Näen uudestikastajien ymmärtävän Jumalan vanhurskaudella sitä johon he liittävät kuuliaisuuden tekonsa ja tästä muodostuu heidän vanhurskautensa jota kutsuvat raamatulliseksi.
Lahkoille ei kelpaa Kristuksen vanhurskaus sellaisenaan vaan he kääntävät Jumalan armon irstaudeksi riistämällä se itselleen ja kun "kammioissa on värissyt" niin pseudoihmeillään sitten koettavat todistaa väärää vanhurskauttansa muille ja varsinkin uskoontulleille luterilaisille
ja siinä on tuo inhoittava uudestikaste oleellisin osa petokseen tähtäävästä toiminnasta.
He jatkavat valheen tiellä he pettävät omaisiansa ja mihin he vain koskettavatkin se muuttuu kirouksen välikappaleeksi.
Uudestikaste pesee pois oikean uskon siinä otetaan tykönsä saatana joka uudistaa alkanutta turmeltuneen lahkoihmisen uudistamista ja niin pitkälle saatana pystyy vaikuttamaan lahkolaisissaan että heistä edistyneimmät nähdään
saatanan kuvana ja näitä on nähty viime aikoina luikertelevan aina paradiisissa asti(luterilaiset tosi uskovat huom!)mutta sieltä ajetaan voimakkaan raamatullisen julistuksen kanssa saatanan omat pois ettei jää edes sorkkien jälkiä paradiisin sisäpuolelle.
Varo lahkoja siellä liikkuu ravistajahenki joka kaataa vääräuskoisia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
saatu "henki"panee kirjoittamaan. Kukin voi arvailla, onko Pyhä-Henki, joka on rakkauden henki,
tuollaisen takana.
mikähän henki se kiroaa temppelit ja papit ja jättää kirkon ja näin lahkohenki on toiminut aina sen alusta asti.
Lahkolaiset ovat jättäneet lampaat, ja sekö on rakkautta?
Te olette isästä perkeleestä...on sanottu.
hapatusta pelkäämätön , JEESUKSEN OMA, ONNITTELEN SELVÄSTÄ NÄKEMYKSESTÄSI