Goldstein pettymys?

Miten on oikeasti mahdollista, että kymmenysrahoilla meidän kannattaa pitää yllä tämäntasoisia johtajia ja puhujia ....koko ajan myös Englannista ja jenkeistä tulee näin huonotasoisia asiantuntijoina...jotka eivät joko ymmärrä kysymyksiä tai osaa vastata kysymyksiin vaikka ne ovat ennalta heille annettu?!

...sitä ei oikeastaan pidä ihmetellä, jos katsoo ympärilleen...oman srk:n väkeä...ja tämän lahkolaivan uppoamista...taitaa upota se laiva Floridassa...Californiassa ja Manhattanillakin samaa vauhtia....?!
42813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Milloinka adventisti on vastannut kysyttyyn kysymykseen suoraan? Eihän adventisti kertakaikkiaan tee niin. Pitäisihän sinun se jo tietää!

Äänestä

Minusta Goldstein on kylläkin hyvätasoinen Raamatun asiantuntija.
Hän perustaa kaiken uskomansa Raamatun Sanaan ja teki sen myös hyvin selväksi esityksissään.

Parasta antia hänen iltapäivän esityksessään oli se, että tuolla "tutkivalla tuomiolla", jota sen varjokuva VL:n seremoniapalveluksessa kuvasi "Suuri SOVITUSpäivä", kunkin pelastuvan ihmisen asia käsitellään Kristuksen veren suojassa.
Eli kukaan ei selviäisi pelastukseen tuosta oikeuskäsittelystä ilman Kristuksen sovitusverta, jonka hän vuodatti kerran Golgatan ristillä!
Ja pelastuvistahan vain on kyse tällä ennen Kristuksen tulemusta tapahtuvalla oikeuskäsittelyllä. Siksi se on iloinen ja vapauttava asia. Ikuisuuden täydellisyyteen vapauttava ilosanoma!

Kysymyksentekijä "Miten on" vain esitti ilmeisesti senverran johdattelevan kysymyksen, että hänen saamansa ehkä lyhyt vastaus oli juuri sopiva ja älykkäästi muotoiltu.

Nyt vain se hänen esityksensä klo 17.00 paikkeilla oli aivan liian tarpeettoman laaja filosofointialustus Jumalan olemassaolon varmuuteen oli liikaa minullekin, mutta tuntien vähän filosofisen tutkijan ajattelutapaa, niin ehkä siihen sitten liittyy paljon tuollaista liian pitkälle menevää syvällisyyttä, joka tavalliselle ihmiselle on täysin yhdentekevää kuten tuo numerologia tai mitä se sitten oli.

Äänestä
  • ////Parasta antia hänen iltapäivän esityksessään oli se, että tuolla "tutkivalla tuomiolla", jota sen varjokuva VL:n seremoniapalveluksessa kuvasi "Suuri SOVITUSpäivä", kunkin pelastuvan ihmisen asia käsitellään Kristuksen veren suojassa.
    Eli kukaan ei selviäisi pelastukseen tuosta oikeuskäsittelystä ilman Kristuksen sovitusverta, jonka hän vuodatti kerran Golgatan ristillä!
    Ja pelastuvistahan vain on kyse tällä ennen Kristuksen tulemusta tapahtuvalla oikeuskäsittelyllä. Siksi se on iloinen ja vapauttava asia. Ikuisuuden täydellisyyteen vapauttava ilosanoma! ///// Tuo käsityksesi lähtee sovittamaan pelastusta kuviteltuun oletustilanteeseen ,joka on väärä.SE KUVAA HYVIN ADVENTISMIN PERUSTEITA. JO TEIDÄN PELASTUSTARVEOPPINNE on väärä.Se perustuu kokonaan taikauskontoonne!

    Äänestä

  • hän esitteli kirjoitti:

    ////Parasta antia hänen iltapäivän esityksessään oli se, että tuolla "tutkivalla tuomiolla", jota sen varjokuva VL:n seremoniapalveluksessa kuvasi "Suuri SOVITUSpäivä", kunkin pelastuvan ihmisen asia käsitellään Kristuksen veren suojassa.

    Huomaa, että itse Herra Jeesus julistaa enkelinsä ja tämä Johanneksen kautta Ilm. 14:7, että "HÄNEN TUOMIONSA AIKA ON TULLUT".

    Tämä julistus esitetään asiayhteydellisesti tapahtuvan selvästi ennen Kristuksen toista tulemusta, jota taas kuvaa saman luvun 3 viimeistä jaetta. Uskotko Raamattua vai mitä sinä uskot?

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Uskon Raamattuun mutta en lainkaan sinun selityksiisi.

    Äänestä

  • Netillä olleessa ensimmäisessä esityksessään Goldstein ainakin toisti Ellen Whiten vääriä oppeja muuttaen 2300 aamua ja iltaa vuosiksi tukien tuota höpöhöpö päivää 22.10.1844!

    Ja nyt omassa kertomassasi tämänpäiväisestä on opettanut tuota epäraamatullista tutkiva tuomiota ja sitten muka siitä armahdusta. Armahdusta olemattomasta. Mitä järkeä!

    Eksyttäjähän hän on - ei siitä mihinkään pääse.

    Äänestä

  • hän esitteli kirjoitti:

    ////Parasta antia hänen iltapäivän esityksessään oli se, että tuolla "tutkivalla tuomiolla", jota sen varjokuva VL:n seremoniapalveluksessa kuvasi "Suuri SOVITUSpäivä", kunkin pelastuvan ihmisen asia käsitellään Kristuksen veren suojassa.
    Eli kukaan ei selviäisi pelastukseen tuosta oikeuskäsittelystä ilman Kristuksen sovitusverta, jonka hän vuodatti kerran Golgatan ristillä!
    Ja pelastuvistahan vain on kyse tällä ennen Kristuksen tulemusta tapahtuvalla oikeuskäsittelyllä. Siksi se on iloinen ja vapauttava asia. Ikuisuuden täydellisyyteen vapauttava ilosanoma! ///// Tuo käsityksesi lähtee sovittamaan pelastusta kuviteltuun oletustilanteeseen ,joka on väärä.SE KUVAA HYVIN ADVENTISMIN PERUSTEITA. JO TEIDÄN PELASTUSTARVEOPPINNE on väärä.Se perustuu kokonaan taikauskontoonne!

    onko seuraava Paavalin teksti taikauskoa.

    Hepr. 8:1-2 "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse."

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Netillä olleessa ensimmäisessä esityksessään Goldstein ainakin toisti Ellen Whiten vääriä oppeja muuttaen 2300 aamua ja iltaa vuosiksi tukien tuota höpöhöpö päivää 22.10.1844!

    Ja nyt omassa kertomassasi tämänpäiväisestä on opettanut tuota epäraamatullista tutkiva tuomiota ja sitten muka siitä armahdusta. Armahdusta olemattomasta. Mitä järkeä!

    Eksyttäjähän hän on - ei siitä mihinkään pääse.

    voit mennä leikkimään Jumalan vihollisen rooliasi muualle.

    Äänestä

  • Goldstein on ilmeisesti hutkivalla tuomiollaan tarkoittanut Kristuksen tuomioistuinta, jonka istunto käydään seurakunnan ylöstempauksen jälkeen ja ennen Karitsan häitä.

    Äänestä

  • jahas.. no kerroppa kirjoitti:

    onko seuraava Paavalin teksti taikauskoa.

    Hepr. 8:1-2 "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse."

    Naisen ei sovi olla opettajkana seurakunnassa. Näin Paavali opetti KAIKISSA seurakunnissa. Tuskin mikään muu kirkkokunta on niin Paavalin kanssa vaikeuksissa kuin adventtikirkko. Meillä ei ole syytä ottaa opetusta tuollaisilta Paavalin opetusten vääristelijöiltä yhtään mitään. Sehän on jo perusasia.Me kuulumme klristinmnmuskoon, joka on syntynyt Paavalin työn perustalle. Siihen eivät kuulu ne, joiden kirkkokunnan synty jo alkaa hänen aqsettamiensa säädösten rikkomisella hyväksyewssään naiselle sellaisen aseman joka on adventtikirkon perustajajäsenellä Ellen G. Whitellä. Kun perusta on väärää, ovat kaikki muutkin osoittautuneet vääriksi heidän opetuksessaan. Jos ehdoimtahdoin valitset itsellesi tuon väärän niin se on sinun asiasi, mutta teet pahoin viedessäsi sitä etiäpäin. Pitäisihän vääriteossakin joku tolkku teilläkin olla!

    Äänestä

  • se on selvä kirjoitti:

    lainkaan, vaan aloit taas haukkua Ellen Whitea. Luuletko, että tuollainen haukkuminen jotenkin poistaa Raamatusta sen tekstin, jonka tuohon laitoin. Siis toistan.

    Onko seuraava RAAMATUN teksti taikauskoa?

  • Hutkiva tuomio kirjoitti:

    Goldstein on ilmeisesti hutkivalla tuomiollaan tarkoittanut Kristuksen tuomioistuinta, jonka istunto käydään seurakunnan ylöstempauksen jälkeen ja ennen Karitsan häitä.

    adventtia edeltävää tuomiota (1844-armon ajan päättyminen), jolla käydään läpi uskovien ja uskovaksi itseään väittävien ihmisten elämä todisteena päätöksestä, onko henkilö pelastettu vai ei. Lue hänen kirjansa.

    10.2 oli Ellenin nimipäivä ...parasta antia oli miehen todistus siitä ettei ole 24v. pääkonferenssissa oloaikanaan koskaan ymmärtänyt "ellenismiä" eikä aio sitä tulla ymmärtämäänkään, vaan sitoo uskonsa yksinomaan Raanattuun vaikka vaimonsa on 3.polven kiihkeä adventisti..?

    Minusta tämä mies oli hyvin "lutherilainen" perusajatuksiltaan ja liiallisesta puheestaan ja oman itsensä nostamisestaan huolimatta oli oivaltanut tärkeitä osia Kristuksen sisäisestä tutemúksesta...ja mielestäni sen oli mahdollistanut hänen alkoholismin ja huumeiden hourussa oleva 2 tunnin ripittäytyminen...jonka lomassa hän sanoi sen olennaisen..eli "uskonkautta vanhurskautumisen olevan vain mahdollista Kristuksessa!"

    Mies maksattaa nyt novellin kirjoituksiaan Adventtikirkolla ja sen jäsenillä, ..ja kerroin hänelle, että "Tuomionilosanoma" on surkea, koska hän ei anna vastaväitelijöilleen sijaa...kuten ei antanut täällä vieraillessaankaan...mutta että ""Seitsemäs Päivä, Jumalan elvytysohjelma (Sapatin pitämisden kautta) hengelliseen lamaan" ...oli hieman parempi.

    Hän osoittaa kuinka paljon yhteyttä on Juudaan heimolla ja adventisteilla väärän sapatin ja oikean sapatin viettämisessä jne...

    SUOSITTELEN lämpimästi sitä luettavaksi!

    Hän moitti myös aiheellisesti adventisteja siitä, miten lakia opetetaan ilman evankeliumia ja pyhäkkö-oppia ilman "Veren Evankeliumia" eli SOVITUKSEN JA ARMON sanomaa!

    Me menemme laki edellä; jota emme pidä itsekään ja unohdamme armon ja anteeksiannon ja tunnustamisen niin itseämme kuin muita kohtaan?

    Ei ihme, että tuloksena on sekä juutalaisilla että adventisteilla perinnäissäännöt, joilla kumoamme itse lain ja ilosanoman arvot!!!

    Me olemme ristiinnaulinneet näin Kristuksen uudestaan ihmisten edessä; ja syystä ne meitä syyttävät ja pilkkaavat!

    Ironista kaikessa mielestäni oli se, että hän sanoi enemmän puhuessaan vähemmän ja puhuessaan enemmän, hän vesitti sen, mistä yleensä puhui !
    Tässä hän edusti mainiosti amerikkalaista hard core-adventismia eli ellenismiä!?

    Miehessä on kuitenkin ainesta syvempään Kristuksen tuntemiseen, toivottavasti meillä kaikilla on...näin itse uskon!:)

    Juha-veli

    Äänestä

  • kysymykseen kirjoitti:

    Jeesus meni meidän edeltäjuoksijanamme väliverhon tuolle puolen, kuten tekee vihollista vastaan ensimmäisenä ryntäävä joukkueenjohtaja ja raivasi tien meillekin (Hepr 6:19-20). Hän on avannut meille uuden, elämään vievän tien (10:20). Hän pystyy nyt ja aina pelastamaan täydellisesti ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan tykö. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä (8:2). Hän aina rukoilee (7:25) ja puhuu Jumalan edessä meidän puolestamme (9:24). Hän välittää ylipappinamme meidän rukouksemme Isälleen.

    Äänestä

  • hienoa kirjoitti:

    Kiitos!

    Äänestä

  • avaajana kirjoitti:

    vastaus kysymykseeni. Eikä edes täydellinen vastaus siihen kysymykseen, mitä Jeesus pyhäkössä tekee, vaikka monta asiaa mainitsitkin.

    Äänestä

  • vaan nimen omaan kirjoitti:

    adventtia edeltävää tuomiota (1844-armon ajan päättyminen), jolla käydään läpi uskovien ja uskovaksi itseään väittävien ihmisten elämä todisteena päätöksestä, onko henkilö pelastettu vai ei. Lue hänen kirjansa.

    Mies ei kovin hyvin tunne adventismia ja vielä vähemmän juutalaisuutta taikristinuskoa?

    Hän ei ole todennäköisesti sisäistänyt muuta kuin kevyttä hellenististä maailman filosofiaa, jota yritti tunkea lukukoneestaan joka väliin "snoppaillen"...mukava huumeveikko...sopii ellenismiin...mutta hukassa mies todella vielä on...monissa asioissa..vaikka sitten osaakin plagioida muiden hienoja ajatuksia työkseen ja elannokseen?!

    Tätäkö se on siirtymistä huumeita käyttävästä ateismista adventismiin ja pääsee heti "paikoille sisäpiiriin"...miksi 1980 -luvun alussa ei parempaa miestä esim. Desmond Fordia valittu pääkonferenssin hallintoon; olisimme hieman syvemmällä ja pidemmällä valossa ja Raamatun totuuksissa?!

    Ihmetellä täytyy...mutta kai Jahvella on tarkoituksensa "paljastaa" kristityistä se oma Juudas...ja juutalaiset; jotka laitetaan väkisin tunnustamaan syntinsä, kun eivät muuten tunnusta...vaikka kaikki ovat sen huomanneet jo kauan sitten, että rikkovat lakiaan eniten?!

    Näinkö tämä predestinaatio toimii, se mihin he eivät usko...kun uskovat omaan vapaaseen tahtoonsa ja uskomuksiinsa, luullen palvelevansa Jeesusta --he ovat valinneet Saatanansa ja valheapostolinsa...sitä karta!!!

    Apollos

    Äänestä

  • hienoa kirjoitti:

    10.2 oli Ellenin nimipäivä ...parasta antia oli miehen todistus siitä ettei ole 24v. pääkonferenssissa oloaikanaan koskaan ymmärtänyt "ellenismiä" eikä aio sitä tulla ymmärtämäänkään, vaan sitoo uskonsa yksinomaan Raanattuun vaikka vaimonsa on 3.polven kiihkeä adventisti..?

    Minusta tämä mies oli hyvin "lutherilainen" perusajatuksiltaan ja liiallisesta puheestaan ja oman itsensä nostamisestaan huolimatta oli oivaltanut tärkeitä osia Kristuksen sisäisestä tutemúksesta...ja mielestäni sen oli mahdollistanut hänen alkoholismin ja huumeiden hourussa oleva 2 tunnin ripittäytyminen...jonka lomassa hän sanoi sen olennaisen..eli "uskonkautta vanhurskautumisen olevan vain mahdollista Kristuksessa!"

    Mies maksattaa nyt novellin kirjoituksiaan Adventtikirkolla ja sen jäsenillä, ..ja kerroin hänelle, että "Tuomionilosanoma" on surkea, koska hän ei anna vastaväitelijöilleen sijaa...kuten ei antanut täällä vieraillessaankaan...mutta että ""Seitsemäs Päivä, Jumalan elvytysohjelma (Sapatin pitämisden kautta) hengelliseen lamaan" ...oli hieman parempi.

    Hän osoittaa kuinka paljon yhteyttä on Juudaan heimolla ja adventisteilla väärän sapatin ja oikean sapatin viettämisessä jne...

    SUOSITTELEN lämpimästi sitä luettavaksi!

    Hän moitti myös aiheellisesti adventisteja siitä, miten lakia opetetaan ilman evankeliumia ja pyhäkkö-oppia ilman "Veren Evankeliumia" eli SOVITUKSEN JA ARMON sanomaa!

    Me menemme laki edellä; jota emme pidä itsekään ja unohdamme armon ja anteeksiannon ja tunnustamisen niin itseämme kuin muita kohtaan?

    Ei ihme, että tuloksena on sekä juutalaisilla että adventisteilla perinnäissäännöt, joilla kumoamme itse lain ja ilosanoman arvot!!!

    Me olemme ristiinnaulinneet näin Kristuksen uudestaan ihmisten edessä; ja syystä ne meitä syyttävät ja pilkkaavat!

    Ironista kaikessa mielestäni oli se, että hän sanoi enemmän puhuessaan vähemmän ja puhuessaan enemmän, hän vesitti sen, mistä yleensä puhui !
    Tässä hän edusti mainiosti amerikkalaista hard core-adventismia eli ellenismiä!?

    Miehessä on kuitenkin ainesta syvempään Kristuksen tuntemiseen, toivottavasti meillä kaikilla on...näin itse uskon!:)

    Juha-veli

    että Ellen White opetti ihan samalla tavalla. Kukaan ei "selviä" tuomiolla paitsi Kristuksen veriansioissa.

    Valitettavasti kaikki adventistijulistajat eivät tätä ole tuoneet riittävästi esiin (se on totta) ja siksi moni inhoaa tutkivaa tuomiota, vaikka se on looginen jatke golgatalle ja täysin sopusoinnussa sen kanssa.

    Äänestä

  • ei osannut vastata kirjoitti:

    Mies ei kovin hyvin tunne adventismia ja vielä vähemmän juutalaisuutta taikristinuskoa?

    Hän ei ole todennäköisesti sisäistänyt muuta kuin kevyttä hellenististä maailman filosofiaa, jota yritti tunkea lukukoneestaan joka väliin "snoppaillen"...mukava huumeveikko...sopii ellenismiin...mutta hukassa mies todella vielä on...monissa asioissa..vaikka sitten osaakin plagioida muiden hienoja ajatuksia työkseen ja elannokseen?!

    Tätäkö se on siirtymistä huumeita käyttävästä ateismista adventismiin ja pääsee heti "paikoille sisäpiiriin"...miksi 1980 -luvun alussa ei parempaa miestä esim. Desmond Fordia valittu pääkonferenssin hallintoon; olisimme hieman syvemmällä ja pidemmällä valossa ja Raamatun totuuksissa?!

    Ihmetellä täytyy...mutta kai Jahvella on tarkoituksensa "paljastaa" kristityistä se oma Juudas...ja juutalaiset; jotka laitetaan väkisin tunnustamaan syntinsä, kun eivät muuten tunnusta...vaikka kaikki ovat sen huomanneet jo kauan sitten, että rikkovat lakiaan eniten?!

    Näinkö tämä predestinaatio toimii, se mihin he eivät usko...kun uskovat omaan vapaaseen tahtoonsa ja uskomuksiinsa, luullen palvelevansa Jeesusta --he ovat valinneet Saatanansa ja valheapostolinsa...sitä karta!!!

    Apollos

    yhtään hyvää tai hienoa ajatusta. Olet ammattimarmattaja.

    Äänestä

  • tuokaan ei ollut kirjoitti:

    vastaus kysymykseeni. Eikä edes täydellinen vastaus siihen kysymykseen, mitä Jeesus pyhäkössä tekee, vaikka monta asiaa mainitsitkin.

    Jeesus antoi itsensä virheettömänä ja kertakaikkisena uhrina Jumalalle (Hepr 9:14; 7:27). Uhraamalla verensä hän avasi meille elämään vievän tien, tien oman ruumiinsa kautta (10:21). Hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja ja niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaiset (5:9). Kuuliaisuuden ydin on usko hänen lupaukseensa. Kärsimisellään ja kuolemallaan Jeesus sovitti Jumalan edessä ihmisten synnit (Hepr 2:17). Tapahtui suurin ihme maailman luomisen jälkeen. Jeesus toimitti puhdistuksen synneistä (1:3). Nyt aikojen lopulla hän hävitti synnin uhrillaan (9:26) ottamalla pois ja kantamalla kaikkien synnit (9:28; Jes 53:12; 3 Moos 16:22). Se ei tapahtunut maallisessa, ihmiskäsin tehdyssä majassa (9:11), vaan Jumalan edessä, taivaallisessa kaikkeinpyhimmässä (9:12).

    Kristuksessa Jumala solmi uuden liiton ihmisten kanssa. Jeesuksen veri vahvisti, sinetöi sen (Hepr 9:20; 1 Kor 11:25). Hän tuli uuden liiton välittäjäksi (Hepr 9:15). Sovituksessa tapahtuu aina myös lunastus, vapaaksi ostaminen. Jeesus on hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen (9:12) ja päästänyt vapaaksi (2:15).

    Äänestä

  • ei ollut tuossa kirjoitti:

    yhtään hyvää tai hienoa ajatusta. Olet ammattimarmattaja.

    oikeisiin asioihin...mutta toki voisi joskus ajatuksia tuoda esille rakentavamminkin?!

    Sinä taas kulutat penkkiä turhaan vuodesta toiseen opetusta saamssa, etkä silti opi...., marmattaisit edes, joutuisit ottamaan asioista selvää?

    Mitä mieltä olet muiden "marmattamisesta", et kai tuomitse veljeäsi ja sen kautta itseäsi?!

    Martti

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    että Ellen White opetti ihan samalla tavalla. Kukaan ei "selviä" tuomiolla paitsi Kristuksen veriansioissa.

    Valitettavasti kaikki adventistijulistajat eivät tätä ole tuoneet riittävästi esiin (se on totta) ja siksi moni inhoaa tutkivaa tuomiota, vaikka se on looginen jatke golgatalle ja täysin sopusoinnussa sen kanssa.

    plagioivat Lutheria, kuten C. Goldstein jälleen teki kukien lukukoneestaan...muttei aina osannut ilmaista sisäistäen ajatuksiaan loppuun asti, koska vesitti ne seuraavalla lausella tai sivulla kirjoissaan puhuen taas "metodistin ja menestysteologian sulla"..?!

    Mutta toki C.G on kriittisempi Ellenille ja osaa nähdä adventistien ongelmat perinnäsissädöksiensä takia..kuten omassa juudaslaisuudessaan, kunhan ensin tutustuu siihen todella?!

    J.

    Äänestä

  • ei osannut vastata kirjoitti:

    Mies ei kovin hyvin tunne adventismia ja vielä vähemmän juutalaisuutta taikristinuskoa?

    Hän ei ole todennäköisesti sisäistänyt muuta kuin kevyttä hellenististä maailman filosofiaa, jota yritti tunkea lukukoneestaan joka väliin "snoppaillen"...mukava huumeveikko...sopii ellenismiin...mutta hukassa mies todella vielä on...monissa asioissa..vaikka sitten osaakin plagioida muiden hienoja ajatuksia työkseen ja elannokseen?!

    Tätäkö se on siirtymistä huumeita käyttävästä ateismista adventismiin ja pääsee heti "paikoille sisäpiiriin"...miksi 1980 -luvun alussa ei parempaa miestä esim. Desmond Fordia valittu pääkonferenssin hallintoon; olisimme hieman syvemmällä ja pidemmällä valossa ja Raamatun totuuksissa?!

    Ihmetellä täytyy...mutta kai Jahvella on tarkoituksensa "paljastaa" kristityistä se oma Juudas...ja juutalaiset; jotka laitetaan väkisin tunnustamaan syntinsä, kun eivät muuten tunnusta...vaikka kaikki ovat sen huomanneet jo kauan sitten, että rikkovat lakiaan eniten?!

    Näinkö tämä predestinaatio toimii, se mihin he eivät usko...kun uskovat omaan vapaaseen tahtoonsa ja uskomuksiinsa, luullen palvelevansa Jeesusta --he ovat valinneet Saatanansa ja valheapostolinsa...sitä karta!!!

    Apollos

    Tosin, kysyin myös liian johdattelevasti..joten kysymykseni oli samalla kannanotto, että Ellenin Asasel= (Parantava jumala) vertaus Lusiferiin on mielenkiiintoinen...mitä mieltä olet?

    Hän ei halunnut yhtyä Elleniin, näin sen ymmärsin---vaan korosti lausunnoissaan Raamatun arvovaltaa, sapatin, pyhäkön ja kaiken muunkin suhteen....?

    Silti hän sanoo tulleensa "hardcore" --"pesunkestävä"?---ateistista "hardcore" adventistiksi ja uskovansa kaiken...opeistamme..(28 dogmia) ....leivän/palkan takiako puhuu korvasyyhyyn välillä ja ristiriitaisesti...sekä sitten ihmetteli ääneen, kun ovat pitäneet häntä johdossa 24-vuotta!?

    Jäi hieman outo olo..?! Mikä mies...lintu vai kala...vai lentokala?!

    Totuuden ja Valon Etsijä vieläkin...kuten itseni koen...?! :)

    Juha-veli

    Äänestä

  • avaajana kirjoitti:

    Jeesus meni meidän edeltäjuoksijanamme väliverhon tuolle puolen, kuten tekee vihollista vastaan ensimmäisenä ryntäävä joukkueenjohtaja ja raivasi tien meillekin (Hepr 6:19-20). Hän on avannut meille uuden, elämään vievän tien (10:20). Hän pystyy nyt ja aina pelastamaan täydellisesti ne, jotka hänen kauttaan tulevat Jumalan tykö. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä (8:2). Hän aina rukoilee (7:25) ja puhuu Jumalan edessä meidän puolestamme (9:24). Hän välittää ylipappinamme meidän rukouksemme Isälleen.

    opetti Jehovasta Jumalana ja Jeesuksesta Miikaelina...miksi Ellenin sanoja muutetaan?!

    Pappien juonia eri maissa?

    Äänestä

  • tuokaan ei ollut kirjoitti:

    vastaus kysymykseeni. Eikä edes täydellinen vastaus siihen kysymykseen, mitä Jeesus pyhäkössä tekee, vaikka monta asiaa mainitsitkin.

    Jaan Cliffordin kanssa ajatuksen siitä, että tuomiota ja Pyhäkköä ei voi / saa julistaa ilman lakia ja evankeliumia sekä Kristusta sovittajanamme! Vasin veren evankeliumi on oikeanlaista ilosanomaa, jos emme usko itse pelastuvamme omilla teoillamme! :)

    Juha-veli

    Äänestä

  • tuokaan ei ollut kirjoitti:

    vastaus kysymykseeni. Eikä edes täydellinen vastaus siihen kysymykseen, mitä Jeesus pyhäkössä tekee, vaikka monta asiaa mainitsitkin.

    lisäksi...Luominen ja Lunastus tiivistyy Jehovan = Luojan liitossa ihmisen kanssa kauniisti.

    Kyllä hän osaa kirjoittaa paremmin kuin puhua..

    Jaan Cliffordin kanssa ajatuksen siitä, että tuomiota ja Pyhäkköä ei voi / saa julistaa ilman lakia ja evankeliumia sekä Kristusta sovittajanamme! Vain veren evankeliumi on oikeanlaista ilosanomaa, jos emme usko itse pelastuvamme omilla teoillamme! :)

    Juha-veli

    Äänestä

  • myös Pyhäköstä, sapatin kirjoitti:

    ..tuossa kirjassa aina välillä?

    Miksi Jumalan Poikaa; Ylipappiamme ja Kuningastamme on niin vaikea pitää erossa Luojastamme, jonka oikealla puolella Hän on...?

    Valta annettiin vain väliaikaisesti ensin Lusiferille ja sitten Kristukselle...kunnes se palautetaan Isälleen ja Jumalalleen?!

    Niinhän siellä kaikkien Raamatuissa lukee..jaa en tiedä mitä uudessa Adventistien "Clear Word Bible" :ssä lukee...veli Kauko tai Risto voi lukea sieltä?

    Juha-veli

    Äänestä

  • Sitä C.G opettaa kirjoitti:

    Kol. 1:16 "Hänen [Jeesus] välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten."

    eli Jeesus on Luoja. Sinua mättää antitrinitarismisi.

    Äänestä

  • milleristinä Ellen kirjoitti:

    opetti Jehovasta Jumalana ja Jeesuksesta Miikaelina...miksi Ellenin sanoja muutetaan?!

    Pappien juonia eri maissa?

    Ellen White opetti kolminaisuutta ja Kristuksen tosi jumaluutta. Mikael-näkemyksessään hän seurasi Calvinia, eli Mikael = Jeesus = Jumala.

    Äänestä

  • EGW ja C.G. kirjoitti:

    plagioivat Lutheria, kuten C. Goldstein jälleen teki kukien lukukoneestaan...muttei aina osannut ilmaista sisäistäen ajatuksiaan loppuun asti, koska vesitti ne seuraavalla lausella tai sivulla kirjoissaan puhuen taas "metodistin ja menestysteologian sulla"..?!

    Mutta toki C.G on kriittisempi Ellenille ja osaa nähdä adventistien ongelmat perinnäsissädöksiensä takia..kuten omassa juudaslaisuudessaan, kunhan ensin tutustuu siihen todella?!

    J.

    metodismi perustuu luterilaisuuteen? Wesley sai pelastusoppinsa Lutherilta.

    Äänestä

  • miten oikein luet??? kirjoitti:

    Kol. 1:16 "Hänen [Jeesus] välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten."

    eli Jeesus on Luoja. Sinua mättää antitrinitarismisi.

    Minulla on kuusi lasta; kun olen rakentanut taloa ja he ovat leikkineet vierellä; he eivät ole rakentaneet taloa?!

    Luoja eli Jahveh; Jehovah..siis hebr."Saattaa tulemaa ; luo"...on Yksi ja Ainoa Jumala.

    Jos teet Hänen ainoasyntyisestä Pojastaan Isän; Luojan...vaikka veroisensa onkin rakkaudessa ja Pyhän Isänsä Hengen kautta...ansioissa; Lunastajana ja Kunikaana...saatat rikkoa 1. Pyhintä käskyä ja tehdä nasaretilaisesta epäjumalan; kuten niit monet kristikunnassa...rikkoen Pyhää Henkeä vastaan ja lakia vastaan; niin ettei sitä voida antaa enää sinulle anteeksi?!

    Arrkipiispa Paarma sihteereinmeenkään ei suostunut Raamatun perusteella puhumaan aiheesta; huomatessaan miten 4.polven sukunsa valheet olivat piirtäneet virkapukuun liikaa koinsyömiä reikiä?!

    Mutta toki te kaikki saatte uhmata Pyhää Henkeä ainutta Jumalaamme?!

    Jeesus joka tuli Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana ei sallinut edes kenenkään kumartaa edessään, vaan tuotti ainoastaan kunniaa Isälleen ja Jumalalleen; toteutti siis Isänsä tahdon aina hamaan kuolemaansa asti!

    Miksi me "Isä Meidän" -rukouksen hengessä voisimme tehdä toisin ja kadottaisimme itsemme?!

    Jos puhun omiani, hylkää neuvoni, mutta jos sinussa on vähääkään Pyhää Henkeään..lue uudestaan Sanaa ja Sanasta Totuuden Hengen kautta tämä tärkein asia; eli ketä Jumalanasi palvot ja rukoilet?!

    Jokainen UT;n luku erottaa nämä asiat toisistaan ja tukee ajatuksiani..."Kuinkas luet!?" kysi Jeesus.

    rakkaudella nuhdellen ...kanssakulkijoitani eksymästä jo 1. käskyn suhteen lakia jo rikkomasta.....Juha-veli

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    Ellen White opetti kolminaisuutta ja Kristuksen tosi jumaluutta. Mikael-näkemyksessään hän seurasi Calvinia, eli Mikael = Jeesus = Jumala.

    Hänen alkuperäisiä vanhempia ja uudempia tekstejään, kun en ole vain ottanut lausuntoja sieltä ja täältä, vaan lukenut koko ajatuksen!

    Ihan miten haluat, luemme omien silmälasiemme kautta värittyen..olkoon niin?

    J.

    Äänestä

  • Sorry vaan kirjoitti:

    Minulla on kuusi lasta; kun olen rakentanut taloa ja he ovat leikkineet vierellä; he eivät ole rakentaneet taloa?!

    Luoja eli Jahveh; Jehovah..siis hebr."Saattaa tulemaa ; luo"...on Yksi ja Ainoa Jumala.

    Jos teet Hänen ainoasyntyisestä Pojastaan Isän; Luojan...vaikka veroisensa onkin rakkaudessa ja Pyhän Isänsä Hengen kautta...ansioissa; Lunastajana ja Kunikaana...saatat rikkoa 1. Pyhintä käskyä ja tehdä nasaretilaisesta epäjumalan; kuten niit monet kristikunnassa...rikkoen Pyhää Henkeä vastaan ja lakia vastaan; niin ettei sitä voida antaa enää sinulle anteeksi?!

    Arrkipiispa Paarma sihteereinmeenkään ei suostunut Raamatun perusteella puhumaan aiheesta; huomatessaan miten 4.polven sukunsa valheet olivat piirtäneet virkapukuun liikaa koinsyömiä reikiä?!

    Mutta toki te kaikki saatte uhmata Pyhää Henkeä ainutta Jumalaamme?!

    Jeesus joka tuli Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana ei sallinut edes kenenkään kumartaa edessään, vaan tuotti ainoastaan kunniaa Isälleen ja Jumalalleen; toteutti siis Isänsä tahdon aina hamaan kuolemaansa asti!

    Miksi me "Isä Meidän" -rukouksen hengessä voisimme tehdä toisin ja kadottaisimme itsemme?!

    Jos puhun omiani, hylkää neuvoni, mutta jos sinussa on vähääkään Pyhää Henkeään..lue uudestaan Sanaa ja Sanasta Totuuden Hengen kautta tämä tärkein asia; eli ketä Jumalanasi palvot ja rukoilet?!

    Jokainen UT;n luku erottaa nämä asiat toisistaan ja tukee ajatuksiani..."Kuinkas luet!?" kysi Jeesus.

    rakkaudella nuhdellen ...kanssakulkijoitani eksymästä jo 1. käskyn suhteen lakia jo rikkomasta.....Juha-veli

    väittänyt. Kyllä tuossa selkeästi sanotaan, että Kristus oli se aktiivinen agentuuri, joka loi kaiken. Ei se tee Pojasta Isää. Sinun ongelmasi on selkeästi antitrinitaarisuutesi.

    Äänestä

  • autuaasti uskon kirjoitti:

    Uskon Raamattuun mutta en lainkaan sinun selityksiisi.

    Ellet usko sitä, mitä Raamattu selvästi sanoo Ilm. 14:7, niin silloin et todellakaan voi sanoa valehtelematta uskovasi Raamattuun.

    Tässä ei nyt ollut lainkaan kysymys mistään minun selittelyistäni. Se on vain sinun asenteellista kuvitelmaasi eikä mitään muuta.

    Äänestä

  • Hutkiva tuomio kirjoitti:

    Goldstein on ilmeisesti hutkivalla tuomiollaan tarkoittanut Kristuksen tuomioistuinta, jonka istunto käydään seurakunnan ylöstempauksen jälkeen ja ennen Karitsan häitä.

    Kuten Goldstein, niin minäkin ymmärrän erittäin yksiselitteisesti Ilm. 14:7 niin, että siinä menneessä aikamuodossa ilmoitettu "tuomion aika" nimenomaan edeltää Jeesuksen toista tulemusta, joka kyseisessä luvussa tulee esiin vasta 3 viimeisessä jakeessa.

    Samoin minullekin on selvää Raamatun perusteella, että tässä nyt meneillään olevassa taivaallisessa oikeuskäsittelyssä on kyse kaikkien aikojen pelastuvista ihmisistä.
    Näin tämä suurelle taivaalliselle todistajakunnalle, Dan. 7:10, esitettävä jumalallisen todistemateriaalin läpikäyminen on valmistava vaihe sille, kun Jeesus saapuu ja herättää viimeisenä, ylösnousemuksen päivänä kuolleet pelastuvat ja muuttaa elossaolevat pelastuvat sekä ottaa heidät ylös luokseen asumaan.

    Ilmestyskirjan 14:7 kuvaa tulevaa 7-vuotista vihan aikaa. Silloin Jumalan tuomiot kohtaavat nuo tulevan ajan ihmiset. Ei sitä ole vielä tapahtunut eikä ole tapahtunut 22.10.1844 alkaen, vaan on vasta tulossa.

    Eikä tuolla Raamatun kohdalla ole mitään tekemistä Ellen Whiten pahoilta hengiltä saaman Pyhäkköopin eikä Tutkivan tuomion opin kanssa.

    ..kenen leipää syöt...Goldstein haluaa romuttaa ellenismin palvonnan ja siirtää katseemme uskomme alkajaan ja täyttäjään; Lutherin löytämään Paavalin todistukseen Jeesuksesta Jumalan Poikana, joka ottaa pois maailman synnin?!

    Mutta toki se ei kaikille avaudu, vaikka kuinka vääntäisi, siis usko tulee niiden luo, joilla on nöyrä ja vastaanottavainen sydän eli mieli..?!

    Opilla ei ole mitään merkitystä, jos se ei tuota arjessa ihmisten keskellä hyvää hedelmää?!

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Ilmestyskirjan 14:7 kuvaa tulevaa 7-vuotista vihan aikaa. Silloin Jumalan tuomiot kohtaavat nuo tulevan ajan ihmiset. Ei sitä ole vielä tapahtunut eikä ole tapahtunut 22.10.1844 alkaen, vaan on vasta tulossa.

    Eikä tuolla Raamatun kohdalla ole mitään tekemistä Ellen Whiten pahoilta hengiltä saaman Pyhäkköopin eikä Tutkivan tuomion opin kanssa.

    Vaivan aikaa, ennen Jeesuksen toista tulemista,
    ILm.14:7. Ja hän sanoi suurella äänellä:" Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa Häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.
    Tuleva vaino on mahdollinen mutta ne seitsemän vuotta ovat tuulesta temmattuja, niinkuin sen opettajatkin......

    Äänestä

  • seitsemän vuotista kirjoitti:

    Raamattu kyllä tuntee 7-vuotisen vihan ajan, mutta ethän sinä sitä hyväksy väärän profeetan lumoissasi.

    Seitsemän vuosiviikkoa eli seisemän vuotta kestää tuo vihan aika: ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." (Dan 9:27)

    Äänestä

joka siellä penkissä pidit meteliä?
Kuuntelin tiistain, perjantain ja sapatin puheet, enkä kokenut asiaa noin, kun esität.
Päinvastoin, koin syvää sielujen sympatiaa ja yhteyttä, kuten ihminen voi toista kohtaan tuntea, kun hänen järjenjuoksuaan ymmärtää. Olen itse kokenut tuon totuuden etsijän kivun joka hetki ennen uskoon tuloani.

En tosin ole ollut kovin suuri "filosofi", kuten hän oli, mutta minäkin luin ja etsin, kunnes Jumala toi minullekin asiat eteen, kuten hänellekin. Minullekin tuli valinnan paikka, ota tai jätä, valitse elämä tai kuolema, siunaus tai kirous. Valitsin Jumalan, eikä minulla ole enää muuta paikkaa, kuin tämä sinun sanojesi mukaan "uppoava laiva".

Nyt sanon sinulle kuten hänkin: "So what?" Miksi olisin mistään enää huolissani? Olen löytänyt totuuden tässä seurakunnassa, joten hyväksyn sen kaikkine virheineen päivineen. Me ihmiset teemme sen tällaiseksi. Olen osa sitä, ja se niinkuin minäkin on osa syntistä sukukuntaa. Mutta ylhäällä on Hän, joka pitää kaikki "narut" käsissään, kuten voi sanoa. Hän johtaa meitä eteenpäin.

Jos asiat olivat sinulle pettymys, en voi sinua auttaa. Jumala vain voi, ja Hän auttakoon. Minä olin tyytyväinen jokaiseen puheeseen, jonka kuulin. Kaikki ne johtivat minut Jeesuksen veren kautta armahdukseen, ja uskossa jo katson sinne, mihin olemme matkalla. Uskoni vahvistui, koska huomasin, että olen jo ennemminkin ajatellut oikein huolimatta joistain sivuun menneistä opetuksien painotuksista.

Myös sen opin häneltä, että vain Raamattu on kaikkein tärkein. Odotitko sinä, että hän olisi nostanut Ellenin huipulle ja siteerannut vain häntä? Olitko pettynyt, kun hänen kirjoituksiaan ei ensimmäisinä mainittu, vaan puhuja kehoitti jopa panemaan ne sivuun ja tutkimaan yksin Raamattua.

Kun katsoo ihmiseen, kirjoittaa kuten kirjoitat, mutta Jeesus on Hän, johon tulisi toivonsa panna joka hetki. Tärkein opetus häneltä oli, että Jeesuksen veri on kaiken sovituksen perustus, ilman sitä ei ole pelastusta kenelläkään. Totuus on näin yksinkertainen, mutta kaikki muu tulee sen mukana itsestään, kun Jumala ne "lisät" kirkastaa. Näin Hän on tehnyt ainakin minulle.

Äänestä
  • ja aitouden vuoksi...vedin vähän provosoiden otsikon.
    Pidän esittäjästä tänään enemmän kuin eilen...en jaa kaikkia ajatuksia samalla tavalla, mutta se ei ole olennainen viesti, olennaista oli se, että hän ripittäytyi synneistään epäadventistisella tavalla ja todisti sitä kautta esimerkin, miten Suomen Adventtikirkkoonkin pitäisi enemmän mahtua uskontunnustuksen lisäksi totuudellisuus omista henkilökohtaisista elämistä sekä erhdyksen ja epätäydellisyyden hyväksyminen!!!

    Meillä kaikille on helpompi C: Goldsteinin vierailun jälkeen olla aidompia ja jakaa iloja ja surujamme rohlkeammin?

    ...jotenkin peiliin on katsominen meillä kaikilla on paikallaan?

    Opin myös, että asiat voi esittää ja puhua myös lyhyemmin tässä rakastamassamme puhekeskeisessä kristillisyydessä...jospa jakaisimem arjessa edes osan Kristuksen mallista rakastaa ihmisiä käsin kosketeltavasti emmekä vain hienoilal sanoilla ja filosofioilla?!

    Kun entinen narkkari ja maallinen juudaslainen; hengellisestä juutalaisuudesta melko tietämätön kaveri sekä kristinuskosta vain osittain asioihin paneutunut maallisten filosofien rakastaja on tekemässä meille "Raamatun Sana"-vihkosia...kertoo siitä, että meidän maassammekin MAALLIKOILLE TULISI ANTAA ENEMMÄN MAHDOLLISUUKSIA PÄÄSTÄ VAIKUTTAMAAN KIRKON JA ELÄMISEN ARKEEN!!!

    Tuli vain mieleen, että miksi ei meillä entiset narkkarit ja uskoon tulleet pääse kirkon johtoon, kun luterilaisessakin kirkossa on kaksi piispaa ja kaksi pappia sekä kahdeksan maallikkoa hiipapkunnissa ja kirkon johdossa...eli maallikoita puolet enemmän...olisiko tästä jotain oppimista meillä?!

    Entä olisiko kirkko erilainen, jos 1980-luvun alussa Clifford Goldsteinin tilalle olisikin valittu teol.professori Dauhghan, prof. Bacchiocchi tai Desmond Ford niminen kristitty ...?!

    Osataanko Ellen G. Whitea nähdä realistisesti ja valita "lausuntojaan" oikein omaan aikaamme nähden, uuden valonkin mahduttamiseksi srk:aan?!

    Ja miten tai mihin suuntaan hedelmät silloin kasvaisivat, hymyssä ja ilossa aurinkoon päin, vai niinkuin nyt valheessa varjoisille kujille tunnustamattomien syntien pakottamana?!

    Olisiko arjen valoa enemmän ja Kristus olisi läsnä myös viikolla toistemme kesken ja muiden ihmisten soosiaalisessa luonnollisessa vuorovaikutuksessa elävinä kirjeinä......eikä vain Sapattisaarnoissamme viisastellen ja esitellen erehtymätöntä, viisasta ja täydellistä.....?!

    Äänestä

  • miehen kirjojen kirjoitti:

    ja aitouden vuoksi...vedin vähän provosoiden otsikon.

    Hyvin olit kirjoittanut, joten jatkan vain lyhyesti ajatuksiani; jos emme ole aitoja jokaisena viikon päivänä, meillä tuskin on mahdollisuutta säilyttää ystäviämme vaikeuksien tullen. Tarkoitan tällä sitä, että elämämme ollessa vain teatteria, siitä ei ole meille itsellemmekään mitään hyötyä, sillä Jumala "näkee". On hyvä, ettei mikään "katkeruuden juuri" päässyt meihin vaikuttamaan, vaikka aihettakin olisi ollut.

    Olen joskus tuntenut henkilön, jonka kasvot loistivat ulospäin iloa ja rakkautta, kun näimme toisemme, mutta pian opin hänet tuntemaan. Se olikin vain kuori, joka peitti alleen kaikkea epäilevän, alistavan, manipuloivan ja alallaan tehokkaan ihmisen, joka melkein ruhjoi meidät muut alleen. Vain Jumalan avulla kestimme nuo vaikeat vuodet.

    Uskon, että joudun jokaisen kuluneen päivän jälkeen sanomaan Vapahtajalleni: Ole minulle syntiselle armollinen! Onko mahdollista oikein hyvin onnistua tässä maailmassa, kun virheitä tulee aivan varmasti jokaisen kohdalla?

    Eivätkö seurakunnan johtajat ole yhteisissä kokouksessa olevien ihmisten (=seurakuntalaisten) valitsemia, ja uskon samalla myös Jumalan valitsemia? Olisiko meidän rukoiltava vilpittömästi halaumiasi ihmisiä johtoon? Kysyn vielä, hyväksyisimmekö me sellaisen johtajan, jos tietäisimme hänen taustansa? Jos minä ja sinä hyväksyisimme, hyväksyisivätkö muut?

    Luin kerran NA-lehdestä kertomuksen seurakuntaan tulleesta jäsenenstä, jolla oli tämä tausta, mutta sitä ei kukaan muu tiennyt, kuin pastori. Tämä käytäntö siksi, että me rivijäsenet olemme aika raakoja toisiamme kohtaan. Meillä on ennakkoluulomme. Kun tiedämme "jotakin" ja vaikka emme tiedäkään, pian keksimme jotakin toisesta, ja eikö vain hän saa tuntea sitä nahoissaan. "Uskalla rakastaa"-kirjassa luvussa "Rakkaus on vihan hallintaa" on hyvä kuvaus siitä, miten seurakunta hajoaa kahtia aivan mitättömästä syystä. Jospa me osaisimmekin ja vielä uskaltaisimme rakastaa silloinkin, kun asiat eivät menen meidän haluamallamme tavalla.

    Oletko lukenut George R. Knightin kirjat "Ellen Whiten elämä ja teokset" ja "Identiteettiä etsimässä" ? Mielestäni hän kirjoittaa ja opettaa juuri siten, kun meidän olisi tätä henkilöä lähestyttävä, ei nostaen jalustalle, vaan inhimillisenä ihmisenä, joka omalta tasoltaan katseli asioita, joita hänelle näytettiin. Minä uskon, ettei hän voinut sille mitään, että juuri hänet valittiin olemaan tuo "heikoista heikoin", jolle Jumala halusi tietoa seurakuntansa rakentamiseksi antaa.

    Juuri nykyajan adventistien olisi osattava olla realistisia hänen suhteensa. Hän teki, minkä katsoi silloin olevan ymmärryksensä mukaan oikein, ja uskon sen olleen myös Jumalan tahto seurakunnan hyväksi, mitä hänen kauttaan saatiin aikaan.

    Me nykyihmiset emme edes helposti käsitä, millainen hänen tilanteensa oli tuossa tehtävässä. Jos minulta olisi kysytty, lähdenkö viemään sanomaa, kun lapseni (4 kpl) olivat pieniä, en osaa (tai halua) antaa vastausta, koska ainakin nyt uskon, ettei olisi ollut mahdollista heitä silloin jättää muiden hoiviin. Ellen joutui luottamaan kaiken, jopa rakkaimpansa, Jumalan haltuun, kun alistui ja otti tuon tehtävän vastaan. Meidän ei tule enää tätä asiaa tehdä itsellemme vaikeammaksi nostamalla häntä Jumalan tilalle. Häntähän se ei enää kosketa.

    Paavalin sanat sopivat hyvin tähän: "...tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on." Me voimme levittää auringon lämpöä ympärillemme armahdettuina syntisinä, sillä eikö juuri silloin ilo paista kasvoilta, ja jokainen sen huomaa.

    Muuten tulin seurakuntaan samaan aikaan, kun C. G:kin, ja valitsin juuri tämän seurakunnan sen oikean opetuksen vuoksi, kuten hänkin, en sen takia, mitä nämä ihmiset olivat seurakunnissa. Ehkä aivan alussa hetken luulin muita enkeleiksi, mutta pian ihmisen, parhaimmankin, raadollisuus meille paljastuu, ja siinä me olemme rähmällämme, ellemme katso yksin Kristukseen. Olen kai niitä, joita Jumala joutui vuosikausia kasvattamaan totuuden tuntemiseen, että myös ymmärsin, mitä usko Jumalaan merkitsee.

    Olen pienessä seurakunnassa, joten olemme täällä toisiamme niin lähellä ja tunnemme toisemme jo niin hyvin, ettei tuota toisen yli katselemista helpolla tapahdu. On varmasti myös parempi, ettei kukaan muukaan ala meitä nostaa ylöspäin, sillä sekin voisi olla kohtalokas virhe molemmille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten on ? kirjoitti:

Miten on oikeasti mahdollista, että kymmenysrahoilla meidän kannattaa pitää yllä tämäntasoisia johtajia ja puhujia ....koko ajan myös Englannista ja jenkeistä tulee näin huonotasoisia asiantuntijoina...jotka eivät joko ymmärrä kysymyksiä tai osaa vastata kysymyksiin vaikka ne ovat ennalta heille annettu?!

...sitä ei oikeastaan pidä ihmetellä, jos katsoo ympärilleen...oman srk:n väkeä...ja tämän lahkolaivan uppoamista...taitaa upota se laiva Floridassa...Californiassa ja Manhattanillakin samaa vauhtia....?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu