ILTA-SANOMAT

Viikonlopun Ilta-Sanomat: SYDÄNKOHTAUS PYSÄYTTI KARI TAPION
ja totta tosiaan pysäytti, 10 VUOTTA SITTEN!!!

Vitun apinat, oliko vähän hiljaista kun piti tuostakin repäistä otsikko? Te luette varmaan Sunia ja muita englantilaisia paskalehtiä, voisitte samantien viedä sellaisen paskakulttuurin johonkin muuhun maahan täältä haisemasta.
7669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä olen lopettanut ostamisen jo ajat sitten.

Äänestä

Vitun apina, se oli ILTALEHTI.

Äänestä
  • oli mikä oli, eihän se edes pysäyttänyt sitä apinaa. vielä vetää viinaa ja kertoo haastatteluissa ne samat kalajutut ja reino-tohvelijutut.

    Äänestä

  • F.Gsjkfd kirjoitti:

    oli mikä oli, eihän se edes pysäyttänyt sitä apinaa. vielä vetää viinaa ja kertoo haastatteluissa ne samat kalajutut ja reino-tohvelijutut.

    loppu on jo aika lähellä. Naamasta tunnistaa kaikki sydän- ja verisuonitautipotilaille ominaiset piirteet. Kyse lienee enää max. vuodesta, kun noutaja tulee.

    Äänestä

toimittajana näissä tyhjänpäiväisissä läpysköissä, siis molemmissa iltapäivälehdissä. Toimittelijat vissiin aloittavat opettelun siellä tai sitten jäähdyttelevät. Sanotaan, että rehellistä ihmistä ei voi huijata. Näitä hevonperseen aviiseja myydään kuitenkin kunnioitettavia määriä, joten johtopäätöksenä: Suomessa on hitosti epärehellisiä ihmisiä. No, puuta kasvaa joka vuosi, että rutina käy, tehdään paperia, ollaan uutisoivinaan ja toiset ovat lukevinaan eipä tuosta muuta haittaa ole kuin se, että maakuntien rahoja valuu siinäkin Hälsinkiin...

Äänestä

lehti voi vajota paskassaan aina vain alemmas, eikä loppua näy.

Itse luen Hesaria

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskalehti kirjoitti:

Viikonlopun Ilta-Sanomat: SYDÄNKOHTAUS PYSÄYTTI KARI TAPION
ja totta tosiaan pysäytti, 10 VUOTTA SITTEN!!!

Vitun apinat, oliko vähän hiljaista kun piti tuostakin repäistä otsikko? Te luette varmaan Sunia ja muita englantilaisia paskalehtiä, voisitte samantien viedä sellaisen paskakulttuurin johonkin muuhun maahan täältä haisemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu