Poliittisista suhdanteista huolimatta

objektiivinen realisti ei voi olla toteamatta, että vietimme eilen todellisen suurmiehen poismenon 50-vuotismuistopäivää. Oltakoonpa aatteellisista muoti-ilmiöistä mitä mieltä hyvänsä, ei eräiltä yhteisiltä asiallisilta havainnoilta voitane välttyä Staliniin liittyen historian laajemmassa perspektiivissä asioita kiihkottomasti tarkastellen.
Esimerkiksi Suomen menestystarina ei olisi ollut mitenkään mahdollinen pienelle ja voimattomalle, lyödylle vaikkakin viisastuneelle kansalle, ilman suuremman johdatusta ja suojelusta. Ystävällisen naapurin pitkämielinen ja ymmärtävä johto auttoi sympaattista ja itsepäistä kansaa suoriutumaan valtavista veloistaan ja muista taakoistaan ja luomaan fasistien tärväämään maahan menestyvän teollisuuden.
12105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Täydellistä sontapuhetta! Maailmanhistorian suurin diktaattori, miljoonien murhaaja, mielipuoli, luonnehäiriöinen maiden ja kansojen alistaja ei kaipaa minkäänlaista sympatiaa. Venäläisillä täytyy näköjään aina olla joku keulahahmo, johtaja joka johdattaa kansaa, kun se itse ei mihinkään pysty.

Ilman Stalinia Suomi olisi vielä kokonainen ja monia miljoonia turhia sotakorvauksia rikkaampi ja olisi noussut siihen asemaan kuin nyt, paljon nopeammin. Suomi menetti elintärkeitä voimalaitoksia, metsäomaisuutta, vilja-aittoja, 400 000 ihmisen työpanoksen ym. kun Isä Aurinkoinen pirstoi Suomi-neidon hyökkäämällä 1939 Suomeen.

Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset kokoontuvat suremaan Stalinin murhaamia omaisiaan.
Stalinin muistolle nostan ainoastaan keskisormeni.

Äänestä
  • kuniaksesi freud-pappa kirjoitti monta juttua

Keksi parempia vitsejä.Stalinhan oli pahin fasisti mitä maailmassa on koskaan ollut

Murhasi enemmän ihmisiä kuin toinen fasisti Hitler

Stalin ja Hitler olivat jopa liitossa ennen talvisotaa ja Hitler oli myynyt Suomen Stalinille että saisi Stalinilta vapaat kädet hyökätä Puolaan

Hitlerin ja Stalinin liitosta aiheutui talvisota 30.11.1939 ,jossa NL epäonnistui valtaamaan koko Suomea ja Suomi jäi yhä puolueettomaksi maaksi eikä kuulunut NL:n etupiiriin ,mikä pakotti NL:n valmistelemaan talvisodan jälkeen uutta sotaa koko Suomen valtaamiseksi, mikä pakotti Suomen hakemaan turvaa Saksasta,mistä johtui saksalaisten joukkojen tulo Suomeen v 1941,mistä johtui että NL pommitti Suomen aluetta 25.6.1941 ja aloitti niin jatkosodan

Ja Suomi oli ennen sotia täysin puolueeton ja pohjoismaihin suuntautunut demokratia ,eli niin kaukana fasismista kuin mikään maa yleensä voi olla

NL pakotti talvisodan jälkeen Suomen hakemaan turvaa Natsi-Saksasta,mutta suomalaiset eivät olleet natseja vaan pohjoismaisen demokratian kannattajia ennen sotia ja sodan aikana ja sodan jälkeen

Natsi-Saksasta irtauduttiin heti kesällä 1944 kun Saksa oli niin heikko ,ettei pystynyt estämään Suomen irtautumista sodasta ja NL:n suurhyökkäys Kannaksella oli torjuttu saksalaisten avulla ja varmistettu niin Suomen itsenäisyyden säilyminen

  • on täydellinen

toteaa myös, ettei kommunistinen liike olisi ilman Stalinia voinut ajautua siihen hirvittävään alennustilaan, johon se hänen johdatuksessaan ja suojeluksessaan ajatui

Äänestä
  • ajautui siihen hirvittävään alennustilaan Stalinin jälkeen, kun mm. NL:n johdossa pääsi yleistymään roskaväki.

    Äänestä

  • Komissarov kirjoitti:

    ajautui siihen hirvittävään alennustilaan Stalinin jälkeen, kun mm. NL:n johdossa pääsi yleistymään roskaväki.

    fasistien ja muiden vastaavien ihmisvihaajien mielestä toisin ajattelevat ja elävät ihmiset ovat roskaväkenä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jura Komissarov kirjoitti:

objektiivinen realisti ei voi olla toteamatta, että vietimme eilen todellisen suurmiehen poismenon 50-vuotismuistopäivää. Oltakoonpa aatteellisista muoti-ilmiöistä mitä mieltä hyvänsä, ei eräiltä yhteisiltä asiallisilta havainnoilta voitane välttyä Staliniin liittyen historian laajemmassa perspektiivissä asioita kiihkottomasti tarkastellen.
Esimerkiksi Suomen menestystarina ei olisi ollut mitenkään mahdollinen pienelle ja voimattomalle, lyödylle vaikkakin viisastuneelle kansalle, ilman suuremman johdatusta ja suojelusta. Ystävällisen naapurin pitkämielinen ja ymmärtävä johto auttoi sympaattista ja itsepäistä kansaa suoriutumaan valtavista veloistaan ja muista taakoistaan ja luomaan fasistien tärväämään maahan menestyvän teollisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu