KOHTA 2

Tänään kumoan toisen Itsenäisyyspuoleen ohjelmakohdan.

"NATO-jäsenyys on torjuttava"

"2) Maamme turvallisuuden kannalta vaarallinen NATO-jäsenyys on torjuttava. Suomen ei pidä olla mukana sotilasliitoissa eikä lähettää sotilaitaan maamme rajojen ulkopuolelle muutoin kuin YK:n tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ:n) hyväksymiin rauhanturvatehtäviin."

"Suomen on ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin, erityisesti naapurimaihin harjoittamalla liittoutumatonta sekä puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Samalla on huolehdittava yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan maanpuolustuksen tarpeista. Suomen armeija on varustettava puolustus- ei hyökkäysaseilla."

Tämä ei ole mahdollista. Suomen tulee - ajan hermolla pysyäkseen - noudattaa suurvaltapolitiikkaa myös sotilaallisessa mielessä. Jokainen valistunut EU:n kannattaja haluaa myös Suomen kuuluvan Natoon. Suomen armeijan tehtäviä tulee monipuolistaa. Eihän armeijan ole mitään järkeä olla pelkkä puolustusarmeija!

Jos olisimme Natossa, Venäjää ei tarvitsisi pelätä. Venäjä keskittää jo nyt joukkojaan Suomen rajalle, koska olemme selvästi lähentyneet Natoon. Mutta sitten kun olemme Natossa, USA puolustaa meitä Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

Siksi teidän on liityttävä Natoon, olitte mitä mieltä hyvänsä.
493037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

"Jos olisimme Natossa, Venäjää ei tarvitsisi pelätä. Venäjä keskittää jo nyt joukkojaan Suomen rajalle, koska olemme selvästi lähentyneet Natoon."

Onko minkäänlaisia todisteita, että Venäläiset ovat lisänneet sotavoimiensa vahvuutta Suomen rajalla?

"Mutta sitten kun olemme Natossa, USA puolustaa meitä Venäjän hyökkäyksiä vastaan."

USA ajattelee vain itseään.

Äänestä
  • USA ajattelee kyllä Suomea, jos vain olette halukkaita lunastamaan USA:n rakkauden. Ryhtykää siihen.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    USA ajattelee kyllä Suomea, jos vain olette halukkaita lunastamaan USA:n rakkauden. Ryhtykää siihen.

    Sanoitko, että USA ajattelee Suomea? HAHAHAHAHAHHAAAAHAAAHAHAAA! Kyllä se saattaakin ajatella Suomea, mutta ei meille positiivisella tavalla!

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    Sanoitko, että USA ajattelee Suomea? HAHAHAHAHAHHAAAAHAAAHAHAAA! Kyllä se saattaakin ajatella Suomea, mutta ei meille positiivisella tavalla!

    Pääasia, että Suomi huomataan globaalissa maailmassa.

    Äänestä

Typeryyksiäsi sentään paljasta:)

Äänestä
  • Eduskuntapuolue = VIISAS

    Eduskunnan ulkopuolinen puolue = TYPERÄ

    Äänestä

"talollinen" -taas paljasti tyhmyytensä. Paljonka on ikää?? Oletko edes perusskoulua käynyt? Kyllä että pitää sitten olla TURVENUIJA! Höpö löpö ja läiskis ,,,harakatkin nauraa :))

Äänestä
  • eu n vastustajilla ole syytä huoleen jos kaikki eu mieliset ovat kuin talollinen:) hahahha

    Äänestä

  • On tärkeää keskustella valistuneesti.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    eu n vastustajilla ole syytä huoleen jos kaikki eu mieliset ovat kuin talollinen:) hahahha

    Suurin osa EU:n kannattajista saa kansan uskomaan itseensä rauhallisuudellaan ja oikeassaolemisellaan, esim. Matti Vanhanen. Suomalainen haluaa uskoa, että joku tietää aina häntä paremmin.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Suurin osa EU:n kannattajista saa kansan uskomaan itseensä rauhallisuudellaan ja oikeassaolemisellaan, esim. Matti Vanhanen. Suomalainen haluaa uskoa, että joku tietää aina häntä paremmin.

    Ei usko edes masa itse:) hahahh

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    On tärkeää keskustella valistuneesti.

    Se valistuneesti keskustelu on ylivoimaisen vaikeaa hahahah kuten kaikillle muillekkin eu mielisille:=)

    Äänestä

Suomella ei ole varaa moderniin sotaan. Suuret kuljetuskoneet ja taisteluhelikopterit on hyvä olla yhteisiä. NATO-mailta saamme lainaksi vaikka kuinka huippukalustoa asevelihintaan. Koko EU pitäisi järjestönä liittyä NATO:on.

Äänestä
  • Älä sinäkään kaiva verta nenästäs ! Jäitä hattuun ! Olkaamme ystäviä Venäjän kaa,,eikä uhitella . Siitä on pahat seuraamukset - Putinin kaa pitää olla diplomaatti eikä uhitella Natolla !

    Äänestä

  • ..Se talollisen kieroutuneesti jakautunut persoona kirjoitelee..

    Äänestä

  • millaista huippu kalustoa sillä paska natolla nyt sitten on?:) naton kalusto on todellisuudessa loppuun rääkättyjä moporesuja ja muutama torrakko ja nato sotilaat ovat vitsi hAHAHAH

    Äänestä

  • Kun koko EU liittyisi järjestönä Natoon, ei tarvitsisi venkoilla yksittäisten jäsenmaiden kanssa. Se helpottaisi Suomen hallituksen ja eduskunnan työtä - Suomi voitaisiin liittää Natoon pelkällä EU:n suostumuksella!

    Nyt on se riski olemassa, että eduskuntaan ujuttautuu näissä vaaleissa Naton ja EU:n vastustajia. Silloin Suomea ei saataisi Natoon!

    Äänestä

  • populisti kirjoitti:

    Älä sinäkään kaiva verta nenästäs ! Jäitä hattuun ! Olkaamme ystäviä Venäjän kaa,,eikä uhitella . Siitä on pahat seuraamukset - Putinin kaa pitää olla diplomaatti eikä uhitella Natolla !

    Mikään ei ole niin häpeällistä suomalaiselle kuin olla rauhanhihhuli.

    Eurooppa ei saavuta suuruuttaan tuolla tavoin. Suomen pitää olla mukana suurvaltayhteistyössä. EU on rauhan projekti, mutta tietyissä eurooppapuitteissa.

    Suomen päättäjät ymmärtävät tämän paremmin kuin te.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    millaista huippu kalustoa sillä paska natolla nyt sitten on?:) naton kalusto on todellisuudessa loppuun rääkättyjä moporesuja ja muutama torrakko ja nato sotilaat ovat vitsi hAHAHAH

    Voimme kokeilla niitä EU:n vastustajia vastaan.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Voimme kokeilla niitä EU:n vastustajia vastaan.

    Sillä eu mopo resullasi:) varo ettei jäädy tielle hahahah

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Mikään ei ole niin häpeällistä suomalaiselle kuin olla rauhanhihhuli.

    Eurooppa ei saavuta suuruuttaan tuolla tavoin. Suomen pitää olla mukana suurvaltayhteistyössä. EU on rauhan projekti, mutta tietyissä eurooppapuitteissa.

    Suomen päättäjät ymmärtävät tämän paremmin kuin te.

    vaan se Kolmas Valtakunta , jota Saksa 40-luvulla yritti.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Kun koko EU liittyisi järjestönä Natoon, ei tarvitsisi venkoilla yksittäisten jäsenmaiden kanssa. Se helpottaisi Suomen hallituksen ja eduskunnan työtä - Suomi voitaisiin liittää Natoon pelkällä EU:n suostumuksella!

    Nyt on se riski olemassa, että eduskuntaan ujuttautuu näissä vaaleissa Naton ja EU:n vastustajia. Silloin Suomea ei saataisi Natoon!

    Olisi pelkästään hyvä asia:)

    Äänestä

  • NoWork kirjoitti:

    vaan se Kolmas Valtakunta , jota Saksa 40-luvulla yritti.

    Hitler = paha

    EU = hyvä

    Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Teidän tulee uskoa EU:n päätöksentekijöitä, koska ne tahtovat maailman parasta.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Sillä eu mopo resullasi:) varo ettei jäädy tielle hahahah

    EU:n kannattajalla on varaa parempaan. Te häviätte vaalit, koska teillä ei ole rahaa. Kansa kumartaa niitä, joilla raha on.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Mikään ei ole niin häpeällistä suomalaiselle kuin olla rauhanhihhuli.

    Eurooppa ei saavuta suuruuttaan tuolla tavoin. Suomen pitää olla mukana suurvaltayhteistyössä. EU on rauhan projekti, mutta tietyissä eurooppapuitteissa.

    Suomen päättäjät ymmärtävät tämän paremmin kuin te.

    eu päättäjät ovat paskahousuja niinkuin eu kannattajatkin:) ja ajattele,,,eu komissaareja ne ovat rottiakin pahempia tuholaisia!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:n kannattajalla on varaa parempaan. Te häviätte vaalit, koska teillä ei ole rahaa. Kansa kumartaa niitä, joilla raha on.

    Varmaankin on ainakin 10snt ttiä? varmaan saman verran kuin kaikilla eu mielisilläkin..no voittehan yrittää:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Hitler = paha

    EU = hyvä

    Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Teidän tulee uskoa EU:n päätöksentekijöitä, koska ne tahtovat maailman parasta.

    Oli syntyjään eurooppalainen ja nyt eu mieliset häntä vihaavat...niin käy kun halutaan mammonaa niin maa unohtaa historiansa saksa haluaa unohtaa nyt hitlkerinsä muttei keski&etelä eu koskaan pääse hitleristään eroon:)

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Oli syntyjään eurooppalainen ja nyt eu mieliset häntä vihaavat...niin käy kun halutaan mammonaa niin maa unohtaa historiansa saksa haluaa unohtaa nyt hitlkerinsä muttei keski&etelä eu koskaan pääse hitleristään eroon:)

    Hitlerillä ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa. Jos EU olisi ollut jo 1930-luvulla, se olisi ansiokkaasti ja urheasti taistellut sekä natsismia että bolsevismin kauhistusta vastaan ja tuonut länsimaisen demokratian siunauksen koko maailmaan!

    Hitler ei ollut eurooppalainen, vaan mustalainen. Ja se tarkoittaa, että hän oli aasialaista alkuperää ja epäeurooppalainen! Se selittää natsien hirmuteotkin.

    Täysin seonnut?:/ tarkistahan asia jostain muusta kirjasta kuin niistä eun toimittamista propakanda aapisista:) kanattaa vaihtaa se eu kirjallisuus väliin ihan oikeaan tietoon eikä uskoa kaikkea paskaa mitä se eu suoltaa olet siitä ikävä esimerkki:( otan osaa ei sinua voi kukaan enää pelastaa:(

    Äänestä

Talollinen se vaan jatkaa epätoivoista kamppanjaansa
EU:n puolesta. Mutta jälleen kerran saa talollisen operettinäytös tylyn lopun:

"Tämä ei ole mahdollista. Suomen tulee - ajan hermolla pysyäkseen - noudattaa suurvaltapolitiikkaa myös sotilaallisessa mielessä. Jokainen valistunut EU:n kannattaja haluaa myös Suomen kuuluvan Natoon. Suomen armeijan tehtäviä tulee monipuolistaa. Eihän armeijan ole mitään järkeä olla pelkkä puolustusarmeija!
Jos olisimme Natossa, Venäjää ei tarvitsisi pelätä. Venäjä keskittää jo nyt joukkojaan Suomen rajalle, koska olemme selvästi lähentyneet Natoon. Mutta sitten kun olemme Natossa, USA puolustaa meitä Venäjän hyökkäyksiä vastaan. "

Puolustusarmeijana armeijamme tulee säilyttää jatkossakin. Tosin sotilaallista vahvuuttamme tulisi kasvattaa merkittävästi.

Ja väite, että NATO pelastaa meidät Venäjän Federaation sylistä, on absurdi. NATOhan vain vie meidät yhä lähemmäs suuren itäisen naapurin vihankohdetta, ja sitten vasta ollaankin leivottu taikina hyvälle sodalle. NATO tulee torjua, ja Venäjänkin uhka ei voimistu niin kauan kun harjoitamme itsenäistä puolustus ja turvallisuuspolitiikkaa.

Äänestä
  • Ipulistit pitää kieltää lailla!!!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ipulistit pitää kieltää lailla!!!

    Sitten olekaan se suihin generis vai mikä ihme se olikaan?:(

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ipulistit pitää kieltää lailla!!!

    Miten aamiaisesi meni alas? Auttoiko konjakkikaan vastavaivoihin? :)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ipulistit pitää kieltää lailla!!!

    Suomalaisille ja Suomelle on talollisen tapaiset pellet.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Sitten olekaan se suihin generis vai mikä ihme se olikaan?:(

    EU on sui generis, rauhan projekti ja Suomen ainut vaihtoehto. Niin kuin Keskusta, Kokoomus ja SDP.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    Miten aamiaisesi meni alas? Auttoiko konjakkikaan vastavaivoihin? :)

    Kokoomuksen päivänvalossa meni aamiaiseni hyvin alas, Keskustan säteilyssä jauhautui patonki ja SDP pyhitti koko aamun liverryksellään - lupaillen EU:ta ja sen hyvinvointia.

    Äänestä

  • uhka kirjoitti:

    Suomalaisille ja Suomelle on talollisen tapaiset pellet.

    Hyvin te olette EU:n ja valitsemienne edustajien kanssa pärjänneet ja vielä kunnioittaneetkin EU:n kannattajia, minkä nämä muita ajattelukykyisemmät yksilöt toki ansaitsevatkin.

    Jatkakaa samaan malliin!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Kokoomuksen päivänvalossa meni aamiaiseni hyvin alas, Keskustan säteilyssä jauhautui patonki ja SDP pyhitti koko aamun liverryksellään - lupaillen EU:ta ja sen hyvinvointia.

    "Kokoomuksen päivänvalossa meni aamiaiseni hyvin alas"

    Siis se sianripuliaamiainen, jota tohdin eräässä aiemmassa viestissäni epäillä sinun aina syövän. :)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on sui generis, rauhan projekti ja Suomen ainut vaihtoehto. Niin kuin Keskusta, Kokoomus ja SDP.

    Ovat kapitalisti puolueita ja Isänmaan pettureiden puolueita et kai heitä äänestä??

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Kokoomuksen päivänvalossa meni aamiaiseni hyvin alas, Keskustan säteilyssä jauhautui patonki ja SDP pyhitti koko aamun liverryksellään - lupaillen EU:ta ja sen hyvinvointia.

    Ahmimasi ruoka kotimaista? ja tarkistithan ettei siinä välissä ollut eusta tuotua lihaa? siellä kuulemma hullunlehmän tauti raivoaa..

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Hyvin te olette EU:n ja valitsemienne edustajien kanssa pärjänneet ja vielä kunnioittaneetkin EU:n kannattajia, minkä nämä muita ajattelukykyisemmät yksilöt toki ansaitsevatkin.

    Jatkakaa samaan malliin!

    eu edustajianne kaikin tavoin ja erotkaa eusta:)

    Äänestä

Kuulostaa aika sairaanloiselta tuollainen kiihkomielinen Eu:n kannatus. ...

Joka tapuksessa oikeassa olet siitä, että eu:n kannattajat haluavat liittää Suomen Natoon. Enkä ihmettele enää vaikka haluaisivat myös kuuhun liittää.

Tyhmyys tulee muutenkin esiin kannattajien lausunnoissa, mutta ettäkö Usa puolustaisi Suomea Venäjää vastaan. Usa ja Venäjä eivät koskaan sotisi keskenään, eikä niiden tarvitsekkaan. Nehän pitävät pieniä valtioita pelinappuloinaan. Jos tilanne kiristyisi Suomen osalta, niin Usalle ei olisi vaikeaa luovuttaa tämä Venäläisille.

Äänestä
  • Tarttis saada apuvirtaa nuppiinsa:)

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Tarttis saada apuvirtaa nuppiinsa:)

    teillä oikein on mielessänne? Pitääkö sotaa oikein hakemalla hakea? Oletteko tyytyväisiä sitten kun ryömitte omissa suolissanne?

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Tarttis saada apuvirtaa nuppiinsa:)

    mielestä kuula nuppiin:/

    Äänestä

  • Totta, EU:n kannattajat haluavat liittää Suomen myös Natoon. Se on kehitystä ja kansainvälistä yhteistyötä. Äänestä siis EU:n kannattajaa!

    Kommunismi on kiihkomielistä, mutta markkinatalous ei. On vain opittava kasvattamaan taloutta aina vain lisää. Se johtaa ennennäkemättömän hyvinvoinnin aikakauteen, jossa Näkymätön Käsi ohjaa teitä kaikkia.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Totta, EU:n kannattajat haluavat liittää Suomen myös Natoon. Se on kehitystä ja kansainvälistä yhteistyötä. Äänestä siis EU:n kannattajaa!

    Kommunismi on kiihkomielistä, mutta markkinatalous ei. On vain opittava kasvattamaan taloutta aina vain lisää. Se johtaa ennennäkemättömän hyvinvoinnin aikakauteen, jossa Näkymätön Käsi ohjaa teitä kaikkia.

    On näkymätön käsi

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    On näkymätön käsi

    Pian niskassasi on näkymätön käsi. Kerron työnantajallesi, että vastustat EU:ta.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Pian niskassasi on näkymätön käsi. Kerron työnantajallesi, että vastustat EU:ta.

    Työnantajani tietää jo että vastustan euta niin muuten ja tiedoksi vielä että työnantajanikin vastustaa euta henkeen ja vereen:) eikö olekin ihanaa?:) myös kaikki työkaverini vastustavat euta ja heitä on vain 27:) mutta ole huoleti, meitä eun vastustajia on Suomessa paljon enenmmänki:;) meitä riittää:)voitta halutessasi ottaa yhteyttää esim timo soiniin hän jaksaa kuunnella ongelmiasi:) hän ymmärtää teitä eu mnielisiä typeryksiä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

talollinen kirjoitti:

Tänään kumoan toisen Itsenäisyyspuoleen ohjelmakohdan.

"NATO-jäsenyys on torjuttava"

"2) Maamme turvallisuuden kannalta vaarallinen NATO-jäsenyys on torjuttava. Suomen ei pidä olla mukana sotilasliitoissa eikä lähettää sotilaitaan maamme rajojen ulkopuolelle muutoin kuin YK:n tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ:n) hyväksymiin rauhanturvatehtäviin."

"Suomen on ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin, erityisesti naapurimaihin harjoittamalla liittoutumatonta sekä puolueetonta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Samalla on huolehdittava yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan maanpuolustuksen tarpeista. Suomen armeija on varustettava puolustus- ei hyökkäysaseilla."

Tämä ei ole mahdollista. Suomen tulee - ajan hermolla pysyäkseen - noudattaa suurvaltapolitiikkaa myös sotilaallisessa mielessä. Jokainen valistunut EU:n kannattaja haluaa myös Suomen kuuluvan Natoon. Suomen armeijan tehtäviä tulee monipuolistaa. Eihän armeijan ole mitään järkeä olla pelkkä puolustusarmeija!

Jos olisimme Natossa, Venäjää ei tarvitsisi pelätä. Venäjä keskittää jo nyt joukkojaan Suomen rajalle, koska olemme selvästi lähentyneet Natoon. Mutta sitten kun olemme Natossa, USA puolustaa meitä Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

Siksi teidän on liityttävä Natoon, olitte mitä mieltä hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu