Mistähän johtuu, että noin kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana olen saanut paikkauttaa autoni tuulilasia vähintään 2 kertaa joka talvi? En muista, että aiemmin olisi ollut tällaisia ongelmia. Kaikki tapaukset ovat sattuneet joko Kehä-2:lla tai Länsiväylällä. Viimeisin tapaus sattui, kun pakkasilmalla menivät kelin muuttuessa liukkaansorttiseksi hiekoittamaan tien. Onko hiekoitushiekan raekoko liian suuri vai onko seassa "sattumia"? Vai tarttuuko pihoilta lähtiessä karkeampaa hiekoitussepeliä renkaisiin, jotka sitten sinkoilevat irti nopeuden noustessa "valtaväylälle" päästessä. Etäisyyden edelläajavaan olen yrittänyt pitää riittävän pitkänä, mutta ei sekään tunnu auttavan. Vai onko kyseessä vain huono tuuri? Olisi mielenkiintoista kuulla muiden Espoossa autolla liikkuvien kokemuksia aiheesta.
Taas napsahti
kivi tuulilasiin
4870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tulee renkaiden nastoja tuulilasiin, etenkin jos pyörimissuunta on lipsahtanut väärin päin.
Kiviähän lentelee jatkuvasti tuulilasiin nykyään. Siitä pitäen kun roiskeläppäpakko poistettiin rupesi laseja hajoamaan urakalla ja laskuun. Eihän läppäkään kokonaan kivivaaraa poista, mutta estää niitä nousemasta kovin korkealle.
Lisää vain älyttömiä pakkoja ja järjettömiä vapautuksia, kiitos EU:n.
että näin on. Varsinaisilla valtateillä, tarkoitan niitä, kun lähdetään ajelemaan "maaseudulle" pääkaupunkiseudulta, ei minulle ole sattunut yhtään kertaa lasin rikkoutumista. Johtuneeko siitä, että liukkauden poistoon käytetään pääosin suolaa (niin kyllä enimmäkseen joka paikassa, mutta pakkasilmalla pienemmillä teillä hiekoitetaan ehkäpä enemmän, kun suola ei toimi). Kotinurkilta renkaisiin tarttuneet kivetkin ovat jo ehtineet irtautua renkaista aiemmassa vaiheessa, eivätkä enää moottoritiellä sinkoile. Sellaisen vaikutelman olen myös saanut, että talvirenkaiden kuvioiden väliin kiilautuu enemmän kiviä kuin joskus aiempina vuosina. Johtuuko renkaan pintakuvion muodosta, kumimateriaalista tms. Irronneisiin nastoihin lasin rikkojana en oikein jaksa uskoa. Aika hyvin ne nykyisin tuntuvat kiinni pysyvän.
No, joka tapauksessa otsikon aihe ei täysin liity pelkästään Espooseen, mutta sikäli kuitenkin hieman, että täällä ilmiö on minulla kohdallani esiintynyt. Huolimatta siitä, että tulee sitä muuallakin ajeltua.
kerääköhän noi kitkarenkaat miten kiviä uriinsa