Kolminaisuus

Löytyykö Vanhasta Testamentistä tukea kolminaisuusopille?

"Raamatussa ei esiinny sanaa kolminaisuus – –. Se ei saanut muodollisesti sijaa kirkon teologiassa ennen kuin vasta 300-luvulla." (The Illustrated Bible Dictionary)

Iso tietosanakirja: "Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Länsimailla se valettiin Athanasiuksen tunnustuksen kaavoihin."

The Catholic Encyclopedia: Raamatussa ei ole toistaiseksi yhtään sanaa, jolla nämä kolme jumalpersoonaa ilmaistaisiin yhdessä. Sana τρίας [tri´as] (josta latinalainen trinitas on käännös) tavataan ensiksi Teofilus Antiokialaisella noin vuonna 180. – – Kohta sen jälkeen se esiintyy latinalaisessa muodossaan trinitas Tertullianuksella."

The Encyclopedia of Religion (Uskonnon tietosanakirja): "Teologit ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että heprealainen Raamattu ei sisällä kolminaisuusoppia."

New Catholic Encyclopedia: "Pyhää kolminaisuutta koskevaa oppia ei opeteta Vanhassa testamentissa."

Jesuiitta Edmund Fortman kirjassaan The Triune God (Kolmiyhteinen Jumala): "Vanha testamentti – – ei kerro meille suoraan tai tarpeellisin viittauksin mitään kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. – – Ei ole mitään todisteita siitä, että kukaan pyhistä kirjoittajista olisi edes kuvitellut Jumalassa olevan [kolminaisuutta]. – – Jopa vihjeiden, enteiden tai 'verhottujen merkkien' näkeminen ["Vanhassa testamentissa"] persoonien kolminaisuudesta merkitsee pidemmälle menemistä, kuin mitä pyhät kirjoittajat sanoivat tai tarkoittivat."
401181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kolminaisuus löytyy VT:stä, kun osaa etsiä. Lue Risto Santalan kirjakaksikko Juuret 1-2. Toisessa niistä kerrotaan Kristuksesta VT:ssa. Samalla perustellaan jumalallinen Pyhä Henki VT:llä. Ja tämä tehdään loistavalla hebrean kielen ja juutalaisuuden tuntemuksella.

Äänestä

...325 määritti kolminaisuusopin kirkon viralliseksi kannaksi sekä muotoili nykyisenkaltaisen kolminaisuusoppia tukevan uskontunnustuksen. Konstantinopolin kirkolliskokouksessa kolminaisuusoppia täsmennnettiin: Jumala on kolme persoonaa, jotka ovat yksi ja sama entiteetti, yksi Jumala.

Uskontunustuksista myös Athanasioksen uskontunnustus tukee kolminaisuusoppia. Apostolien uskontunnustus ei sitä tue suoraan kolminaisuus oppia.

Nykyinen ekseettinen tutkimus on varsin yksimielinen, ettei VT juurikaan tue kolmiyhteistä jumalaa, lisäksi tulee muistaa Israelin kulttuurihistoria, kansan jumalausko on ollut luonteeltaan enemmänkin monolatriaa (uskontomuoto, jossa vain yhtä jumalaa palvellaan, vaikka toisten olemassaoloa ei kielletä) kuin ehdotonta monoteismiä.

Uuden testamentin aineisto sisältää kuitenkin jo enemmän selviä viitteitä kolmiyhteisestä jumamalakäsityksestä mutta ristiriitaisuksiakin on, toisaalla Jeesus kertoo olevansa Jumala toisaalla Jumalanpoika.

Kolminaisuusopi on kuitenkin dogmi, jota alkukristillisyys ei tuntenut vaan se luotiin kirkonmiesten toimesta kirkkojen järjestäytyessä vainojen jälkeen. Tyypillinen tulkinta kysymys jonka historiakin on jo vaipunut unholaan. useimmat uskovatkaan eivät tiedä kolminisuusopin historista, kuin korkeintaan pääpiirtet.

Äänestä

perustuu Jumalan Pyhän kolminaisuuden ilmoitukseen, ja sinetöityy kas ihmettä!, jo sen ensimmäisissä jakeissa.
Kaikki kolme Jumalan persoonaa esiityvät heti alkuunsa luomistapahtumassa:

"Jumalan henki liikkui vetten päällä.. ja Jumala sanoi.." Kaikki kolme jumalallista elementtiä yhdessä! Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Äänestä
  • Jeesuksen kasteessa, jolloin Raamattu todistaa jokaisen erilliseksi persoonaksi. Siis Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Ongelma on siinä, että Jumala itse ilmoittaa olevansa yksi, muita jumalia ei ole. Kolminaisuusopin mukaan kaikki ovat jumalia, vieläpä yhdenvartaisia, vaikka Jeesus ilmoittaakin Isänsä olevan MINUA suurempi. Siis arvojärjestys on selvä.

    Mitää ongelmaa ei olisi, jos olisi annettu olla Isä Isänä ja Jumalana (JHWH), Poika Poikana siis Jeesus, sekä Pyhä Henki.

    Heidän olemustaan ei kenenkään olisi tarvinnut teorisoida millään tavalla, ja meillä olisi Raamatun sana ja oppi sellaisena kuin se on kirjoitettu. Eli jos me emme korostakaan kolminaisuusopin selitystä, niin silti meillä on olemassa nuo samat persoonat.

    Emme siis tarvitse mitään teorioita, jotka ovat ihmiset luoneet uskottavaksi, ja joilla ei pelastuksen kannalta ole mitään merkitystä.
    Eikös se ole juuri näin??

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Jeesuksen kasteessa, jolloin Raamattu todistaa jokaisen erilliseksi persoonaksi. Siis Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Ongelma on siinä, että Jumala itse ilmoittaa olevansa yksi, muita jumalia ei ole. Kolminaisuusopin mukaan kaikki ovat jumalia, vieläpä yhdenvartaisia, vaikka Jeesus ilmoittaakin Isänsä olevan MINUA suurempi. Siis arvojärjestys on selvä.

    Mitää ongelmaa ei olisi, jos olisi annettu olla Isä Isänä ja Jumalana (JHWH), Poika Poikana siis Jeesus, sekä Pyhä Henki.

    Heidän olemustaan ei kenenkään olisi tarvinnut teorisoida millään tavalla, ja meillä olisi Raamatun sana ja oppi sellaisena kuin se on kirjoitettu. Eli jos me emme korostakaan kolminaisuusopin selitystä, niin silti meillä on olemassa nuo samat persoonat.

    Emme siis tarvitse mitään teorioita, jotka ovat ihmiset luoneet uskottavaksi, ja joilla ei pelastuksen kannalta ole mitään merkitystä.
    Eikös se ole juuri näin??

    - ja Raamatun mukaan - "kaikki eivät ole jumalia", vaan kaikki ovat Jumala.

    Äänestä

  • ";-jumalan henki liikkui vetten päällä," on virheellinen käännös.
    -oikea kuuluu";- ja himuinen rajutuuli riehui vetten pinnalla."
    -sehän kuvaa maapallon varhaista alkuaikaa, jossa kuu oli paljon lähempänä maata kuin nyt; valtavat, jopa kilometrien kork. vuorovesiaallot kiersivät muotoutumassa olevaa planeettaa, siitä oli tässä tv.n ohjelma.
    -tässä on se ,että kirjoitusten kääntäjät ovat "ns. hengellistäneet" käännöskohtia oman oppinsa mukaiseksi, ihan aineellisia, rationaalisia tapahtumia.
    -joissain käännöksissä on tämäkin asia oikein käännetty, alkuteksti mukaan , muuten tekstistä tulee helposti sellaista "yleispullaa, " josta ei ota selvää sokee riittakaan.eikä se erkki.

    Äänestä

  • Kaikki kolme jumalallista elementtiä yhdessä!

    Mistä sä ne kolme löydät?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    - ja Raamatun mukaan - "kaikki eivät ole jumalia", vaan kaikki ovat Jumala.

    itse pääjohtaja sanoo, että Minä ole Herra sinun jumalasi, älä pidä muita jumalia.

    Sitten kun idän ja lännen kirkot aikanaan kisailivat oikein tosissaan Raamatun tulkinnoista, niin lopulta piispat ja ruhtinaat tekivät oman päätelmän asiasta. Eli syntyi ihmisjärjellä päätelty oppi, joka on ihmisteoria. Ja sitä me emme tarvitse yhtään mihinkään, ilman sitä kaikki olisi paljon selvempää.
    Sitäpaitsi se teki monijumalaisen uskonnon, joka on vastoin pääjohtajan omaa käskyä.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    - ja Raamatun mukaan - "kaikki eivät ole jumalia", vaan kaikki ovat Jumala.

    mukaan Jeesus itse todisti, että Isä "YKSIN OLET TOTINEN JUMALA" (Joh.17:3), mutta Jeesus sanoi, ettei hän ilman Isää voi mitään tehdä"!

    Isällä Jumalalla ei ole enää yläpuolellaan ketään Isää ja Jumalaa, mutta apostolien mukaan Jeesuksella Kristuksella vielä hänen ylösnousemuksensa jälkeenkin on yläpuolellaan Jumala ja Isä:

    2.Korinttolaiskirje:
    11:31 "Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele."

    Efesolaiskirje:
    1:3 "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,"

    1.Pietarin kirje:
    1:3 "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,"

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    ";-jumalan henki liikkui vetten päällä," on virheellinen käännös.
    -oikea kuuluu";- ja himuinen rajutuuli riehui vetten pinnalla."
    -sehän kuvaa maapallon varhaista alkuaikaa, jossa kuu oli paljon lähempänä maata kuin nyt; valtavat, jopa kilometrien kork. vuorovesiaallot kiersivät muotoutumassa olevaa planeettaa, siitä oli tässä tv.n ohjelma.
    -tässä on se ,että kirjoitusten kääntäjät ovat "ns. hengellistäneet" käännöskohtia oman oppinsa mukaiseksi, ihan aineellisia, rationaalisia tapahtumia.
    -joissain käännöksissä on tämäkin asia oikein käännetty, alkuteksti mukaan , muuten tekstistä tulee helposti sellaista "yleispullaa, " josta ei ota selvää sokee riittakaan.eikä se erkki.

    kolminaisuuteen, maapallon synnystä: kuuta ei vielä ollut maapallon syntyessä eikä teksti muutenkaan muistuta mitä mitä sanot. Vettä ei muuten maapallolla myöskään ollut miljooniin vuosiin, pallo oli liian kuuma, vesi olisi haihtunutkin saman tien.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Tekstissä oli lienee oikein se että ilmaisu "jumalan henki liikkui vetten päällä" on kääntäjien tulkintaa eikä siihen liity alkuperäisen tekstin mukaan mitään jumalallista vaan se tarkoittaa tuulta.

    Vettä ei muuten maapallolla myöskään ollut miljooniin vuosiin, pallo oli liian kuuma,

    Raamatun luomiskertomus ei pidä yhtä tieteellisten ja tutkittujen tosiasioiden kanssa. Tästä ei ole epäilystäkään.

    Äänestä

on ihmisten rakentama toisenlainen evankeliumi kuin se, mitä Jeesus ja apostolit opettivat, että Jumala "aikojen täyttyessä on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä"! (Ef.1:10 1.Kor.15:25-28).

Raamatun totuus, että "Jumala on yhdistävä Kristuksessa kaikki yhdeksi" ja "Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus", ei sovi millään yhteen loputtoman kiduttamisopin kanssa, jonka vuoksi helvetinpelolla hallitsevat keksivät kolminaisuusopin, kumotakseen Raamatun ilmoituksen, että "Jumala on tekevä Kristuksessa kaikki yhdeksi".

Äänestä
  • oikeassa.

    Äänestä

olemaan vain kolmeyhteinen vaan on "kaikki kaikissa", (1.Kor.15:28) sekä Uuden että Vanhan Testamentin mukaan,

Mooses todisti Jumalan luvanneen maailmalle profeetan, Mooseksen kaltaisen:

5.Mooseksen kirja:
18:15 "Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, MINUN KALTAISENI; häntä kuulkaa."

Sen sijaan yhtään itsensä kaltaista ei Jumala ole luvannut olevan eikä koskaan tulevan:

Jesaja:
44:7 "Kuka on minun kaltaiseni? Hän julistakoon ja ilmoittakoon ja osoittakoon sen minulle, siitä alkaen kuin minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoot tulevaiset, ja mitä tapahtuva on."

Sen vuoksi Jeesus itse muistutti usein, että "Isä on suurempi kaikkia" ja "Isä on minua suurempi", sekä "En minä ilman Isää voi mitään tehdä". Mutta Isän Jeesus sanoi yksinkin olevan "totinen Jumala", (Joh. 17:3).

Äänestä
  • jos Jeesuskin on jumala. Silloihan usko jumalaan pelastaa, koska hän on yhtä kuin Jumala, kolminaisuusopin mukaan...?
    Eikös tuo oppi saa aikaan mitä kummallisimpia asioita.

    Selvin on Raamatun opetus, jossa on Jumala (JHWH), Poika Jeesus, ja Pyhä Henki. Kaikki erillisiä persoonia joilla kaikille on oma tehtävänsä. Ei tule sekaannusta eikä vaikeuksia mihin uskoo, ja sillä pelastutaan.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    jos Jeesuskin on jumala. Silloihan usko jumalaan pelastaa, koska hän on yhtä kuin Jumala, kolminaisuusopin mukaan...?
    Eikös tuo oppi saa aikaan mitä kummallisimpia asioita.

    Selvin on Raamatun opetus, jossa on Jumala (JHWH), Poika Jeesus, ja Pyhä Henki. Kaikki erillisiä persoonia joilla kaikille on oma tehtävänsä. Ei tule sekaannusta eikä vaikeuksia mihin uskoo, ja sillä pelastutaan.

    Mielenkiintoista, joskin murheellista, nähdä kahden varttuneen veljen (Hirvas ja Ekivaari) tarttuneen taas kompastuskiveen nimeltä kolminaisuusoppi.

    Hirvas:
    'Ongelma on siinä, että Jumala itse ilmoittaa olevansa yksi, muita jumalia ei ole. Kolminaisuusopin mukaan kaikki ovat jumalia, vieläpä yhdenvartaisia, vaikka Jeesus ilmoittaakin Isänsä olevan MINUA suurempi.'

    Todellinen ONGELMA on siinä, ettei ehyellä sydämellä haluta uskoa Jumalan Sanaa. Seurauksena on se, että lähdetään mukaan 'viisasten kerhoon', jossa lopulta onnistutaan sotkemaan ainakin oman uskon perustuksia.

    Jumala on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. (2. Kor. 3:6).

    Minun vilpitön pyyntöni ja neuvoni teille uskoville (!?) on: keskittykää siihen mikä teille on Jumalan Sanasta avautunut ja jättäkää vähemmälle niiden kirjoitusten märehtiminen, jotka eivät vielä ole teille avautuneet.

    Teidän asemassanne etsisin ja rukoilisin 'ongelmiinne' ylhäältä tulevaa viisautta - sitä josta apostoli Jaakob kirjeessään kirjoittaa.

    Äänestä

  • Olaus kirjoitti:

    olemme keskittyneet, mikä meille on avautunut, että kolminaisuusoppi julistaa toista evankeliumia kuin Jeesus ja apostolit julistivat:

    1.Korinttolaiskirje:
    8:6 "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Efesolaiskirje:
    4:6 "yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."

    Kolminaisuusoppi kieltää juuri tuon Jeesuksen ja apostolien opettaman kaikkien täydellisen yhteyden, että "kaikkien Isä on kaikkien kautta ja kaikissa", eikä vain kolmessa persoonassa, (Joh.17:21-23).

    Kolminaisuusopin opettajiin sopii mainiosti seuraava Paavalin opetus:

    1.Timoteuksen kirje:
    1:7 "tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät."

    Kolminaisuusoppi:

    JUMALAN totuuksien suhteen ei voida sovitella. Jumalan palvominen hänen ehdoillaan merkitsee siksi kolminaisuusopin hylkäämistä. Tuo oppi on vastoin sitä, mitä profeetat, Jeesus, apostolit ja varhaiskristityt uskoivat ja opettivat. Se on vastoin sitä, mitä Jumala sanoo itsestään omassa henkeytetyssä Sanassaan. Siksi hän neuvoo: ”Tunnustakaa, että minä yksin olen Jumala ja ettei ole ketään muuta minun kaltaistani.” – Jesaja 46:9, TEV.

    Jumalan etuja ei palvele se, että hänestä tehdään sekava ja salaperäinen. Sen sijaan mitä sekavampi käsitys ihmisillä on Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan, sitä paremmin se sopii Jumalan Vastustajalle, Saatana Panettelijalle, ”tämän maailman jumalalle”. Juuri hän edistää sellaisia vääriä oppeja ’sokaistakseen uskottomien mielet’. (2. Korinttolaisille 4:4, KR) Ja kolminaisuusoppi palvelee myös pappien etuja, jotka haluavat säilyttää otteensa ihmisiin, sillä he esittävät kolminaisuusopin sellaisena, jota vain teologit voivat ymmärtää. – Ks. Johannes 8:44.

    Jumalan täsmällinen tuntemus merkitsee suurta huojennusta. Se vapauttaa meidät Jumalan sanan kanssa ristiriidassa olevista opetuksista ja luopiojärjestöistä. Jeesus sanoi: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” – Johannes 8:32.

    Kun me kunnioitamme Jumalaa korkeimpana ja palvomme häntä hänen ehdoillaan, me voimme välttää sen tuomion, jonka hän pian panee toimeen luopiokristikuntaa vastaan. Sen sijaan me voimme odottaa saavamme Jumalan hyväksymyksen, kun tämä järjestelmä päättyy: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” – 1. Johannes 2:17.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Teille on avautunut ihmisviisauden tasolla termi, jota ei Raamatussa mainita. Mikä loistava saavutus etsivälle sielulle!

    Terminologisena, ihmisjärkeen mahtuvana käsitteenä kolminaisuusoppiin ei uskovien mielestäni kannata 'aikaa eikä ruutia' tuhlata - ei puolesta eikä vastaan.

    Keskittykäämme paljoa ennemmin meidän Mestarimme Jeesuksen ilmoittamaan evankeliumiin, siihen pelastussanomaan, jonka lapsikin voi käsittää. Siinä riittää yllin kyllin teille 'viisaille' ja myös vähemmän viisaille syvyyttä ja rikkautta, todellista ja merkittävää substanssia Jumalan pelastavasta armosta!

    Suosittelen uskomista Jumalan Sanaan sellaisena kuin se on kirjoitettu. Jos haluat uskoa ilman ennakko- tai muita epäilyjä, Pyhä Henki johtaa sinut kaikkeen totuuteen, sitä mukaa kuin olet valmis totuuden vastaanottamaan.

    Äänestä

  • ei siihen uskomattomuus. kirjoitti:

    Kolminaisuusoppi:

    JUMALAN totuuksien suhteen ei voida sovitella. Jumalan palvominen hänen ehdoillaan merkitsee siksi kolminaisuusopin hylkäämistä. Tuo oppi on vastoin sitä, mitä profeetat, Jeesus, apostolit ja varhaiskristityt uskoivat ja opettivat. Se on vastoin sitä, mitä Jumala sanoo itsestään omassa henkeytetyssä Sanassaan. Siksi hän neuvoo: ”Tunnustakaa, että minä yksin olen Jumala ja ettei ole ketään muuta minun kaltaistani.” – Jesaja 46:9, TEV.

    Jumalan etuja ei palvele se, että hänestä tehdään sekava ja salaperäinen. Sen sijaan mitä sekavampi käsitys ihmisillä on Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan, sitä paremmin se sopii Jumalan Vastustajalle, Saatana Panettelijalle, ”tämän maailman jumalalle”. Juuri hän edistää sellaisia vääriä oppeja ’sokaistakseen uskottomien mielet’. (2. Korinttolaisille 4:4, KR) Ja kolminaisuusoppi palvelee myös pappien etuja, jotka haluavat säilyttää otteensa ihmisiin, sillä he esittävät kolminaisuusopin sellaisena, jota vain teologit voivat ymmärtää. – Ks. Johannes 8:44.

    Jumalan täsmällinen tuntemus merkitsee suurta huojennusta. Se vapauttaa meidät Jumalan sanan kanssa ristiriidassa olevista opetuksista ja luopiojärjestöistä. Jeesus sanoi: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” – Johannes 8:32.

    Kun me kunnioitamme Jumalaa korkeimpana ja palvomme häntä hänen ehdoillaan, me voimme välttää sen tuomion, jonka hän pian panee toimeen luopiokristikuntaa vastaan. Sen sijaan me voimme odottaa saavamme Jumalan hyväksymyksen, kun tämä järjestelmä päättyy: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” – 1. Johannes 2:17.

    'Kolminaisuusopin hylkääminen' jää raamatulliselta kannalta kovin epämääräiseksi vaatimukseksi siitä syystä, ettei ko. oppia ole kirjaimellisesti ja konkreettisesti esitettykään Raamatussa.

    Jos katsot ko. käsitteen ja opin sisältyvän tavalla tai toisella Raamattuun, olisi sinun kritiikkisi lisäksi esitettävä jokin ratkaisu. Sinun olisi lähdettävä muotoilemaan näkemäsi 'virheelliset kohdat' Raamatussa oikeaan muotoon!

    Melko haastava tehtävä; eikö vaan? Olisiko syytä asettaa peräti työryhmä asiaa valmistelemaan....

    Mutta jos olet varma ko. epäkohdasta Raamatussa, niin siitä vaan kynä käteen tai työryhmää perustamaan! Pistä sanat ja jakeet kohdalleen ja katsotaan sitten moniko lähtee reformoimasi opin kelkkaan.

    Ainakin minua on turha pyytää uudelleen muotoillun bibliasi tukijaksi ;)
    Tämä näin ystävyydellä ja päättäväisyydellä sanottuna.

    Ei todellakaan ole, koska kyseistä oppia ei löydy raamatusta. Monia kohtia joita yritetään käyttää oppia tukemaan, eivät loppujen lopuksi sitä tuekaan. Älä usko näennäisiä perusteluja.
    Maailmassa on monia suuntauksia jotka eivät usko kolminaisuuteen ja hyvin on pistetty jakeet ja lauseet kohdalleen.

    Äänestä

  • hankalaa. kirjoitti:

    Kyseistä (kolminaisuus-) oppia ei todella löydy Raamatusta; niin siitähän me olemme samaa mieltä!
    Miksi siis taistella sitä vastaan? Eiköhän tule jo mieleen Don Quijote, joka lähti taisteluun tuulimyllyjä vastaan?

    Tärkeintä on minulle, etten lähde taistelemaan totuutta vastaan. "Sillä me emme voi mitään totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta." 2. Kor. 13:8.

    1.Tim 6:3-4
    "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja".

    lukea kommenttejasi ja iloita siitä, että näet sen olennaisimman, jonka jokaisen Jeesuksen oman tulisi nähdä.

    Eikä tämä ole mikään ivallinen heitto sinulle, joka olet kolminaisuusasiassa eri mieltä.

    Äänestä

1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

1.Korinttolaiskirje:
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Daniel:
9:25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

Äänestä

Jes 9:5
Sillä lapsi on meille syntynyt, POIKA on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä JUMALA , Iankaikkinen ISÄ Rauhanruhtinas.

Pyhä Henki löytyy lukuisista kohdista mm:

Hes 36:25-27 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
26. Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
27.HENKENI minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.

JA SEURAAVISSA KOHDISSA:

PYHÄ HENKI ON JUMALISUUDESSA ISÄN JA POJAN RINNALLA TOTINEN JUMALA.
- 1Kr 12:4-6 Pyhä Henki jakaa lahjoja
- 2Kr 3:17,18 Pyhä Henki luo vapauden
- Apt 5:3 häntä on koetettu pettää
- 1Jh 5:7-8 Pyhä Henki todistaa, pitää yhtä
- 2Sm 23:2 Herran Henki on puhunut minulle

1. Se ilmenee jumalallisista ominaisuuksista.
- Hb 9:14 Kristus uhrasi Hengen kautta itsensä
- 1Kr 2:10 Henki tutkii, Hengen kautta ilmoitetaan
- 1Kr 12:11 jakaa tahtonsa mukaan
- Nh 9:20 Henki opetti israelilaisia erämaassa
- Ps 139:7 Henki on kaikkialla

2. Se ilmenee jumalallisista teoista.
- 1Ms 1:2 Jumalan Henki liikkui vetten päällä
- Jb 33:4 Jumalan Henki on minut luonut
- Ps 33:6 taivaat ja sen joukot on tehty hänen suunsa henkäyksellä
- Jh 3:5 joka ei synny vedestä ja Hengestä
- Jh 3:6 Hengestä syntynyt on henki
- Jh 3:8 joka on Hengestä syntynyt
- Apt 8:39 Pyhä Henki tempasi Filippuksen
- 2Ts 2:13 valittu pelastukseen Hengen pyhityksessä
- Tit 3:5 Pyhä Henki uudistaa

PYHÄ HENKI ON JUMALAN KOLMAS PERSOONA.
- Mt 28:19 kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
- Lk 3:22 Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen päälle ruumiillisessa
muodossa
- 2Kr 13:13 toivotus kolmiyhteisen Jumalan nimeen
- 1Ms 1:26 tehkäämme ihminen kuvaksemme
- 1Ms 11:7 astukaamme alas ja sekoittakaamme

Tämä ilmenee:
1. Hänen persoonallisista nimistään:
- Jh 14:16 Puolustaja
- Jh 14:17 Totuuden Henki
- 1Jh 5:7-8 nämä todistavat; Henki, vesi ja veri

2. Hänen persoonallisista teoistansa
- luomisesta
- Jb 33:4 Henki on minut luonut
- Ps 33:6 taivaat ja sen joukot tehty suunsa henkäyksellä
- Ps 104:30 lähetä henkesi ja ne luodaan
- Js 34:16 hänen Henkensä on ne yhteen koonnut

- synnyttää
- Jh 3:5,8 joka on Hengestä syntynyt
- seurakunnan hallitsemisesta
- Apt 15:28 Pyhä Henki ja me olemme hyväksi nähneet
- Apt 9:31 seurakunta lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta
vaikutuksesta
- Apt 28:25-27 Pyhä Henki on puhunut profeettojen kautta
- 1Kr 14:12 jakaa henkilahjoja seurakunnan rakentumiseksi
- Ilm 2:7 Henki puhuu seurakunnalle

- Messiaan lähettämisestä ja voitelemisesta
- Lk 1:35 Pyhä Henki tulee sinun päällesi
- Lk 4:18 Herran Henki on voidellut ja lähettänyt
- Js 61:1 voidellut ja lähettänyt julistamaan

- lahjain jakamisesta
- 1Kr 12:7-11 Pyhä Henki jakaa tahtonsa mukaan

- Jumalan syvyyksien tutkimisesta
- 1Kr 2:10-11 Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin

- hänen jumalallisesta opetuksesta, puheesta ja ilmoituksesta
- Lk 2:26 Pyhä Henki on ilmoittanut
- Lk 12:12 Pyhä Henki opettaa teille
- Jh 14:26 Pyhä Henki opettaa ja muistuttaa
- Jh 16:13 Pyhä Henki puhuu mitä kuulee ja julistaa
tulevaiset
- Apt 1:16 Pyhä Henki on puhunut Daavidin suun kautta

- meidän puolesta tapahtuvasta rukoilemisesta
- Rm 8:26

3. Persoonallisista ilmestyksistä ja näyistä
- Mt 3:16, Lk 3:21-22, Jh 1:32 Pyhä Henki laskeutui
Jeesuksen päälle kyyhkysen muodossa
- Apt 2:3-4 näkivät ikäänkuin tulisia kieliä

4. Persoonallisista tapahtumista
- Mt 12:31 Pyhän Hengen pilkka
- Mt 28:19 kastaminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen
- Apt 5:9 Pyhää Henkeä on yritetty kiusata
- Apt 7:51 Pyhää Henkeä on vastustettu
- Apt 20:28 Pyhä Henki on pantu kaitsijaksi ja paimentamaan
seurakuntaa
- 2Kr 3:17 Pyhä Henki luo vapauden
- Ef 4:30 Pyhää Henkeä varoitetaan murehduttamasta
- Js 63:10 Pyhä Henki on tehty murheelliseksi

VANHA TESTAMENTTI:

- 4Ms 11:16-30 hurmos
- 1Sm 10:6 muutut toiseksi mieheksi
- 1Sm 10:9 sydän muuttuu
- 1Sm 10:10 hurmos
- 1Sm 19:23-24 Saul kaatui Samuelin edessä
(huom PH häpäisi Saulin laittamalla tämän makaamaan häpy
paljaana. Huomaa myöskin, että Saulin elämä ei muuttunut)

- Js 32:15 päällenne vuodatetaan Henki korkeudesta
- Js 44:3 vedet janoavaisten päälle
- Js 57:15-16 en iankaikkisesti riitele, muutoin henki nääntyy
- Js 59:21 liittoni heidän kanssa. Henkeni —eivät väisty
- Hs 36:26-27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne
- Hs 36:29 vapahdan teidät kaikesta saastaisuuksistanne
- Hs 37:14 minä annan teille Henkeni
- Jooel 2:28 vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle
- Sak 12:10 Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukoukseN hengen

-
-

Äänestä
  • "Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;"

    Jeesus esiintyy VT:ssa mm Sananl 8:

    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.

    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.

    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.

    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,

    26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.

    27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,

    28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,

    29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,

    30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    "Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;"

    Jeesus nimi vanhassa testamentissa

    (K.O.Syvännön v. 1985 kääntämä Arthur E. Glassin kirjoittamasta lehtisestä: Yeshua in the Tenarth)

    Kun menneinä vuosina olin tekemisissä juutalaisten ystävieni kanssa Kanadassa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Uruguayssa, he saivat eräällä kysymyksellä minut vaikeaan tilanteeseen kerran toisensa jälkeen. Haastavasti he aina kysyivät: "Jos Jeesus kerran on Messias, ja koko Vanha testamentti kertoo hänestä, niin miksi se ei kertaakaan mainitse Hänen nimeään?

    En kerta kaikkiaan kyennyt vastaamaan kysyjiä vakuuttavasti ja usein tulin itsekin pohtineeksi tuota kysymystä. Jeesuksen jumalallisia nimiä toki löytyy, esim. Jes. 7:14, 9:6; Jer. 23:5 - 6, ja mainitaanpa nimi Messias (Kristus) useissa paikoissa. Jeesusta vastaavaa heprealaista nimeä en kuitenkaan kyennyt näyttämään juutalaisille ystävilleni Vanhan testamentin sivuilta. Kunnes sitten kerran Pyhä Henki avasi silmäni näkemään.

    Yhtäkkiä minulle valkeni, että nimi Jeesushan esiintyi Vanhassa testamentissa ainakin satakunta kertaa aina 1. Mooseksen kirjasta Habakukin kirjaan asti! Juuri tuo sama nimi, jota enkeli Gabriel käytti Luuk. 1:31:n mukaan kertoessaan Marialle pojasta, jonka tämä synnyttäisi.

    Nyt tietysti lukija jo kysyy: Missä nimi Jeesus sitten esiintyy Vanhassa testamentissa? Vastaus on: Kaikissa kohdissa, joissa käytetään sanaa pelastus (etenkin jos sen yhteydessä on käytetty pronomineja "minun", "sinun" tai "hänen" vastaavia hepreankielisiä jälkiliitteitä). Vain muutamissa tapauksissa sanaa pelastus on käytetty muussa merkityksessä.

    Sana on sama, jota enkeli käytti (Matt. 1:21): YESHUA (Jeesus). On syytä muistaa, että Marialle ja myöhemmin Joosefille unessa ilmestynyt enkeli ei suinkaan puhunut englantia tai latinaa tai kreikkaa, vaan hepreaa. Sekä Maria että Joosef oivalsivat jumalallista alkuperää olevan lapsensa nimen merkityksen, samoin kuin nimen yhteyden Jeesuksen olemukseen ja pelastustyöhön. Olihan Vanhassa testamentissa kaikille merkittäville henkilöille annettu nimet, jotka myös tarkoittivat jotakin.

    Esim. 1 Moos. 5:29 kertoo, että Lemek antoi pojalleen nimeksi Nooa, mikä merkitsee "lohtua". "Tämä lohduttaa meitä työssämme ja kättemme vaivoissa viljellessämme maata, jonka Herra on kironnut", sanoi Lemek. Eeber antoi ensimmäiselle pojalleen nimen Peleg, mikä merkitsee "jako", "sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat", 1 Moos. 10:25. Myös Aabrahamin, Saaran, Iisakin ja Jaakobin (nimi muutettu Israeliksi, "Jumala taistelee" tai "hän taistelee Jumalan kanssa", "Jumala hallitsee") ja kaikkien Jaakobin poikien kohdalla nimi oli ikään kuin enne, 1 Moos. 29, 30, 32. 2.Moos. 2:10 kertoo, että faaraon tytär antoi Niilistä pelastamalleen lapselle nimeksi Mooses ("vedestä pelastettu"), sillä hän sanoi: Minä olen vetänyt hänet ylös vedestä". Heprealaisten nimien merkityksestä voitaisiin poimia lukuisia muitakin esimerkkejä.

    Kun siis enkeli puhui Joosefille, Marian miehelle ja Herramme äidille, hän tosiasiassa sanoi seuraavat sanat, jotka myös Joosef ymmärsi: "Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Yeshua (Pelastus), sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä". Uskoon tullessani 24 vuotta sitten minä pian tunsin noiden sanojen merkityksen ja tajusin koko Vanhan testamentin sanoman keskittyvän tuohon mahtavaan ja siunattuun nimeen.

    Tarkastelkaamme nyt heprealaisen nimen Yeshua (kreik. Iesus, suom. Jeesus) esiintymisestä Vanhassa testamentissa.

    Kun suuri patriarkka Jaakob oli valmis lähtemän tästä maailmasta, hän Pyhän Hengen vaikutuksesta siunasi poikansa ja profetoi näiden tulevaisuudesta. 1 Moos. 49:18 kertoo, kuinka Jaakob huudahti: "Sinulta minä odotan pelastusta, Herra." Todellisuudessa hän ilmeisesti tarkoitti sanoillaan: "Jeesusta minä odotan, Herra". tai "Jeesukseen minä toivoni asetan." Asiayhteyden huomioon ottaen on tällainen käännös mielekkäämpikin.

    Yeshua (Jeesus) oli tietysti se toivo, joka Jaakobinkin saatteli turvallisesti yli kuoleman viran. Jaakob oli pelastunut eikä suinkaan odotellut kuolemansa hetkeä antaakseen elämänsä Herralle. Hän vain muistutti vielä loppunsa lähestyessä siitä, että hän luotti Yeshuaansa (Jeesukseen, Pelastuksen). Samalla hän sai sielulleen lohtua.

    Ps. 9:15:ssa Daavid julistaa: "että minä....riemuitsisin sinun pelastuksestasi" Hän tarkoittaa kuitenkin: "että minä.... iloitsisin Yeshuastani (Jeesuksesta)."

    Ps. 91:14 - 16:ssa Jumala sanoo: "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen (Yeshuan, Jeesuksen)." Tuo lupaus lunastetaan (Ilm. 22:3,4): "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa"
    Jes. 12:2,3 kertoo ihanan uutisen. Sana pelastus mainitaan kolmasti. Jo sellaisenaan nämä jakeet suovat kosolti siunausta.

    Kuitenkin ne hepreankielisessä Raamatussa tarjoavat Jeesuksen pelastuksen ruumiillistumana: "Katso voimallinen on Yeshuani (Jeesus ennen lihaksi tulemistaan ja iäisessä olemassaolossaan); häneen minä luotan enkä pelkää, sillä Jumala on väkevyyteni ja ylistysvirteni; hänestä tulee myös Yeshuani (Jeesus)." ("Ja Sanatuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", Joh. 1:14 - Jeesus tuli maan päälle.) "Sen tähden nostakaa iloiten vettä Yeshuan lähteistä (Jeesus ristiinnaulittiin - pelastuksen vedet tulivat Golgatalta)."

    Kerran keväällä St. Louisissa tuli mieleeni muuan kiintoisa seikka.
    Olin kyläilemässä Charles Siegelmanin perheessä. Muuan toinenkin juutalainen sattui olemaan läsnä. Hän väitti olevansa pudasoppinen juutalainen henkeen ja vereen. Ja tietenkin keskustelumme ajautui Häneen, joka on kaiken olevaisen keskipiste, so. Jeesukseen. kelpo juutalainen veljeni hyökkäsi Kristusta vastaan pontevasti ja niin kiihkeästi kuin nyt ystävällisessä keskustelussa yleensä hyökätä saattaa. Hänen paras aseensa oli minulle jo ennestään tuttu väite: "Vanhassa testamentissa ei esiinny ensinkään nimeä Jeesus."

    En vastannut hänelle suoraan, mutta pyysin häntä kääntämään hepreankielisestä Raamatustani Jesajan kirjan luvusta 62 jakeen 11. Hepreankieltä taitavana hän suoriutui tehtävästä erinomaisen nopeasti ja taitavasti. Näin hän käänsi tuon jakeen: "Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa Siionin tyttärelle: Yeshuasi (Jeesus) tulee. Hänen palkkansa on hänen mukanaan, hänen työnsä hänen edellänsä."

    Tässä vaiheessa ystävämme punastui tajutessaan, mitä oli juuri suustaan päästänyt. Hän oli pelannut valtit minun käsiini. Nyt hän kiljahti: "Ei! Te yritätte jujuttaa minua sanalla Yeshua, herra Glass! Ei minun niin pitänyt lukea!
    Te huiputatte minua!" Mutta minä totesin pyytäneeni häntä lukemaan Jumalan Sanaa. Kysyin eikö hän itsekin oivaltanut, että pelastus on henkilö, ei tapahtuma? Hän tulee, hänen palkkansa on hänen mukanaan, hänen työnsä hänen edellään. juutalainen ystävämme ryntäsi etsimään omaa Vanhaa testamenttiaan. Hän jupisi kiihkeästi, että hänen Raamatussaan asia taatusti ilmaistaan aivan toisin.
    Mutta kun hän sitten löysi jakeen, into valui hänestä kuin vesi hanhen selästä.Hänen Vanhassa testamentissaan luki nimittäin tietenkin aivan samoin kuin minunkin kirjassani.
    Ainoa keino, millä hän välttyi myöntämästä olevansa väärässä, oli väittää Jesajan kirjan olevan muun kuin Jumalasta lähtöisin olevan inspiraation kautta kirjoitetun.

    Mutta Habakuk antaa meille parhaan esimerkin Jeesuksen nimestä Vanhassa testamentissa, sillä alkukielisessä Raamatussa sekä sana pelastus, että nimi Jeesus esiintyvät yhtä aikaa. Hab. 3:13 kuuluu: "Sinä tulit kansallesi pelastukseksi. Yeashuasi, Messiaasi (voideltusi eli siis Jeesus Kristus) kanssa sinä murskasit pahan huoneelta pään (saatanalta)."

    Tässä meillä on lopullinen varmistus! Vanhassa testamentissa on mainittu Herramme nimi - Jeesus Kristus! Älköön siis kukaan - juutalainen tai pakana - tulko enää väittämään, ettei Jeesuksen nimi esiinny Vanhassa testamentissa.

    Kun vanha Simeon tuli temppeliin Pyhän Hengen johdattamana ja sai pienen Jeesuksen käsivarsilleen, hän sanoi: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi (Yeshuasi - Jeesuksesi)" (Luuk. 2:29,30). Ja totta vanhus puhui! Eivätkä vain hänen silmänsä nähneet Jeesusta, vaan hän sai tuntea pelastuksen ja koskettaa Vapahtajaansa. Ja niin hänen uskova sydämensä sai iloa ja vahvistusta jeesuksen sydämen lyönneistä.

    "Ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä" (Matt. 1:21)
    ________________________________________

    lainauksesta kokeneelta raamatuntutkijalta.

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    lainauksesta kokeneelta raamatuntutkijalta.

    samalla lailla voi todistaa vaikka että käärme on jumaluuden ilkurinen osa.VT:n Jumala oli ja on yksi jakamaton. Väärät käännökset ja yhteydestään irroitetut jakeet todistavat epärehellisyydestä, ei muusta.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    "Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;"

    Jeesus esiintyy VT:ssa mm Sananl 8:

    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.

    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.

    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.

    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,

    26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.

    27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,

    28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,

    29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,

    30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin.

    YHWH:lla, tosin on kyse viisaudesta joka muinoin käsitettiin feminiiniksi. Jumalolento ei kai kristinuskossakaan ole luotu tai leiki? Vääriä käännöksiä myös tuossa lainauksessa niin että korviin koskee.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    Jeesus nimi vanhassa testamentissa

    (K.O.Syvännön v. 1985 kääntämä Arthur E. Glassin kirjoittamasta lehtisestä: Yeshua in the Tenarth)

    Kun menneinä vuosina olin tekemisissä juutalaisten ystävieni kanssa Kanadassa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Uruguayssa, he saivat eräällä kysymyksellä minut vaikeaan tilanteeseen kerran toisensa jälkeen. Haastavasti he aina kysyivät: "Jos Jeesus kerran on Messias, ja koko Vanha testamentti kertoo hänestä, niin miksi se ei kertaakaan mainitse Hänen nimeään?

    En kerta kaikkiaan kyennyt vastaamaan kysyjiä vakuuttavasti ja usein tulin itsekin pohtineeksi tuota kysymystä. Jeesuksen jumalallisia nimiä toki löytyy, esim. Jes. 7:14, 9:6; Jer. 23:5 - 6, ja mainitaanpa nimi Messias (Kristus) useissa paikoissa. Jeesusta vastaavaa heprealaista nimeä en kuitenkaan kyennyt näyttämään juutalaisille ystävilleni Vanhan testamentin sivuilta. Kunnes sitten kerran Pyhä Henki avasi silmäni näkemään.

    Yhtäkkiä minulle valkeni, että nimi Jeesushan esiintyi Vanhassa testamentissa ainakin satakunta kertaa aina 1. Mooseksen kirjasta Habakukin kirjaan asti! Juuri tuo sama nimi, jota enkeli Gabriel käytti Luuk. 1:31:n mukaan kertoessaan Marialle pojasta, jonka tämä synnyttäisi.

    Nyt tietysti lukija jo kysyy: Missä nimi Jeesus sitten esiintyy Vanhassa testamentissa? Vastaus on: Kaikissa kohdissa, joissa käytetään sanaa pelastus (etenkin jos sen yhteydessä on käytetty pronomineja "minun", "sinun" tai "hänen" vastaavia hepreankielisiä jälkiliitteitä). Vain muutamissa tapauksissa sanaa pelastus on käytetty muussa merkityksessä.

    Sana on sama, jota enkeli käytti (Matt. 1:21): YESHUA (Jeesus). On syytä muistaa, että Marialle ja myöhemmin Joosefille unessa ilmestynyt enkeli ei suinkaan puhunut englantia tai latinaa tai kreikkaa, vaan hepreaa. Sekä Maria että Joosef oivalsivat jumalallista alkuperää olevan lapsensa nimen merkityksen, samoin kuin nimen yhteyden Jeesuksen olemukseen ja pelastustyöhön. Olihan Vanhassa testamentissa kaikille merkittäville henkilöille annettu nimet, jotka myös tarkoittivat jotakin.

    Esim. 1 Moos. 5:29 kertoo, että Lemek antoi pojalleen nimeksi Nooa, mikä merkitsee "lohtua". "Tämä lohduttaa meitä työssämme ja kättemme vaivoissa viljellessämme maata, jonka Herra on kironnut", sanoi Lemek. Eeber antoi ensimmäiselle pojalleen nimen Peleg, mikä merkitsee "jako", "sillä hänen aikanansa jakaantuivat maan asukkaat", 1 Moos. 10:25. Myös Aabrahamin, Saaran, Iisakin ja Jaakobin (nimi muutettu Israeliksi, "Jumala taistelee" tai "hän taistelee Jumalan kanssa", "Jumala hallitsee") ja kaikkien Jaakobin poikien kohdalla nimi oli ikään kuin enne, 1 Moos. 29, 30, 32. 2.Moos. 2:10 kertoo, että faaraon tytär antoi Niilistä pelastamalleen lapselle nimeksi Mooses ("vedestä pelastettu"), sillä hän sanoi: Minä olen vetänyt hänet ylös vedestä". Heprealaisten nimien merkityksestä voitaisiin poimia lukuisia muitakin esimerkkejä.

    Kun siis enkeli puhui Joosefille, Marian miehelle ja Herramme äidille, hän tosiasiassa sanoi seuraavat sanat, jotka myös Joosef ymmärsi: "Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Yeshua (Pelastus), sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä". Uskoon tullessani 24 vuotta sitten minä pian tunsin noiden sanojen merkityksen ja tajusin koko Vanhan testamentin sanoman keskittyvän tuohon mahtavaan ja siunattuun nimeen.

    Tarkastelkaamme nyt heprealaisen nimen Yeshua (kreik. Iesus, suom. Jeesus) esiintymisestä Vanhassa testamentissa.

    Kun suuri patriarkka Jaakob oli valmis lähtemän tästä maailmasta, hän Pyhän Hengen vaikutuksesta siunasi poikansa ja profetoi näiden tulevaisuudesta. 1 Moos. 49:18 kertoo, kuinka Jaakob huudahti: "Sinulta minä odotan pelastusta, Herra." Todellisuudessa hän ilmeisesti tarkoitti sanoillaan: "Jeesusta minä odotan, Herra". tai "Jeesukseen minä toivoni asetan." Asiayhteyden huomioon ottaen on tällainen käännös mielekkäämpikin.

    Yeshua (Jeesus) oli tietysti se toivo, joka Jaakobinkin saatteli turvallisesti yli kuoleman viran. Jaakob oli pelastunut eikä suinkaan odotellut kuolemansa hetkeä antaakseen elämänsä Herralle. Hän vain muistutti vielä loppunsa lähestyessä siitä, että hän luotti Yeshuaansa (Jeesukseen, Pelastuksen). Samalla hän sai sielulleen lohtua.

    Ps. 9:15:ssa Daavid julistaa: "että minä....riemuitsisin sinun pelastuksestasi" Hän tarkoittaa kuitenkin: "että minä.... iloitsisin Yeshuastani (Jeesuksesta)."

    Ps. 91:14 - 16:ssa Jumala sanoo: "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen (Yeshuan, Jeesuksen)." Tuo lupaus lunastetaan (Ilm. 22:3,4): "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa"
    Jes. 12:2,3 kertoo ihanan uutisen. Sana pelastus mainitaan kolmasti. Jo sellaisenaan nämä jakeet suovat kosolti siunausta.

    Kuitenkin ne hepreankielisessä Raamatussa tarjoavat Jeesuksen pelastuksen ruumiillistumana: "Katso voimallinen on Yeshuani (Jeesus ennen lihaksi tulemistaan ja iäisessä olemassaolossaan); häneen minä luotan enkä pelkää, sillä Jumala on väkevyyteni ja ylistysvirteni; hänestä tulee myös Yeshuani (Jeesus)." ("Ja Sanatuli lihaksi ja asui meidän keskellämme", Joh. 1:14 - Jeesus tuli maan päälle.) "Sen tähden nostakaa iloiten vettä Yeshuan lähteistä (Jeesus ristiinnaulittiin - pelastuksen vedet tulivat Golgatalta)."

    Kerran keväällä St. Louisissa tuli mieleeni muuan kiintoisa seikka.
    Olin kyläilemässä Charles Siegelmanin perheessä. Muuan toinenkin juutalainen sattui olemaan läsnä. Hän väitti olevansa pudasoppinen juutalainen henkeen ja vereen. Ja tietenkin keskustelumme ajautui Häneen, joka on kaiken olevaisen keskipiste, so. Jeesukseen. kelpo juutalainen veljeni hyökkäsi Kristusta vastaan pontevasti ja niin kiihkeästi kuin nyt ystävällisessä keskustelussa yleensä hyökätä saattaa. Hänen paras aseensa oli minulle jo ennestään tuttu väite: "Vanhassa testamentissa ei esiinny ensinkään nimeä Jeesus."

    En vastannut hänelle suoraan, mutta pyysin häntä kääntämään hepreankielisestä Raamatustani Jesajan kirjan luvusta 62 jakeen 11. Hepreankieltä taitavana hän suoriutui tehtävästä erinomaisen nopeasti ja taitavasti. Näin hän käänsi tuon jakeen: "Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa Siionin tyttärelle: Yeshuasi (Jeesus) tulee. Hänen palkkansa on hänen mukanaan, hänen työnsä hänen edellänsä."

    Tässä vaiheessa ystävämme punastui tajutessaan, mitä oli juuri suustaan päästänyt. Hän oli pelannut valtit minun käsiini. Nyt hän kiljahti: "Ei! Te yritätte jujuttaa minua sanalla Yeshua, herra Glass! Ei minun niin pitänyt lukea!
    Te huiputatte minua!" Mutta minä totesin pyytäneeni häntä lukemaan Jumalan Sanaa. Kysyin eikö hän itsekin oivaltanut, että pelastus on henkilö, ei tapahtuma? Hän tulee, hänen palkkansa on hänen mukanaan, hänen työnsä hänen edellään. juutalainen ystävämme ryntäsi etsimään omaa Vanhaa testamenttiaan. Hän jupisi kiihkeästi, että hänen Raamatussaan asia taatusti ilmaistaan aivan toisin.
    Mutta kun hän sitten löysi jakeen, into valui hänestä kuin vesi hanhen selästä.Hänen Vanhassa testamentissaan luki nimittäin tietenkin aivan samoin kuin minunkin kirjassani.
    Ainoa keino, millä hän välttyi myöntämästä olevansa väärässä, oli väittää Jesajan kirjan olevan muun kuin Jumalasta lähtöisin olevan inspiraation kautta kirjoitetun.

    Mutta Habakuk antaa meille parhaan esimerkin Jeesuksen nimestä Vanhassa testamentissa, sillä alkukielisessä Raamatussa sekä sana pelastus, että nimi Jeesus esiintyvät yhtä aikaa. Hab. 3:13 kuuluu: "Sinä tulit kansallesi pelastukseksi. Yeashuasi, Messiaasi (voideltusi eli siis Jeesus Kristus) kanssa sinä murskasit pahan huoneelta pään (saatanalta)."

    Tässä meillä on lopullinen varmistus! Vanhassa testamentissa on mainittu Herramme nimi - Jeesus Kristus! Älköön siis kukaan - juutalainen tai pakana - tulko enää väittämään, ettei Jeesuksen nimi esiinny Vanhassa testamentissa.

    Kun vanha Simeon tuli temppeliin Pyhän Hengen johdattamana ja sai pienen Jeesuksen käsivarsilleen, hän sanoi: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi (Yeshuasi - Jeesuksesi)" (Luuk. 2:29,30). Ja totta vanhus puhui! Eivätkä vain hänen silmänsä nähneet Jeesusta, vaan hän sai tuntea pelastuksen ja koskettaa Vapahtajaansa. Ja niin hänen uskova sydämensä sai iloa ja vahvistusta jeesuksen sydämen lyönneistä.

    "Ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä" (Matt. 1:21)
    ________________________________________

    on nimi Jeshua Neh. 11:26. Substantiivi pelastus, apu on he-loppuinen feminiini, mutta miehen nimi Jeshua ei ole ja se onkin lyhennys sanasta Jehoshua. Mahdoton on VT:stä kristinuskon Jeesusta löytää, siksi käytetäänkin kaikki jipot. Miksi nimi Imanuel ei muuten kelvannut, eikö se ollutkaan "ennustettu" nimi?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    samalla lailla voi todistaa vaikka että käärme on jumaluuden ilkurinen osa.VT:n Jumala oli ja on yksi jakamaton. Väärät käännökset ja yhteydestään irroitetut jakeet todistavat epärehellisyydestä, ei muusta.

    höpötystä, jossa puhutaan uskosta ja Pyhästä Hengestä. Koeta vaan kestää..

    Äänestä

  • Ehdin vain lyhyesti kommentoimaan, muutamista kohdin, tuota tekstiäsi, osallistumatta näillä näkymillä, sen enempää keskusteluun, ajan puutteen vuoksi.

    Kirjoitat:
    "- Mt 28:19 kastaminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen "

    Raamatusta ei löydy ainuttakaan kohtaa, jossa olisi kastettu "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"!
    Uskoon tulleet kastettiin "Jeesuksen nimiin"!
    Matteuksen evankeliumiin on alunperin kirjoitettu "Jeesuksen nimeen"!
    Sanat "Jeesuksen nimeen" on muutettu ja väärennetty jälkeenpäin "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"!
    Jos opetuslasten olisi käsketty kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", niin kyllähän he olisivat niin tehneetkin, vaan kun käskettiin kastamaan "Jeesuksen nimeen", niin niin tekivätkin!!!

    Kirjoitat:
    "- 2Kr 13:13 toivotus kolmiyhteisen Jumalan nimeen"

    2.Korinttolaiskirje:
    13:13 Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.

    -Herran Jeesuksen Kristuksen armo
    -Jumalan rakkaus
    -Pyhän Hengen osallisuus

    Ei tuossa jakeessa puhuta mitään kolmiyhteisestä Jumalasta!
    Ei ollut Daavidkaan Jumala armoineen!

    Jesaja:
    55:3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

    -Daavidin armot (Jes.55:3)
    -Herran Jeesuksen Kristuksen armo (2.Kor.13:13)

    -Jumalan armo oli hänen päällänsä
    -Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä
    -armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät
    -Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
    -Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni
    -Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta
    -'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.'
    -ettei hän enää palaja katoavaisuuteen

    JUMALA S Y N N Y T T I JA HERÄTTI I H M I S E N JEESUKSEN KRISTUKSEN KUOLLEISTA, ETTEI HÄN ENÄÄN PALAJAISI K A T O A V A I S U U T E E N !!!!

    Luukkaan evankeliumi:
    2:40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.

    2:52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

    4:22 Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?"

    Johanneksen evankeliumi:
    12:49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.

    14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

    Roomalaiskirje:
    5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.

    Apostolien teot:
    13:33 niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.'
    13:34 Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.'
    13:35 Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.'

    JUMALAN HENKI/PYHÄ HENKI

    1.Mooseksen kirja:
    1:2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

    Roomalaiskirje:
    8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
    8:14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

    1.Korinttolaiskirje:
    2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
    3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
    7:40 Mutta hän on onnellisempi, jos pysyy entisellään; se on minun mielipiteeni, ja minä luulen, että minullakin on Jumalan Henki.

    1.Pietarin kirje:
    4:14 Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.

    JEESUS SANOI OLEVANSA PROFEETTA!

    5.Mooseksen kirja:
    18:18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.

    Johanneksen evankeliumi:
    5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

    Matteuksen evankeliumi:
    13:57 Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan."

    Markuksen evankeliumi:
    6:4 Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan."

    Luukkaan evankeliumi:
    4:24 Ja hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei kukaan profeetta ole otollinen kotikaupungissaan.

    Johanneksen evankeliumi:
    6:14 Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: "Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva."

    9:17 Niin he taas sanoivat sokealle: "Mitä sinä sanot hänestä, koskapa hän avasi sinun silmäsi?" Ja hän sanoi: "Hän on profeetta."

    12:38 että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"

    --->Jesaja 53

    Jesaja:
    9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
    9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

    Ilman Jumalaa, Herra Sebaotia, ei olisi tätä lasta, herrauksineen ja ihmeellisine nimineen!
    Jumala on ja pysyy, ilman tätä lasta, Yhtenä ja Ainoana Jumalana!

    Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
    --->
    Herraus on oleva suuri

    Tämä ja Jes.9:5 ei todista millään tavoin Jeesuksen Kristuksen samanarvoisuutta Jumalan kanssa!

    Jeesus itse, ei milloinkaan vedonnut siihen, vaan päinvastoin, teki lukuisia kertoja selväksi sen suuren eron, itsensä ja Jumalan välillä!
    Hänen Jumalansa oli myös meidän Jumalamme!
    Hänen Isänsä oli myös meidän Isämme!

    Johanneksen evankeliumi:
    10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -

    Psalmit:
    82:6 Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;

    2.Mooseksen kirja:
    4:14 Niin Herra vihastui Moosekseen ja sanoi: "Eikö sinulla ole veljesi Aaron, leeviläinen? Minä tiedän, että hän osaa puhua. Ja katso, hän tuleekin sinua vastaan; ja kun hän näkee sinut, iloitsee hän sydämestänsä.
    4:15 Ja puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä.
    4:16 Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä Jumalana.

    2.Mooseksen kirja:
    20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    5.Mooseksen kirja:
    5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

    Matteuksen evankeliumi:
    5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
    5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Luukkaan evankeliumi:
    16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

    Johanneksen evankeliumi:
    3:34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.
    6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
    8:42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
    8:54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
    13:3 niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
    17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
    20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."

    JEESUS KRISTUS, VÄLIMIES IHMISTEN JA JUMALAN VÄLILLÄ!
    JEESUS KRISTUS, YLIMMÄINEN PAPPI JUMALAN EDESSÄ!

    Galatalaiskirje:
    3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.

    1.Timoteuksen kirje:
    2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

    Hebrealaiskirje:
    2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
    5:1 Sillä jokainen ylimmäinen pappi, ollen ihmisten joukosta otettu, asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä Jumalalle tulee, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntien edestä,

    JUMALA ALISTAA LOPULTA POJANKIN (1.Kor.15:28)!
    (Väliaikaista kaikki on vaan)

    1.Korinttolaiskirje:
    15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset
    jalkojensa alle."
    15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
    15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki
    on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
    joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

    Daniel:
    9:25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen
    rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja
    kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja
    vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
    9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä
    jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse
    saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.

    KOLMINAISUUSOPPI JEESUKSEN KRISTUKSEN SAMANARVOISUUDESTA JUMALAN RINNALLA, ON EKSYTYSTÄ!

    KOLMIYHTENÄISYYS ON OPPIA ANTIKRISTUKSESTA!

    KOLMIYHTENÄISYYSOPIN KANNATTAJAT KUVITTELEVAT KRISTUSRUUMIISSA PÄÄSEVÄNSÄ JUMALIKSI JUMALAN RINNALLE, SAMANARVOISIKSI JUMALAN KANSSA (2.Tess.2:4)!

    2.Tessalonikalaiskirje:
    2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Matteuksen evankeliumi:
    24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    -----------

    Psalmit:
    82:1 Aasafin virsi. Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä:
    82:2 "Kuinka kauan te tuomitsette väärin ja pidätte jumalattomain puolta?" Sela.
    82:3 "Auttakaa oikeuteensa vaivainen ja orpo, antakaa kurjalle ja puutteenalaiselle oikeus.
    82:4 Vapauttakaa vaivainen ja köyhä, pelastakaa hänet jumalattomain käsistä.
    82:5 Ei ole heillä älyä, ei ymmärrystä, he vaeltavat pimeydessä: kaikki maan perustukset horjuvat.

    82:7 kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa."
    82:8 Nouse, Jumala, tuomitse maa, sillä sinä perit kaikki pakanakansat.

    1.Korinttolaiskirje:
    12:12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
    12:13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

    --------------------

    Äänestä

  • bookmark kirjoitti:

    Ehdin vain lyhyesti kommentoimaan, muutamista kohdin, tuota tekstiäsi, osallistumatta näillä näkymillä, sen enempää keskusteluun, ajan puutteen vuoksi.

    Mt 1: 23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: JUMALA meidän kanssamme.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    samalla lailla voi todistaa vaikka että käärme on jumaluuden ilkurinen osa.VT:n Jumala oli ja on yksi jakamaton. Väärät käännökset ja yhteydestään irroitetut jakeet todistavat epärehellisyydestä, ei muusta.

    "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: JUMALA meidän kanssamme.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    Mt 1: 23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: JUMALA meidän kanssamme.

    Jesaja:
    7:14 Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

    7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;

    7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

    IMMANUELISTA:

    H Ä N O P P I I H Y L K Ä Ä M Ä Ä N P A H A N J A V A L I T S E M A A N H Y V Ä N ! ! !

    E N N E N K U I N P O I K A O N O P P I N U T H Y L K Ä Ä M Ä Ä N P A H A N J A V A L I T S E M A A N H Y V Ä N !!!

    Matteuksen evankeliumi:
    1:16 Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.

    1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

    1:22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:

    1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    1:24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä

    1:25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

    Luukkaan evankeliumi:
    1:31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.

    JA SINÄHÄN RAMU-UKKO KUULE ET YMMÄRRÄ MISTÄÄN YHTIKÄS MITÄÄN!!!

    Viel' on sulla muitaki sanoja, ongelmoita oppimia:
    tieohesta tempomia, kanervoista katkomia,
    risukoista riipomia, vesoista vetelemiä,
    päästä heinän hieromia, raitiolta ratkomia,
    metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla,

    Vilu sulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja.
    Vilu mulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja.
    Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat.
    Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia.

    Ne sinä kerälle käärit, sovittelit sommelolle.
    Kerän pistit kelkkahasi, sommelon rekosehesi;
    ve'it kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi;
    panit aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen.

    Viikon on virtesi vilussa, kauan kaihossa sijaisnut.
    Veätkö vilusta virret, lapat laulut pakkasesta,
    tuot tupahan vakkasesi, rasian rahin nenähän,
    alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen,
    aukaiset sanaisen arkun, virsilippahan virität,
    kerittelet pään kerältä, suorit solmun sommelolta?

    Niin laulat hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelet
    ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta.
    Kun ei tuotane olutta, tarittane taarivettä,
    laulat suulta laihemmalta, vetoselta vierettelet
    tämän iltamme iloksi, päivän kuulun kunniaksi,
    vaiko huomenen huviksi, uuen aamun alkeheksi.

    Noin kuulit saneltavaksi, tiesit virttä tehtäväksi:
    yksin meillä yöt tulevat, yksin päivät valkeavat;
    yksin syntyi Väinämöinen, ilmestyi ikirunoja
    kapehesta kantajasta, Ilmattaresta emosta.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: JUMALA meidän kanssamme.

    nimi ei tee tästä jumalaa, sittenhän ovat kaikki teoforisen nimen saaneet olisivat jumalia. Poika, jota nainen odotti ja joka ei ehtinyt erottaa hyvää pahasta ennen kuin koalitio johon kuningas tyhmyydessään profeetan varoituksista huolimatta aikoi liittyä olikin jo hävinnyt, sai varmaan nimen Imanuel, Jeesus ei saanut.
    Nimet joissa oli joko el-tai jah olivat Israelissa erittäin tavallisia, niillä haluttiin kunnioittaa sitä jumalaa jota palvottiin. Oli myös baal-jne liitännäisiä nimiä ja muidenkin jumalien nimiä, mm Ester tulee Istarista jota israelilaiset naiset innokkaasti palvoivat. Muuten naisten nimissä ei juuri ollut jumalien nimiin viittaavaa.
    'almah on nuori nainen, ei neitsyt ja imanu on meidän kansamme el =El tai myöhemmin jumala.

    Äänestä

Raamatun uudentestamentin puolella tuossa erittäin kuuluisassa ja hyvin paljon luetussa Johanneksen ilmestyskirjassa on tarkalleen kuvattu taivasten valtakunnan koko hierarkia, kaikessa loistossaan ja yksinkertaisuudessaan.
Siellä ei ole yhtään kolmiyhteistä komponenttia, osaa, persoonaa, jumalia, vaan kaikkeuden Korkein, taivaallinen Isä ja Karitsa, eli ihmisen Poika, Kristus, sitten siellä on nuo kaksikymmentäneljä vanhinta ja kaksitoista apostolia sekä neljä arkkienkeliä että ne muut pyhät (144000 miestä) ja myös taivaan enkelit. Tuo kolminaisuudesta, siis raamattu itse tuo vastauksen avoimeen kysymykseen jota pyöritellään vuodesta toiseen, ja aivan turhaan sitäkin tehdään. Koska, ihmisen Poika, Kristus on ilmestyskirjan takaaja ja lähde. Eli, ei voi löytyä VT:eestäkään, sillä sellaista kolminaisuutta ei ole olemassakaan jota ihmiset sanovat olevan.

Äänestä
  • Jehovat kieltävät Jeesuksen JUMALUUDEN ,kuten kolminaisuuden, ja myöskin yrittävät tyrkyttää käsitystä, että Jeesus on AINOASTAAN "ihmisen Poika".

    Hengelliset tulee tutkiskella HENGELLISESTI eikä järjellisesti kuten sinä ja jehovat tekevät.

    Järjenpäätelmilläsi syntyy VAIN Raamatun tyrmäämää järkeisoppia.

    Vai ei muka taivaassa ole kuin ne 144.000 (jotka nekin ovat jehovien mukaan jehovalasia.)

    "Ilm 7: 9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,"

    ne 144- tuhatta voitiin lukea, mutta tuota suurta joukko ei.

    Äänestä

  • Voitto-Ramu kirjoitti:

    Jehovat kieltävät Jeesuksen JUMALUUDEN ,kuten kolminaisuuden, ja myöskin yrittävät tyrkyttää käsitystä, että Jeesus on AINOASTAAN "ihmisen Poika".

    Hengelliset tulee tutkiskella HENGELLISESTI eikä järjellisesti kuten sinä ja jehovat tekevät.

    Järjenpäätelmilläsi syntyy VAIN Raamatun tyrmäämää järkeisoppia.

    Vai ei muka taivaassa ole kuin ne 144.000 (jotka nekin ovat jehovien mukaan jehovalasia.)

    "Ilm 7: 9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,"

    ne 144- tuhatta voitiin lukea, mutta tuota suurta joukko ei.

    Typerykselle oppia Jumalasta!
    Tuossa jäljempänä olevassa jakeessa on eroteltuna Jumala ja Karitsa kahdeksi täysin eri persoonaksi. Ymmärrä nyt. Karitsa on Kristus ja Jumala on Jumala yksin.
    Toinen tosiasia sinulle joka niin mielelläsi lainaat juutalaisten vanhoja kirjoituksia Vt puolelta, jehovan todistajat palvovat juuri sitä samaa Jehovaa kuin sinä. Koska olet erityisen altis valehtelemaan niin siitä tietenkin voi tehdä sen johtopäätelmän ettet sinä tee muuta kuin kylvet riitoja ja lietsot vihaa ihmisten välille ja sellainen touhu on kyllä isästä perkeleestä lähtöisin. Joten mikä uskovainen sinä olitkaan?

    Ilm. 7:10
    10 ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VanhassaTestamentissa. kirjoitti:

Löytyykö Vanhasta Testamentistä tukea kolminaisuusopille?

"Raamatussa ei esiinny sanaa kolminaisuus – –. Se ei saanut muodollisesti sijaa kirkon teologiassa ennen kuin vasta 300-luvulla." (The Illustrated Bible Dictionary)

Iso tietosanakirja: "Varsinaista kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Kolminaisuusdogmin kehittäminen suoritettiin pääasiallisesti loppuun 300-luvulla. Länsimailla se valettiin Athanasiuksen tunnustuksen kaavoihin."

The Catholic Encyclopedia: Raamatussa ei ole toistaiseksi yhtään sanaa, jolla nämä kolme jumalpersoonaa ilmaistaisiin yhdessä. Sana τρίας [tri´as] (josta latinalainen trinitas on käännös) tavataan ensiksi Teofilus Antiokialaisella noin vuonna 180. – – Kohta sen jälkeen se esiintyy latinalaisessa muodossaan trinitas Tertullianuksella."

The Encyclopedia of Religion (Uskonnon tietosanakirja): "Teologit ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että heprealainen Raamattu ei sisällä kolminaisuusoppia."

New Catholic Encyclopedia: "Pyhää kolminaisuutta koskevaa oppia ei opeteta Vanhassa testamentissa."

Jesuiitta Edmund Fortman kirjassaan The Triune God (Kolmiyhteinen Jumala): "Vanha testamentti – – ei kerro meille suoraan tai tarpeellisin viittauksin mitään kolmiyhteisestä Jumalasta, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. – – Ei ole mitään todisteita siitä, että kukaan pyhistä kirjoittajista olisi edes kuvitellut Jumalassa olevan [kolminaisuutta]. – – Jopa vihjeiden, enteiden tai 'verhottujen merkkien' näkeminen ["Vanhassa testamentissa"] persoonien kolminaisuudesta merkitsee pidemmälle menemistä, kuin mitä pyhät kirjoittajat sanoivat tai tarkoittivat."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu