Ei kannata panikoida

Otetaanhan tämä maailmanloppuasia ihan rauhallisesti ja huokaistaan välillä: Mehän olemme parast'aikaa kokemassa sitä ja tekemässä omia yksilöllisiä ratkaisujamme sen suhteen. Kaiken aikaa tapahtuu hirveästi muutoksia niin maapallolla kuin koko aurinkokunnassammekin (näistä muutoksista löytyy tietoa, mutta ei selityksiä!), mutta täällä vielä ollaan.

Niin sanottu 'maailmanloppu' tarkoittaa vanhanmallisen maailman loppumista ja uuteen matrixiin siirtymistä. Tämä prosessi alkoi vuonna 1987 ja kestää suunnilleen 25 vuotta eli todennäköisesti vuoden 2012 lopuille.

Uuden matrixin ominaisuus on korkeampi värähtelytaso. Se ilmenee mm. ihmiskunnan tietoisuuden nousuna (valaistumisena), ilmastonmuutoksena (aluksi epätasapainoa kunnes tasapaino asettuu), koko magneettikenttä muuttuu (napojen muutosprosessi käynnissä). Muutos itse kunkin kohdalla ei ole automaattinen, sillä jokaisen on tehtävä omakohtainen päätös omasta suunnastaan.

Kaikki ne olomuodot jotka eivät jostain syystä tahdo tähän muutokseen, saavat tilaisuuden jatkaa kokemustensa hakua entisen 3D-maapallon kaltaisissa paikoissa. Kukaan ulkopuolinen tuomioistuin ei valitse 'jatkopaikkaa', vaan jokaisella on oma jumalallinen oikeutensa (niin kuin on aina ollutkin, mutta nyt vasta alamme vähitellen ymmärtämään sen)) valita: Lähteäkö Rakkauden ja Yhtenäisyyden kokemustasolle ("Uusi Maailma" , 4D>5D) vai jatkaako edelleen samantapaisten kokemusten kautta, joita olemme nyt jättämässä taaksemme kuten sairaudet, sodat, katastrofit yms.

Tämä maailmamme muuttuminen tai "maailmanloppu" on yksi niitä harvoja asioita, joitaa on jo päätetty ennen maailman syntyä, jotta seikkailustamme "hyvän ja pahan tiedon maailmassa" ei tulisi loputtoman pitkää eli se tapahtuu halusimmepa sitä mielessämme tai emme (tai uskomme tai emme niin käyvän).

Ps. Kun sanon *me*, tarkoitan koko maapalloa sen kaikkine asukkaineen.
0176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Enk-el kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu