Väitetään, että jollain 28 vuotiaalla naisella on jo näin paljon lapsia. On toisella keskustelupalstalla. Eikö tämmöinen olekkin jo provo, tunnen vanhoillislestadiolaisen (työkaveri) ja heillä käytetään ainakin kierukkaa. Ei kait tuollainen ole enää nykyaikaa?
Muualla väitetään teistä tämmöistä
Onko provo?
101107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Iloitkaamme jokiasesta omia aivojaan käyttävästä vl:stä! Narussa kulkevia riittää hullluuteen asti.
Onko tuo oikeasti totta!?????????????
ollaan jo viiden, kuuden sukupolven ajan paasty tuollaiseen tahtiin.
Tieda sitten niista aiemmista ajoista, 1800-luvun alkupuolella ja sita ennen.
jollei kysymyksessä ole nainen jolla on taipumuksia saada kaksosia ja kolmosia. On otettava huomioon, että naimisiin pääsee vasta 18-vuotiaana eikä lessuilla yleensä ole au-lapsia.
Tunnen sisaren joka on mennyt vanhempien ja pressan luvalla aikasemmin naimisiin. 25-vuotiaana hänellä oli jo 7 lasta.
Tuo jatkuva jälkikasvun pusaaminen "oikeaoppisten" porukoissa on kyllä terveen järjen vastaista.
Eikö lessumiehet kiimapistoksissaan voisi napsaista vaikka siemenjohtimiaan poikki, niin ei tarvitsisi naistensa olla koko ajan maha pystyssä?
Vai onko sekin periaatteidenne vastaista?
Vähemmästäkin sitä ihmisillä (jotka lapset kasvattaa) pää hajoaa, eikä siinä paljoa rukoukset auta. Eikä seurat.
HERÄTKÄÄ!
siis jo viiden, kuuden sukupolven ajan on synnytty runsaasti... jai sanomatta, etta yhta runsaasti ollaan kuoltukin. Enaa ei ole elossa ketaan 1800-luvulla syntynytta. Tahan malliin se elama meillapain sujuu.
Olla 10 lasta. Nimettömänä täälä voi syöttää mitä vaan. Ja olla vl muka palstalla, vaikka oikeasti ei sitä olekaan.
Hassua pohdiskella, VOIKO 28-vuotiaalla onna kymmenen lasta. Vanhan Testamentin aikaan pedofilia oli sallittua, ja tytöt naitettiin vanhan miehen entisten vaimojen seuralaiseksi ja vanhan miehen sänkykamarin iloksi jo 10-12-vuotiaina. Tästä kerrotaan raamatussa, harvemmin siitä saarnataan seuroissa.
Oli miten oli sen asian kanssa, onko 28-vuotiaalla miten monta lasta, totuus on ettei Raamatussa ole yhtäkään kohtaa jossa Jumala käskee synnyttämään loputtomasti lapsia ja kieltäisi syntyvyyden säännöstelyn. Sitä ei ole Raamatussa kielletty.
Se on lestadiolaisten oma perinnesääntö. Yksi monista lisälehdistä Raamattuun...
kun on menty naimisiin 17-vuotiaana (yleistä vl-piireissä) ja tehty lapsia urakalla parit kaksoset.