Mitä ateisti ajattelee kuolemasta? En tuolla kysymyksellä tarkoita sitä, että nyt toivon keskustelua uskosta, kuolemanjälkeisestä elämästä, palkkiosta tai tuomiosta. Pikemminkin: Is there life before death? Miten kuolema liittyy elämään? Filosofian historiassa kuolema filosofisena kysymyksenä on ollut merkittävässä asemassa. Kuolema on ainoa demokraattinen voima tässä maailmassa: se koskee jokaista. Miten ateistit mieltävät kuoleman? Onko olemassa asiaa nimeltä kuolemanpelko, ja jos on, niin mitä sen voisi ymmärtää?
Ehkäpä aloitan omilla pohdinnoilla.
Olen miettinyt oikeastaan aika paljon kuolemaa ja kuolemanpelkoa. Jotenkin tuo kysymys jättää mielen tyhjäksi. Asiaan on vaikea tarttua. En usko mihinkään kuolemanjälkeiseen tuomioon enkä helvettiin. Jälleensyntymisajatus on myös vieras.
Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen vai ei, luulen, että tuohon kysymykseen on ainoa oikea vastaus: en tiedä. Tuohon sen jättäisin. Liiallinen varmuus puoleen tai toiseen on elämästä pakoa. Varmuus vie toivon ja jättää tilalle sen varjon.
Kuolema on ongelma. Vain ihminen kuolee, kasvit ja eläimet lakkaavat vain hengittämästä. Jotenkin noin meni Martin Heideggerin ajatus kuolemasta filosofisena ongelmana.
Ehkäpä tyhjiin raukeaminen on julmempi ajatus kuin ajatus viimeisestä tuomiosta. Raamatustakaan ei löydy apua. Alkumetreillä juutalaiset uskoivat kuoleman olevan kaiken lopun. Ei mitään tuonpuoleista. Persiasta ja Kreikasta tulivat sitten ajatukset kuolemanjälkeisestä elämästä, ja etenkin Kreikassa Haades nähtiin kirouksena.
Kuolemanpelko on osa inhimillisyyttä. Elämän loppumisen tahtoisi kaikista epäterveellisistä elämäntavasta ja vaarahakuisuudesta riippumatta siirtää mahdollisimman kauas, kuitenkin niin, että kuolema olisi armelias, ei tarvitsisi kitua eikä katua eikä kokea omaa dementoitunutta avuttomuutta tai sitä, että ei enää omaa persettäänkään saa pyyhityksi. Elinikäodotuksen kasvaessa kuolemanpelko saa muodon avuttomuuden pelkona.
Sekavaa, mutta ehkäpä tästä avauksesta saa jotakin irti.
Ehkäpä aloitan omilla pohdinnoilla.
Olen miettinyt oikeastaan aika paljon kuolemaa ja kuolemanpelkoa. Jotenkin tuo kysymys jättää mielen tyhjäksi. Asiaan on vaikea tarttua. En usko mihinkään kuolemanjälkeiseen tuomioon enkä helvettiin. Jälleensyntymisajatus on myös vieras.
Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen vai ei, luulen, että tuohon kysymykseen on ainoa oikea vastaus: en tiedä. Tuohon sen jättäisin. Liiallinen varmuus puoleen tai toiseen on elämästä pakoa. Varmuus vie toivon ja jättää tilalle sen varjon.
Kuolema on ongelma. Vain ihminen kuolee, kasvit ja eläimet lakkaavat vain hengittämästä. Jotenkin noin meni Martin Heideggerin ajatus kuolemasta filosofisena ongelmana.
Ehkäpä tyhjiin raukeaminen on julmempi ajatus kuin ajatus viimeisestä tuomiosta. Raamatustakaan ei löydy apua. Alkumetreillä juutalaiset uskoivat kuoleman olevan kaiken lopun. Ei mitään tuonpuoleista. Persiasta ja Kreikasta tulivat sitten ajatukset kuolemanjälkeisestä elämästä, ja etenkin Kreikassa Haades nähtiin kirouksena.
Kuolemanpelko on osa inhimillisyyttä. Elämän loppumisen tahtoisi kaikista epäterveellisistä elämäntavasta ja vaarahakuisuudesta riippumatta siirtää mahdollisimman kauas, kuitenkin niin, että kuolema olisi armelias, ei tarvitsisi kitua eikä katua eikä kokea omaa dementoitunutta avuttomuutta tai sitä, että ei enää omaa persettäänkään saa pyyhityksi. Elinikäodotuksen kasvaessa kuolemanpelko saa muodon avuttomuuden pelkona.
Sekavaa, mutta ehkäpä tästä avauksesta saa jotakin irti.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Miten kuoleman jälkeinen elämä olisi edes mahdollista?
Ennenkuin kuin tämä olisi mahdollista niin pitäisi uskoa ruumiista irtoavaan sieluun. Tähän se sitte tyssäsi.
HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...
Kuolema kuuluu tämän homman juoneen ja on yhtä luonnollinen asia kuin syntymäkin.
Kaikki täällä oleva ja kuoleva jatkaa kiertokulkua muodossa jos toisessakin.
Minä kasvatan toivonmukaan vahvaa puuta ylleni sieltä maan alta...tai vaihtoehtoisesti häädän tuhoeläimiä tuhkallani jonkun ruusupuskista :D
En mie vaan pelkää kuolemaa. Pari kertaa on ollut niin mahdottoman hilkulla, että on väkisnkin joutunut aihetta miettimään.
Kun kokee todellista "maata kaatavaa" fyysistä tuskaa, oma kroppani menee turvallisesti shokkiin ja taju lähtee. Sen jälkeen tapahtuneet ei rekisteröidy mihinkään, joten herätessä sitä on ollut aina vain pihalla. Siellä tajuttomuudessa kun ei tapahdu mitään. Sehän on lähes sama juttu kuin kuolema. JOten siinä tilassa se on yks hailee onko heräilemässä vaiko kuolemassa. Ei sitä tiedosta.
Kipua kestän suht. hyvin, ja koska tiedän että sen mennessä "yli hilseen" menen siihen "turvalliseen shokkiin", ei kivulias kuolema sinänsä edes pelota. Tarpeeksi kova tuska vain kerralla ja sitä nopeammin se shokkitila syntyy...Kuulostaa ehkä raakalta, mutta jos valita saisi niin..
Tuo dementoituneena paskat housussa makaavana vanhuksena olo kauhistuttaa eniten. Se avuttomuus ja piiiiitkä kituminen muiden armoilla..Varsinkin jos vahusten hoito jostain syystä on silloin yhtä huonolla mallilla kuin tänäpäivänä..Tuskin on, mutta silti.
Minulle kuolema on ok asia. Ei aiheuta pelkoa eikä paniikkia.
Se ei ole ongelma, ellei siitä tee sellaista.
on väistämätön ja kohtaa kaikkea elollista, muutenhan ei evoluutio toimisi. Toisen kuolema antaa kasvualustaa uusille orgaaneille.Ja kuolema on lopullinen sen osalta jonka se kohtaa. Siksi kannattaa elää täysillä koko elämänsä, ja käyttää omia aivojaan, eikä anna toisten liiaksi määdätä elämäänsä.Silloin myös elämän ehtoopuolella huomaa että aika on minun osalta vähissä, mutta samalla huomaa että elin täysipainoisen elämän, ja olen valmis antamaan tilaa tuleville..
QUOTE: "[kuolema] on väistämätön ja kohtaa kaikkea elollista, muutenhan ei evoluutio toimisi. Toisen kuolema antaa kasvualustaa uusille orgaaneille.Ja kuolema on lopullinen sen osalta jonka se kohtaa. Siksi kannattaa elää täysillä koko elämänsä, ja käyttää omia aivojaan, eikä anna toisten liiaksi määdätä elämäänsä.Silloin myös elämän ehtoopuolella huomaa että aika on minun osalta vähissä, mutta samalla huomaa että elin täysipainoisen elämän, ja olen valmis antamaan tilaa tuleville.. " QUOTE
Jotenkin noinhan sen pitäisi mennä. En kuitenkaan usko kenenkään tuohon pystyvän. Emme tiedä elämämme ehtoopuolesta paljoakaan. Voimme vain toivoa seesteistä vanhuutta, jolloin voimme ajatella eläneemme täyspainoista elämää. Luulen, että vanhuuden vaivojen keskellä tuo voi olla aika laiha lohtu. Ehkäpä loppujen lopuksi meille ei ns. ole annettu muuta kuin tämä elämä.
Kuolemaan laitetaan usein monia merkityksiä. Jotenkin vieroksun tiukkaa varmuutta, että se on kaiken loppu, yhtäkaikki varmuus siitä, että kuolema olisi uuden elämän alku, tuntuu yhtä lailla vieraalta. Uskontojen ratkaisuyritykset ovat joillekin voimaksi, elämä on kärsimystä ja mielipuolista, mitään tarkoitusta on vaikea nähdä.
Mutta jäin miettimään, että mitä se tarkoittaa, kun sanot, että "elää täysillä elämänsä, käyttää omia aivojaan eikä anna toisten liiaksi määrätä elämäänsä." Tästä haluaisin kuulla lisää. Determinismi määrää liikaa sitä, mitä teemme tai olemme. Onhan tietysti niin, että monelle asialle elämässämme emme voi mitään. Mutta niille asioille, joille jotakin voimme, niiden perusteella tuo voisi toimiakin. Mutta miten?
että napsahtaa kerralla poikki niinku kuiva oksa, ja niin se on näyttänyt mun ympäriltäni kuolleille tapahtuneen.
Mieluiten tietysti nukkuessa.
Onko joku nähnyt näitä elokuvakuolevia joskus, kun itse en ole törmännyt vielä ainoaankaan.
Jos niin huonosti käy, että vielä kovin vanhaksi elää, niin toivon että terveydenhuolto on jo niin kehittynyt, että apteekista voi reseptillä ostaa tee se itse murha pillerin.
"Determinismi määrää liikaa sitä, mitä teemme tai olemme."
Mielestäni determinismillä ei kannata liikaa vaivat päätään. Meidän kannalta on ihan yhdentekevää onko aitoa vapaata tahtoa olemassa vai ei.
Itse en viitsi turhaan elätellä mielikuvia kuoleman jälkeisestä elämästä, koska asiaa ei voi selvittää tai ainakaan meillä ei ole sen puolesta puhuvaa näyttöä. Jos selalinen on, niin sitten on ja se on sitten sen ajankohdan asia. Kuoleman jälkeisen elämän ottaminen jonkinlaiseksi lohduksi tässä elämässä on mielestäni toiveajattelua, johon sitten on liitetty kaikenlaista kulttuurin mukanaan tuomaa painolastia eli palkkio/rangaistusmalleja jne. Kukaan ei asiasta tiedä, mutta silti uskonnot ja filosofiat kovasti ovat tarjoamassa omia mallejaan totuuksina. Lupauksia ja uhkausia vailla katetta.
eli kuolema ei välttämättä olekaan niin paha juttu, mutta irrationaalinen kuolemanpelko, mikä lienee evoluution tuotetta kuten kaikki muukin ihmisen psyykkeessä, sumentaa tässäkin asiassa järjen.
Homma nollautuu kuolemassa, eli ollaan samassa tilanteessa kuin oltiin ennen syntymää.
Elämä loppuu kuolemaan. Jotenkin näin asian näkisin. On kummallista ajatella ettei ihminen joskus loppuisi, kun on kerran alkanutkin. Itse ainakaan en muista syntymääni edeltävistä ajoista mitään, joten se on melko vankka todiste siitä että olemattomuuden tila on mahdollinen. Ymmärrän kyllä uskovaisten ihmetyksen siitä että miten elämä voi loppua;mitä on ei mitään? Mutta ihminen on loppupeleissä vain kone. Kun kone menee rikki, se ei enään toimi. Olemattomuus on sitä kun ihmien menee rikki eikä siksi kykene enään aistimaan mitään.
Kovin harva meistä muistaa itseasiassa lapsuudestaan yhtään mitään. Siis jostain alta 3. ikävuoden ehkä.
Aloin miettimään tuota mahdollisuutta, että jos sitä vanhuksena, sairaana ja sekavana makaa sängyssä odottelemassa lähtöä, niin silloinhan sitä tavallaan taantuu tuohon tilaan missä oli lapsuusvuosinaan. Ei pahemmin tiedosta mitään, on vain. Syö, nukkuu ja hengittää, mutta "kehityksen" tapahtumajärjestys vain on päinvastainen kuin toukkana. Heikkenee pikkuhiljaa ja kuolla kupsahtaa pois. The End.
Toivon mukaan se menee noin :)
Ihminen on kuin mikä tahansa kasvikin; kasvaa pienestä taomesta, elää ja antaa luonnolle sen mitä kykenee ja kuihtuu pois.
***
Tässä on yksi niistä aiheista mikä saa ärsytyskäyrää nousemaan, kun uskovainen kuvittelee olevansa luonnon yläpuolella ja jollain tapaa tärkein elollisista.
Samalla tasolla ollaan kaiken muunkin kanssa mikä hengittää ja elää. Miksi se on niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä..
Vanhuksien hoitoa läheltä seuranneena olen nähnyt lopun lähestyessä rauhattomuuden ja jopa suoranaisen hädän lisääntyvän.
Henkistä hätää ja rauhattomuutta hoidetaan morfiinilla. Kertaakaan en ole nähnyt sen auttavan.
LOL
loppuhetkiksi jos kuoleva alkaa sekoilla, mitä tietenkin uskovaiset vastustavat toki vain siinä tapauksessa, että kyse ei ole omasta finaalista.
Uskovaisuus ei ole suojannut löppuhöyrähtämisestä ja kuolemankammoista yhtään sen paremmin kuin siihen saakka järjissään pysytellyttäkään.
Toivotaan ettet sinä vain ala nähdä helvetin lieskoja ennen kun sinut sedatoidaan lopullisesti.
Niitä näkee, mihin uskoo.
En väitä mitään, kun en tiedä.
Kerroin vain sen mitä olen nähnyt ja päätellyt sen mukaan.
Jos sinä tiedät uskovaisuudesta ja sen järjettömyydestä jotain, niin hyvä.
Olen myös nähnyt Jumalaan uskovien kuolevan, eikä siihen useinkaan liity samanlaista rauhattomuutta ja hätää.
Mistä se sitten johtuu, siitä minulla ei ole tietoa, mutta jotain voin päätellä.
En usko Jumalaan uskovan ainakaan menettävän mitään, vaikka turvautuu Jumalaansa viimeisillä hetkillään.
Onko se sitten turhaa, siitä voidaan väitellä maailman tappiin asti. Mitään haittaa siitä ei ainakaan ole.
Olen pohtinut paljon kuolemaan liittyvää, se kun on osa arkipäivääni. Mitään faktoja en menisi suhteesta Jumalaan ja tuonpuoleiseen sanomaan, koska sitä ei minulla ole, ja tuskinpa sinullakaan.
minua oksettaa tällä palstalla esiintynyt kuolevien ihmisen henkisellä hädällä mässäily, mikä on hyvin yleistä tietyissä uskonnollisissa piireissä.
Todellisuuspakoa vastaan minulla ei ole mitään, harrastan sitä mielelläni itsekin.
Mitä olen lukenut tapauksista kuolemana lähestyessä, niin uskovaisuus ei todellakaan ole aina auttanut asiaa. Olisiko joissakin tapauksissa tuo itsepetos valjennut vasta tosipaikan edessä, usko lopahtanut loppusuoralla. Vai olisiko niin, että harva todella uskoo vaan enempi toivoo?
eivät kuolleetkaan.
Kristinuskon Jumalaan luottaneet uskovaisethädän hetkellä, syysmyrskyssä Estonian upotessa heidän altaan.
Noista uskovaisista tuli tuolla kuoleman hetkellä kertaheitolla ateisteja, he ymmärsivät että jeesussatu on pelkkä paskaa ja alkoivat pelastaa itse itseään.
taisi olla eräänkin ateistin loppukanetti.
Seppo Heikinheimo taisi viitata ateistina lähtiessään samaan klassikkoon.
oli siitä kaukana.
Tuota bulshittiä paskaa, isäni miksi minut hylkäsit, saattoivat huutaa ne hihhulit jotka huhkkuivat.
Eloon jääneet eivät siihen aikaansa tuhlanneet.
Voidaan tietysti hihhulilogiikalla ajatella että hukkuneet uskikset ovat olleet jo pitkään Paratiisissa yhdessä Jumalan, Allahin kanssa.
Kuka tässä on mitään mässäillyt?
Kuolema on tosi jokaiselle joskus, ei se ole uskovaisten etuoikeus pohtia kuolemaa.
Kuoleman edessä on jokainen voimaton, se on fakta.
Olet lukenut, minä olen nähnyt ja lukenut.
Uskovaisuus -tai miksi sitä sitten kutsutaankin- on todellakin auttanut ihmistä rauhaan kuoleman lähestyessä. Minulle on kenenkään turha tulla muuta väittämään.
Olkoon itsepetosta, uskovaisuutta, toivoa, epätoivoa, mitä tahansa, mutta morfiinilla se ei lähde. Mikään lääketieteen saavutus ei pysty ihmistä rauhoittamaan henkiseltä hädältä ja rauhattomuudelta kuoleman lähestyessä, tämän olen nähnyt.
Miksi et sallisi ihmisen luottavan Jumalaansa, jos hän saa siitä rauhan? Olkoon sitten mielikuvitusta, tai satua, mitä väliä sillä on?
ole mitään sitä vastaan, millä tavalla elämänsä loppua helpottaa.
Jos usko tuo lohtua tuossa tilanteessa, niin ilman muuta se on hyvä asia. Ateistille sillä pitäisi olla vielä vähemmän merkitystä.
Mässäilyä löytyy muista ketjuista.
Mutta sellaista on turha tulla minullekaan väittämään, että usko on ainoa tapa selvitä omasta tai muiden kuolemasta.
on lempeämpi ajatus kuin ikuinen elämä, josta ei olisi poispääsyä vaikka kyllästyisi.
Eläinlajina ihminen on kuolevainen, ei ole reaalisia vaihtoehtoja, ja tietoisuuden taso on selvästi riippuvainen aivojen toimivuudesta, joten se siitä.
Uskikset täällä välillä kertoilevat, miten kuolevat ateistit ovat ahdistuneita ja etsivät Jeesusta. Kun ei kovin monta vuotta sitten olin kuolinvuoteen ääressä, kuoleva kyseli viimeisinä tajuisina hetkinään lähiomaisistaan, voivatko he kaikki varmasti hyvin.
http://www.youtube.com/watch?v=4C7BIADcvXA&mode=related&search=
Että näinkö?
Uskon että kuoleman jälkeen ei ole yhtään mitään, koska sielullisuus kuulostaa mahdottomuudelta. Yllättävä äkkikuolema ei siis haittaisi yhtään, vaikka se tapahtuisi juuri nyt, koska jälkeenpäin se on samantekevää. Sen sijaan hidas kuolema vanhuuteen ei houkuttele. Toivon, että kuolen nopeasti tai nukkuessani, ja eutanasiakin on toivon mukaan laillistettu, kun vanhaksi olen ehtinyt.
Tarkoititko: "Jos vanhaksi olen ehtinyt"
Moni luulee vanhaksi elävänsä, mutta täällä kuolee ihmiset niin lapsena, teininä, aikuisena, nuorena tai vanhana.
Mutta kai se on helpompi elää kun siirtää tuon asian itse laaditusta kalenteristaan sinne loppupäähän.
Mitä jos kuolema yllättää sinut vaikka tänään? Eikö silloin iske paniikki kun on itseleen luonut illuusion, että elää varmasti hyvän ja pitkän elämän.
Itse en pysty kuvittelemaan eläväni pitkään, aika sen näyttäköön.
Mutta toivon mukaan elät hyvän ja pitkän elämän rakkaittesi seurassa :)
"Mitä jos kuolema yllättää sinut vaikka tänään? Eikö silloin iske paniikki kun on itseleen luonut illuusion, että elää varmasti hyvän ja pitkän elämän."
Niin, turha kai se sitten on mitään tulevaisuuttakaan suunnitella, kun voi kuolo korjata vaikka minuutin päästä.
Mitä hyötyä jossittelusta on? Suurin osa kai elää vanhaksi.
Kuolemasta ateistit ajattelevat niin, että ihminen muuttuu kuoleman jälkeen takaisin siihen atomi- ja molekyylimössöön, joka on avaruudessa. Sitten joskus kun aurinko laajenee ja räjähtää noin 4-5 miljardin vuoden päästä, niin tämä materia leviää avaruuteen ja siitä voi syntyä joku toinen olento, jonka yksi hitunen on peräisin siitä aiemmasta elämästä.
>>Mitä ateisti ajattelee kuolemasta?
Minusta on aina olut lohdullinen ajatus että elämä vainyksinkertaisesti loppuu ja se on sitten siinä. Ei enää mitään. Eihän sitä sitten enää harmittele jos ei enää mitään tajua. Se on vain yksinkertaisesti loppu.
Kaikkinaiset kuoleman jälkeiset elämät taas sisältävät niin suuren määrän ongelmallisia kohtia että niiden ajattelu saa vain pään kivistämään. Jos nyt otetaan esimerkiksi usein hellitty ajatus siitä miten "taivaassa" olevat meille läheiset ihmiset sieltä katselevat meidän elämäämme. Eikö ketään häiritse ajatus että vaikka oma kuollut äiti sieltä näkisi kaikki meidän toilailumme tai vaikka makuukammarielämämme? Minulta ainakin vie halut jo pelkkä ajatuskin...
No syvenny ajattelemaan ettei sinua enää ole, se vasta pään saakiin kivistämään.
Ei edes pimeyttä, ei yhtään mitään...
"No syvenny ajattelemaan ettei sinua enää ole, se vasta pään saakiin kivistämään."
Ei minulla vaan. En minä tiedä mitään siitäkään ajasta joka oli ennen syntymääni ja silti voin hyvin elää ilman päänkivistystä. Olen siis jo joskus ollut olematon ja sellaiseksi tulen sitten taas joskus. Aika luonnollista minusta.
Se nyt on ihan eri asia, et sinä voinut ajatella olemattomuuttasi vielä ollessasi olematon. Nyt olet olemassa ja olemattomuuden ajattelun pitäisi aiheuttaa päänkivistystä, mutta et selvästi kykene ajattelemaan niin syvällisesti.
"Se nyt on ihan eri asia, et sinä voinut ajatella olemattomuuttasi vielä ollessasi olematon."
Ei ole. Ihminen ei kuoltuaan ajattele kuolemaa yhtään sen enempää kuin ajatteli ennen syntymäänsä.
"Nyt olet olemassa ja olemattomuuden ajattelun pitäisi aiheuttaa päänkivistystä, mutta et selvästi kykene ajattelemaan niin syvällisesti. "
Ei tunteellinen suhtautuminen asioihin ole syvällistä. Jonkun asian suhteen voi tuntea kaikenlaisia tunteita ilman, että asiaa on syvällisesti miettinyt tai miettinyt sitä asiaa ylipäätään.
"Se nyt on ihan eri asia, et sinä voinut ajatella olemattomuuttasi vielä ollessasi olematon."
Kuoleman jälkeen se olemattomuus jatkuu, ihan samanlaisena kuin ennen syntymää.
"Nyt olet olemassa ja olemattomuuden ajattelun pitäisi aiheuttaa päänkivistystä"
Niin, ihmisen on vaikea käsittää tällaisia asioita. Ikuisuus, äärettömyys, olemattomuus ym. Jumalat on keksitty mm. näitä asioita selittämään, ettei ihmisen tarvitsisi omaa päätänsä vaivata. Joillekin on niin kivuliasta olla ymmärtämättä jotain.
"Se nyt on ihan eri asia, et sinä voinut ajatella olemattomuuttasi vielä ollessasi olematon."
Olen jo aikaisemmin ollut olematon joten se ei voi olla kovin kauheaa. Miksi siis pelkäisi olla olematon myös uudestaan? Ei sitä siis tarvitse sen kummemmin ajatella, vain hyväksyä.
"Nyt olet olemassa ja olemattomuuden ajattelun pitäisi aiheuttaa päänkivistystä, mutta et selvästi kykene ajattelemaan niin syvällisesti."
Syvällisyyttä ei ole asioiden tekeminen monimutkaisemmiksi kuin ne ovat. Se on tekosyvällisyyttä.
" Miksi siis pelkäisi olla olematon myös uudestaan? Ei sitä siis tarvitse sen kummemmin ajatella, vain hyväksyä."
Siksi ettet ole enään olematon ja kun pelosta aloit puhumaan se kertoo siitä, että pelkäät tätä ajatusta.
Miksi ei voi puhua suoraan, miksi pitää esittää jotain?
''Siksi ettet ole enään olematon ja kun pelosta aloit puhumaan se kertoo siitä, että pelkäät tätä ajatusta. ''
Onko tämä sitä sumeaa logiikkaa?
Miksi yksinkertaisten asioiden tajuaminen on hihuille noin vaikeata?
"Kuoleman jälkeen se olemattomuus jatkuu, ihan samanlaisena kuin ennen syntymää."
Teitä on nyt kolme kaveria tullut hokemaan tätä samaa peräkanaa... Selvästi arkaluontoinen aihe.
Kovin varmanoloisesti kirjoitat, mutta entä jos oletkin väärässä? Eikö varmuuden vuoksi olisi järkevämpää tarkistaa, että onko Jeesus Kristus sitä mitä hän sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kun minun kauttani"
Jos Jeesus on sitä mitä hän sanoo, niin miten sinulle silloin mielestäsi käy? Kuuntele tarkkaan mitä sinun omatuntosi sanoo ja vastaa sen mukaan.
"Teitä on nyt kolme kaveria tullut hokemaan tätä samaa peräkanaa... Selvästi arkaluontoinen aihe."
Tai sitten yleinen ajatus ateistien keskuudessa?
"Kovin varmanoloisesti kirjoitat, mutta entä jos oletkin väärässä? Eikö varmuuden vuoksi olisi järkevämpää tarkistaa,"
Että pitäisi uskoa Jeesukseen ihan vain varmuuden vuoksi? En ole koskaan käsittänyt miksi se usko on niin monille vain sitä oman "pelastuksen" hakemista varten. Uskoahan pitäisi vain ja ainoastaan siitä syystä että todella uskoo jonkun jumaluuden olemassaoloon, ei siksi että siitä saa itselle jotain hyötyä.
"Jos Jeesus on sitä mitä hän sanoo, niin miten sinulle silloin mielestäsi käy? "
Riippuu ihan siitä minkälaiseksi sen Jeesuksen kuvittelee. Jos se on se teidän ihan tavallisia ihmisiä vain uskon puutteen takia helvettiin tuomitseva tyranni niin en oikein tiedä miksi minun pitäisi moista kiittää ja ylistää. Jos taas hän olisi oikeasti hyvä ja armollinen niin kävisi varmaan ihan hyvin.
Mutta olemattomien jumalien aikeista nyt voisi spekuloida loputtomiin...
"Siksi ettet ole enään olematon"
Joten minun pitää pelätä jotain joka olen kuitenkin aikaisemmin ollut?
" ja kun pelosta aloit puhumaan se kertoo siitä, että pelkäät tätä ajatusta. "
Kumma päätelmä. Jos puhuin siitä että EN pelkää jotain, se kertoo vain siitä että EN pelkää.
"Miksi ei voi puhua suoraan, miksi pitää esittää jotain?"
Siis kaikki muu kuin sinun kanssasi samaa mieltä oleminen on esittämistä?
"Teitä on nyt kolme kaveria tullut hokemaan tätä samaa peräkanaa... Selvästi arkaluontoinen aihe."
Ei se siitä johdu vaan siitä, että väitteesi oli niin idioottimainen.
"Eikö varmuuden vuoksi olisi järkevämpää tarkistaa, että onko Jeesus Kristus sitä mitä hän sanoi"
Sinä voit liehitellä mielikuvitusolentoja varmuuden vuoksi vaikka maailman tappiin. Sinulla ei ole kuitenkaan mitään tiedollisia perusteluja, mikä uskomus on oikea. Yhtä hyvin voi olla niin, että jos uskoo Jeesukseen, voi kohtalona olla ikuinen kidutus ja ateisteilla ei ole.
"Jos Jeesus on sitä mitä hän sanoo, niin miten sinulle silloin mielestäsi käy?"
Jossitella voit vaikka maailman tappiin. Mitä siihen tuumaat, jos joudut ikuiseeen kärsimykseen, koska uskoit Jeesukseen?
"Kuuntele tarkkaan mitä sinun omatuntosi sanoo ja vastaa sen mukaan. "
Niin, voitko siis vastata edelliseen?
"Miksi ei voi puhua suoraan, miksi pitää esittää jotain? "
Voisitko vähän vähentää noita vainoharhaisia luulojasi ja pysyisit asioissa, joista sinulla on jotain tietoa.
"Että pitäisi uskoa Jeesukseen ihan vain varmuuden vuoksi?"
No toki sekin olisi viisasta, mutta eikö olisi järkevää yrittää ensiksi etsiä Jeesusta ja vasta sen jälkeen vetää omat johtopäätökset hänestä?
"En ole koskaan käsittänyt miksi se usko on niin monille vain sitä oman "pelastuksen" hakemista varten."
Ensiksi tietysti on tärkeä itse löytää tie pelastukseen sen jälkeen vasta voi neuvoa muille sen tien ja ihminen sitten päättää haluaako lähteä kulkemaan sitä tietä. Silti loppujenlopuksi jokainen vastaa omasta vaelluksestaan.
"Uskoahan pitäisi vain ja ainoastaan siitä syystä että todella uskoo jonkun jumaluuden olemassaoloon, ei siksi että siitä saa itselle jotain hyötyä."
Usko on Herran kanssa olemista, jos en saisi siitä yhtään mitään niin miten minä ihminen jaksaisin olla Herrani kanssa?
Mitä väärää siinä mielestäsi on että tarvitsee Jumalaa? Mihin sinä tai ylipäänsä ihmiset yleensäkään tarvitsevat ystäviä?
Yksinäisyyden pelkoon? Onko mielestäsi väärin tarvita Jeesusta Jumalan vihan pelkoon?
"Riippuu ihan siitä minkälaiseksi sen Jeesuksen kuvittelee."
Ei Jeesusta tarvitse ruveta kuvittelemaan, Raamattu kuvaa selvästi minkä lainen Jeesus on.
Mutta mitä sinun omatuntosi sanoi?
"Jos se on se teidän ihan tavallisia ihmisiä vain uskon puutteen takia helvettiin tuomitseva tyranni niin en oikein tiedä miksi minun pitäisi moista kiittää ja ylistää. "
Et ole selvästikkään paneutunut siihen mitä Raamattu kertoo Jumalasta, vaan olet luonut ihmisten kautta kuvan Jumalasta. Silloin siitä tulee epätäydellinen kuva sillä me ihmiset olemme syntiin langenneita ja kaukana täydellisyydestä.
Hyvä vai paha? Aloita tästä ja selvitä se itse, suosittelen lukemaan Johanneksen evankeliumin ensin ja kokonaan.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.html
there must be life before death, fore by definition death is the ending of life...