Tilinteon hetki taivaassa

Tilinteon hetki

"Kun minä sitä katselun, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin.”

Näin Danielille avautui näyssä se suuri päivä, jolloin ihmisten elämää tutkitaan koko maailman tuomarin edessä. Ikiaikainen on Isä Jumala. Hän, kaiken luoja ja lain alkulähde, toimii tuomarina. Pyhät enkelit ovat oikeudenpalvelijoina ja todistajina.

"Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä,

Tässä kuvattu Kristuksen saapuminen ei tarkoita hänen toista tulemistaan mtaan päälle. Hän tulee Ikiaikaisen luo taivaassa ottamaan vastaan valtakunnan, jonka annetaan hänelle hänen välitystyönsä päättyessä. Tämä saapuminen, ei hänen toinen tulemisensa maan päälle, ali ennustettu tapahtuvaksi 2300 päivän päättyessä vuonna 1844. Meidän ylipappimme astuu kaikkeinpyhimpään suorittamaan viimeistä palvelustyötään ihmisen hyväksi.

Vertauskuvallisessa palveluksessa vain ne, joiden synnit oli siirretty pyhäkköön, osallistuivat sovituspäivästä. Samoin suuri lopullinen sovitus ja tutkiva tuomio koskee vain Jumalan omiksi tunnustautuvia. Jumalattomien tuomio on erillinen, myöhempään ajankohtaan sijoittuva tapahtuma. "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta."

Tuomiopäätökset tehdään taivaan kirjojen perusteella. Elämän kirjassa on niiden nimet, jotka ovat ryhtyneet palvelemaan Jumalaa. Jeesus kehotti opetuslapsiaan: "Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." Paavali puhuu uskollisista työtovereistaan, "joiden kaikkien nimet ovat elämän kirjassa". Daniel vakuuttaa, että Jumalan kansa pelastetaan, "jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan". Ja Ilmestyskirjan kirjoittaja sanoo, että Jumalan kaupunkiin pääsevät vain ne, "joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan". "Kaikki kirjoitetaan muistiin". Muisti kirjaan kirjoitetaan niiden hyvät teot, jotka kunnioittavat Herraa ja pelkäävät hänen nimeään. Sinne on kirjoitettu jokainen torjuttu kiusaus, jokainen voitettu synti, jokainen säälivä sana, jokainen uhrautuva teko, okainen Kristuksen tähden kestetty kärsimys. "Pakolaisuuteni päivät sinä merkitset muistiin. Kokoa kyyneleeni leiliisi, merkitse ne kirjaasi."

Salaiset vaikuttimet

Myös ihmisten synnit on merkitty muistiin. "Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista." "Jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." Salaiset vaikuttimet käyvät ilmi näistä kirjoista, sillä Jumala "valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset". Jokaisen nimen, kohdalle on merkitty jokainen väärä sana, jokainen itsekäs teko, jokainen laiminlyöty velvollisuus ja jokainen salainen synti. Vähäarvoisina pidetyt taivaan varoitukset ja nuhteet, tuhlatut hetket, hyvää tai pahaa edistävä vaikutus kauaskantoisine seurauksineen - kaiken tämä on enkeli merkinnyt muistiin.

Tuomion peruste

Jumalan laki on mittapuuna tuomiolla. "Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä, Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista." "Vapauden lain. mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin.”

Ne, jotka on katsottu "ylösnousemuksen arvoisiksi", saavat osan vanhurskaiden ylösnousemuksessa. Jeesus sanoi: "Tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu arvollisiksi - - ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia." "He nousevat haudoistaan - hyvää telineet elämän ylösnousemukseen".Vanhurskaat kuolleet herätetään vasta sen tuomion jälkeen, jolla heidät on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi "elämän ylösnousemukseen". Siksi he eivät ole henkilökohtaisesti läsnä, kun heidän asiansa ratkaistaan.

Jeesus on heidän asianajajansa ja puolustaa heitä Isän edessä. "Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.” "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme." "Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan."
Kun kirjat avataan tuomiolla, jokaisen uskovan elämä käydään läpi Jumalan edessä. Alkaen niistä, jotka ensiksi elivät maan päällä, meidän puolustajamme käy läpi jokaisen peräkkäisen sukupolven asiat. Jokainen nimi mainitaan, jokainen tapaus tutkitaan. Nimiä hyväksytään, nimiä hylätään. Kun kirjasta löytyy syntejä, joita ei ole kaduttu eikä saatu anteeksi,

kyseinen nimi pyyhitään elämän kirjasta. Herra sanoi Moosekselle: "Minä pyyhin kirjastani kaikkien niiden nimet, jotka tekevät syntiä minua vastaan."

Kaikki, jotka ovat vilpittömästi katuneet ja uskossa turvautuneet Kristuksen veren sovitusuhriin, ovat saaneet taivaan kirjoihin merkinnän anteeksiannosta. Kun he ovat osallistuneet Kristuksen vanhurskaudesta ja heidän luonteensa on todettu olevan sopusoinnussa Jumalan lain kanssa, heidän syntinsä pyyhitään pois ja heidät katsotaan ikuisen elämän arvoisiksi. Herra vakuuttaa: "Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.” "Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet" ja minä "tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä." "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. "

Jumalallinen välittäjä pyytää että kaikki, jotka ovat voittaneet uskomalla hänen vereensä, pääsisivät takaisin Eeden-kotiinsa ja kruunattaisiin hänen perijäkumppaneinaan kuninkaalliseen asemaan ja saisivat takaisin entisen valtansa. Sitten Kristus pyytää, että jumalallinen suunnitelma ihmisen luomiseen nähden viedään päätökseen ikään kuin ihminen ei olisi koskaan langennut. Hän ei pyydä kansalleen ainoastaan anteeksiantoa ja vanhurskautusta, vaan myös osuutta hänen kirkkaudestaan ja paikkaa hänen valtaistuimellaan.

Samalla kun Jeesus rukoilee niiden puolesta, jotka ovat ottaneet vastaan hänen armonsa, Saatana syyttää heitä Jumalan edessä. Hän viittaa heidän elämäänsä, luonteensa virheisiin, erilaisuuteensa Kristukseen verrattuna, synteihin, jotka hän on houkutellut heidät tekemään. Niiden perusteella hän väittää heidän olevan hänen alamaisiaan.

Jeesus ei puolustele heidän syntejään, mutta viittaa heidän katumukseensa ja uskoonsa. Vaatien heille anteeksiantoa hän kohottaa haavoitetut kätensä Isän edessä ja sanoo: Minä olen kaivertanut heidät kämmeniini. "Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. "

Herra nuhtelee Saatanaa

ja syyttäjälle hän sanoo: "Herra nuhtelee sinua, Saatana! Herra, joka on valinnut Jerusalemin, käskee sinun vaieta! Eikö tämä mies ole tulesta temmattu kekäle?"

Kristus pukee uskolliset lapsensa omaan vanhurskauteensa voidakseen esittää Isälleen seurakunnan "kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä".

Näin toteutuu täydellisesti uuden liiton lupaus: "Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään." "Noina päivinä, tuohon aikaan, sanoo Herra, etsitään turhaan Israelin pahoja tekoja, turhaan Juudan syntejä - niitä ei enää ole!" "Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi - kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa.”
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heidän katumukseensa ja uskoonsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

menossa nyt juuri kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu