Eilen meillä tuli dokumentti perheväkivallasta Englannissa nimeltä "Battered men".
Siinä useat naisen taholta jatkuvaa väkivaltaa kokeneet miehet ja kaksi väkivaltaista naista kertoivat tarinaansa.
Koskettavin oli, kun 25 -vuotias mies oli pitkään jatkuneen väkivaltakierteen jälkeen naisen toimesta puukotettu - hänen perheensä kertoi noita tarinoita.
Minua puhutteli se, että noiden miesten tarinat muistuttivat hyvin paljon perheväkivaltaa kokeneiden naisten tarinoita... ensin rajoitetaan henkistä tilaa, ollaan mustasukkaisia, ja sitten kun on saatu jo miestä eristetyksi ja hänen itsetuntooaan murrettua, alkaa väkivalta - ensin vähitellen läpsäyksiinä, mutta lopulta vakavina asioina.
Tuossa dokumentissa myös oli jännä, että siinä oli monenlaista ammattia, lähtien sotilaasta!?, tuon väkivallan uhrina. Tunnusomaista oli, että miehet eivät puolustautuneet - ts. eivät lyöneet yleensä takaisin. Toinen tunnusomainen merkki oli, että esim. poliisi ei uskonut väkivallan kohteeksi kotonaan joutunutta miestä, sanoen "sinulla ei ole todisteita" - tämän jälkeen eräs miehistä oli aina pitänyt kamerakännykkää ihan kädessään kotona ja salaa äänittänyt/filmannut tuota raivoavaa naista.
Tunnusomaista oli, että hän sanoi itsekin tarvitsevansa noita äänitteitä nähdäkseen, että asia oli "todella tapahtunut", niin voimakas on miehen vietti kieltää nuo asiat.
Syinä pysyä väkivaltaisissa suhteissa miehilläkin oli rakkaus naista kohtaan, ja sitten esim. yhteinen lapsi.
Miehet olivat myös oppineet taitavasti peittämään kokemansa väkivallan - esim. lääkäri uskoo aina miestä, kun hän sanoo kaatuneensa tms. tullessaan tikattavaksi. (Yleensä he sanoivat, että häpeä on niin suuri, ettei tapahtunutta halua tunnustaa edes itselleen... osa miehistä puhui anonyymina asiasta).
Tunnusomaista oli, noiden kahden ihan omilla kasvoillaan puhuneen naisen osalta, että nämä väkivaltaiset naiset olivat saaneet apua terapiasta - toinen heistä sanoi olevansa ylpeä, ettei ole 9 vuoteen lyönyt enää ketään. Tämä olisi esim. Ruotsalaiseen linjaan, jossa esim. väkivallantekijöille ei katsota tarpeelliseksi osaltaan tarjota rangaistuksen lisäksi myös apua, verrattuna hieman erilaista dataa... Myös väkivallan tekijä on autettavissa pois siitä kierteestä, ainakin joskus.
Minusta tuo väkivalta tulisi sinänsä de-mystifioida ja aina korostaa, että sekä väkivallan uhrin että väkivaltaisen pitäisi hakeutua avun piiriin - väkivallan uhrin pitäisi myös mielestäni hakeutua pois väkivaltaisesta suhteesta. Mikäli suhteessa on lapsia, tulisi esim.lisätä tietoa, millaiset todisteet koetusta väkivallasta kelpaavat poliisille, jotta lapsen huoltajuuden saa itselleen (tuossa dokumentissa tuo mies oli lopulta saanut lapsen huoltajuudenkin itselleen, onneksi).
Hyvinkin silmiä avaava juttu - ja linjassa sen kanssa, mitä esim. erilaisten nettisivujen kautta olin itsekin aiemmin ymmärtänyt. Nyt tosin aitojen ihmisten kautta kerrotut tarinat ikään kuin konkretisoivat asiaa entisestään. Suosittelen katsottavaksi.
Siinä useat naisen taholta jatkuvaa väkivaltaa kokeneet miehet ja kaksi väkivaltaista naista kertoivat tarinaansa.
Koskettavin oli, kun 25 -vuotias mies oli pitkään jatkuneen väkivaltakierteen jälkeen naisen toimesta puukotettu - hänen perheensä kertoi noita tarinoita.
Minua puhutteli se, että noiden miesten tarinat muistuttivat hyvin paljon perheväkivaltaa kokeneiden naisten tarinoita... ensin rajoitetaan henkistä tilaa, ollaan mustasukkaisia, ja sitten kun on saatu jo miestä eristetyksi ja hänen itsetuntooaan murrettua, alkaa väkivalta - ensin vähitellen läpsäyksiinä, mutta lopulta vakavina asioina.
Tuossa dokumentissa myös oli jännä, että siinä oli monenlaista ammattia, lähtien sotilaasta!?, tuon väkivallan uhrina. Tunnusomaista oli, että miehet eivät puolustautuneet - ts. eivät lyöneet yleensä takaisin. Toinen tunnusomainen merkki oli, että esim. poliisi ei uskonut väkivallan kohteeksi kotonaan joutunutta miestä, sanoen "sinulla ei ole todisteita" - tämän jälkeen eräs miehistä oli aina pitänyt kamerakännykkää ihan kädessään kotona ja salaa äänittänyt/filmannut tuota raivoavaa naista.
Tunnusomaista oli, että hän sanoi itsekin tarvitsevansa noita äänitteitä nähdäkseen, että asia oli "todella tapahtunut", niin voimakas on miehen vietti kieltää nuo asiat.
Syinä pysyä väkivaltaisissa suhteissa miehilläkin oli rakkaus naista kohtaan, ja sitten esim. yhteinen lapsi.
Miehet olivat myös oppineet taitavasti peittämään kokemansa väkivallan - esim. lääkäri uskoo aina miestä, kun hän sanoo kaatuneensa tms. tullessaan tikattavaksi. (Yleensä he sanoivat, että häpeä on niin suuri, ettei tapahtunutta halua tunnustaa edes itselleen... osa miehistä puhui anonyymina asiasta).
Tunnusomaista oli, noiden kahden ihan omilla kasvoillaan puhuneen naisen osalta, että nämä väkivaltaiset naiset olivat saaneet apua terapiasta - toinen heistä sanoi olevansa ylpeä, ettei ole 9 vuoteen lyönyt enää ketään. Tämä olisi esim. Ruotsalaiseen linjaan, jossa esim. väkivallantekijöille ei katsota tarpeelliseksi osaltaan tarjota rangaistuksen lisäksi myös apua, verrattuna hieman erilaista dataa... Myös väkivallan tekijä on autettavissa pois siitä kierteestä, ainakin joskus.
Minusta tuo väkivalta tulisi sinänsä de-mystifioida ja aina korostaa, että sekä väkivallan uhrin että väkivaltaisen pitäisi hakeutua avun piiriin - väkivallan uhrin pitäisi myös mielestäni hakeutua pois väkivaltaisesta suhteesta. Mikäli suhteessa on lapsia, tulisi esim.lisätä tietoa, millaiset todisteet koetusta väkivallasta kelpaavat poliisille, jotta lapsen huoltajuuden saa itselleen (tuossa dokumentissa tuo mies oli lopulta saanut lapsen huoltajuudenkin itselleen, onneksi).
Hyvinkin silmiä avaava juttu - ja linjassa sen kanssa, mitä esim. erilaisten nettisivujen kautta olin itsekin aiemmin ymmärtänyt. Nyt tosin aitojen ihmisten kautta kerrotut tarinat ikään kuin konkretisoivat asiaa entisestään. Suosittelen katsottavaksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...englanniksi löytyy mm.
http://www.harleytherapy.co.uk/BatteredMen2.pdf
Ohjelmassa asiantuntijana toimi Dr. Sheri Jacobson, joka toimii psykoterapeuttina mm. hyväksikäyttökysymyksissä
http://www.counselling-directory.org.uk/counsellor_7236.html
http://www.harleytherapy.co.uk/
Kun kiistellään siitä, kuinka paljon naiset ja miehet pahoinpitelevät toisiaan, niin ainoa luotettava tilasto on tilasto murhista ja tapoista. Muissa väkivaltatapauksissa osa väkivallasta jää aina eri syistä piilorikollisuudeksi.
..kuva 27 s. 57 kertoo (arvion), että
2003 naiset ovat perheessään joutuneet tutkimuksen mukaan väkivallan kohteeksi n. 40 000 tapausta, miehet ovat perheessään joutuneet väkivallan kohteeksi n. 5000 tapausta
Vuodesta 1980 naisten perheessään kokema väkivalta on puolittunut (silloin noin 80000 tapausta!), kun taas miesten kokema väkivalta on tuon tilastointitavan mukaan yli kaksinkertaistunut (näyttäisi olevan n. 2000 tapausta v. 1980).
Mukana 15-74 -vuotiaat miehet.
Käsittääkseni tuossa on laskennallisesti oletettu, että poliisille ilmoitettujen ja ilmoittamattomien väkivaltatapausten suhde on miesten ja naisten osalta sama. (Vuonna 2003 poliisin tietoon tuli kaiken kaikkiaan tietoon 28862 pahoinpitelyrikosta - lieviä, tavallisia ja törkeitä, mukaanluettuna kaikki väkivaltarikokset... ts. nuo taulukon 27 luvut eivät kuvaa poliisin tietoon tulleita, vaan arviota suhteutettuna poliisin tietoon tulleista).
Eli tilastojen mukaan perheväkivalta on enemmän naisten ongelma... kuitenkin se koskettaa myös tuhansia miehiä, eikä sitä siinä mielessä ole syytä lakaista maton alle. (Vaimoni sisar on sosiaalialalla ja hän sanoi hyvin ykskantaan, että väkivaltaa kokevalla miehellä ei kovin monta paikkaa kyllä ole minne mennä - hänen mukaansa miehiä ei oteta esim. turvakoteihin vastaan vaan käännytetään pois).
...etenkin, kun tuo trendi näyttää miesten osalta olevan huolestuttavasti nouseva, niin ehkäpä sillekin asialle pitäisi tehdä jotain. Ihan ensi askeleena olla kieltämättä ilmiö Suomenkin osalta ja lisätä tietoutta asiasta - jotta niin naisten kuin miestenkin osalta poistuisi häpeä siitä, että on kokenut väkivaltaa, ja että voisi löytää paikan, missä voisi saada menetetyn itsetuntonsa takaisin.
Minulle tuo dokumentti osaltaan aukaisi silmiä entisestään - tosin esim. Englannissa turvakotialan pioneerin Erin Pizzeyn kirjoitukset olivat jo joku vuosi sitten huomiota herättäneitä, mutta jostain syystä yleinen mielipide haluaisi teeskennellä, että ilmiötä näin päin ei ole, tai ainakin vähätellä asiaa.
Väkivaltaa esintyy eniten suhteissa joissa molemmat ovat liian riippuvaisia toisistaan. He jopa "rakstuivat" tosiinsa juuri siitä syystä, vaikka he eivät luonnollisestikkaan tiedosta sitä itse.
He ripustivat jo alusta lähtien elämänsä toisen hartioille. Heidän mielestään rakkaus on sitä että toinen tyydyttää kaikki omat halut ja toivomukset, tekee hänen onnnelliseksi elämässään. Elämä on siis toisen käsissä eikä omissa. Utopinen ajatus mikä ei tule koskaan toteutumaan.
Tämmöiset suhteet ennemmin tai myöhemmin kierähtävät pakotukseen ja lopulta väkivaltaan, koska väkivaltaa käyttävä näkee itsensä olevan oikeutettu saamaan kaiken sen mitä hän haluaa, ja jos hän ei saa sitä, kuten useinmiten käy, niin hän alkaa pakottamaan ja syyttelemään ettei toinen rakasta häntä jne. Näitä narsisistisia pyynteitä ei koskaan kukaan voi täyttää.
Syntyy molemminpuolinen väkivallankierre. Toinen ehkä käyttää psyykistä väkivaltaa ja toinen fyysistä, tai he vuorottelevat. Kumpikaan ei voi jättää toistaan koska he jäävät odottamaan että se toinen lopultakin toteuttaa kaikki toiveet ja näyttää todeksi että hän on rakstettu.
"Tämä olisi esim. Ruotsalaiseen linjaan, jossa esim. väkivallantekijöille ei katsota tarpeelliseksi osaltaan tarjota rangaistuksen lisäksi myös apua, verrattuna hieman erilaista dataa... Myös väkivallan tekijä on autettavissa pois siitä kierteestä, ainakin joskus."
Ruotsalaisen mallin mukaan ei ketään voida pakottaa hoitoon muuta kuin silloin kun joku on tehnyt jotain rikollista ja tuomioistuin tuomitsee hoitoon.
Samasta syystä ei Ruotsissa ole mielisairaaloita.