Puolustaja

Isä, Poika ja Pyhä Henki on yhtä kaikessa.
Isä vetää meitä parannukseen, eli kutsuu meitä yhteyteensä, Poika teki meille mahdolliskeksi armosta pelastumisen, Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan ja opettaa meille Jumalan tahdon.

Yksikään, joka ei synny uudeksi ylhäältä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
Uudeksi synnytään vain ja ainoastaan Jumalan tahdosta ja voimasta.
Uudeksi synnytään vedestä ja Hengestä.

Jeesus sanoo: "tulkaa minun tyköni työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon."

Jos tahdomme lepoon päästä, tahdomme silloin luovuttaa elämämme Jeesuksen haltuun ja se on Jumalan työ, sillä yksikään ei tule uskoon, ellei Jumala häntä siihen vedä. Kun ihminen ottaa kutsun vastaan, niin hän saa syntyä uudeksi ja Pyhä Henki tulee asumaan hänen sisimpäänsä ja näin Kristus saa sijaa.

Ilman Pyhän Hengen osallisuutta on mahdoton uskoa ja siksipä jokaisen tulee kolkutella Jumalan puoleen, sillä Jeesus on luvannut avata oven ja kun ovi aukeaa Isä itse siirtää omansa Poikansa perustamaan valtakuntaan, jossa ei alkeisvoimat määrää, vaan jossa on kaikki valta perustajalla, Kuninkaalla, Jeesuksella Kristuksella.

Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat kaikessa yhdessä ja niin on suuri osuus pelastussuunitelmassa Pyhällä Hengellä, että Jeesus sano: "Teille on hyväksi, että minä menen poissa, sillä minä lähetän teille Pyhän Hengen, Puolustajan."
591621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Mutta mitä tarkoitat sillä, että "Isä vetää meitä parannukseen, eli kutsuu meitä yhteyteensä". Ajattelen, että se on enemmänkin Pyhän Hengen työtä. Hän todistaa meille kaikesta totuudesta. Kun rakastamme totuutta, Pyhä Henki ohjaa meidät tuntemaan tien Isän luo. Tietenkin on tässäkin kysymys siitä, että "Isä vetää meitä luokseen", mutta se tapahtuu Pyhän Hengen toimesta. Ihminen voi saada Pyhän Hengen ohjausta, mutta jos hän ei toimi sen mukaan, Pyhä Henki voi vetäytyä pois tai paremminkin on niin, että me itse menemme silloin "varjoon" Pyhän Hengen vaikutukselta.

Kun menemme kasteelle ja saamme Pyhän Hengen lahjan, se merkitsee, että otamme Pyhän Hengen jatkuvaksi oppaaksemme.

Äänestä
  • on vielä menneillään ja Jumala vie talouttaan eteenpäin päätöksensä mukaan.
    Saamme Pyhän Hengen sisimpäämme vasta uudesti syntymisen yhteydessä, joka ei välttämättä tapahdu kasteen yhteydessä.
    Isä siirtää meidät Itse Poikansa valtakuntaan ja täyttää meidät Pyhällä Hengellä, eli synnyttää uudeksi ylhäältä vedestä ja Hengestä.

    Harmillista, että tuo netti Raamattu ei näyttäisi tänään olevan toiminnassa, sillä sieltä on helppo hakea opetusta, koska sen voi löytää yhdellä sanalla, tai jos muistaa mistä paikasta Raamatussa on kyse, niin laittamalla sen paikan sinne.

    Isä antoi kaiken vallan Jeesukselle meihin nähden, mutta kaikessa Hän on läsnä. Raamattu kertoo, että Jumala sovitti meidät Itse Itsensä kanssa.

    Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat kaikessa yhdessä ja yksimielisesti, vaikka jokaisella heillä onkin oma tehtävänsä armotalouden aikakautena ja sitä tetävää he yhdeisessä mielessä hyväksemme vievät eteenpäin.

    Äänestä

  • opastaa uskovaa jo ennen kastettakin. Uskova on Pyhän Hengen temppeli heti siitä lähtien, kun on uskon vastaanottanut.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    opastaa uskovaa jo ennen kastettakin. Uskova on Pyhän Hengen temppeli heti siitä lähtien, kun on uskon vastaanottanut.

    tekee uudeksi, mutta vesikasteessa se ei ainakaan minun kohdallani tapahtunut.

    Piti aivan käydä miettimään omakohtaisesta historiasta käsin tätä asiaa Pyhän Hengen osallisuudesta elämäämme ennen uudesti syntymistä.

    Ennen uudesti syntymistä muistan, että omatuntoni, johon Jumala on rakkaudenlakinsa kirjoittanut oli oppaani, eli pyrin elämään oikein, jotta säästyisin omantunnon syytöksiltä. Onnistuin siinä miten milloinkin.

    Olin lukenut jo paljon Raamattua ja Jumalan tahto oli tullut jo aika tutuksi minulle ja huomasin Jumalan tahtovan samaa, mitä omatuntonikin minulle opasti, eli sitä, että kohtelen lähimmäistä kuten toivon minua kohdeltavan.
    Vaikka olinkin uskossa Jeesukseen, jouduin ikään kuin itse parantamaan itseäni, ennen Pyhän Hengen tulemista minuun ja usein totesin sen vaikeaksi. Oli vaikea antaa aina anteeksi ja oli vaikea rakastaa aina lähimmäistä ja oli vaikea antaa omastani tarvitseville jne ja usein epäonnistuin pyrkimyksissäni elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

    Nyt mietin, että ehkäpä Jumala seurasi mielenlaatuani ja näki sen otolliseksi, sillä tahdoin todella elää Hänen opastamallaan tavalla vaikka, kuten sanoin, en siinä kovinkaan hyvin onnistunut. Hän aivan yllättäen synnytti minut uudesti vedestä ja Hengestä ja siinä samassa sain useita armolahjoja ja tärkeintä mitä sain, oli kyky elää Jumalan tahdossa, se ei enää ollut omaa puurtamista, vaan Jumalalta saatu voima.

    Varmasti minuun painettiin Pyhän Hengen sinetti jo samana hetkenä, kun tunnustin Jeesuksen suullani ihmisten edessä Herrakseni, mutta siitä kului vielä muutama vuosi ennen, kuin minut täytettiin Pyhällä Hengellä ja sain uuden elämän.
    Vanhasta astiasta tehtiin Jumalan Sanan voimalla uusi, jotta siihen voitiin uutta laskea, eli muutaman vuoden ennen uudesti syntymistä luin Jumalan Sanaa ja halajasin sen mukaan elämistä ja se puhdisti minua lihantahdosta ja sen mukaan elämisestä.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    opastaa uskovaa jo ennen kastettakin. Uskova on Pyhän Hengen temppeli heti siitä lähtien, kun on uskon vastaanottanut.

    Kirjoitinhan edellä näin: "Ihminen voi saada Pyhän Hengen ohjausta, mutta jos hän ei toimi sen mukaan, Pyhä Henki voi vetäytyä pois." Vasta sen jälkeen, kun otamme vastaan Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta siihen valtuuden omaavilta, Pyhä Henki on jatkuva oppaamme, kun pidämme käskyt.
    Sinusta, "tode", saatan huomata, että tarvitset paljon Pyhän Hengen vaikutusta ennen kuin sinulla on riittävä ymmärrys näistä asioista.
    Erityisesti ihmettelen sinun käsitystäsi kolminisuudesta. Siinä sinä olet omaksunut ihmisten opin, jota ei ole Raamatussa. Toinen omituinen käsityksesi on, että Kristus olisi menettänyt ylösnousseen ruumiinsa ja että Jumala olisi pelkkä Henki.

    Äänestä

  • aikakausi*** kirjoitti:

    on vielä menneillään ja Jumala vie talouttaan eteenpäin päätöksensä mukaan.
    Saamme Pyhän Hengen sisimpäämme vasta uudesti syntymisen yhteydessä, joka ei välttämättä tapahdu kasteen yhteydessä.
    Isä siirtää meidät Itse Poikansa valtakuntaan ja täyttää meidät Pyhällä Hengellä, eli synnyttää uudeksi ylhäältä vedestä ja Hengestä.

    Harmillista, että tuo netti Raamattu ei näyttäisi tänään olevan toiminnassa, sillä sieltä on helppo hakea opetusta, koska sen voi löytää yhdellä sanalla, tai jos muistaa mistä paikasta Raamatussa on kyse, niin laittamalla sen paikan sinne.

    Isä antoi kaiken vallan Jeesukselle meihin nähden, mutta kaikessa Hän on läsnä. Raamattu kertoo, että Jumala sovitti meidät Itse Itsensä kanssa.

    Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat kaikessa yhdessä ja yksimielisesti, vaikka jokaisella heillä onkin oma tehtävänsä armotalouden aikakautena ja sitä tetävää he yhdeisessä mielessä hyväksemme vievät eteenpäin.

    sitä, miten mekin ymmärrämme nämä asiat.
    On aivan totta, ettei kaste yksinään saa meissä aikaan Pyhän Hengen osallisuutta. Se tulee vasta tulikasteessa eli Pyhän Hengen puhdistaessa meitä totuudella, "tulella".
    Tämä kirjoittamasi voisi aivan hyvin olla jostain meidän julkaisustamme:
    "Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat kaikessa yhdessä ja yksimielisesti, vaikka jokaisella heillä onkin oma tehtävänsä armotalouden aikakautena ja sitä tehtävää he yhteisessä mielessä hyväksemme vievät eteenpäin."

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sanansa, jotka todella vapauttavat ja parantavat ja synnyttävät uutta.

    Olen todella iloinen, että kohtaan täällä samoin opetetun, kuin itse olen.
    Itse kuuluin aikanani luterilaiseen yhteisöön ja kävin vuosia raamattupiirissä. Opetus siellä oli hyvin vajaata, sillä Pyhästä Hengestä ei ollut tullut tuttu heille.
    Isästä siellä puhuttiin ja Hänen tahdostaan ja Jeesuksen pelastustyö oli todella rakas asia heille, mutta heidän uskonsa ei missään vaiheessa päässyt elämään, koska voima, eli Pyhä Henki oli heille outo.
    Näin minäkin ajauduin heidän mukanaan itseni parantamiseen ja omiin tekoihin. Jeesus teki ihmeen kohdallani, Hän synnytti minut uudeksi ja ilmoitti samalla, että minun ei tule enää mennä tähän raamattupiiriin ja samalla Hän alkoi luoda minulle uudet uskonystävä suhteet.

    Vasta uudesti syntymisen jälkeen tulin vapaaksi, täysin vapaaksi ja sain nähdä todellisen Jumalan luonteen, sen käsittämättömän rakkauden, joka ei horjunut hetkeksikään, silloinkaan, kun vähiten olisin rakkautta ansainnut.

    Pyhä Henki, jonka sain asumaan sisimpääni, on ihme, Hän todella on ihme, Hän kykenee auttamaan meidät vapaiksi kaikista lihallisuuden ja lihanopetusten tuomista ansoista.

    Minulle tämä rakas Henki puhuu sisäisiin korviini. Tiedäthän Ulla Kristiina Shjömanin, joka kertoo kuulevansa Jumalan äänen ikään, kuin puhelimesta. Ehkä hänkin kuulee sen sisäisillä korvilla, mutta ei osaa kuvata sitä niin.

    Tästä entisestä raamattupiiristäkin on tullut monta uskonystävää, siihen joukkoon, jonka Jeesus meille loi ja jokainen kuulee omalla tavallaan Pyhän Hengen äänen. Eräs saa laulun sanat ongelmapaikan tullen henkeensä ja aina ne sanat lohduttavat ja opettavat, eräs saa silloin tällöin selkeät sanat ja kerrankin hän kertoi, että hän tunsi vihaavansa vaikeaa poikaansa, niin silloin hänen sisimmästään oli kuulunut kysymys: kuka poikaasi rakastaa, ellet sinä? Se, pelkkä kysymys, teki sellaisen vaikutuksen, että tämä vanhempi ymmärsi tahtoa rakastaa poikaansa ja sai siihen kyvyn, eli voiman Jumalalta.
    Muutamille meille Jeesus puhuu henkeemme Pyhän Henkensä kautta ja olemme kaikki saaneet tulla täysin uusiksi.
    Jokaisella on oikeus rukoilla Pyhää Henkeä itselleen, sillä Sana kertoo, että Isä antaa Hänet mielellään, heille, jotka sitä Häneltä anovat.

    Pyhä Henki toimii moninaisin tavoin ja nuhteleekin meitä Sanan mukaisesti, mutta aina on rakkaus ja vapauttava voima läsnä. Hän ei koskaan jätä yhtäkään meistä pelkoon ja ahdistukseen, ei silloinkaan, kun todella tarvitsemme nuhdetta, vaan parantava voide on aina mukana.
    Siksipä jokainen, joka ahdistuu ja pelkää kuvitellessaan Jumalan puhuvan hänelle, saa olla varma siitä, että mielikuvitus on ollut asialla.
    Jumalan äänen kuulee selkeästi ja sen erottaa selkeästi, sillä se on Hyvän Paimenen ääni nuhdellessaankin.

    Ehdotit minulle, että minun kannattaa tutustu Mormonikirjaan, mutta kysyessäni Jumalan tahtoa tässä asiassa, sain ilmoituksen, että ainoastaan Raamattu on minulle ruoka, joka sulaa minussa, parantaen ja voimistaen.

    Olen ollut työssä jonkin verran nyt tuolla asventistien parissa ja hämmästynyt miten monille heillekin Pyhä Henki on vain sana, ei voima. Heille näyttäisi olevan tärkein lukeminen, johon he uskonsa pohjaavat, White nimisen henkilön opetukset. En tunne hänen tuotantoaan ja siksi en voi häntä arvostella, mutta nämä, jotka nyt toistasataa vuotta myöhemmin perustavat uskonsa hänen opetuksiinsa ovat harhassa.
    Ehkäpä tämä White oli aikansa hengellinen johdattaja, mutta koska hän ei ole Pyhä Henki, vaikka olisi Hengessä kirjoittanutkin, on mukana astianmakua. Nämä jäljessään kulkevat ilmentävät sitä. Ehkä hänen opetuksensa olivat tarkoitettu tiettyyn aikaan ja tiettyyn tilanteeseen.

    Meidän ei tule panna muuta perustusta, kuin joka pantu on, Jeesus Kritus. Koska Jeesus aivan Itse puhuu meille evankeliumeissa, niin voiko olla mitään totuudellisempaa. Vaikka Hän oli ihmisenmuodossa puhuessaan, Hän oli perisynnitön ja siksi lihallisuudella ei ollut osuutta Häneen.

    Hän puhui meille kaiken, minkä Isä antoi puhuttavaksi, sillä niin nöyrä Hän oli hamaan ristinkuolemaan asti.
    Hän ei tehnyt ihmisenvoimallaan yhtään tunnustekoa, eikä antanut yhtään opetusta, vaan kaiken Hän teki Isän voimalla uskollisuuden kautta.

    Äänestä

  • meille *** kirjoitti:

    mutta riittääkö se, ja onko niin, ettei Jumala voisi antaa lisää sanaansa? Ilm. 14:6: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänsä oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille."

    Miksi olisi vielä julistettava iankaikkinen evankeliumi, jos Raamattu riittäisi? - Tuo enkeli oli Moroni, joka antoi Joseph Smithille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Sitä julistetaan nyt kirkkomme toimesta kaikkialla maailmassa, missä se on sallittua. Liikkeellä on n. 60 000 lähetyssaarnaajaa.

    Toivon, että tutustuisit Mormonin kirjaan, toiseen todistukseen Kristuksesta. Tuo toinen todistus on tarpeen, koska vain Raamatun perusteella ei ole syntynyt sitä yksimielisyyttä, jonka tulisi vallita Kristukseen uskovien kesken.

    Sinussa tunnen hyvän hengen. Ihmettelisin, jos et saisi todistusta Mormonin kirjasta, jos tekisit niin kuin siinä neuvotaan:
    "Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

    Voit tilata ilmaisen Mormonin kirjan sivuilta:
    http://www.mormonit.fi
    Vasemmassa laidassa on kohta, josta aukeaa tilauslomake.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kirjoitinhan edellä näin: "Ihminen voi saada Pyhän Hengen ohjausta, mutta jos hän ei toimi sen mukaan, Pyhä Henki voi vetäytyä pois." Vasta sen jälkeen, kun otamme vastaan Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta siihen valtuuden omaavilta, Pyhä Henki on jatkuva oppaamme, kun pidämme käskyt.
    Sinusta, "tode", saatan huomata, että tarvitset paljon Pyhän Hengen vaikutusta ennen kuin sinulla on riittävä ymmärrys näistä asioista.
    Erityisesti ihmettelen sinun käsitystäsi kolminisuudesta. Siinä sinä olet omaksunut ihmisten opin, jota ei ole Raamatussa. Toinen omituinen käsityksesi on, että Kristus olisi menettänyt ylösnousseen ruumiinsa ja että Jumala olisi pelkkä Henki.

    En nyt halua olla mitenkään ylimielinen tai kaikkitietävä, mutta asia on justiinsa niin, että juuri Jumalan Pyhä Henki avaa minulle(KIN) Sanasta asioita koskien mormonismi -nimistä harhaoppia.

    Raamatun kolmiyhteinen Jumala ei ole ihmisen järkeilyn tulosta.
    Mayfield ilmoittaa tuolla alempana naivisti "me uskomme semmoiseen Jumalaan, mikä voi olla olemassa". Minä taas uskon sellaiseen Jumalaan, joka on Pyhä, ja jonka olemusta en voi järjelläni selittää.

    Tunnustan Apostoli Paavalin sanoin Jumalastani -->

    "minä tunnustan, että uskoni pyhä salaisuus on suuri:

    Hän ilmestyi ihmisruumiissa,
    Hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta,
    enkelit saivat Hänet nähdä,,
    Hänestä saarnattiin kansoille,
    Häneen uskottiin maailmassa,
    Hänet korotettiin kirkkauteen." 1.Tim.3:16

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta riittääkö se, ja onko niin, ettei Jumala voisi antaa lisää sanaansa? Ilm. 14:6: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänsä oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille."

    Miksi olisi vielä julistettava iankaikkinen evankeliumi, jos Raamattu riittäisi? - Tuo enkeli oli Moroni, joka antoi Joseph Smithille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Sitä julistetaan nyt kirkkomme toimesta kaikkialla maailmassa, missä se on sallittua. Liikkeellä on n. 60 000 lähetyssaarnaajaa.

    Toivon, että tutustuisit Mormonin kirjaan, toiseen todistukseen Kristuksesta. Tuo toinen todistus on tarpeen, koska vain Raamatun perusteella ei ole syntynyt sitä yksimielisyyttä, jonka tulisi vallita Kristukseen uskovien kesken.

    Sinussa tunnen hyvän hengen. Ihmettelisin, jos et saisi todistusta Mormonin kirjasta, jos tekisit niin kuin siinä neuvotaan:
    "Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

    Voit tilata ilmaisen Mormonin kirjan sivuilta:
    http://www.mormonit.fi
    Vasemmassa laidassa on kohta, josta aukeaa tilauslomake.

    "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänsä oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille."
    Jeesus käskee meidän julistaa evankeliumia kaikille kastamalla ja opettamalla pitämään kaikki se, minkä Hän on meille opettanut.
    Raamatussa Hän on opettanut meille kaiken sen, mikä riittää parannukseen ja pelastukseen, kaikille jotka tahtovat siihen tulla.

    Minun on todistettava, että Raamattu riittää, sillä itse olen kokenut ihmeet, olen kuoleman porteilta hekessä parannettu täyteen elämään ja voimaan, olen saanut uuden elämän, juuri sellaisen minkä Raamattu lupaa uskovaisille antaa.

    Olet aivan oikeassa, että uskovainen tuo esille vanhaa ja uutta ja minä tuon usein esille niin uutta, että monet eivät sitä millään kykene vastaanottamaan, mutta sen minkä tuon, tuon yhteneväisesti Raamatun Ilmoituksen kanssa.

    Tämä aika, mitä elämme on tietenkin tuoretta ja uutta, mutta jo kaksivuosituhatta sitten meille on tämän ajan tapahtumat kerrottu Ilmestyskirjassa.
    On kerrottu, miten taivaan sotajoukot tulevat vielä kerran tänne asenaan Jumalan Sana.

    Uutta on se, mikä meidän ajallemme on takoitettu, vaikka se on ilmoitettu jo kauan sitten. Pyhä Henki avaa aikaudelle Sanoman, mutta evankeliumi, eli pelastussanoma ei siitään miksikään muutu.

    Ilmestyskirjan mukaan me saamme tarkkailla nyt juuri ajanmerkkejä ja tiedostaa, että aika on täyttymässä Jeesuksen tulla omansa hakemaan poissa.
    Voimme katsoa elävämme synnytystuskien alkumetrejä ja voimme varautua siihen, että vaikka me uskomme Jeesukseen ja vaikka Miikalel, taivaan sotajoukkojen päälikkö, on suojaava meidät sotajoukkonsa kanssa totuudella ja tulella, olemme kuitenkin oleva ahdistuksen ajan todistajia määräajan.
    Ainoa turvamme on Jeesus Kritus ja totuus. Totuus ei pala tulessakaan ja siksi jokainen totuudessa elävä on turvassa.

    Kuinka harmillista onkaan, että sanoma Jumalan enkelien lopunajan työstä on pimennossa ja vielä suurempi harmi on, että moni kuvittelee enkeli Miikaelin olevan Jumalan ainoa syntyinen Poika, Jeesus. Sitä hän ei ole, vaan hän on enkeli, joka tulee seisomaan Jeesuksen omien suojana.

    Tähän asti, mihin tahansa kirjaan, olen ennen, kuin Jeesus antoi käskyn pidättäytyä Raamatussa, tutustunut, olen nähnyt niiden kirjoitusten hajoavan Jumalan Sanan valossa, ainakin ennustusten osalta.
    Varmasti on hyviä evankeliumista kertovia kirjoituksia, jotka ovat totuudellisia, mutta ennustavia, eli tästä ajasta, jolloin Jumala erityisesti Henkensä vuodattaa meihin, ei edeltä ole muualla kerrottu täysin ymmärryksen kanssa, kuin Raamatussa. Ei sata-, ei kaksi-, eikä tuhatvuotta sitten ihmisen toimesta ja ihmisen tutkimana ole ennustukset täysin avautuneet, jotka tätä aikaa kuvaavat.
    Kuten Jumala sanoi Danielille, että lukitse tämä sanoma, sillä lopunaikana tieto lisääntyy ja silloin tämän kirjan sanoma avataan, niin se on nyt vasta tänään totta, ei aikasemmin.

    Kiitän sinua sydämellisestä ystävällisyydestä ja vilpittömästä tahdostasi saada minulle avautumaan tämä Mormonienkirja, mutta se ei ole kohdallani tärkeää. Tärkeää on, että pidän sen, minkä olen saanut Jeesukselta Hänen Pyhän Sanansa kautta.

    Äänestä

  • ikuinen*** kirjoitti:

    Pyhän Hengen lahjasta ja pystyt saamaan paljon totuutta Raamatusta. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien laita. Voimme verrata näitä pyhiä kirjoituksia oveen. Kun ovessa on vain yksi sarana, sitä on vaikea käyttää. Jos siinä on kaksi saranaa, niin sen käyttö helpottuu huomattavasti, eikä se lonksu kädessämme. Näin on myös tarkoitettu Raamatun (Juudan sauva) ja Mormoninkirjan (Joosefin sauva) kanssa. "Kun kansasi lapset kysyvät; mitä sinä tällä tarkoitat, niin minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä ja sanon ...." Hes. 37 15-20

    Meillä ei ole koskaan liikaa Jumalan sanaa. Minä ainakin haluan ymmärtää Hänen tahdostaan enemmän ja arvostan suuresti myös MK:n opetuksia, jotka selventävät paljon Raamatussa opetettua evankeliumia ja ne ovat todella yhdenmukaiset, täydentäen toisiaan.

    Unski

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    En nyt halua olla mitenkään ylimielinen tai kaikkitietävä, mutta asia on justiinsa niin, että juuri Jumalan Pyhä Henki avaa minulle(KIN) Sanasta asioita koskien mormonismi -nimistä harhaoppia.

    Raamatun kolmiyhteinen Jumala ei ole ihmisen järkeilyn tulosta.
    Mayfield ilmoittaa tuolla alempana naivisti "me uskomme semmoiseen Jumalaan, mikä voi olla olemassa". Minä taas uskon sellaiseen Jumalaan, joka on Pyhä, ja jonka olemusta en voi järjelläni selittää.

    Tunnustan Apostoli Paavalin sanoin Jumalastani -->

    "minä tunnustan, että uskoni pyhä salaisuus on suuri:

    Hän ilmestyi ihmisruumiissa,
    Hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta,
    enkelit saivat Hänet nähdä,,
    Hänestä saarnattiin kansoille,
    Häneen uskottiin maailmassa,
    Hänet korotettiin kirkkauteen." 1.Tim.3:16

    mitään mihin emme uskoisi, sensijaan omien sanojesi kanssa ei voi todeta samoin.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Pyhän Hengen lahjasta ja pystyt saamaan paljon totuutta Raamatusta. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien laita. Voimme verrata näitä pyhiä kirjoituksia oveen. Kun ovessa on vain yksi sarana, sitä on vaikea käyttää. Jos siinä on kaksi saranaa, niin sen käyttö helpottuu huomattavasti, eikä se lonksu kädessämme. Näin on myös tarkoitettu Raamatun (Juudan sauva) ja Mormoninkirjan (Joosefin sauva) kanssa. "Kun kansasi lapset kysyvät; mitä sinä tällä tarkoitat, niin minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä ja sanon ...." Hes. 37 15-20

    Meillä ei ole koskaan liikaa Jumalan sanaa. Minä ainakin haluan ymmärtää Hänen tahdostaan enemmän ja arvostan suuresti myös MK:n opetuksia, jotka selventävät paljon Raamatussa opetettua evankeliumia ja ne ovat todella yhdenmukaiset, täydentäen toisiaan.

    Unski

    tulee Pyhän Hengen opastamaksi ja opettamaksi. Raamatussa Jumala sanoo, että te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa, sillä Pyhä Henki opettaa teitä ja tämä ilmoitus on totta, eikä valhetta.

    Pyhä Henki on todella persoona, mahtava persoona, joka tietää kaiken ja taitaa kaiken ja joka Hänen ystäväkseen Jeesuksen armotyön kautta pääsee, on päässyt Jumalan opetukseen.

    Ei meillä koskaan ole liikaa Jumalan Sanaa ja kaikista asiosta mahtavinta on päästä todistamaan Sanan totuudellisuus. Sana, jonka Raamattu meille puhuu, totisesti todistetaan meille ja usko, jonka Jumala antaa, totisesti antaa merkkinsä meille, eli merkit seuraavat uskovaisia.

    Vaikka Martti Luther oli uskonpuhdistaja ja häneltä on jäänyt tänne täksi päiväksikin opittavaa, on hänen kirjoituksissaan kuitenkin vajavaisuutta, sillä hän ei kirjoittanut tähän päivään kuuluvasta armotalouden ajasta, vaan yleensä Jumalan armosta meitä kohtaan ja siitä ajasta missä hän itse eli, eli hän puhdisti uskon anekauppiaiden ryöstöltä ja monien vääristelijöiden varkaudelta.

    Ikävä on sanoa, että Lutherkaan ei ollut täydellinen ja häneltäkin tuli opetusta, joka ei missään vaiheessa ole pätenyt, mutta silti on suuri joukko, joka vannoo hänen nimeensä, jopa niin, että Jeesus jää toiselle sijalle ja Raamattu pysyy etäisenä.

    Siksi minä edelleenkin sanon, että vain Raamattu on minua varten. En todella tiedä onko Mormonikirja teitä varten, mutta koska te selkeästi olette rauhanmiehiä ja totuuden etsijöitä, niin on mahdollista, että jonakin päivänä Pyhä Henki puhuu teille tästä kirjasta, joko antaen sen jäädä teille, tai ottaen sen poissa.
    Minun tulisi tässä puolustella Lutherin opetuksia, koska olen alkukasvatukseni siitä opista saanut, mutta en voi, koska Jeesus on ilmoittanut sen opin vajavuuden minulle.
    Älä sinäkään säikähdä jos jonakain päivänä joudut tarkastelemaan kaikki lukemasi Raamatun valolla ja jos jonakin päivänä joudut tunnustamaan, että ei yli, eikä alle Raamatun. En tiedä kohdallasi miten on käyvä, mutta Jeesus tietää.

    Äänestä

  • uskovainen*** kirjoitti:

    vaan aivan kohdalleen! - Sellainen on Mormonin krja, toinen todistus Kristuksesta. Se on Joosefin suvun hengellinen historia samaan tapaan kuin Raamattu on Juudan suvun historia. Kristus sanoi, että hänellä on myös muita lampaita, jotka saavat kuulla hänen äänensä. Israelilla oli 12 poikaa. Jokaisesta pojasta lähti sukukunta ja Joosefista kaksikin eli Manassen ja Efraimen sukukunnat.

    Miksi tahdot minun tutustuvan Mormonikirjaan, jos se on samanlainen, kuin on Raamattu.

    Tuo näkökohta, josta kerrot on minulle vieras. En näe Uutta Testamenttia historian kirjana, vaan elävänä Jumalan Sanana.
    Vanhan Testamentin puolelta se kyllä ilmoittaa todella juudaan suvun historiaakin, mutta eikö se sisällä kaikki Jaakobin, eli Israelin poikien historiankin. Ennen kaikkea Vanhatestamentti on juutalaisille annettu ilmoitus, opetus ja varjelus ja joka uskoi Jumalan lain ja eli laissa, pysyi turvassa.

    Minä olen uuden liiton lapsi ja siksi en kovin hyvin tunne vanhaa liittoa, enkä sen aikaisia kirjoituksia muun, kuin lopunajan ennustusten kohdalta. Erityisesti minulle on tulleet tutuiksi, Sakarja, Daniel ja Malakia.

    Uusi Testamentti on elävä Ilmoitus kaikille, jotka sen tahtovat uskoa ja siinä on aivan kaikki mitä me tarvitsemme Jumalan tuntemiseen.

    Kaikki se, minkä Uusi Testamentti opettaa, on meidän ajallemme tarkoitettu. Me saamme olla vapauden ja rakkauden lapsia ja saamme lukea Jumalan Sanaa vapaudessa ja rakkaudessa.

    "Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Tästä minä todistan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta riittääkö se, ja onko niin, ettei Jumala voisi antaa lisää sanaansa? Ilm. 14:6: "Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänsä oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille."

    Miksi olisi vielä julistettava iankaikkinen evankeliumi, jos Raamattu riittäisi? - Tuo enkeli oli Moroni, joka antoi Joseph Smithille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Sitä julistetaan nyt kirkkomme toimesta kaikkialla maailmassa, missä se on sallittua. Liikkeellä on n. 60 000 lähetyssaarnaajaa.

    Toivon, että tutustuisit Mormonin kirjaan, toiseen todistukseen Kristuksesta. Tuo toinen todistus on tarpeen, koska vain Raamatun perusteella ei ole syntynyt sitä yksimielisyyttä, jonka tulisi vallita Kristukseen uskovien kesken.

    Sinussa tunnen hyvän hengen. Ihmettelisin, jos et saisi todistusta Mormonin kirjasta, jos tekisit niin kuin siinä neuvotaan:
    "Ja kun te nämä saatte, minä kehottaisin teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä totuuden Pyhän Hengen voimalla." (Moroni 10:6)

    Voit tilata ilmaisen Mormonin kirjan sivuilta:
    http://www.mormonit.fi
    Vasemmassa laidassa on kohta, josta aukeaa tilauslomake.

    Olemme saaneet erikoisen suuren edun ennen meitä eläneisiin uskovaisiin nähden, kun olemme saaneet tämän netti Raamatun.
    Laitoin äsken tuohon etsintäkenttään sanan Moroni, mutta en saanut mitään Raamatun kohtaa, jossa hänestä olisi kerrottu ja nyt kysynkin, että missä kerrotaan enkelistä nimeltä Moroni. Kiitos.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171297132315&search=Moroni&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Äänestä

  • uusi sanoma*** kirjoitti:

    Miksi tahdot minun tutustuvan Mormonikirjaan, jos se on samanlainen, kuin on Raamattu.

    Tuo näkökohta, josta kerrot on minulle vieras. En näe Uutta Testamenttia historian kirjana, vaan elävänä Jumalan Sanana.
    Vanhan Testamentin puolelta se kyllä ilmoittaa todella juudaan suvun historiaakin, mutta eikö se sisällä kaikki Jaakobin, eli Israelin poikien historiankin. Ennen kaikkea Vanhatestamentti on juutalaisille annettu ilmoitus, opetus ja varjelus ja joka uskoi Jumalan lain ja eli laissa, pysyi turvassa.

    Minä olen uuden liiton lapsi ja siksi en kovin hyvin tunne vanhaa liittoa, enkä sen aikaisia kirjoituksia muun, kuin lopunajan ennustusten kohdalta. Erityisesti minulle on tulleet tutuiksi, Sakarja, Daniel ja Malakia.

    Uusi Testamentti on elävä Ilmoitus kaikille, jotka sen tahtovat uskoa ja siinä on aivan kaikki mitä me tarvitsemme Jumalan tuntemiseen.

    Kaikki se, minkä Uusi Testamentti opettaa, on meidän ajallemme tarkoitettu. Me saamme olla vapauden ja rakkauden lapsia ja saamme lukea Jumalan Sanaa vapaudessa ja rakkaudessa.

    "Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Tästä minä todistan.

    se on hyvä sinun tutustua Mormonin kirjaan on se että sekin on Jumalan sanaa. Jumala ei ole missään sanonut että Raamattu sisältää kaikki Hänen sanansa. Se ei ole hyvä että sinä kiellät Jumalan voimaa. Hän puhuu meille voimalla tänään niinkuin muinaisina aikoina, ja ei vaan kirjojen kautta mutta elävän profeetan kautta.

    Älä hylkää yhtäkään Jumalan sanaa, ja älä luule että jos Hän on puhunut yhden sanan että Hän ei voi puhua toista. Ja älä pelkää ottaa selville asioista. Jos Mormonin kirja on todella Jumalan sanaa, Pyhä Henki todistaa sinulle siitä kun tutkit sydämmelläsi ja mielelläsi sen sanomaa, ja kyst siitä Isältä, Kristuksen nimessä.

    Sinä tiedät jo tämän kaavan. Näin sinä tiedät että Jumala on olemassa, ja että Raamattu on Jumalan sanaa. Pyhän Hengen kautta voi tietää totuuden jokaisesta aisasta.

    V.Mayfield

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    niin ystävällinen ja kertoisit, että miksi katsot tarpeelliseksi sen, että tutustun Mormoni kirjaan, jos kerran ilmoitan, että Raamattu on minulle riittävä ja se on antanut minulle totuuden ja vapauden.

    Jeesus on tehnyt suuria ihmeitä kohdallani ja todistanut Sanansa.

    En todella hylkää yhtään Jumalan Sanaa, ei tulisi edes mieleeni ja tiedän Jumalan puhuvan tänäänkin profeettojensa kautta, mutta en tunne yhtään profeetta, joissa ei olisi Pyhän Hengen lisäksi lihallisuutta ja siksi Raamattu on minulle ainoa Sanoma, joka on täysin Jumalan Hengessä kirjoitettu ja siellä olevaa Jumalan Sanaa en todella hylkää.
    Uusi Testamentti on osittain Jeesuksen aikalaisten kirjoittama, Hänen omien opetuslastensa, jotka ovat tallettaneet sydämeensä kaiken, mitä Jeesus heille puhui.

    Paavalin Jeesus valjasti työhönsä niin, että siitä valjastuksesta lähtien Paavali ei mennyt sinne mihin halusi, eikä puhunut mitä tahtoi, vaan meni sinne minne Jumala hänet lähetti ja puhui sitä mitä Jumalan Henki hänet vaikutti puhumaan.

    Ilmestyskirja on kirjoitettu Johannekselle näytetystä ilmestyksestä ja sen kohdalla Jumala sanoo, että joka ottaa poissa yhdenkään siihen kirjotetun Sanan tai lisää omiaan, on kohtaava kirouksen.

    Kunnioitan Jumalan profeettoja sydämestäni, mutta sanon myös senkin, että Jumalalla on vain muutama nöyrä profeetta, niin nöyrä, että voimme ottaa heiltä tiedon täysin turvallisesti vastaan ja siksipä meidän on arvosteltava profeettojen sanoma Raamatulla.

    Jeesuksen omat Sanat, ovat täysin puhtaa ja niihin me saamme toivomme panna.

    molempia, Raamattua ja Mormonien kirjaa?

    Osaatko käyttää netti Raamattua, luultavasti osaat, mutta tuon varalta kuitenkin sen esille, sillä nyt on helppo verrata Raamattua ja Mormonikirjaa keskenään, koska netti Raamatusta saa sanalla tai Raamatunpaikalla tietoa. Siellä on ohjeet sen käyttöön.

    Uskotko sinä siihen ilmoitukseen, jonka Raamattu meille antaa, että Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaja. Siksi meidän kannattaa sitä lukea.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171304469664&search= joka opettaa&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Äänestä

  • sinä*** kirjoitti:

    Niin uskon minäkin ja jopa tiedän, että Ilm. 14:6 kertoo Mormonin kirjan esiin tulemisesta. Miten sinä tuon jakeen tulkitset?

    Mormonin kirjaan tutustuminen on siksi tärkeää, että se on toinen todistus Kristuksesta. Kansoja on enemmän kuin yksi. Kristus on ilmoittanut itsensä myös mm. Joosefin heimon jäsenille, jotka oli johdatettu Amerikan mantereelle. Mormonin kirja antaa selkeitä vastauksia moniin Raamatun perusteella epäselviksi jääviin asioihin. Raamatun epäselvyyden vuoksi on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia. Kuitenkin vain yksi voi olla oikea.

    Mormonin kirja liittyy iankaikkisten totuuksien palautukseen. Palautus on sekä opillista että oikeaa kirkkoa koskevaa. Evankeliumin toimitukset on tehtävä Kristuksen hyväksymällä valtuudella. Nuo valtuudet on palautettu.

    Äänestä

  • toimii jälleen*** kirjoitti:

    Olemme saaneet erikoisen suuren edun ennen meitä eläneisiin uskovaisiin nähden, kun olemme saaneet tämän netti Raamatun.
    Laitoin äsken tuohon etsintäkenttään sanan Moroni, mutta en saanut mitään Raamatun kohtaa, jossa hänestä olisi kerrottu ja nyt kysynkin, että missä kerrotaan enkelistä nimeltä Moroni. Kiitos.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171297132315&search=Moroni&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Moronista. Tuota sanaa ei siellä ole, mutta enkeli Mormoni oli se, joka antoi meille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Se on aivan sopusoinnussa Raamatun kanssa ja selventää monia asioita, joita Raamatussa ei ole sanottu selvästi. Noiden epselvyyksien vuoksi toinen todistus Kristuksesta on ollut tarpeen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Niin uskon minäkin ja jopa tiedän, että Ilm. 14:6 kertoo Mormonin kirjan esiin tulemisesta. Miten sinä tuon jakeen tulkitset?

    Mormonin kirjaan tutustuminen on siksi tärkeää, että se on toinen todistus Kristuksesta. Kansoja on enemmän kuin yksi. Kristus on ilmoittanut itsensä myös mm. Joosefin heimon jäsenille, jotka oli johdatettu Amerikan mantereelle. Mormonin kirja antaa selkeitä vastauksia moniin Raamatun perusteella epäselviksi jääviin asioihin. Raamatun epäselvyyden vuoksi on syntynyt tuhansia erilaisia kirkkoja ja suuntia. Kuitenkin vain yksi voi olla oikea.

    Mormonin kirja liittyy iankaikkisten totuuksien palautukseen. Palautus on sekä opillista että oikeaa kirkkoa koskevaa. Evankeliumin toimitukset on tehtävä Kristuksen hyväksymällä valtuudella. Nuo valtuudet on palautettu.

    kerrotaan, että enkeli julistaa ikuista, muuttumatonta evankeliumia ja samassa luvussa kerrotaan muidenkin enkeleiden osuudesta lopunajan työhön.

    Lahkoja on syntynyt tuhansia ja tulee syntymään lisää loppuun asti. Se ei ole Raamatun syy, sillä Raamattu on meille, joille Pyhä Henki sen avaa, selvää ja kirkasta sanomaa, mutta lihassaan lukijat muodostavat sen sanoman tahtomallaan tavalla ja siksi he eivät pääse totuuden tuntemiseen.

    Tänä päivänä Jeesuksen omia on monissa lahkoissa, mutta nyt on aika, että Jeesus kutsuu omansa yli raja-aitojen yhteen ainoaan seurakuntaan, jonka pää Hän Itse on.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171305281682&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Ilm.14:1-30&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Moronista. Tuota sanaa ei siellä ole, mutta enkeli Mormoni oli se, joka antoi meille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Se on aivan sopusoinnussa Raamatun kanssa ja selventää monia asioita, joita Raamatussa ei ole sanottu selvästi. Noiden epselvyyksien vuoksi toinen todistus Kristuksesta on ollut tarpeen.

    Miksi sinä et voi koskaan tässä yhteydessä ilmoittaa seuraavaa jaetta, jaetta 7, joka kertoo hyvin selkeästi, mitä asiaa keskitaivaalla lentavällä enkelillä on?

    Tuo jae kertoo, mitä tuo enkelin julistama evankeliumi sisältää: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa Hänelle kunnia!!"

    Kyse ei ilmiselvästi ole Mormonin kirjan tulemisen ennustus. Jakeita 6 ja 7 ei voi irrottaa toisistaan, kuten sinä taas teet.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Moronista. Tuota sanaa ei siellä ole, mutta enkeli Mormoni oli se, joka antoi meille iankaikkisen evankeliumin, joka on Mormonin kirjassa. Se on aivan sopusoinnussa Raamatun kanssa ja selventää monia asioita, joita Raamatussa ei ole sanottu selvästi. Noiden epselvyyksien vuoksi toinen todistus Kristuksesta on ollut tarpeen.

    sydämestäsi totuutta ja tutkit Jumalan ilmoituksia, niin tuon sinulle tämän Sakarjan ennustuksen ja kysyn, että miten tämä on sinulle kirkastanut ja oletko löytänyt Ilmestyskirjasta tästä samasta ilmoituksesta kertovaa ilmestystä ja mille ajalle asettaisit tämän ennustuksen, ennen Jeesuksen ihmiseksi ja lunastajaksemme syntymiseen, vai ennen Jeesuksen toista tulemista tapahtuvaan aikaan.

    Sakarja 6

    1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria.
    2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
    3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
    4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
    5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
    6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
    7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.
    8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".
    9 Minulle tuli tämä Herran sana:
    10 "Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta-mene tänä päivänä, mene Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, -
    11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

    Äänestä

  • jakeessahan*** kirjoitti:

    kerrotaan, että enkeli julistaa ikuista, muuttumatonta evankeliumia ja samassa luvussa kerrotaan muidenkin enkeleiden osuudesta lopunajan työhön.

    Lahkoja on syntynyt tuhansia ja tulee syntymään lisää loppuun asti. Se ei ole Raamatun syy, sillä Raamattu on meille, joille Pyhä Henki sen avaa, selvää ja kirkasta sanomaa, mutta lihassaan lukijat muodostavat sen sanoman tahtomallaan tavalla ja siksi he eivät pääse totuuden tuntemiseen.

    Tänä päivänä Jeesuksen omia on monissa lahkoissa, mutta nyt on aika, että Jeesus kutsuu omansa yli raja-aitojen yhteen ainoaan seurakuntaan, jonka pää Hän Itse on.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171305281682&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Ilm.14:1-30&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Sen täyteys on ollut kadoksissa luopumuksen vuoksi, mutta nyt se on palautettu. Tuossa Ilm. 14:6 jakeessa olevalla enkelillä oli juuri se tehtävä, että saimme toisen todistuksen Kristuksesta. Muilla enkeleillä on muita tehtäviä. Kirkollemme ovat ilmestyneet ylösnousseina olentoina Johannes Kastaja. Pietari, Jaakob, Johannes, Mooses ja Elia.

    kerran varoituksen, että meidän tulee uskoa Jumalan ilmoittama Ilosanoma, sellaisena, kuin se on meille annettu ja nostaa Jumalan Sana kunniaan, muuten ei seuraus voi olla hyvä.

    Luopumus tosin on tapahtunut ja me saamme sen kaikessa nähdä, mutta onneksi enkelit ovat julistamassa totuutta.

    Äänestä

  • etsit*** kirjoitti:

    sydämestäsi totuutta ja tutkit Jumalan ilmoituksia, niin tuon sinulle tämän Sakarjan ennustuksen ja kysyn, että miten tämä on sinulle kirkastanut ja oletko löytänyt Ilmestyskirjasta tästä samasta ilmoituksesta kertovaa ilmestystä ja mille ajalle asettaisit tämän ennustuksen, ennen Jeesuksen ihmiseksi ja lunastajaksemme syntymiseen, vai ennen Jeesuksen toista tulemista tapahtuvaan aikaan.

    Sakarja 6

    1 Minä nostin jälleen silmäni ja näin, katso, neljät vaunut, jotka lähtivät liikkeelle kahden vuoren välistä; ja ne vuoret olivat vaskivuoria.
    2 Ensimmäisten vaunujen edessä oli punaisenruskeat hevoset, toisten vaunujen edessä oli mustat hevoset,
    3 kolmansien vaunujen edessä oli valkeat hevoset, ja neljänsien vaunujen edessä oli täplikkäät, väkevät hevoset.
    4 Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat, Herra?"
    5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
    6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
    7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.
    8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".
    9 Minulle tuli tämä Herran sana:
    10 "Ota vastaan siirtolaisuudessa eläviltä Heldailta, Tobialta ja Jedajalta-mene tänä päivänä, mene Joosian, Sefanjan pojan, taloon, johon he ovat tulleet Baabelista, -
    11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

    maailmanlaajuinen lähetystyö, jota parhaillaan tehdään kun kerrotaan palautettua evankeliumia kaikkialla, missä se on mahdollista. Tuossa mainitaan myös temppeli. Temppelilllä on keskeinen osa palautuksessa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    maailmanlaajuinen lähetystyö, jota parhaillaan tehdään kun kerrotaan palautettua evankeliumia kaikkialla, missä se on mahdollista. Tuossa mainitaan myös temppeli. Temppelilllä on keskeinen osa palautuksessa.

    evankeliumia julistetaan nyt kaikkialla, se on alkanut !!!

    Jos tunnet Malakia kolmosta, niin tiedät, että äkisti on Herra tullut temppeliin ja Hän puhdistaa omiaan ja saa heidät puhtaaksi ja nämä puhdistetut juoksevat iloisin jaloin viemässä evankeliumin ilosanomaa kaikkialle ja tämän netin kauttakin evankeliumi leviää pitkin maailmaa.

    Mies, nimeltä Jeesus, meidän Jumalamme on omalta pohjaltaan rakentanut Herran Temppelin ja me tulemme asumaan siinä kaukaisista maista saakka, sillä se Temppeli on sisäisesti meissä, Jeesuksen omissa ja Jumalan omaisuuskansassa.

    Tällä kertaa Jeesus ei ole orja, eikä ihminen, vaan on Jumala, joka istuu valtaistuimella ja kantaa valtasuuruuttaan.
    Jokainen, joka hartaasti kuulee Jumalan ääntä on oikeutettu asumaan ja rakentamaan tätä ihmeellistä Temppeliä.

    Hevoset, jotka lähtivät vaskivuorten, eli synnin ja luopumuksen välistä, tulivat ja toivat tänne toivon. He, jotka seisovat Jumalan edessä omaavat viimeisen ajan puhtaan sanoman. Siksi jokaisen tulee tarkata ja lukea Raamattua, sillä Herran edessä seisova tuo takaisin puhtaan Sanoman.

    Sakarja 6
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

    Äänestä

  • sinä*** kirjoitti:

    molempia, Raamattua ja Mormonien kirjaa?

    Osaatko käyttää netti Raamattua, luultavasti osaat, mutta tuon varalta kuitenkin sen esille, sillä nyt on helppo verrata Raamattua ja Mormonikirjaa keskenään, koska netti Raamatusta saa sanalla tai Raamatunpaikalla tietoa. Siellä on ohjeet sen käyttöön.

    Uskotko sinä siihen ilmoitukseen, jonka Raamattu meille antaa, että Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaja. Siksi meidän kannattaa sitä lukea.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1171304469664&search= joka opettaa&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Mormonin kirja on Joosefin sauva, ja Raamattu on Juudan Sauva.

    "niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni." - Hese. 36:19

    Se syy miksi minä kehottaisin sinua lukemaan Mormonin kirja, vaikka sinulla on jo Raamattu, on se että se on Jumalan tahdon mukaista. Jos saat todistuksen Mormonin kirjasta, niin sinä sitten tiedät että Mormonin kirjan kääntäjä, Joseph Smith, oli profeetta. Ja kun tiedät että Jospeh Smith oli profeetta, niin tiedät että meidän sanoma on totta; siis, se että Herra Jumala on palauttanut Hänen evankeliuminsa ja pappeuden valtuudensa maanpäälle, suuren luopumksen jälkeen.

    Aikamme on viimeinen armotalouden aika, ja Herra valmistaa maailmaa Kristuksen toista tulemista varten. Kristus opetti myöhemmistä ajoista näin:

    "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." - Matt. 24:14

    Siksi meillä on monta kymmentä tuhatta lähetyssaarnaajaa, nyt tällä hetkellä, julistamassa evankeliumia ja etsimässä Herran omat. He kulkevat parittain Uuden testamentin kaavan mukaan, ja heillä on valtuus saarnata, kastaa, ja antaa Pyhän Hengen lahjan. He kokoavat Israelin huonetta viimeistä kertaa.

    Kyllä osaan käyttää netti Raamattua. Tässä on linkki meidän pyhiin kirjoituksiin:

    http://scriptures.lds.org/en/contents

    Me käytämme King James versiota Raamattua, niin jos osaat englantia, ja sinulle kelpaa KJV Raamattu, niin voit tehdä kaikki vertailut siellä. Se on helppo käyttää, ja haku viittaa jokaiseen meidän pyhiin kirjoituksiin; näin se on helppo vertailla. Näin me luemme pyhiä kirjoituksia muutenkin (verraten niitä toisiin).

    V.Mayfield

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sen täyteys on ollut kadoksissa luopumuksen vuoksi, mutta nyt se on palautettu. Tuossa Ilm. 14:6 jakeessa olevalla enkelillä oli juuri se tehtävä, että saimme toisen todistuksen Kristuksesta. Muilla enkeleillä on muita tehtäviä. Kirkollemme ovat ilmestyneet ylösnousseina olentoina Johannes Kastaja. Pietari, Jaakob, Johannes, Mooses ja Elia.

    Ja Neitsyt Maria ja muutkin Pyhät ovat ilmestyneet lukuisille katolisille.

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    Mormonin kirja on Joosefin sauva, ja Raamattu on Juudan Sauva.

    "niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni." - Hese. 36:19

    Se syy miksi minä kehottaisin sinua lukemaan Mormonin kirja, vaikka sinulla on jo Raamattu, on se että se on Jumalan tahdon mukaista. Jos saat todistuksen Mormonin kirjasta, niin sinä sitten tiedät että Mormonin kirjan kääntäjä, Joseph Smith, oli profeetta. Ja kun tiedät että Jospeh Smith oli profeetta, niin tiedät että meidän sanoma on totta; siis, se että Herra Jumala on palauttanut Hänen evankeliuminsa ja pappeuden valtuudensa maanpäälle, suuren luopumksen jälkeen.

    Aikamme on viimeinen armotalouden aika, ja Herra valmistaa maailmaa Kristuksen toista tulemista varten. Kristus opetti myöhemmistä ajoista näin:

    "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." - Matt. 24:14

    Siksi meillä on monta kymmentä tuhatta lähetyssaarnaajaa, nyt tällä hetkellä, julistamassa evankeliumia ja etsimässä Herran omat. He kulkevat parittain Uuden testamentin kaavan mukaan, ja heillä on valtuus saarnata, kastaa, ja antaa Pyhän Hengen lahjan. He kokoavat Israelin huonetta viimeistä kertaa.

    Kyllä osaan käyttää netti Raamattua. Tässä on linkki meidän pyhiin kirjoituksiin:

    http://scriptures.lds.org/en/contents

    Me käytämme King James versiota Raamattua, niin jos osaat englantia, ja sinulle kelpaa KJV Raamattu, niin voit tehdä kaikki vertailut siellä. Se on helppo käyttää, ja haku viittaa jokaiseen meidän pyhiin kirjoituksiin; näin se on helppo vertailla. Näin me luemme pyhiä kirjoituksia muutenkin (verraten niitä toisiin).

    V.Mayfield

    >He kulkevat parittain Uuden testamentin kaavan mukaan,...

    Parempaa suomea olisi sanoa pareittain. Tuo parittain-sana saa helposti kaiun: parittaen tai paritellen...

    Eivät kai he yleensä semmoista harrasta?

    Äänestä

  • kulkevat? kirjoitti:

    >He kulkevat parittain Uuden testamentin kaavan mukaan,...

    Parempaa suomea olisi sanoa pareittain. Tuo parittain-sana saa helposti kaiun: parittaen tai paritellen...

    Eivät kai he yleensä semmoista harrasta?

    Jotenkin se tuntui oudolta kun kirjoitin tuon.

    Siis, he kulkevat "pareittain" Uuden testamentin kaavan mukaan.

    Kiitos,
    V.Mayfield

    Äänestä

  • näin on*** kirjoitti:

    evankeliumia julistetaan nyt kaikkialla, se on alkanut !!!

    Jos tunnet Malakia kolmosta, niin tiedät, että äkisti on Herra tullut temppeliin ja Hän puhdistaa omiaan ja saa heidät puhtaaksi ja nämä puhdistetut juoksevat iloisin jaloin viemässä evankeliumin ilosanomaa kaikkialle ja tämän netin kauttakin evankeliumi leviää pitkin maailmaa.

    Mies, nimeltä Jeesus, meidän Jumalamme on omalta pohjaltaan rakentanut Herran Temppelin ja me tulemme asumaan siinä kaukaisista maista saakka, sillä se Temppeli on sisäisesti meissä, Jeesuksen omissa ja Jumalan omaisuuskansassa.

    Tällä kertaa Jeesus ei ole orja, eikä ihminen, vaan on Jumala, joka istuu valtaistuimella ja kantaa valtasuuruuttaan.
    Jokainen, joka hartaasti kuulee Jumalan ääntä on oikeutettu asumaan ja rakentamaan tätä ihmeellistä Temppeliä.

    Hevoset, jotka lähtivät vaskivuorten, eli synnin ja luopumuksen välistä, tulivat ja toivat tänne toivon. He, jotka seisovat Jumalan edessä omaavat viimeisen ajan puhtaan sanoman. Siksi jokaisen tulee tarkata ja lukea Raamattua, sillä Herran edessä seisova tuo takaisin puhtaan Sanoman.

    Sakarja 6
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän tykönne. Näin on tapahtuva, jos te hartaasti kuulette Herran, teidän Jumalanne, ääntä."

    Ruumistamme verrataan Raamatussa temppeliksi. Miksipä ei kirkkoakin voisi verrata siihen. Temppeli on sekä vertauskuva Jumalan Hengen asumisesta meissä, mutta se on myös konkreetinen rakennus ja rakennukset. Kirkomme toimesta on rakennettu tai rakenteilla yli 125 temppeliä eri puolille maailmaa. Suomeenkin saimme temppelin viime vuonna.

    Malakia puhuu hänkin temppelistä viimeisinä aikoina. Mal. 3:1 jakeessa sanotaan mm.: "Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte." Tässä tarkoitetaan konkreettista rakennusta, joka on rakennettu ennen Herran tulemista. Tiedämme paikankin, jonne se rakennetaan.

    johon Herra on äkisti liitonenkeleidensä kanssa tullut, ei ole käsinrakennettu, vaan sen on Jeesus omalta pohjaltaan rakentanut oman joukkonsa kanssa. Tässä Temppelissä on Jumalan valtaistuin ja sillä istuimella istuu Jeesus ja Hän puhdistaa ja parantaa ja tekee aivan uutta ja Hänen enkelinsä tekevät viimeisen ajan työtä ja julistavat vielä kerran ilosanoman, puhtaana ja kirkkaana kaikkien kuulla.
    Tänäänkin voi kuulla, miten monella äänellä ja yhteen Henkeen puhaltaen liikkuu joukko, joka käskee pitämään Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt.

    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Jos kuulet käskettävän elämään käskyjen mukaan, niin tiedä, että Temppelin väki on liikkeellä ja jos itse olet saanut tarpeen puhua Jumalan käskyistä ja tarpeen kehoittaa niiden pitämiseen, niin tiedä, että asut tässä Temppelissä ja toimit Temppelistä käsin.

    Äänestä

  • V.Mayfield kirjoitti:

    Mormonin kirja on Joosefin sauva, ja Raamattu on Juudan Sauva.

    "niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni." - Hese. 36:19

    Se syy miksi minä kehottaisin sinua lukemaan Mormonin kirja, vaikka sinulla on jo Raamattu, on se että se on Jumalan tahdon mukaista. Jos saat todistuksen Mormonin kirjasta, niin sinä sitten tiedät että Mormonin kirjan kääntäjä, Joseph Smith, oli profeetta. Ja kun tiedät että Jospeh Smith oli profeetta, niin tiedät että meidän sanoma on totta; siis, se että Herra Jumala on palauttanut Hänen evankeliuminsa ja pappeuden valtuudensa maanpäälle, suuren luopumksen jälkeen.

    Aikamme on viimeinen armotalouden aika, ja Herra valmistaa maailmaa Kristuksen toista tulemista varten. Kristus opetti myöhemmistä ajoista näin:

    "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." - Matt. 24:14

    Siksi meillä on monta kymmentä tuhatta lähetyssaarnaajaa, nyt tällä hetkellä, julistamassa evankeliumia ja etsimässä Herran omat. He kulkevat parittain Uuden testamentin kaavan mukaan, ja heillä on valtuus saarnata, kastaa, ja antaa Pyhän Hengen lahjan. He kokoavat Israelin huonetta viimeistä kertaa.

    Kyllä osaan käyttää netti Raamattua. Tässä on linkki meidän pyhiin kirjoituksiin:

    http://scriptures.lds.org/en/contents

    Me käytämme King James versiota Raamattua, niin jos osaat englantia, ja sinulle kelpaa KJV Raamattu, niin voit tehdä kaikki vertailut siellä. Se on helppo käyttää, ja haku viittaa jokaiseen meidän pyhiin kirjoituksiin; näin se on helppo vertailla. Näin me luemme pyhiä kirjoituksia muutenkin (verraten niitä toisiin).

    V.Mayfield

    että Jeesuksen lähetit, jotka huutavat totuutta ja käskevät pitämään käskyt, eivät tule mistään lahkosta, vaikka he ovatkin niihin ajautuneet. Silti he toimivat Temppelistä käsin, jonka Jeesus on omalla voimallaan, oman joukkonsa kanssa rakentanut.
    Ymmärrettävämmin sanoakseni: keskellä kirkon luopumista, kuuluu ääni Jeesuksen, sillä sen luopumuksen keskellä ovat Hänen omansa, jotka eivät ole vaienneet.
    Keskeltä helluntalaisten sekaista ymmärrystä, kulkee kirkas valo, sillä siellä on Jeesuksen omat, jotka heluntailaisille totuutta kertovat.
    Ortodoksien kauniin ulkoisen loisteen ja usein sisäisen tyhjyyden keskellä kulkee kultainen lanka joka johtaa Temppeliin.
    Jne.
    Mistä tuntee nämä totuuden puhujat, siitä, että he käskevät pitämään uskon Jeesukseen ja Jumalan käskyt. Niin selkeää heidän todistamisensa on. Eivät he opeta ihmisen monimutkaisia oppeja, vaan selkeää ja kirkasta sanomaa, joka on Jumalan suusta lähtenyt.

    Äänestä

  • Temppeli*** kirjoitti:

    johon Herra on äkisti liitonenkeleidensä kanssa tullut, ei ole käsinrakennettu, vaan sen on Jeesus omalta pohjaltaan rakentanut oman joukkonsa kanssa. Tässä Temppelissä on Jumalan valtaistuin ja sillä istuimella istuu Jeesus ja Hän puhdistaa ja parantaa ja tekee aivan uutta ja Hänen enkelinsä tekevät viimeisen ajan työtä ja julistavat vielä kerran ilosanoman, puhtaana ja kirkkaana kaikkien kuulla.
    Tänäänkin voi kuulla, miten monella äänellä ja yhteen Henkeen puhaltaen liikkuu joukko, joka käskee pitämään Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt.

    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Jos kuulet käskettävän elämään käskyjen mukaan, niin tiedä, että Temppelin väki on liikkeellä ja jos itse olet saanut tarpeen puhua Jumalan käskyistä ja tarpeen kehoittaa niiden pitämiseen, niin tiedä, että asut tässä Temppelissä ja toimit Temppelistä käsin.

    temppeliä ei mielestäni voi tulkita muuksi kuin konkreettiseksi rakennukseksi. Siihen minusta viittaa tuo "äkisti on tuleva". Myös Jesajassa puhutaan temppelistä aikojen lopulla. Sitäkään en voi ymmärtää muuksi kuin rakennukseksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    temppeliä ei mielestäni voi tulkita muuksi kuin konkreettiseksi rakennukseksi. Siihen minusta viittaa tuo "äkisti on tuleva". Myös Jesajassa puhutaan temppelistä aikojen lopulla. Sitäkään en voi ymmärtää muuksi kuin rakennukseksi.

    temppeliasiasta ei olisi puhuttu sataan kertaan...

    JOS on lukenut uutta testamenttia, joka on tuon äkisti tulevan temppelin aikaa, niin tietää kyllä, että kyse ei ole "käsillä tehdystä temppelistä".

    Tuo "äkisti tuleva" viittaa tosiaan Jeesukseen, ja siihen, kuinka Hän tuli yllättävän äkkiä Messiaana ja rakensi temppelin Golgatan Ristillä.

    mutta todelta se ei tunnu, vaikka onkin "toden" tekstiä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta todelta se ei tunnu, vaikka onkin "toden" tekstiä.

    Ef.2:15-22

    "..kun Hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi uudeksi ihmiseksi tehden rauhan,

    ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

    Ja Hän tuli (tuli äkisti!) ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte ja rauhaa niille jotka lähellä olivat;

    sillä Hänen kauttansa on meillä pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

    Niin ette siis enää ole vieraita, ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,

    apostolien ja profeettain (temppeliennustukset!) perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Jeesus Kristus,

    jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;

    ja hänessä tekin yhdessä muiden kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi hengessä."

    *Ja missä Hengessä tämä temppelimme rakentuu? Ei henkiolennossa, vaan Jumalan Pyhässä Hengessä!*

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    temppeliä ei mielestäni voi tulkita muuksi kuin konkreettiseksi rakennukseksi. Siihen minusta viittaa tuo "äkisti on tuleva". Myös Jesajassa puhutaan temppelistä aikojen lopulla. Sitäkään en voi ymmärtää muuksi kuin rakennukseksi.

    paljon suuremmasta Temppelistä, mitä kukaan kuvitella voi.
    Ei todella ole kyse käsin tehdystä Temppelistä, vaan Herran Temppelistä, jonka Hän Itse oman joukkonsa kanssa rakensi.

    Jesaja 66

    1 Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?
    2 Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    temppeliä ei mielestäni voi tulkita muuksi kuin konkreettiseksi rakennukseksi. Siihen minusta viittaa tuo "äkisti on tuleva". Myös Jesajassa puhutaan temppelistä aikojen lopulla. Sitäkään en voi ymmärtää muuksi kuin rakennukseksi.

    Malakia 3 sinulle vielä luettavaksi ja mietittäväksi ja uskon, että Pyhä Henki avaa sen sinulle.
    Käsin tehdyssä temppelissä ei tehdä puhdistustyötä niin, kuin tässä Malakiassa kerrotaan. Tälläinen puhdistustyö tehdään vain Jumalan omasta Temppelistä käsin.
    Käsin tehdyissä temppeleissä palvellaan Jumalaa temppelin rakentajan tavoin, mutta Jumalan Temppelissä Jumala Itse valmistaa Itselleen kuuliaisen kansa, joka on kelvollinen asumaan Hänen Temppelissään.
    Vain Jumalan Temppelistä voi omaisuuskansa saada kaiken ja vain Jumalan tekemän työn tähden, tulee omaisuuskansasta jo tässä ajassa, kykenevä palautumaan muinaisten päivien todelliseen USKOON ja LUOTTAMUKSEEN ja näin uhrimme, joka on rakkaus ja kiitos on kelvollinen, kuin muinaisten päivien uhrit.
    Malakia 3
    1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
    2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
    3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
    4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
    5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
    6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
    7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
    8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
    9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
    10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.
    11 Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot.
    12 Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
    13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
    14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
    15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
    16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
    17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
    18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

    Äänestä

  • toin*** kirjoitti:

    Mal.3
    "2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua."
    Mitä luulet, jos Herra istuisi käsin tehdyssä temppelissä ja omaisi muodon, jossa Hän olisi, kuin kultasepän tuli tai pesijäin saippua, niin menisikö kansa sinne, vai lymyäisikö piiloon? (:

    Herra on nyt kuitenkin Temppelissään ja jokainen uskovainen sen tietää. Jokainen, joka on Jeesuksen oma, on joutunut toteamaan olevansa puhdistuksessa, Sanan mukaisessa puhdistuksessa.
    Joskus se on tuskallista, sillä siinä särkyy jumalankuvat ja omat päätelmät, mutta siitä on seurauksena vapaus, rauha ja ilo ja täydellinen luottamus Jeesukseen.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Ef.2:15-22

    "..kun Hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi uudeksi ihmiseksi tehden rauhan,

    ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

    Ja Hän tuli (tuli äkisti!) ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte ja rauhaa niille jotka lähellä olivat;

    sillä Hänen kauttansa on meillä pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.

    Niin ette siis enää ole vieraita, ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,

    apostolien ja profeettain (temppeliennustukset!) perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Jeesus Kristus,

    jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;

    ja hänessä tekin yhdessä muiden kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi hengessä."

    *Ja missä Hengessä tämä temppelimme rakentuu? Ei henkiolennossa, vaan Jumalan Pyhässä Hengessä!*

    Nämä ovat "toden" tekstiä:
    (tuli äkisti!)
    (temppeliennustukset!)
    *Ja missä Hengessä tämä temppelimme rakentuu? Ei henkiolennossa, vaan Jumalan Pyhässä Hengessä!*

    Muu on Raamatusta vahemmasta painoksesta. Noilla omilla lisäyksillään "tode" haluaa muuttaa Raamatun sanoman sisältöä, kuten mm. tästä huomaamme:

    "Ja Hän tuli (tuli äkisti!) ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte ja rauhaa niille jotka lähellä olivat;"

    Äänestä

  • jatkoa*** kirjoitti:

    Mal.3
    "2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua."
    Mitä luulet, jos Herra istuisi käsin tehdyssä temppelissä ja omaisi muodon, jossa Hän olisi, kuin kultasepän tuli tai pesijäin saippua, niin menisikö kansa sinne, vai lymyäisikö piiloon? (:

    Herra on nyt kuitenkin Temppelissään ja jokainen uskovainen sen tietää. Jokainen, joka on Jeesuksen oma, on joutunut toteamaan olevansa puhdistuksessa, Sanan mukaisessa puhdistuksessa.
    Joskus se on tuskallista, sillä siinä särkyy jumalankuvat ja omat päätelmät, mutta siitä on seurauksena vapaus, rauha ja ilo ja täydellinen luottamus Jeesukseen.

    Jes. 2:2-3. Tätä ei voi kuvitella vertauskuvalliseksi. Toinen kohta on Ps. 24:3-5. Siinä korostetaan kelvollisuutta astua Herran huoneeseen.

    Äänestä

  • toin*** kirjoitti:

    Malakia 3 sinulle vielä luettavaksi ja mietittäväksi ja uskon, että Pyhä Henki avaa sen sinulle.
    Käsin tehdyssä temppelissä ei tehdä puhdistustyötä niin, kuin tässä Malakiassa kerrotaan. Tälläinen puhdistustyö tehdään vain Jumalan omasta Temppelistä käsin.
    Käsin tehdyissä temppeleissä palvellaan Jumalaa temppelin rakentajan tavoin, mutta Jumalan Temppelissä Jumala Itse valmistaa Itselleen kuuliaisen kansa, joka on kelvollinen asumaan Hänen Temppelissään.
    Vain Jumalan Temppelistä voi omaisuuskansa saada kaiken ja vain Jumalan tekemän työn tähden, tulee omaisuuskansasta jo tässä ajassa, kykenevä palautumaan muinaisten päivien todelliseen USKOON ja LUOTTAMUKSEEN ja näin uhrimme, joka on rakkaus ja kiitos on kelvollinen, kuin muinaisten päivien uhrit.
    Malakia 3
    1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
    2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
    3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
    4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
    5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
    6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
    7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
    8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
    9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
    10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.
    11 Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot.
    12 Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
    13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
    14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
    15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
    16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
    17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
    18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

    On hyvin epätodennäköistä, että Pyhä Henki enää pystyy avaamaan Tapanille Sanaa. Saattaa olla, ettei Hän enää tahdo sitä tehdä.
    Ihmeitten aika ei kuitenkaan ole ohi.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    On hyvin epätodennäköistä, että Pyhä Henki enää pystyy avaamaan Tapanille Sanaa. Saattaa olla, ettei Hän enää tahdo sitä tehdä.
    Ihmeitten aika ei kuitenkaan ole ohi.

    Ehkäpä sinä tunnet Tapani1 tai olet pidempään keskutellut hänen kanssaan, mutta minä tunnen Henkien erottamisen lahjalla, että tämä mies on rauhan rakentaja. Varmasti hänelle on syötetty väärää ruokaa, kuten meille kaikille.

    Jumala kykeni minutkin tekemään aivan uudeksi ja Hän särki sen jumalan kuvan mikä minuun oli syntynyt.
    Sain tulla tuntemaan todellisen armahtajan, Hänet, joka meni ristille syntieni edestä ja sovitti ne. Sain nähdä, että Jeesuksen rakkaus on käsittämättömän suuri ja ihmisen ja Jumalan rakkaudesta ei voi puhua edes samana päivänä.

    Kenet Hän valitsee, hänet Hän puhdistaa ja häntä Hän rakastaa kaikessa, eikä rakkaudessa ole vaihteen varjoa, edes silloin, kun eksyksissä harhailemme.

    Jumala on todella tullut Temppeliinsä ja varmasti sinäkin saat sen kokea. Ethän pääse helpolla, jos et puhu totuutta ja varsinkin, jos olet rakkaudeton lähimäistäsi kohtaan, saat tuntea Pyhän Hengen nuhteen ja huonon omantunnon. Näin pitäisi olla, jos olet Jeesuksen oma.

    Ei ole helppoa kaikissa tilanteissa taivuttaa omaa lihallista tahtoaan Jumalan ohjeisiin ja neuvoihin, mutta kun sen siitä huolimatta tekee, saa Jumalalta VOIMAN siihen. Jumalan lapselle on tärkeintä Jumalan kunnioitus ja rakkaus, kaikki muu jää halvaksi sen rinnalla.

    Rakkaus voittaa kaiken ja jäljelle jää vain rakkaus. Profetoiminen se katoaa, kielillä puhuminen katoaa, kaikki katoaa täydellisyyden tullessa.
    Me odotamme täydellisyyden ilmestymistä ja niin kauan me puhumme kielillä ja profetoimme ja parannamme ja erotamme henget, mutta kaiken tulee tapahtua rakkaudessa. Nuhdellessamekin, on meillä oltava parantava öljy mukana, sillä näin on Jumalallamekin. Ei Jumala nuhtele muita kuin omiaan, muut saavat kulkea valintansa mukaan ja omissa päätöksissään ja tahdossaan.
    Siksi, jos olet Jumalasta lähtöisin, puhut vain totta ja rakastat, muuta et tahdo tehdä.

    Äänestä

  • sinulle*** kirjoitti:

    Suhtaudun hyvin epäillen henkilöön, joka julistaa omaavansa henkien tunnistamisen armolahjan. Sellainen itsetodistettu armolahja, jos mikä, voi tehdä ihmisestä tosi armottoman.

    En tunne Tapania sen enempää, kuin mitä täällä viestien vaihtojen yhteydessä pystyy oppia tuntemaan. Ei tarvitse omata henkien tunnistamisen lahjoja, kun huomaa, että Tapani ei ole niitä raivoisampia kirjoittajia. Hänen "kotiluonnettaan" ei täältä voida tunnistaa.

    lupaa meille armolahjojaan ja käskee pyytää niitä. Henkien erottamisen armolahja on jokaisessa, joka on Pyhällä Hengellä täytetty, sillä Pyhä Henki tuntee henget.
    On eri asia kuuleeko Pyhän Hengen ääntä ja saako tietää minkä hengen kanssa on tekemisissä.

    Mistä meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, siitä, että meillä on keskinäinen rakkaus. Raamattu sanoo, että kilpailkaa aivan toistenne kunnioittamisessa.
    Raamattu ei sano, että kunnioita häntä, jonka tiedät täysin oikeassa olevan, vaan käskee vain kilpailla toistemme kunnioittamisessa.

    Tiedätkö, että ei täällä netissä, eikä Suomen niemellä, eikä maapallolla ole yhtään täydellistä. Jos jäämme katsomaan toistemme vajavaisuuksiin ja harhautumisiin armottomasti, niin vaikea kenenkään on totuuteen tulla, mutta jos noudatamme Jeesuksen ohjetta ja julistamme kaikille evankeliumin ilosanomaa, tapahtuu ihmeitä. Monet pääsevät vapauteen ja totuuteen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jes. 2:2-3. Tätä ei voi kuvitella vertauskuvalliseksi. Toinen kohta on Ps. 24:3-5. Siinä korostetaan kelvollisuutta astua Herran huoneeseen.

    että Malakiassa puhutaan Hengen Temppelistä, jonka Jeesus omiensa kanssa rakentaa.
    Tästä Temppelistä Jeesus on antanut minulle kauan opetusta.
    Luulen, että Jesajassa puhutaan samasta Temppelistä, eli lopunajan Temppelistä, jota ei rakenneta käsin, vaan Jumalan voimalla ja joka tulee olemaan korkeammalla kaikkia temppeleitä.

    Tiedäthän sinä, että Jumalan Sanalla vuoretkin tulevat lakeudeksi ja samalla Sanalla rakennetaan korkea Temppeli vuori ja Temppeli.
    Tätä Temppeliä rakennetaan jo. Rakentajana siinä on Jeesus ja Hänen oma joukkonsa. Se tapahtuu yhteisessä Hengessä ja rakentajat ovat tulleet rakentamaan sitä kaikkialta, missä Jumalan Henki on.

    Tämä on ihmeellinen Temppeli, sillä täältä saa kaiken ja täällä annetaan Jumalalle kaikki. Kunnia Hänelle, jolle se kuuluu.

    Tästä Temppelistä saa puhdistumisen ja parantumisen ja kiitollisuuden ja ilon ja vapauden ja täällä on täysin turvallinen elää, sillä täällä on Jumalan valtaistuin ja siksi täällä ei ole alkeisvoimia.

    Äänestä

minne Jeesus minut milloinkin kirjoittamaan lähettää ja nyt olen kirjoitellut tänne ja adventisteille ja äsken kerroin heille itsestäni ja Jeesuksen teoista kohllani ja nyt tuon sen tännekin luettavaksi ja toivon, että edes yksi näkisi sen totuudellisuusen ja saisi siitä alun uudelle elämälle, jonka Jeesus nöyrille antaa.

Jeesus tuli ja teki tyhjäksi perkeleen teot.
Miten me pääsemme tuohon Jeesuksen tekoon.
Tyhjentämällä itsemme kaikesta omasta vanhurskaudesta ja teoista, sillä meidän ei tarvitse enää tekoja tehdä, jotka Herra puolestamme teki.

Jos tunnet kutsun, niin vastaa siihen ja lupaa Jeesukselle koko elämsi kaikkinensa, synteineen ja omine suorituksineen.

Jumala Itse tekee kaiken muun. Sinun tulee vain tahtoa tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi. Sinulla itselläsi ei ole kykyä tulla parannetuksi.

"Tulkaa minun tyköni työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon."

Vapauden hengessä eläminen tarkoittaa sitä, että saat uskonlahjan joka muuttaa sinut, sinusta tulee kykenevä elämään Jumalan johdatuksessa ja kykenet kunnioittamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi.

Itse olin ollut useita vuosia luterilaisessa raamattupiirissä ja saanut sieltä oppini.
Siellä kasvatus oli vajaata, koska vaikka he tunsivat Isän ja Pojan, Pyhä Henki ei ollut tullut heille tutuksi ja siksi heiltä puuttui Jumalan VOIMA. Heillä oli erilaisia tapoja ja sääntöjä ja niiden avulla he uskoivat.
Mutta kukaan ei syntynyt uudeksi ylhäältä, eikä kukaan muuttunut. Jokainen pysyi samanlaisena lihantahdon kanssa eläjänä. He kyllä tekivät parhaansa uskonsa eteen, mutta se ei ollut Jumalan antamaa lahjauskoa, vaan ihmisten kehittelemää omaa uskoa.
Kohdallani tapahtui ihme. Yllättäen Jumala synnytti minut uudeksi vedestä ja Hengestä. Se oli ihana ja valtava tapahtuma, jossa minulla ei ollut osaa eikä arpaa, sillä sellaista ei yksikään ihminen kykene tekemään.

Jeesus kutsui minut ulos tuosta entisestä uskonyhteydestäni ja johdatti minulle uudet uskonystävät. Sen jälkeen en ole liittynyt mihinkään lahkoon, vaan pysynyt vapaudessa ja yhdessä seurakunnassa, joka on hajallaan maapallolla ja jonka pää on Jeesus Kristus.

Vuosien kuluessa tästä entisestä luterilaisesta yhteydestä on tullut useita tähän samaan seurakuntaan, missä minäkin Jeesuksen rakkauden tähden saan elää ja jokainen on muuttunut, saanut vapauden ja ilon ja yksikään ei ota kunniaa itselleen, sillä mahdoton on ihmisen itsensä uudeksi tehdä.

Luulisi, että kuuliaisuus Jumalan Sanalle on raskasta puurtamista, mutta sitä se ei ole uudesti syntyneen kyseessä ollessa, vaan se on vapauden hengessä tapahtuvaa tottelevaisuutta ja aivan luonnollista.
Luulisi, että elämästä menee tämän kuuliaisuuden myötä pois vapautta, mutta se onkin päinvastoin, silloin vasta ihmisestä tulee vapaa ja elämä muuttuu mielenkiintoiseksi, sillä uudesti sytynyttä ei alkeisvoimat määrää, vaan kaikki valta on Jeesuksella Kristuksella.

Äänestä
  • Vanhassa testamentissa Saatana-sanaa käytetään puhuttaessa syyttäjästä ja sotilaallisesta tai poliittisesta vastustajasta. Saatana esiintyy Vt:ssa myös uskonnollisessa merkityksessä. Tällöin Saatana on taivaallinen syyttäjä, jonka tehtävänä on koetella ihmisen jumalasuhteen lujuutta. Saatana on Vt:ssa siis Jahven palvelija ja saattaa astua Jahven eteen taivaallisen hoviväen joukossa (Jobin kirja).

    Äänestä

  • Vain sellainen kaste sísältää vanhan ihmisen hautaamisen ja uuden ihmisen syntymisen vertauskuvan. Kun kastajalla on oikea valtuus, Herra hyväksyy tuon toimituksen. Kastetta tulee seurata kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi. Samalla henkilö konfirmoidaan Kristuksen kirkon jäseneksi. - Näin toimitaan Kristuksen palautetussa kirkossa ja näin se oli alkukirkossa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Vain sellainen kaste sísältää vanhan ihmisen hautaamisen ja uuden ihmisen syntymisen vertauskuvan. Kun kastajalla on oikea valtuus, Herra hyväksyy tuon toimituksen. Kastetta tulee seurata kätten päällepano Pyhän Hengen vastaanottamiseksi. Samalla henkilö konfirmoidaan Kristuksen kirkon jäseneksi. - Näin toimitaan Kristuksen palautetussa kirkossa ja näin se oli alkukirkossa.

    upottamalla ja mitä kumman merkitystä millään vertauskuvalla olisi. Minut on kastettu vauvana vanhempieni tahdon mukaan, samoin, kuin Jeesus ympärileikattiin vauvana uskovaisten vanhempiensa tahdosta.
    Jeesus taisi upottaa minut kokonaa, kastaessaan minut Pyhällä Hengellä ja se ei ole minkään vertauskuva, vaan todella tapahtunut asia ja siksi merkityksellinen.

    Kerkisin olla tunnustava uskovainen muutaman vuoden, ennen kuin Jeesus kastoi minut Pyhällä Hengellä.
    En ollut saanut edes opetusta Pyhän Hengen kasteesta, koska siitä ei opetettu luterilaisessa seurakunnassa ja siksi oli valtava yllätys ja suuri ja loppumaton ilo, että Itse Jumala hoiti asian, minun sitä ymmärtämättä edes pyytää.

    Siinä kastetilaisuudessa sain kielillä puhumisen armolahjan ja useita muitakin armolahjoja.

    Kielillä puhumisen yhteydessä saan suomennoksen usein ja olen saanut seurata miten, Jeesus tietää edeltä kaiken.
    Esimerkiksi kerkisin rukoilla kaksi vuotta ulkomaalaisen ihmisen puolesta, en tosin silloin vielä tienyt, edes rukoilevani ihmisten edestä, koska nimet eivät olleet minulle millään tavalla tuttuja, kun ulkomaan matkalla tutustuin tähän perheeseen ja heistä tuli ystävä perhe meille.

    Olen kuullut jos mitä kielillä rukoillessani ja suomennoksen tullessa mukana.
    Yksi erittäin mielenkiintoinen asia on se, että suomennoksessa tulee silloin tällöin ilmoitus, että valkoinen hevonen on valjastettu. Mitä luulet, viittaako se Ilmestyskirjan valkoiseen hevoseen, tai Sakarjan valkoisiin hevosiin, jotka lähtevät hevosten perässä pohjoiseen maahan.
    Nämä hevoset tarkoittavat lopunajan sotajoukkoa, joka julistaa evankeliumin vielä kerran kaikkialle puhtaana ja muuttumattomana.

    Sakarja 6
    5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
    6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
    7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.

    Äänestä

  • mutta miksi? kirjoitti:

    Vanhassa testamentissa Saatana-sanaa käytetään puhuttaessa syyttäjästä ja sotilaallisesta tai poliittisesta vastustajasta. Saatana esiintyy Vt:ssa myös uskonnollisessa merkityksessä. Tällöin Saatana on taivaallinen syyttäjä, jonka tehtävänä on koetella ihmisen jumalasuhteen lujuutta. Saatana on Vt:ssa siis Jahven palvelija ja saattaa astua Jahven eteen taivaallisen hoviväen joukossa (Jobin kirja).

    kaksi ovat. Perkele kiusasi Jeesusta ja teki kaikkensa, että Jeesus olisi mennyt ansaan. Tarjosi maailman loistetta, kuvitellessa Jeesuksen ihmisenä olevan houkutuksille altis, mutta itsensä häpäisi ja joutui näkemään ristintön voiton. Pyrkii kiusaamaan heitä, joiden tietää Jumalan rakkaita olevan, mutta on tuomittu häpeään, sillä Jumalan antama suoja on varma.
    Saatana on syyttäjä ammatiltaan, mutta meitä hän ei kykene syyttämään, sillä olemme Jeesuksen veren turvassa ja Hänen voitossaan ja armossaan.
    Saatanakaan ei uskalla Jumalaa syyttää eikä lähestyä ja koska olemme Jeesuksen ruumiin jäseniä olemme täydessä turvassa.

    Äänestä

  • kastettu*** kirjoitti:

    upottamalla ja mitä kumman merkitystä millään vertauskuvalla olisi. Minut on kastettu vauvana vanhempieni tahdon mukaan, samoin, kuin Jeesus ympärileikattiin vauvana uskovaisten vanhempiensa tahdosta.
    Jeesus taisi upottaa minut kokonaa, kastaessaan minut Pyhällä Hengellä ja se ei ole minkään vertauskuva, vaan todella tapahtunut asia ja siksi merkityksellinen.

    Kerkisin olla tunnustava uskovainen muutaman vuoden, ennen kuin Jeesus kastoi minut Pyhällä Hengellä.
    En ollut saanut edes opetusta Pyhän Hengen kasteesta, koska siitä ei opetettu luterilaisessa seurakunnassa ja siksi oli valtava yllätys ja suuri ja loppumaton ilo, että Itse Jumala hoiti asian, minun sitä ymmärtämättä edes pyytää.

    Siinä kastetilaisuudessa sain kielillä puhumisen armolahjan ja useita muitakin armolahjoja.

    Kielillä puhumisen yhteydessä saan suomennoksen usein ja olen saanut seurata miten, Jeesus tietää edeltä kaiken.
    Esimerkiksi kerkisin rukoilla kaksi vuotta ulkomaalaisen ihmisen puolesta, en tosin silloin vielä tienyt, edes rukoilevani ihmisten edestä, koska nimet eivät olleet minulle millään tavalla tuttuja, kun ulkomaan matkalla tutustuin tähän perheeseen ja heistä tuli ystävä perhe meille.

    Olen kuullut jos mitä kielillä rukoillessani ja suomennoksen tullessa mukana.
    Yksi erittäin mielenkiintoinen asia on se, että suomennoksessa tulee silloin tällöin ilmoitus, että valkoinen hevonen on valjastettu. Mitä luulet, viittaako se Ilmestyskirjan valkoiseen hevoseen, tai Sakarjan valkoisiin hevosiin, jotka lähtevät hevosten perässä pohjoiseen maahan.
    Nämä hevoset tarkoittavat lopunajan sotajoukkoa, joka julistaa evankeliumin vielä kerran kaikkialle puhtaana ja muuttumattomana.

    Sakarja 6
    5 Enkeli vastasi ja sanoi minulle: "Ne ovat neljä taivaan tuulta, jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
    6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
    7 Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.

    olla Joseph Smithin hevonen jolla hän ratsasti Nauvoo_Legioonan joukkojen edessä Aameeriikassa?

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Ei taida olla kyse samasta hevosesta, sillä tämä valkoinen hevonen on vasta lähtemässä liikkeelle. Se on vasta valjastettu.

    Tunnetko sinä näitä lopunajan profetioita ja oletko kiinnostunut niistä ja jos tunnet osaatko sanoa ajan merkeistä, missä olemme menossa?

    Pyrin joka palstalla kyselemään tätä, sillä tiedän, että nyt on ihmisiä, joille Jeesus on antanut enemmänkin tietoa tämän ajan odotettavissa olevista tapahtumista.

    Sen olen saanut nähdä, että Jeesus antaa yhtäaikaa muutamille tietoa samoista asioista. Näin Hän todistaa opetuksensa monen kautta ja yksikään tärkeä opetus ei jää yhden tai kahden ihmisen varaan.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    UT kehottaa meidän elämään tässä ulottuvuudessa niin hyvin kuin kykenemme. Uskon, että niin lopunajat kuin omakin loppumme tulee meille täydellisenä yllätyksenä niinkuin faxsit erälle tunnetulle politiikolle.

    Mikäli Jumalan tarkoituksena on meille siitä erikseen ilmoittaa hän tekee sen täysin ymmärettävällä tavalla. Minusta lopunaikojen arvuuttelu kuulu osana ihmisen epäterveeseen pätemisen tarpeeseen.

    Myös monia uskonnollisia suuntauksia Aameeriikassa on rakennettu ilmestyskirjan varaan unohtaen varsinainen Jeesuksen ja muu UT:n sanoma.

    Tämä on minun mielipiteeni joka voi tietysti olla väärä, mutta näin ymmärrän. Jätän asian kokonaan Jumalan huomaan, jatkaen oman osuuteni tekemistä kaikessa rauhassa, vailla mitään pelkoja.

    Prhaatkaan profetiat eivätkä näkyjen näkijät meitä lopulta pelasta.

    Kirjoitit:
    "Myös monia uskonnollisia suuntauksia Aameeriikassa on rakennettu ilmestyskirjan varaan unohtaen varsinainen Jeesuksen ja muu UT:n sanoma."

    Ja on ainakin yksi joka on rakennettu UT:n, VT:n, MK:n, OL:n, KH:n, ja jatkuvan ilmoituksen varaan. Arvaatko mikä kirkko?

    V.Mayfield

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuli *** kirjoitti:

Isä, Poika ja Pyhä Henki on yhtä kaikessa.
Isä vetää meitä parannukseen, eli kutsuu meitä yhteyteensä, Poika teki meille mahdolliskeksi armosta pelastumisen, Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan ja opettaa meille Jumalan tahdon.

Yksikään, joka ei synny uudeksi ylhäältä ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.
Uudeksi synnytään vain ja ainoastaan Jumalan tahdosta ja voimasta.
Uudeksi synnytään vedestä ja Hengestä.

Jeesus sanoo: "tulkaa minun tyköni työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon."

Jos tahdomme lepoon päästä, tahdomme silloin luovuttaa elämämme Jeesuksen haltuun ja se on Jumalan työ, sillä yksikään ei tule uskoon, ellei Jumala häntä siihen vedä. Kun ihminen ottaa kutsun vastaan, niin hän saa syntyä uudeksi ja Pyhä Henki tulee asumaan hänen sisimpäänsä ja näin Kristus saa sijaa.

Ilman Pyhän Hengen osallisuutta on mahdoton uskoa ja siksipä jokaisen tulee kolkutella Jumalan puoleen, sillä Jeesus on luvannut avata oven ja kun ovi aukeaa Isä itse siirtää omansa Poikansa perustamaan valtakuntaan, jossa ei alkeisvoimat määrää, vaan jossa on kaikki valta perustajalla, Kuninkaalla, Jeesuksella Kristuksella.

Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat kaikessa yhdessä ja niin on suuri osuus pelastussuunitelmassa Pyhällä Hengellä, että Jeesus sano: "Teille on hyväksi, että minä menen poissa, sillä minä lähetän teille Pyhän Hengen, Puolustajan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu