Hevosveto

Farkkutakkinen nuori hontelo poika katselee lippalakkinsa alta katse täynnä ihastusta, nuorta komeaa mustaa oria, jonka kaviot potkivat innostuneena ja levottomina hiekkaista maata ja hän on lyömässä vetoa kaikilla rahoillaan tuon orin puolesta.

Puiseen melko lahoon matojen syömään aitaan nojaileva vanha viisas mies katselee murheellisena nuorta poikaa ja aukaisee suunsa josta muutama harva hammas kurkkii ulos ja hän sanoo ystävällisellä äänellä: "Poika, älä sie lyö vetoa tuon mustan orin puolesta."

Tuon vanhan viisaan miehen päällä oli eräs yksinkertainen paita, jossa luki hyvin pienin kirjaimin "Olen Helluntaiseurakuntalainen", ikäänkuin arasti ja häpeillen.

Nuo ruskeat housunsa hän oli ostanut Vapaakirkon kirpputorilta ja hattu joka oli usein hänen päässänsä oli hänen metodisti isänsä vanha, entinen pelastusarmeijan upseerin päähine. Baptistimieheltä hän oli saanut suuret kenkänsä, joihin hän oli myöhemmin vaihtanut nauhat ja sitten suutarilla Savonlinnassa teettänyt niihin uuden pohjan ja viimekesänä myös varren.

Farkkutakkinen poika katsoo ensin mustiin vaatteisiin ja kiiltäviin nahkasaappaisiin pukeutunutta vedonvälittäjää, jonka tukevahko vartalo vaihtaa väriään punoittavasta sävystä entistä punoittavampaan ja äsken niin somasti hänelle hymyilleet kasvot vääntyvät epämääräiseen irvistykseen, joka kuvastaa raivoa ja vihaa, kullalla paikattujen hampaiden narskuessa vimmatusti.

Sitten farkkutakkinen poika kääntää kummastuneen ilmeensä ja siihen kuuluvan päänsä kohti vanhaa viisasta miestä ja aukaisee suunsa ja arasti kyselee: "Täh, miksi mä en sais.. toi varmasti voittaa... Mitä sä oikeit höpäjät?"

Ahne vedonvälittäjä huutaa vihasta täristen: "Älä kuuntele sitä seniiliä panettelijaa, se ei tiedä mitään, hän on vain kateellinen köyhä narisija joka arvostelee aina kaikkea, älä välitä hänestä."

Samalla vedonlävittäjä hakkaa hopeisella sianpäällä koristettua waahterapuista kävelykeppiänsä kohti maan syvyyksiä, rikkoen yhden voikukan ja muutaman ruohon, ruhjoen kolme kastematoa hengiltä ja tuottaen kärsimystä kahdelle viattomalle muurahaiselle.

Vanha viisas mies sanoo huolehtivalla äänellään nuorelle farkkutakkiselle pojalle: "Tulehan sie tänne vähän syrjemmälle, niin keskustellaan kaikessa rauhassa, mennään istumaan tuonne kahvilaan"

Vedonvälittäjä tuntee pakonomaista tahtoa alkaa hakkamaan kävelykepillään tuota vanhaa seniiliä miestä tohjoksi, mutta hän huomaa hetken päästä ympärillään monta mahdollista asiakasta ja rahan himo kävelee ylpeään sydämeen ja työntää kiihkeän raivon hiukkasen syrjempään, mutta hän jättää hampaankoloonsa ajatuksen kostosta.

Niin he kävelevät kohti kahvilaa, vanha viisas mies arvokkaasti astellen, koko ajan ympäristöään tarkkaillen, nuori poika rehvakkaasti eteenpäin rynnien, piittaamatta maassa hoipertelevan mustan hämähäkin paheksuvasta murinasta, jonka sai aikaan suurella vaivalla ruohon varteen kiinni punotun seitin täydellinen rikkoutuminen julman kenkän kärjen tähden.

Kahvilassa he istuvat nurkassa olevan epämääräisestä muovista rakennettuihin esineihin, joita jostakin kummasta syystä rohjetaan kutsua tuoleiksi ja aloittavat kummallisen keskustelun.

Vanha viisas mies sanoo: "Tuo musta komea ori, näyttää päälle päin kovin komialta ja hirnuu mahtavasti, mutta se ei juokse sääntöjen mukaan, vaan keskeyttää kisan nähdessään matkallaan nuoria tammoja."

Farkkutakkinen poika miettii miksi ihmeessä hän menikään juttelemaan tuollaisen ruman vanhan kääkän kanssa, mutta unohtaa tuollaiset ajatukset kun kuulee mukavan ja kohteliaan vanhan miehen tilaavan hänellekin kasvis ja yrtti hampurilaisen ja venäjänperunoita ja muumilimua.

Vanha viisas mies kertoo: "Tuo komea musta ori on Nokitallista, jossa kyllä kovasti hirnutaan ja meteliä pidetään, mutta jossa ei opeteta kilpailemaan sääntöjen mukaan, vaan karkeloidaan ja hirnustellaan"

Viereisessa pöydässä istuvat kukkakuvioisiin punertaviin kankaisiin kätkeytynyttä ja omituisia hattuja päässä roikottavat kaksi vanhempaa neitoa höristelee uteliaasti vanhoja paljon käytettyjä korviaan.

Vanha viisas mies kertoo: "Juosta tuon tallin hepoiset eivät kunnolla osaa, eikä heistä ole kärryjäkään vetämään eikä hepoisten työtä tekemään, mutta hirmua osaavat mahtavasti ja suurta ääntä pitävät."

Toinen kukkiinkääriytynyt isokorvainen nyrpistää vanhaa nokkaansa ja tuhisee vieressä istuvalle ystävättärellensä: "Voi miten minua ottaa päähän nuo arvostelijat... tekisi mieli huitasta tällä isöäidin wanhalla sateenvarjolla tuollaista ketaletta päähän.. Eikö muka hepoiset saa hirnua aamusta iltaan, onhan se hepoistenkin Herran kunniaksi, tuohan komeitten kettujen opetuksen mukkaan hirnuminen suuren varsakevään.."

Hänen ystävätär, tuon kummallisen hattunsa, johon moni pieni kottarainen on yrittänyt pesäänsä rakentaa, alta vastaa karhealla ja vanhalla äänellään: "Sanoppas muuta, mie en sitten yhtää ymmärrä mitä pahaa on hauskanpitämisessä ja karkeloinnissa, sehän on niin kivaa, etten mie paremmasta tierä."

Farkkutakkinen nuori poika kuuntelee korvat höröllään vanhaa viisasta miestä, aika monen harmaan aivosolun joutuessa työskentelemään tavallista ahkerampaan muumilimun tuodessa tarpeellista ravintoa tähän vaativaan suoritukseen.

Vanha viisas mies kertoo rauhallisesti puhuen: "Kävin aikoinani siellä monta kertaa katsomassa rakkaita heposia, näin miten he ruokkivat laihoja varsojaan, näin millaista kelvotonta heinää siellä annettiin tammoille ja oreille."

Toinen kukkiinkääriytynyt isokorvainen puhisee kiukusta ja ajattelee: "Mokomat narisijat.. heinä kuin heinä.. sama se vaikka onkin hulluruohoa, pääasia että se on vihreää.. mokoma niuhottaja, pikku asioista rähisee."

Pieni herkkusienen palainen yrittää välttyä joutumasta farkkutakkisen pojan kurkkuun, mutta kohtalo on armoton, nielu nielaisee herkkusienen ja muutaman tunnistamattoman yrtin vatsan syvyyksiin ja kulaus muumilimua, hukuttaa vatsaan matkaavan herkkusienen lopullisesti.

Vanha viisas mies kertoo yhä: "Sellaisella kelvottomalla ravinnolla hepoiset eivät kasva terveiksi, jäävät kurjan laihoiksi ja monet ovat sairastuneet luovuttaen kesken juoksunsa."

Vanha viisas mies kertoo "Näin miten he käyttivät julmaa ruoskaa, näin kyynelten virtaavan hepoisten onnettomista silmistä, näin miten he potkivat rautasaappaillaan niitä jotka eivät juosseet heidän tahtonsa mukaan."

"Vale, tuo on kamala vale, että kehtaat parjata Nokitallia!!!" kuuluu karhealla vanhan naisen äänellä huudettuna.

Vanha viisas mies laittaa kätensä ristiin ja kääntää murheellisen katseensa viereiseen pöytään ja rauhallisesti rakastaen sanoo: "Hyvät rouvat, voisitteko ystävällisesti antaa meille rauhan keskustella tästä vaikeasta asiasta.. se onnistuisi paremmin ilman teidän kommenttejanne."

Kaksi kukkakuvioiseen kankaan kätkemää vanhempaa naista katsovat hetken tai kahden ajan toinen toistaan ja sitten nopeampi heistä huutaa: "Senkin roisto, että kehtaat, koko ajan sie vaan haukut ja parjaat, ei saa nousta tallinpitäjää vastaan.. teet pilkan, häpeä veli, nuhtelen sinnuu"

Vanha viisas mies katselee heitä murehtien ja ajattelee viisaammaksi olla sanomatta mitään heille.

Vanha viisas mies kertoo "Eräässä eläinsairaalassa minä näin tuon Nokitallin nuoria tammoja, joita oli kohdeltu pahasti, niin että olivat vahingoittuneet, moni niistä ikiajoiksi."

Tuon kuullessaan Farkkutakkinen poika hetken aikaa muisteli yhtä nuorta kaunista tammaa ja alkoi tuumimaan, josko se karmee juttu minkä hän kerran kuuli, onkin totta.

Farkkutakkinen poika sanoi hieman epäröiden ja miettien mitä uskaltaisi uskoa "Mutta.. miksi puhut pahaa tuosta Nokitallista, minulle on kerrottu, että siellä syntyy paljon varsoja joka kevät.. ja käyhän kuulemma tuon tallin omistaja Murkku Koivukoipi valmentamassa muidenkin hevosia Jyväskylässä ja Lappeenrannassa asti."

Vanha viisas mies "Monet ovat pitäneet tuota tallia esimerkillisenä, toiset ovat katsoneet hevosten paljoutta, toiset ovat katsoneet tammojen ja orien kaatuilemista, jotkut ovat mielistyneet hirnumiseen ja karkelointiin, toiset ovat mieltyneet hulluruohoon, toiset ovat ylen lumoutuneita tallin hengestä, joka kuulemma on tuotu talliin jostakin Kanadasta."

Vanha viisas mies "Voi, kun sinä tietäisit, voi kun sinä ymmärtäisit, itse itseänsä he kehuvat ja itse itsestänsä hyvää todistavat, mutta jos sinä olisit ollut minun kanssani, eläinsairaalassa, olisit nähnyt, miten monta katkennutta koipea ja miten monta poikkimennyttä jännettä, tuon tallin entisillä oreilla ja tammoilla onkaan.."

Vanha viisas mies: "Rahasta he tuota tekevät, kiskovat hepoisista voittoa omiin taskuihinsa, omasta kunnian himosta, he tahtovat seistä korkeimilla jalustoilla ja pöyhkeillen esiintyä, luulevat olevansa jotakin suuria."

Vanha viisas mies: "Oma kunnia on monelle tärkeä asia, on ihmisiä joiden on vaikea olla pieniä ja nöyriä, ihmisten suosio ja palvonta, hivelee monen itsekeskeistä sydäntä."

Vanha viisas mies: "Kyllä he osaavat maneesinsa puhtaana pitää ja laittavat heponsa käskystä tanssimaan ja hirmumaan, mutta eivät anna kunnon kauraa, eivätkä tuoretta heinää hepoisilleen, sen tähden monet heidän hepoisensa maahan kaatuvat, kerta toisensa jälkeen, eivät meinaa pystyssä pysyä."

Vanha viisas mies: "Voi kun sie tietäisit, voi kun sie tietäisit, mitä siellä on, silloin sie et ees miettis tuon tallin heiposia."

Vanha viisas mies oli yrittänyt kertoa ja varottaa, monet kerrat, mutta vain harva häntä kuunteli, useimmat positiiviset ja myönteiset sinisilmäiset eivät tahtoneet uskoa mitään kurjaa, he kun itse saivat pitää hauskaa, eivät tahtoneet ajatella noiden toisten kärsimystä, joiden hauskanpito tallilla olikin muuttunut tuskaksi ja suruksi.

Sairastuneet ja turmellut varsat ja tammat ja orit siirrettiin sivuun syrjään pois näkyvistä, niin etteivät muut heitä nähneet, siellä heitä piiskattiin ja alistettiin.
Eikä kukaan heistä uskaltanut hirnua, siitä mitä olivat kokeneet, pelkäsivät niin kovasti ruoskaa ja rautakärkistä saapasta.

Vanha viisas mies jatkoi kertomistaan "Muutama hepo on sieltä karannut, kovin on ollut nälkäinen ja huonosti pidetty, pahoille tavoille oppinut, mutta rakkaudella on heitä hoidettu, toisia on viety eläinsairaalaan, siellä on pystytty pahasti loukkaantuneita hepolais parkoja auttamaan."

Farkkutakkinen poika ihmettelee kaikkea kuulemaansa, onhan hän ennenkin kuullut jotakin ikävää kerrottavan Nokitallista, mutta ei ole uskonut, on vain ajatellut, että menestyvää tallia suotta vainotaan, tietty kateudesta.

Tässä kohdin myös kaksi vanhaa kukkakuvioituihin kankaisiin pukeutunutta naista ajattelivat vakavasti kaikkea kuuntelemaansa ja jokin sai sen mitä he olivat ennen uskoneet hukkumaan ties minne roskakoriin ja nyt heidän mielessään oli jotakin aivan uutta, joka etsi vielä muotoansa.

Nyt farkkutakkinen poika ei enää ajattele samoin kuin ennen.. tuo vanha mies tietää mitä puhuu, huomaan miten hän rakastaa hepoisia, huomaan miten murheellinen hän on. Ei hän pahaa tarkoita, vaan aidosti säälii huonosti kohdeltuja hepoisia, jotka ovat saaneet pilaantunutta ruohoa syödäkseen, jotka ovat saaneet kauran sijasta vain karkeloida ja hirnua, tallinpitäjän kunniaksi.

Vanha viisas mies kertoo lopuksi: "Tuon tallin perustassa on toukkia, sellainen talli ei kauaa pystyssä pysy."

Sitten he nousivat kahvilasta.. ja lähtivät kumpikin omaan suuntaansa.

Vanhan viisaan miehen huomaamatta, häntä seurasi musta komea auto,jossa istui mustiin vaatteisiin ja kiiltäviin nahkasaappaisiin pukeutunut vedonvälittäjä, jonka sydän oli täynnä katkeruuden sappea, joka etsi omaa hetkeänsä.

Kaksi kukkakuvioiseen kankaan kätkemää vanhempaa naista keskustelivat kaikesta kuuntelemastaan. Toinen heistä sanoi sille toiselle joka oli nyt kovin äreä: "Jos tuo on totta, mitä myö kuulihimme, ei piä meidä enää mennä Nokitallii, eikä lyödä rahoillamme vetoa heiän hepoisten puolesta.."

Tuo toinen joka on nyt niin äreä, sanoi vihaistuneena: "Minnuu niin suuttuttaa, tuollaiset pettäjät, muka rakastavat hepoisia ja tuollaista julmuutta tekevät, voi minnuu kun en oo ajoissa ymmärtäny, tuollaisia petoja olivatki Nokitallin pitäjät.. Ja mie hupsu, olen nii uskonut heitä.."
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

NokiTalli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu