Nolo nolo

Dokasimme silloisen poikakamuni ja hänen kaverinsa kanssa. Sammuin, ja heräsin kiimaseen oloon, ja tunsin toisen pojan sormet pimpissäni. Vakkarini nukkui toisella puolellani, ja niin annoin pojan touhuta. Äkkiä tunsin, että myös kundikamuni työnsi kätensä takaapäin jalkojeni väliin, ja nosti helvetillisen metelin, kun huomasi paikan varatuksi. Arvatkaa nolottiko!
33454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No just. Tuo juttu ei oikein sovi "lapsille"... "Hyvä" juttu... Hyvä, hyvä, hyvä, hyvä! Anna mennä!

Äänestä
  • Mutta kun se uni oli niin hyvä, ettei siitä oikein malttanut ajoissa herätä. Vakikamuni taisi herätä siihen levottomuuteeni, kun en ihan malttanut olla paikoillani, vaikka yritin. Pahinta oli, että laukesin heti, kun tajusin, että kädet kohtasivat pillussani, enkä saanut itseäni hillityksi, vaikka molemmat olivatkin temmanneet kätensä pois, ja vaikka häpesin silmät päästäni. Vieläkin kostun, kun muistan tuon tilanteen, ja vieläkin nolostun, kun sitä muistelen. Suloisenkatkeraa!

    Äänestä

Kirjoitin viestin ja lähetin sen, mutta se ei lähtenyt. Joskus viesti voi sitten lähteä tuplana, kun lähettää sen uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninushka kirjoitti:

Dokasimme silloisen poikakamuni ja hänen kaverinsa kanssa. Sammuin, ja heräsin kiimaseen oloon, ja tunsin toisen pojan sormet pimpissäni. Vakkarini nukkui toisella puolellani, ja niin annoin pojan touhuta. Äkkiä tunsin, että myös kundikamuni työnsi kätensä takaapäin jalkojeni väliin, ja nosti helvetillisen metelin, kun huomasi paikan varatuksi. Arvatkaa nolottiko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu