen! Niistä tärkeimpänä usko parempaan!!!

Mikäs ihmeen työnantajan edustaja sinä olet?

Tiesitkö muuten, että nykyisillä hoitomenetelmillä yli kolmannes skitsofreniadiagnoosin saaneista henkilöistä on työelämässä. Minä aion kuulua edellä mainitsemaani kolmannekseen!

hermiitti kirjoitti:

Mikäs ihmeen työnantajan edustaja sinä olet?

Tiesitkö muuten, että nykyisillä hoitomenetelmillä yli kolmannes skitsofreniadiagnoosin saaneista henkilöistä on työelämässä. Minä aion kuulua edellä mainitsemaani kolmannekseen!

Lue lisää

1/3 osa potilaista paranee ja toiset 2/3 selviää avohoidossa lääkkein ja viimeinen kolmannes kroonistuu. Se tästä nykyisyydestä.
kerronpa muutamalla sanalla miksi skitsofreenikon on vcaikea saada työtä. Taudille tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriöt, autismi -ja mieliala - eli affektiivihäiriö.
Ajatushäiriö ilmenee siten, että potilaan ajatteleu muistuttaa unennäköä. potilaan puheessa ei ole ns punaista lankaa ja puhe on epämääräisin käsittein abstraktia muistuttavaa neogolismia. (Uudissanat).
Mieliala- eli affektiivihäiriö on hyvin hankala oire, jossa anhedonia = positiivisten tunteiden kaikinpuoleinen puuttuminen. kielteiset ovat kuitenkin jäljellä.
Autismi l. eristäytyminen on silmiinpistävä oire. potilas nukkuu päivällä ja valvoo öisin, jolloin sosiaaliset kontaktit puuttuvat. Potilas kokee ne tällöin rasitteena. Ajatushäiriöt ovat useimmiten syynä oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin.
usein paranoidisessa skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja l. deluusioita, jolloin potilas kokee, että häneen voidaan vaikuttaa ulkopuolisten taholta ja hänellä saattaa olla maku, tunto, kuulo ym harhoja, jotka ovat hänelle silloin totta.
tietyissä skitsofrenian tiloissa potilas saattaa jähmettyä kummalliseen asentoon, ikäänkuin vahanukeksi, jopa vuorokausiksi ja kiihtymystiloissa, jolloin potilas ei nuku esim useaan vuorokauteen hän voi olla toisille ja itselleen hengenvaarallinen ja erityisen väkivaltainen.

skitsofreenikot ovat myös selvästi agressiivisempia kuin muu väestö keskimäärin. Miehillä sairaus lisää sen 10 kertaiseksi ja naisilla jopa 100 kertaiseksi. Itsemurhat ovat myös yleisiä ja niitä on vaikea ennakoida.

Riittäneekö tämä edellä oleva selostus siihen, miksi työnantaja ei ota sairasta ihmistä töihin, vaan saattaa suositella hoitoon.

Potkulauta kirjoitti:

1/3 osa potilaista paranee ja toiset 2/3 selviää avohoidossa lääkkein ja viimeinen kolmannes kroonistuu. Se tästä nykyisyydestä.
kerronpa muutamalla sanalla miksi skitsofreenikon on vcaikea saada työtä. Taudille tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriöt, autismi -ja mieliala - eli affektiivihäiriö.
Ajatushäiriö ilmenee siten, että potilaan ajatteleu muistuttaa unennäköä. potilaan puheessa ei ole ns punaista lankaa ja puhe on epämääräisin käsittein abstraktia muistuttavaa neogolismia. (Uudissanat).
Mieliala- eli affektiivihäiriö on hyvin hankala oire, jossa anhedonia = positiivisten tunteiden kaikinpuoleinen puuttuminen. kielteiset ovat kuitenkin jäljellä.
Autismi l. eristäytyminen on silmiinpistävä oire. potilas nukkuu päivällä ja valvoo öisin, jolloin sosiaaliset kontaktit puuttuvat. Potilas kokee ne tällöin rasitteena. Ajatushäiriöt ovat useimmiten syynä oppimis- ja keskittymisvaikeuksiin.
usein paranoidisessa skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja l. deluusioita, jolloin potilas kokee, että häneen voidaan vaikuttaa ulkopuolisten taholta ja hänellä saattaa olla maku, tunto, kuulo ym harhoja, jotka ovat hänelle silloin totta.
tietyissä skitsofrenian tiloissa potilas saattaa jähmettyä kummalliseen asentoon, ikäänkuin vahanukeksi, jopa vuorokausiksi ja kiihtymystiloissa, jolloin potilas ei nuku esim useaan vuorokauteen hän voi olla toisille ja itselleen hengenvaarallinen ja erityisen väkivaltainen.

skitsofreenikot ovat myös selvästi agressiivisempia kuin muu väestö keskimäärin. Miehillä sairaus lisää sen 10 kertaiseksi ja naisilla jopa 100 kertaiseksi. Itsemurhat ovat myös yleisiä ja niitä on vaikea ennakoida.

Riittäneekö tämä edellä oleva selostus siihen, miksi työnantaja ei ota sairasta ihmistä töihin, vaan saattaa suositella hoitoon.

Lue lisää

Näytä se tutkimus, jossa kerrotaan skitsofreenikkojen väkivaltaisuudesta.

Mikä sinä olet arvioimaan minun kuntoani muutenkaan omien kuulopuheittesi perusteella?

hermiitti kirjoitti:

Näytä se tutkimus, jossa kerrotaan skitsofreenikkojen väkivaltaisuudesta.

Mikä sinä olet arvioimaan minun kuntoani muutenkaan omien kuulopuheittesi perusteella?

Lue lisää

totuus on juuri tuo. Hänhän ei tunne sinua henk.kohtaisesti, kaikki skitsofrenikot eivät tietenkään ole samanlaisessa muottissa valettuja.
Mitä tulee työnantajalle kertomiseen, sairastat parantumatonta sairautta, velvollisuutesi ON kertoa.
Depressiosta voi parantua, skitsofreniasta ei.Voithan olla remissiossa vaikka koko lopun elämääsi, tai sitten et...kuka sen tietää.
Se nyt kuitenkin on fakta, että sairautesi on parantumaton, se taas että osa pystyy palaamaan työelämään normaalisti, ei kerro itse sairaudesta.
Pystyyhään esim. moni epileptikkokin olemaan normaalisti työelämässä, ja useimpien epilepsia on parantumaton.

hermiitti kirjoitti:

Näytä se tutkimus, jossa kerrotaan skitsofreenikkojen väkivaltaisuudesta.

Mikä sinä olet arvioimaan minun kuntoani muutenkaan omien kuulopuheittesi perusteella?

Lue lisää

Varmaan olet saanut tarpeeksesi asiantuntijoista, mutta tässä varmuuden vuoksi yksi lisää...

http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html

Potkulauta kirjoitti:

Varmaan olet saanut tarpeeksesi asiantuntijoista, mutta tässä varmuuden vuoksi yksi lisää...

http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html

Lue lisää

Harhaluuloisuushäiriö on eri sairaus kuin skitsofrenia. Psykoosista voi toipua. Jos on kerran ollut sekaisin, niin ei se tarkoita sitä, että olisi aina sekaisin tai sekoisi toisenkin kerran.

Esimerkiksi minä olen henkisesti nyt psykoosin jälkeen paremmassa kunnossa kuin ikinä, niin eikö mulla olisi vielä jotain annettavaa tälle yhteiskunnalle?

hermiitti kirjoitti:

Näytä se tutkimus, jossa kerrotaan skitsofreenikkojen väkivaltaisuudesta.

Mikä sinä olet arvioimaan minun kuntoani muutenkaan omien kuulopuheittesi perusteella?

Lue lisää

kyllä näitä luentoja löytyy... jokaiselle.
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html

Potkulauta kirjoitti:

kyllä näitä luentoja löytyy... jokaiselle.
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html

Lue lisää

4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   









4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   

Potkulauta kirjoitti:

4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   









4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   

Lue lisää

kannustan sinua palaamaan työelämään. En osaa ottaa kantaa mitä sinun tulisi kertoa työnantajalle, en ole itse ollut vastaavassa tilanteessa.

En oikein tajunnut ylläolevan viestin pointtia, sairaudestasi kyllä varmasti tiedät. Ja vaikka on sairastanut psykoosin ei se todellakaan tarkoita, että on loppuelämänsä ihan pihalla. Itse ainakin olen parantunut ihan hyvin. Ja kyllä skitsofreniastakin voi toipua.

Kaikkea hyvää sulle, Ibijara

Ibijara kirjoitti:

kannustan sinua palaamaan työelämään. En osaa ottaa kantaa mitä sinun tulisi kertoa työnantajalle, en ole itse ollut vastaavassa tilanteessa.

En oikein tajunnut ylläolevan viestin pointtia, sairaudestasi kyllä varmasti tiedät. Ja vaikka on sairastanut psykoosin ei se todellakaan tarkoita, että on loppuelämänsä ihan pihalla. Itse ainakin olen parantunut ihan hyvin. Ja kyllä skitsofreniastakin voi toipua.

Kaikkea hyvää sulle, Ibijara

Lue lisää

Minäkin uskon, että mulla olisi työelämälle vielä jotain annettavaa.

Potkulauta kirjoitti:

4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   









4. SKITSOFRENIA

Skitsofrenia voidaan määritellä vaikea-asteiseksi, yleensä nuorena alkavaksi mielisairaudeksi, jolle on ominaista minän toimintojen kokonaisuuden rikkoutuminen ja taipumus vetäytyä pois suhteesta toisiin ihmisiin.

Skitsofreniaa esiintyy varsin tasaisesti eri roduissa ja maanosissa, ja noin prosentti väestöstä sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Sitä esiintyy miehillä ja naisilla yhtä paljon, joskin miehet sairastuvat hieman nuorempina. Sairastumishuippu osuu nuoreen aikuisuuteen, noin 25 ikävuoden tietämille. Sairauden muodot vaihtelevat eri kulttuureissa: teollistuneissa maissa paranoidinen muoto on yleisin, kehitysmaissa taas katatoninen.

Skitsofrenia muodostaa mittavan kansanterveydellisen ongelman: Suomessa se on suurin yksittäinen työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja n. 60% mielisairaalapaikoista on skitsofreniaa sairastavien käytössä. Skitsofrenialle on tyypillistä pitkä kesto ja jälkioireet. Nykyisten diagnostisten kriteereiden mukaan sairauden keston esi- ja jälkioireineen tulee kestää vähintään 6 kk, ja sen aikana tulee ilmetä avoin psykoosi (tila, jossa potilas ei kykene täysin kontrolloimaan käyttäytymistään ja jossa hänellä on harhoja). Lisäksi diagnoosiin vaaditaan laaja-alainen taantuma aiemmalta toimintatasolta (ammatillisesti tai sosiaalisesti).


Skitsofrenian syyt

Perinnöllisyydellä tiedetään olevan osuutta skitsofrenian synnyssä, mutta se ei periydy kovin voimakkaasti. Jos omistaa yhden skitsofreniaa sairastavan I asteen sukulaisen (vanhempi, lapsi, täysi sisarus), on riski sairastua tautiin n. 10 %, jos taas molemmat vanhemmat taikka identtinen kaksossisarus sairastaa skitsofreniaa, on riski jo 40-60%. Kasvuolosuhteilla ei näytä olevan vaikutusta: perheestä poisadoptoidut lapset sairastuvat yhtä usein kuin skitsofreenisen vanhemman kasvattamat. (Sen sijaan kasvuolosuhteet toki vaikuttavat sairauden muotoon.) Samassa linjassa periytyvät myös eräät luonteen muodostukset poikkeavuudet, kuten paranoidiset ja eristäytyvät luonnehäiriöt. Toisaalta on viitteitä siihen suuntaan, että samoissa suvuissa kulkee myös poikkeuksellista lahjakkuutta ja luovuutta.

Biologinen tutkimus on viime vuosina tuottanut näyttöä siitä, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on lieviä hermojärjestelmän toimintahäiriöitä, ja samoja merkkejä löytyy huomattavasti tavallista enemmän myös heidän terveiltä sukulaisiltaan. Etenkin vaikeasti sairailla henkilöillä näyttää olevan myös aivojen selviä rakennemuutoksia, kuten laajentuneet aivokammiot, kuorikerroksen surkastumaa jne. Aivojen toimintaa mitattaessa on ilmennyt etenkin otsalohkon toiminnan vajavuutta ja epätasapainoa aivopuoliskojen välillä. Lihasten hermotuksessa on havaittu poikkeavuutta (monet skitsofreniaa sairastavat ovat liikunnallisesti kömpelöitä).

Perhetutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että monilla skitsofreniaa sairastavilla on outo, riippuvuuden ja vihan sävyttämä suhde vanhempiinsa, etenkin äitiin. Perheympäristöt ovat samoin usein poikkeavia: kietoutuneita, riitaisia ja rajoiltaan hämärtyneitä. Eräät tutkijat arvelevat, että skitsofreniaan sairastuva on lievästi poikkeava sosiaaliselta käyttäytymiseltään jo aivan varhaislapsuudessa ja tämä vaikuttaa koko perheen toimintaan. Toisaalta perheissä esiintyy usein skitsofrenian sukulaishäiriöitä, kuten eristäytyvää ja/tai epäluuloista luonnehäiriötä, mikä vaikuttaa perheen ilmapiiriin. Syy-seuraussuhde voi olla kummin päin tahansa.

Sairauden mekanismin tutkimus on keskittynyt pääosin aivojen välittäjäaineisiin (aineita, jotka siirtävät viestin hermosolusta toiseen). Näistä lähinnä dopamiini on ollut polttopisteessä. Se on aine, josta Parkinsonin taudissa on puutosta, ja jota käytetään sen hoitoon. Monet skitsofrenian oireita tehokkaasti hillitsevät lääkkeet vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa (ja siitä syystä aiheuttavat Parkinsonin taudin kaltaisia oireita sivuvai- kutuksenaan). Toisaalta dopamiini aiheuttaa usein psykoottisia oireita. Eräät huumeet, kuten LSD, lisäävät aivojen dopamiinivaikutusta ja aiheuttavat usein harhaisuutta. Pelkkä dopamiini ei kuitenkaan selitä kaikkia oireita. Nykyään arvellaan, että eri välittäjäaineiden keskinäinen tasapaino on tärkeämpi tekijä kuin yhden aineen puutos tai liikatuotanto.

Kuten on jo mainittu, skitsofrenian kanssa samoissa suvissa periytyy muitakin häiriöitä, lähinnä luonnehäiriötyyppisiä. Etenkin ns. skitsoidinen eli eristäytyvä luonnehäiriö näyttää olevan merkittävä riskitekijä skitsofreniaan sairastumiselle: jopa puolella tautiin sairastuneista on ollut aiemmin tyypillisen skitsoidinen luonne. Tähän häiriöön kuuluu taipumus vetäytyä pois ihmissuhteista, omaperäinen, luova ja välillä outokin ajattelu, voimakas mielikuvitusmaailma ja mieltymys yksinäisiin, abstrakteihin harrastuksiin, kuten kirjallisuuteen ja musiikkiin. Monet skitsoidit henkilöt ovat liikunnallisesti kömpelöitä ja ruumiinrakenteeltaan honteloita. Skitsoidit piirteet korostuvat murrosiässä ja voivat sen jälkeen heiketä. Useimmat skitsoidit henkilöt eivät toki sairastu skitsofreniaan, ja monet ovat erityisen lahjakkaita, etenkin kielellisesti. Jos sairaus kuitenkin puhkeaa, se on vaikea-asteinen.


Skitsofrenian oireet

Nimenomaan skitsofrenialle tyypillisiä oireita ovat ajatushäiriö, autismi ja mieliala- eli affektihäiriö. Nämä kaikki kuvastavat häiriön laajuutta ja vaikeutta: minän toimintojen kokonaisuus rikkoutuu (siitä nimi jakomielitauti), ja minän eri osa-alueet (tahto, motivaatio, tunteet, ajattelu ym.) toimivat aivan kuin toisistaan riippumatta. Tästä syystä potilaan käyttäytyminen muuttuu vaikeasti ennakoitavaksi ja järjestäytymättömäksi.

Ajatushäiriö oireilee siten, että potilaan ajattelu muistuttaa unennäköä: tavalliset logiikan säännöt eivät ole käytössä, potilaan ajattelu ja niin muodoin myös puhe hyppelevät mielleyhtymästä toiseen seuraamatta mitään ulospäin havaittavaa punaista lankaa, ja jopa lauseiden rakenne voi rikkoutua. Potilaalta näyttävät menevän loogiset tasot sekaisin: toisaalta hänen puheensa muuttuu usein ylen määrin abstraktiksi, hän puhuu epämääräisin käsittein ja saattaa toistella fraaseja, toisaalta hän käsittää esim. sananlaskut konkreettisesti (K: "mitä tarkoittaa parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla?" V: "hyvä pyy on yksinäinen"). Skitsofreniaa sairastavan henkilön on vaikea yleistää oppimiaan asioita, ja sanojen merkitys näyttää olevan heille yleiskielestä poikkeava, henkilökohtaisten kokemusten värjäämä. Ajatushäiriön selvimpiä, joskaan ei kovin tavallisia merkkejä ovat ns. neologismit eli uudissanat, joihin potilas saattaa tiivistää monipolvisen lauseen verran merkitystä.

Mieliala- eli affektihäiriö ilmenee tunne-elämän epäasianmukaisina ilmauksina tai voimakkaana latistumisena. Potilas saattaa kertoa hyvin surullisista ja ahdistavista asioista leveä hymy kasvoillaan, hän voi naureskella oudosti ilman havaittavaa syytä ja hänen mielialansa saattavat vaihdella tavalla, jota on vaikea mitenkään ennakoida. Hyvin hankala oire on ns. anhedonia eli positiivisten tunteiden kaikinpuolinen puuttuminen; kielteiset sen sijaan ovat jäljellä. On arveltu, että potilaan tunteet eivät lakkaa olemasta, mutta niiden ilmaisu on epäasianmukaista.

Autismi eli eristäytymistaipumus on usein varsin silmiinpistävä, ja nimenomaan skitsofrenialle tyypillinen oire. Potilas pyrkii eroon tunnetason kanssakäymisestä ja vetäytyy usein aivan konkreettisestikin omaan loukkoonsa haluamatta tavata muita. Käyttäytymisen tasolla tämä näkyy mm. vuorokausirytmin kääntymisenä sillä tavalla päälaelleen, että potilas nukkuu päivällä ja valvoskelee öisin, kun muut ovat unessa. On arveltu, että skitsofreniaan liittyy erityisiä vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden hahmottamisessa, niin että potilaat kokevat muiden ihmisten seuran stressaavaksi ja sen takia vetäytyvät omaan rauhaansa. Joskus lemmikkieläimet tai jopa elottomat esineet tulevat potilaille merkityksellisiksi ja rakkaiksi, aivan kuin ihmissuhteiden korvikkeiksi.

Edellä mainitut oireet ovat selvimpiä sairauden akuuteissa, avoimen psykoottisissa vaiheissa, mutta lähes säännöllisesti niitä havaitaan muulloinkin. Yleensä oireet pahenevat jokaisen uuden psykoottisen vaiheen myötä. Etenkin ajatushäiriö ilmenee keskittymis- ja oppimisvaikeutena, jota - samoin kuin tunne-elämän häiriöitä - riittämätön tai liian voimakas lääkitys saattavat pahentaa.

Näiden oireiden lisäksi skitsofreniassa esiintyy harhaluuloja eli deluusioita ja harha-aistimuksia eli hallusinaatioita. Tyypillisiä harha-aistimuksia ovat ääni- ja tuntoharhat, sen sijaan näköharhat ovat harvinaisempia. Kuuloharhat ovat usein kommentoivia tai käskeviä ääniä, tai potilas saattaa "kuulla" usean ihmisäänen keskustelevan keskenään hänen tekemisistään. Yleensä äänet ovat halventavia ja syyttäviä, joskin vahvasti kroonistuneilla potilailla esiintyy toisinaan myönteisiä ääniä. Tuntoharhat ovat myös epämiellyttäviä: ne ovat outoja kiputuntemuksia ("selkäydintä porataan", "sydäntä venytetään"). Myös kummallisia, epämiellyttäviä haju- ja makuelämyksiä voi esiintyä. Harhaluuloja esiintyy etenkin paranoidisilla skitsofreenikoilla, ja ne ovat yleensä vainoelämyksiä. Skitsofreenikoille yleensäkin on tyypillistä ulkomaailman tapahtumien suhteuttaminen omaan itseen: he kokevat usein, että heidän ajatuksensa leviävät muihin, että heidän tekemisensä vaikuttavat maailmanpolitiikkaan tai että muut ihmiset kykenevät suoraan muuttamaan heidän ajatuksiaan tai käyttäytymistään. Nämä harhaluulot kytkeytyvät aistiharhoihin: potilaat kokevat esim. naapurien aiheuttavan heille kipuja tai puhuvan heille näkymättömän kaiuttimen kautta.

Varsinkin katatonisessa skitsofreniassa esiintyy hyvin erikoisia motorisia oireita: stupor- eli jähmettymistilassa potilas voi juuttua samaan, joskus aivan kummalliseen asentoon jopa vuorokausiksi. Toisinaan potilaat muuttuvat aivan kuin vahanukeiksi, joita voi asetella mielin määrin eri asentoihin, ja siinä he pysyvät ilman havaittavaa epämukavuutta. Kiihtymystilassa potilas on tarkoituksettomasti touhuavat, aktiivinen, jopa raivoava, ja tämäkin tila voi kestää vuorokausia yhtä mittaa. Molemmat tilat ovat äärimuodoissaan hengenvaarallisia ja ne täytyy hoitaa pikaisesti (ECT eli ns. "sähköshokki" tehoaa näihin välittömästi). Katatonian lievempiä muotoja ovat ns. maneerit eli tarkoituksettomat, yhä uudelleen toistuvat liike-, puhe- ja/tai ilmesarjat, sekä negativismi eli "periaatteellinen" kaikkien kehotusten vastustaminen (nämä tosin saattavat olla enemmänkin reaktioita laitosolosuhteisiin kuin taudin varsinaisia oireita, ja ne ovat selvästi vähentyneet, kun hoito on kehittynyt).

Skitsofreenikot ovat myös selvästi aggressiivisempia kuin väestö keskimäärin: sairaus lisää vakavan väkivallanteon riskin n. 10-kertaiseksi, naisilla jopa 100-kertaiseksi (jostakin syystä se häivyttää sukupuolten välisen eron aggressiivisuuden esiintymisessä). Samoin itsemurhat ovat yleisiä etenkin pitkässä laitoshoidossa olevilla potilailla. Sekä muihin ihmisiin että itseen kohdistuvia väkivaltapurkauksia on usein vaikea ennakoida.


Skitsofrenian alamuodot

Hebefreeninen skitsofrenia on taudin vaikein muoto, ja se voi puhjeta jo varhaisella nuoruusiällä. Keskimääräinen puhkeamisikä on n. 20 vuotta. Useimmilla potilailla on aiemmin ollut vahvasti skitsoidinen luonne. Varhaisoireina tyypillisiä ovat hypokondrisuus eli erilaisten ruumiillisten tuntemusten tarkkailu ja niistä huolestuminen, sekä vainotuntemukset. Sairaus etenee yleensä nopeasti, potilas saattaa parissa vuodessa muuttua tunne-elämältään vahvasti latistuneeksi ja omissa harhoissaan eläväksi, ulkonäöltäänkin rappeutuneeksi kroonikoksi, johon on hyvin vaikea saada kontaktia ja jonka puhe on käsittämätöntä. Kehitys ei onneksi ole aina näin surullista, ja viime vuosina kehittynyt hoito on selvästi vähentänyt tällaisten potilaiden osuutta.

Katatonisessa muodossa psykoosi puhkeaa äkisti, on oireiltaan raju, mutta paranee samoin nopeasti. Sairaus puhkeaa keskimäärin myöhemmin kuin hebefrenia. Stupor- ja kiihtymystilat voivat olla hengenvaarallisia, jälkimmäiset muillekin kuin potilaalle itselleen. Tämä on ainoa skitsofrenian muoto, johon sähköhoito tehoaa. Vielä 1930-luvulla katatoninen muoto oli paranoidista yleisempi Suomessakin, mutta nykyisin se on varsin harvinainen.

Katatonisen skitsofrenian piiriin luetaan myös sellaiset melko harvinaiset, yleensä nuorilla potilailla esiintyvät tilat, joissa kaikki motorinen toiminta on vahvasti hidastunutta (hiusten kampaamiseen saattaa kulua puoli tuntia).

Paranoidinen eli vainoharhainen skitsofrenia alkaa yleensä myöhemmin kuin edellä mainitut muodot, n. 30 vuoden iässä keskimäärin. Länsimaissa se on yleisin skitsofrenian muoto. Sen ennuste on selvästi hebefreniaa parempi, ja lääkehoito tehoaa usein varsin hyvin. Etenkin niillä myöhään sairastuneilla henkilöillä, joiden sosiaalinen selviytyminen on ollut hyvätasoista, ennuste on kohtuullisen hyvä. Sairauden akuutit vaiheet voivat olla hankalia ja rajuja, ja tällöin potilaat saattavat olla vaarallisia olettamilleen vainoajille. Sekamuotoinen skitsofrenia on varsin yleinen. Etenkin sairauden alkuvaiheessa monesti menee jonkin aikaa, ennen kuin sairaus hakeutuu omaan alaryhmäänsä.


Skitsofrenian kulku

Skitsofrenia puhkeaa yleensä pikkuhiljaa: tällainen ns. preskitsofreeninen vaihe kestää 1-2 vuotta. Sen kuluessa potilas alkaa eristäytyä, hän muuttuu passiiviseksi, kokee outoja ahdistustiloja ja luopuu entisistä harrastuksistaan. Ajatushäiriöt oireilevat ensin keskittymisvaikeutena, ja koulussa/työssä selviytyminen heikkenee nopeasti. Tavallista on tunne toisten katseiden kohteena olemisesta ja oman kehon muuttumisesta. Saattaa esiintyä raivonpuuskia, ja ajattelu muuttuu oudoksi ja puhe vaikeasti ymmärrettäväksi. Tässä vaiheessa sairaus oireilee samaan tapaan kuin eräät neuroosit ja mielialahäiriöt, mutta potilaan omat käsitykset häiriöiden syistä ovat tyypillisesti outoja ja kummallisia.

Skitsofrenia voi puhjeta myös äkisti, ilman esioireita, ja tällöin se alkaa useimmiten hyvin voimakkaalla, paniikinomaisella ahdistuneisuudella, unettomuudella ja kiihtyneisyydellä. Tällainen alku, etenkin jos on mukana selviä laukaisevia tekijöitä, viittaa varsin hyvään ennusteeseen.

Skitsofrenian puhkeaminen ajoittuu usein johonkin elämänmuutokseen: se saattaa olla kotoa pois muuttaminen, opiskelun lopettaminen tms. On varsin harvinaista, että diagnostiset kriteerit täyttävä skitsofrenia paranisi kokonaan (muutama prosentti). Kuitenkin nykyisin yhä harvempi jää pitkään laitoshoitoon, ehkä 20-25%, ja loput selviävät laajempien tai vähäisempien tukitoimien ja lääkityksen turvin avohoidossa, 30-35% suunnilleen oireettomina. Vaikeimmin sairailla potilailla, jotka tarvitsevat laitoshoitoa, sairaus useimmiten vaimenee 15-25 vuoden kuluttua sairastumisesta, ja siirtyminen avohoitoon tulee mahdolliseksi kuntoutusjakson jälkeen.

Skitsofrenian hoidossa lääkityksellä on keskeinen merkitys. Lääkkeet ovat pääosaltaan neurolepteja, aineita jotka mm. vähentävät dopamiinin vaikutuksia aivoissa. Huomattavaa apua lääkityksestä on 70 prosentille skitsofreniapotilaista. Pieni osa selviää kohtalaisesti ilmankin, ja 10-15% ei hyödy lääkityksestä juuri lainkaan. Neuroleptien lisäksi käytetään mm. rauhoittavia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä oireenmukaiseen hoitoon sekä eräitä Parkinsonin taudin lääkkeitä sivuvaikutusten lievittämiseen.

Psykoterapialla lienee vaikutusta ainakin sairauden kanssa selviytymiseen, joskin eräät terapeutit ovat saaneet hyviä tuloksia tiiviillä psykoterapialla. Ympäristön tuki on varsin merkittävä tekijä hoidossa. Niinpä eräissä kehitysmaissa, joissa suhtautuminen psyykkisiin sairauksiin on neutraalia ja lähellä on runsaasti auttavia ihmisiä, skitsofrenian ennuste on huomattavasti parempi kuin Suomessa. Suomessakin se on selvästi kohentunut parin viime vuosikymmenen aikana, kun hoito on tehostunut ja hoitoon hakeudutaan varhemmin.


siirry seuraava lukuun klikkaamalla tästä

   

Lue lisää

että saatte oikean diagnoosin: tiedän että monia kulkee skitsofrenia diagnoosilla ja väärällä hoidolla,koska diagnoosi on alunperin tehty väärin ja liian heppoisin perustein, sillä moni noista oireista kuuluu olennaisesti myös muutamiin muihin sairauksiin/neurobiologisiin ominaisuuksiin/häiriöihin, joilla ei ole mitään tekemistä skitsofrenian kanssa, vaikka osa oireista saattaa olla täysin vastaavia.
Näitä on mm jotkut autisminmuodot ja dissosiatiiviset häiriöt, jotka eivät parane/helpotu kuitenkaan samalla hoidolla kuin mitä skitsofrenia, eli aivan turhaan joku saattaa saada kroonistuneen skitsofrenia diagnoosin, ellei lääkärit ja terapeutit ole riittävän tarkkoja ja ammattitaitoisia tekemään oikeaa diagnoosia.

Ibijara kirjoitti:

kannustan sinua palaamaan työelämään. En osaa ottaa kantaa mitä sinun tulisi kertoa työnantajalle, en ole itse ollut vastaavassa tilanteessa.

En oikein tajunnut ylläolevan viestin pointtia, sairaudestasi kyllä varmasti tiedät. Ja vaikka on sairastanut psykoosin ei se todellakaan tarkoita, että on loppuelämänsä ihan pihalla. Itse ainakin olen parantunut ihan hyvin. Ja kyllä skitsofreniastakin voi toipua.

Kaikkea hyvää sulle, Ibijara

Lue lisää

parantua, toipuminen ja parantuminen ovat kaksi eri asiaa.

hermiitti kirjoitti:

Minäkin uskon, että mulla olisi työelämälle vielä jotain annettavaa.

Minäkin kannustan sinua palaamaan työelämään! Isoveljelleni on diagnosoitu skitsofrenia ja hän on ollut laitoshoidossa. Puoli vuotta sitten hän pääsi takaisin siviiliin. Asiat näyttävät nykyään hänen kannaltaan paremmalta kuin pitkään aikaan.

mandariininen kirjoitti:

että saatte oikean diagnoosin: tiedän että monia kulkee skitsofrenia diagnoosilla ja väärällä hoidolla,koska diagnoosi on alunperin tehty väärin ja liian heppoisin perustein, sillä moni noista oireista kuuluu olennaisesti myös muutamiin muihin sairauksiin/neurobiologisiin ominaisuuksiin/häiriöihin, joilla ei ole mitään tekemistä skitsofrenian kanssa, vaikka osa oireista saattaa olla täysin vastaavia.
Näitä on mm jotkut autisminmuodot ja dissosiatiiviset häiriöt, jotka eivät parane/helpotu kuitenkaan samalla hoidolla kuin mitä skitsofrenia, eli aivan turhaan joku saattaa saada kroonistuneen skitsofrenia diagnoosin, ellei lääkärit ja terapeutit ole riittävän tarkkoja ja ammattitaitoisia tekemään oikeaa diagnoosia.

Lue lisää

Suomessa noudatetaan kansainvälistä tautiluokitusta ja dignoosin tekijä ei voi erehtyä tekemänsä diagnoosin oikeellisuudesta. Kokonaan on toinen asia miten tämä tauti on henkilössä aktivoitunut. Mikäli olet akuutisti aktivoitunut psykoosidiagnoosiin, niin työpaikkaa ei tule ja se on fakta!!

Potkulauta kirjoitti:

Suomessa noudatetaan kansainvälistä tautiluokitusta ja dignoosin tekijä ei voi erehtyä tekemänsä diagnoosin oikeellisuudesta. Kokonaan on toinen asia miten tämä tauti on henkilössä aktivoitunut. Mikäli olet akuutisti aktivoitunut psykoosidiagnoosiin, niin työpaikkaa ei tule ja se on fakta!!

Lue lisää

Tiedän ja tunnen työelämässä olevia skitsofreenikoita.
Tiedän ja tunnen ihmisiä, joilla diagnoosi on muuttunut, koska ensin on tehty väärä diagnoosi.
Itseasiassa kuulun itse juuri tuohon jälkimmäiseen ryhmään.
Se ei ole mitenkään harvinaista, eikä aina kiinni diagnosin tekijän ammattitaidosta,vaan koska todellakin monet sairaudet ovat oireiltaan niin lähellä toisiaan, että erehtyminen on ainoastaan inhimillistä, ja yleensä uuteen diagnoosiin päädytään siinä vaiheessa,kun hoidolle ei saada toivottua vastetta.

Potkulauta kirjoitti:

Suomessa noudatetaan kansainvälistä tautiluokitusta ja dignoosin tekijä ei voi erehtyä tekemänsä diagnoosin oikeellisuudesta. Kokonaan on toinen asia miten tämä tauti on henkilössä aktivoitunut. Mikäli olet akuutisti aktivoitunut psykoosidiagnoosiin, niin työpaikkaa ei tule ja se on fakta!!

Lue lisää

"Kokonaan on toinen asia miten tämä tauti on henkilössä aktivoitunut. Mikäli olet akuutisti aktivoitunut psykoosidiagnoosiin, niin työpaikkaa ei tule ja se on fakta!!"

Potkulauta, kertoisitko tarkemmin mitä tuolla tarkoitat?

Mitä skitsofrenia-taudin aktivoituminen henkilössä tarkoittaa? Ja mitä tarkoittaa akuutti aktivoituminen psykoosidiagnoosiin?

Mirri

mandariininen kirjoitti:

että saatte oikean diagnoosin: tiedän että monia kulkee skitsofrenia diagnoosilla ja väärällä hoidolla,koska diagnoosi on alunperin tehty väärin ja liian heppoisin perustein, sillä moni noista oireista kuuluu olennaisesti myös muutamiin muihin sairauksiin/neurobiologisiin ominaisuuksiin/häiriöihin, joilla ei ole mitään tekemistä skitsofrenian kanssa, vaikka osa oireista saattaa olla täysin vastaavia.
Näitä on mm jotkut autisminmuodot ja dissosiatiiviset häiriöt, jotka eivät parane/helpotu kuitenkaan samalla hoidolla kuin mitä skitsofrenia, eli aivan turhaan joku saattaa saada kroonistuneen skitsofrenia diagnoosin, ellei lääkärit ja terapeutit ole riittävän tarkkoja ja ammattitaitoisia tekemään oikeaa diagnoosia.

Lue lisää

jossain tutkimussahan sanotaan että kolmasosa skitsofreenikoista paranee. yllä jo mainittiinkin ettei skitsofreniasta parane ja näinhän se on. väitänkin että näillä "kolmasosalla" ei ole skitsofreniaa koskaan ollutkaan. Eli kannattaa suhtautua hieman varauksella noihin diagnooseihin. Joskus.

Kiva kun tulit kommentoimaan mun kirjoitusta, kun olen täällä tosiaan evakossa tukarilta. :)

Enkö olekin aika rohkea, kun laitoin kuvani nettiin.