Aina täällä

Kun uskovaiselle tulee takapakkia, ne ovat Jumalan opetuksia, koettelemuksia, joilla Jumala pyrkii kasvattamaan lastaan.:)

Kun ateistille sattuu ja tapahtuu, ne ovat Jumalan rangaistuksia syntisestä elämästä.

Rangasrikko autossa voi siis olla ihmisestä riippuen joko rangaistus tai opetus. :)
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Todennäköisesti rengasrikko kuitenkin johtuu siitä, että Michelinin tehtaan koneenkäyttäjä on litkinyt sunnuntai-iltana liikaa punkkua ja on valmistanut tästä johtuen maanantaiaamuna maanantaikappaleen. Tai siitä, että autoja vihaava viherpipertäjä on kylvänyt nauloja ajoradalle.

Äänestä

voin ymmärtää halveeraavat ajatuksesi uskovia kohtaan olen itse suhtautunut heihin suurinpiirtein samalla tavalla mutta pari vuotta sitten koin itse herätyksen ja sain uskon raamattuun jumalan ilmoittamana sanana sain omistaa ymmärryksen että vain jeesus voi ihmisen pelastaa iankaikkisesta kadotustuomiosta ja hänet vastaan ottamalla sain ihanan rauhan sain kokea jumalan rakkauden ja täydellisen hyväksynnän hänen edessään koska jeesus vuodatti vapaaehtoisesti synnittömän verensä sovittaakseen kaikki syntini ja rikkomukseni kukaan ihminen ei ole niin hyvä että ei muka tarvitsisi kohdalleen tätä armoa koska erossa olo elävästä jumalasta vie kadotukseen ja on vain tämä tie hänen yhteyteensä.elämäsi kriittisin kysymys,olet kuka tahansa niin on se että saatko sinä henkiläkohtaisesti vastaan ottaa kristuksen pelastajanasi jeesuksen tulee olla herra hän on ainoa vapahtaja.hän sanoo sanassaan että jos joku tahtoo niin tulee hän tuntemaan onko tämä oppi jumalasta.etsikää häntä kun hänet läytää voidaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppii... kirjoitti:

Kun uskovaiselle tulee takapakkia, ne ovat Jumalan opetuksia, koettelemuksia, joilla Jumala pyrkii kasvattamaan lastaan.:)

Kun ateistille sattuu ja tapahtuu, ne ovat Jumalan rangaistuksia syntisestä elämästä.

Rangasrikko autossa voi siis olla ihmisestä riippuen joko rangaistus tai opetus. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu