perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."
Tämä lause piti tähän tuoda, olihan sen joku
saatanan oma tuonne johonkin kopsannut taas omiin
tarkoitusperiinsä.
Ei muuta voi sanoa, kun nyt ehdin juuri lukea
kaikki viestit mitä oli päivän aikana laitettu.
Aivan näin on niiden kohdalla jotka Jeesuksen
sanomaa halpana tyhjänä pitää.
Siis näin:
"Te olette perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."
Mutta te joille Jumalan Henki vielä saa puhua,
niin kuulkaa Häntä. Etsikää Jumalaa ja pyytäkää,
että Hän johdattaisi oikealle tielle.
Jumala sen tekee.
Tämä lause piti tähän tuoda, olihan sen joku
saatanan oma tuonne johonkin kopsannut taas omiin
tarkoitusperiinsä.
Ei muuta voi sanoa, kun nyt ehdin juuri lukea
kaikki viestit mitä oli päivän aikana laitettu.
Aivan näin on niiden kohdalla jotka Jeesuksen
sanomaa halpana tyhjänä pitää.
Siis näin:
"Te olette perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."
Mutta te joille Jumalan Henki vielä saa puhua,
niin kuulkaa Häntä. Etsikää Jumalaa ja pyytäkää,
että Hän johdattaisi oikealle tielle.
Jumala sen tekee.
Vastaukset 34
Vanhimmat
-"Te olette
ArmiK 11.2.2007 klo 21.44
perkeleestä,
-Tämä lause piti tähän tuoda,
-VOI VOI VOI.
-VOITTEKO YMMÄRTÄÄ.
http://www.otr.com/images/comedy_central1.gif
jotka huokaavat ja valittavat maassa vallitsevan jumalattomuuden tähden, kuten kirjoitettu on:
"Tämä on valitusvirsi, ja valitusvirtenä tätä on esitettävä.
Virittäkööt naiset tämän virren kaikkialla eri maissa, laulakoot näin
Egyptistä, sen korskeasta mahdista. Näin sanoo, Herra Jumala."
sinä itseäsi JEESUKSEN OMANA???
huolestuneita ja millä tavalla tekevät töitä niiden eteen joista ovat muka huolestuneita. Pääasiassa tekevät töitä ilmoittaakseen erinomaisuuttaan.10 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. [Ap. t. 3:1]
11 Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. [Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17]
12 Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.' [Matt. 9:14 | Matt. 23:23 ]
13 Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' [Esra 9:6; Ps. 51:3]
14 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.* Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."
oikeaa Jumalan sanaa.
Mutta voitko ymmärtää, että Jumala myös saa ihmisen
ylpeyden murskata jolloin ihminen todella alentuu
niin ettei hän mitään ole ja tällaisen ihmisen
jonka Jumala murskaa, särkee niin HÄN TODELLA NOSTAA
YLENTÄÄ.
Tiedän ettet voi tätä ymmärtää itsessäsi, mutta
mikä estää sinua pyytämästä, että Jumala sinun ylpeän kovan sydämen saisi murtaa niin sinäkin
pääsisit kokemaan mitä on kun Jumala myös nostaa,
ylentää?
Ja silloin kun Jumala ihmisen korottaa ei siinä ole ihmisellä kerskattavaa itsestään vaan kaikki kunnia
kuuluu Jumalalle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000023709949
Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrät saavat armon Hänen edessään. Nöyrtykää siis Hänen väkevän kätensä alle, että saisitte avun oikeaan aikaan. Jumalalla on aikansa, kuten kaikella on oikea aikansa. Apu ei tule koskaan liian myöhään, vaan juuri oikeaan aikaan.
Herra nostaa alhaisen loasta ja köyhyydestä ja korottaa hänet kansansa ruhtinasten rinnalle. Siitä saamme kiittää yksi Valkeuksien Isää, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, Isrelin Pyhää. Kiitos ja ylistys yksin Herralle!
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=8882269613056
sillä sehän on tämän maailman jumala, joka hallitsee kaikkia
maailman hallitsijoita, paaveista, piispoista ja papeista puhumattakaan.
Lue Ilmestyskirjan 18 luku, jotta ymmärtäisit minkälainen valitus
maailmassa on silloin kun Jumala tämän Saatanan hallitseman maailman tuhoaa, koska:
"Sinun käsiäsi tahrasi profeettojen ja pyhien veri, maailman kaikkien murhattujen veri."
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=8882269793833
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=888226989434
Kun et itse tuota Raamatusta löytänyt, vaan Sunin piti se sinulle näyttää.
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=8882270185415
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=888227030031
vähäpätöinen sinulle on oma sielusi?
Copy-paste:
-RAU99 -NUO(D,2) Ei Perkeleellä ole aihetta -NUO(D,3) valitteluun,sillä sehän on tämän maailman -RAU99 -NUO(D,2) jumala -NUO(E,2) tämän lauloi Teuvo -RAU99 -NUO(D,2) Suni
http://www.mikropuhe.com/demo.asp?f=10314223562255
P.S. Lapsellista mutta kun lapsettaa!
voisit menettää kaiken älyttömyytesi ja saisit
viisauden Jumalalta.
mihin johtaa ihmisen tie joka tahtoo pilkkaaja
puolella olla?
Ei kai sinun kohdallasi näin ole EVVK?
Oletko sellainen huvikristillisyyttä harrastava huvikristitty, joka huvittelee haukkumalla muita?
Raamattu on kuules Armi lukemista, eikä muiden päähän paukuttelemista varten!
Voitko sen ymmärtää?
Voitko ymmärtää että sille on sellaistakin käyttöä?
tiedä että pirukin lukee raamattua, omalla tavallaan?
Ja jokainen ihminen joka ei ole Pyhän Hengen ohjattavana, johdatettavana lukee Raamattua aivan
kuin piru.
Ei siis ole niin yksinkertaista tämä asia kuin luulet vaikka yksinkertainen onkin.
Ja se, että näet sanomani, sanoman jonka itse
Jeesus on sanonut huvittavana, niin sille en
mitään voi, se on vain todella ikävää, että
Jeesuksen sanomaa, et voi USKOA vaan pilkkana
sen pidät.
(niin nyt sinussa oleva henki taas sanoo, luulee
olevansa itse Jeesus)
Mutta tuo on saatanan ääni sisimmässäsi sillä
siitä ei ole kyse.
Miksi siis tahdot saatanan ääntä kuunnella?
Miksi, et pyytäisi, että Jumala saisi sinunkin
silmäsi avata?
MIKSI?
"Ja se, että näet sanomani, sanoman jonka itse
Jeesus on sanonut huvittavana, niin sille en
mitään voi, se on vain todella ikävää, että
Jeesuksen sanomaa, et voi USKOA vaan pilkkana
sen pidät."
En minä Jeesuksen sanomaa pidä huvittavana!
Älä vääristele Jeesuksen sanomaa!
Älä ole tuollainen narrimainen voivottelija ja lähimmäistesi tuomari, Jeesuksen nimissä!
Luukkaan evankeliumi:
6:37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Johanneksen evankeliumi:
8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."
Juudaan kirje:
1:9 Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
2.Pietarin kirje:
2:9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
2:10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
2:11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.
2:12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,
"Ei siis ole niin yksinkertaista tämä asia kuin luulet vaikka yksinkertainen onkin."
"Miksi siis tahdot saatanan ääntä kuunnella?
Miksi, et pyytäisi, että Jumala saisi sinunkin
silmäsi avata?
MIKSI?"
TODELLAKIN ARMIK!
MIKSI ARMIK?
Oikein kirjoitit, sillä näinhän on kirjoitettukin:
"Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen
ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi
mutta eivät elä sen mukaan. Mutta kun minun sanani toteutuvat -
ja ne toteutuvat - he ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta."
Siksi, koska olet niitä, jotka tämän maailman jumala on huolettomasti parannellut:
"Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat:
"Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.
Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja
mutta eivät suostu edes häpeämään - häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin.
He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen
heitä, sanoo Herra."
esille Jeesuksen sanomaa, siis esim:
"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
Jos et sinä tätä sanomaa TODESTA OTA ja sanot se on
huvittavaa niin mitä se on muuta kuin Jeesuksen
sanan halpana, mitättömänä pitämistä?
Ja kun tämän sanan turhana pitää niin turhuuteensa
jää ja Jumalan Totuus ei todella valkene vaan
ihminen oman ymmärryksensä, järkensä, halujensa
mukaan Raamatun sanaa tulkitsee.
Kuka siis vääristelee ja mitä?
Ja nämä Raamatun kohdat jotka olit ottanut on
taas sitä miten piru Raamattua käyttää.
Etpä vain voi sitä nähdä.
Ja kun sanot ettet Jeesuksen sanaa pidä huvittavana, niin etkö halpana pidä, etkä myös
usko.
Sillä et todella usko mitä Jeesus on sanonut.
Et usko ahdasta porttia; et sitä kun ihminen
ahtaasta portista on sisälle saanut käydä ja
Jeesuksen kohdannut, että Jeesus parantaa antaa
sokealle näön, et usko kun Jeesus sanoo:
"jonka Poika tekee vapaaksi se on todella vapaa".
Et usko kun Jeesus sanoo:"Kun Totuuden Henki tulee
johdattaa Hän kaikkeen Totuuteen."
Ja tuo kun ihminen ei usko siihen mitä Jeesus
ahtaasta portista sanoo niin silloin ei Hän voi
uskoa näitä muitakaan todeksi mitä Jeesus on sanonut.
Sillä ahtaasta portista sisälle käymällä ihminen
vain voi sen USKON SAADA, USKON JONKA JUMALA ANTAA.
Ja vain niitä johtaa Jumalan Pyhä Henki jotka
ahtaasta portista ovat sisälle käyneet, sillä
ei Pyhä Henki tule saastaiseen sydämeen.
Jeesus antaa siis Pyhän Hengensä kaikille jotka
ovat Hänen luokseen tulleet joiden sydämet
Hän on näin saanut puhdistaa kaikesta syntisaastasta.
Et siis pystynyt vastaamaan; miksi tahdot saatanan
ääntä kuulla ja sen palvelija olla?
esille Jeesuksen sanomaa, siis esim:
"Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan."
Jos et sinä tätä sanomaa TODESTA OTA ja sanot se on
saatanasta niin mitä se on muuta kuin Jeesuksen
sanan halpana, mitättömänä pitämistä?
Ja kun tämän sanan turhana pitää niin turhuuteensa
jää ja Jumalan Totuus ei todella valkene vaan
ihminen oman ymmärryksensä, järkensä, halujensa
mukaan Raamatun sanaa tulkitsee.
Kuka siis vääristelee ja mitä?
Ja nämä Raamatun kohdat jotka olit ottanut on
taas sitä miten piru Raamattua käyttää.
Etpä vain voi sitä nähdä.
Ja kun sanot ettet Jeesuksen sanaa pidä huvittavana, niin etkö halpana pidä, etkä myös
usko.
Sillä et todella usko mitä Jeesus on sanonut.
Et usko kieltoa lähimmäistensä tuomitsemisesta; et sitä kun ihminen
on lopettanut lähimmäistensä tuomitsemisen ja
Jeesuksen kohdannut, että Jeesus parantaa antaa
sokealle näön, et usko kun Jeesus sanoo:
"jonka Poika tekee vapaaksi se on todella vapaa".
Et usko kun Jeesus sanoo:"Kun Totuuden Henki tulee
johdattaa Hän kaikkeen Totuuteen."
Ja tuo kun ihminen ei usko siihen mitä Jeesus
lähimmäistensä tuomitsemisesta sanoo niin silloin ei Hän voi
uskoa näitä muitakaan todeksi mitä Jeesus on sanonut.
Sillä lopettamalla lähimmäistensä tuomitsemisen ihminen
vain voi sen USKON SAADA, USKON JONKA JUMALA ANTAA.
Ja vain niitä johtaa Jumalan Pyhä Henki jotka
ovat lähimmäistensä tuomitsemisen lopettaneet, sillä
ei Pyhä Henki tule saastaiseen sydämeen.
Jeesus antaa siis Pyhän Hengensä kaikille jotka
ovat Hänen luokseen tulleet joiden sydämet
Hän on näin saanut puhdistaa kaikesta syntisaastasta.
Et siis pystynyt vastaamaan; miksi tahdot saatanan
ääntä kuulla ja sen palvelija olla?
enempää mutta sen sanon näin saatana kauttasi
sanomaa vääntää.
Ei ole tuomitsemista TOTUUDEN ESILLE tuominen.
TUomitsemista TOTUUDEN ESILLE tuominen on saatanan
sanaa.
Mutta sitä sinulle ei hengesi paljasta, sillä ei
saatanan henki omilleen valheitaan paljasta.
Kerran saat nähdä sen mikä OLIKAAN TOTTA MIKÄ
VALHETTA.
Enkä sano tätä vihassa vaan TOTUUDESSA.
ymmärrät tuolla Jeesuksen kiellolla tuomitsemisesta?
Eipä enempää mutta sen sanon näin saatana taitaakin sinun kauttasi sanomaa vääntää.
Tuomitseminen on tuomitsemista, eikä TOTUUDEN ESILLE tuomista.
Mutta sitä sinulle ei hengesi paljasta, sillä ei
saatanan henki omilleen valheitaan paljasta.
Kerran saat nähdä sen mikä OLIKAAN TOTTA MIKÄ
VALHETTA.
Enkä sano tätä vihassa vaan TOTUUDESSA.
sinä minulle oliko se tuomitsemista kun Johannes
huusi: "Tehkää parannus?"
Oliko se tuomitsemista kun Johannes ei kastanut
kaikkia jotka hänen luokseen kasteelle tulivat?
Ja mitä on mielestäsi tämä;"'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä."?
Se, että tuota lausetta tuomitsemisesta tuodaan
siis esille silloin kun Jumalan sana ihmistä
tuomitsee niin se on saatanan metku se on ihmisen
oman lihan petosta.
Sillä mikään Jeesuksen sanoma ei Raamatun sanoma
tuomitse ihmistä joka on Jeesuksen oma, jonka
Herrana on siis Jeesus.
Mutta ne jotka saatanan ja synnin alaisuudessa ovat he pahentuvat Jumalan Sanan Totuuteen.
Siksi on aivan turhaa haukkua Totuuden tuojia
siitä jos sana KOSKEE.
Silloin on syytä mennä todella itseensä ja pyytää
johdata sinä Jumala minut oikealle tielle jos
vaivan tiellä kuljen.
Mutta niinkuin sanoin kerran sen jokainen ihminen
näkee MIKÄ ONKAAN TOTUUS ja MIKÄ OLIKIN SUURTA
VALHETTA.
"Te olette
Kirjoittanut: ArmiK 11.2.2007 klo 21.44
perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa."
TOSI RAKKAUDELLINEN ALOITUS SINULTA,
KUTEN TAVALLISTA!
RAKKAUDELLISUUS SUORASTAAN HENKII SINUSTA!
SUNILAISENA SINUA JOHDATTAA "ILMESTYKSEN HENKI", MIKÄ LIE SE SITTEN ONKAAN!
SUNILAISENA OLET SITÄ MIELTÄ, ETTÄ JEESUS "OKSENSI HELLUNTAIHERÄTYKSEN"!
SUNILAISENA PIDÄT ITSEÄSI TÄYSIN SYNNITTÖMÄNÄ, KOSKA JOS VÄHÄÄKÄÄN PITÄISIT ITSEÄSI SYNTISENÄ, NIIN PILKKAISIT MUKA PYHÄÄ HENKEÄ, TAI MITÄ LIE TEIDÄN SUNILAISTEN "ILMESTYKSEN HENKEÄNNE".
"Ja mitä on mielestäsi tämä;"'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä."?
Se, että tuota lausetta tuomitsemisesta tuodaan
siis esille silloin kun Jumalan sana ihmistä
tuomitsee niin se on saatanan metku se on ihmisen
oman lihan petosta.
Sillä mikään Jeesuksen sanoma ei Raamatun sanoma
tuomitse ihmistä joka on Jeesuksen oma, jonka
Herrana on siis Jeesus.
Mutta ne jotka saatanan ja synnin alaisuudessa ovat he pahentuvat Jumalan Sanan Totuuteen. "
"JA MITÄ ON MIELESTÄSI TÄMÄ;"'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', KYSYT SINÄ ARMIK, JOKA ET NÄE MALKAA OMASSA SILMÄSSÄSI!!!!
"Sillä mikään Jeesuksen sanoma ei Raamatun sanoma
tuomitse ihmistä joka on Jeesuksen oma, jonka
Herrana on siis Jeesus."
"Mutta ne jotka saatanan ja synnin alaisuudessa ovat he pahentuvat Jumalan Sanan Totuuteen."
--->
"Sinä tyhjänpäiväinen ihminen
Kirjoittanut: TeuvoSuni 25.10.2006 klo 08.09"
Matteuksen evankeliumi:
5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
-------
Sinä ArmiK väität useasti, etteivät muut, "saatanan omat", usko muka Jeesukseen!
Sinä sanot uskovasi Jeesukseen, mutta.....
""Saatanakin uskoo Jeesukseen
Kirjoittanut: TeuvoSuni 3.2.2006 klo 11.41""
......ja sinä myös, kuten saatanakin!
Sakarja:
3:1 Ja hän näytti minulle ylimmäisen papin Joosuan seisomassa Herran enkelin edessä ja saatanan seisomassa hänen oikealla puolellaan, häntä syyttämässä.
Sanoppa sinä ArmiK minulle oliko se tuomitsemista kun saatana syytti ylimmäistä pappia Joosuaa, kuten te sunilaisetkin pidätte tapananne syyttää kaikkia pappeja?
Vastaatko?:
"Siksi on aivan turhaa haukkua Totuuden tuojia
siitä jos sana KOSKEE."
Ilmestyskirja:
12:10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
Siksi on tärkeää varoittaa ihmisiä teistä sunilaisista,.....
2.Korinttolaiskirje:
2:11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
Ettei saatana pääsisi meistä muista voitolle, kuten teistä saatanan eksyttämistä sunilaisista!
Sinun on syytä mennä todella itseesi ArmiK ja pyytää:
"johdata sinä Jumala minut oikealle tielle jos
vaivan tiellä kuljen."
oli tuokin kirjoitettu? Miksi et halua pelastukseen?
oma sieluni.
Te nii ohan tuo olette perkeleest, ja isänne ei sunkka himoi kait te tahrotte em mää tiijä nourattaa. Semmonen se o ollut totanoi kait murhaaja alust asti, ja mahtaks sitä sanokka kehrata totuuresa se ei voi mahoton pysy, koska hänesä ei totuut em minä tiijä ol. Kyllä kais se täsä ku se en tiijä puhuu nimpal voi mahoton mukavast valhet, niin se puhuu omaansa, sil se o valhettelija nii ohan tuo ja sen isä. " ei mar tämä lause em tiätty mää tiijä piti semmonen tähän em mää tiijä tuara, olihan sen joku
saatanan tiätty kait oma tuanne johonki ja nii om mone muukki nii ohan tuo sanonu kopsannut nii ohan tuo taas omiin tuata oom minä siitäki kuullu tarkoitusperiinsä. Ei muuta voi sanoa, ku ny niin kui kait mun nysse tarttis sano tuata ehrin juuri voi vai kummottos mahoton en tiijä lukia oom minä siitäki kuullu kaikki viestit sem pare voi mahoton vaa kait em minä tiijä mitä oli nii ohan tuo niin tuata päivän aikana niin tuota mut kumminki laitettu. Aivan nii ohan tuo em mää tuota tiijä em minä tiijä kui vaa näin o niiren tottakait kohral jotka Jeesuksen sanomaa halpana tyhjänä pitää. siis näin: "te tuota olette ei sunkka perkeleest, ja isänne kui mun nysse niin tuota tarttis sano niin tuata himoi te tahrotte nourattaa. Niin tuota se kui vaa o ollut murhaaja alust ei mar asti, oom mää siitäki kuullu ja totuuresa se ei pysy, koska tottakait en tiijä hänesä tuata ei semmone tottakait totuut ol. Ku se puhuu valhet, niin se puhuu kyl mar sit omaansa, en tiijä sil tiätty se o valhettelija ja sen isä. Vai tottakait kummottos kait " mut te joil Jumalan Semmone henki täsä ny viäl saa tottakait puhua, nimpal mukavast niin kuulkaa Mut kumminki häntä. Kui mun nysse tarttis sano semmone mahtaks sitä sanokka em minä tiijä kehrata etsikää nii ohan tuo jumalaa sem pare vaa ja pyytäkää, että mahtaks semmonen sitä em minä tiijä sanokka kehrata se kui vaa johrattais oikeal sem pare vaa kyl kais hän täsä totanoi tiel. Kui mun nysse tarttis sano Jumala sen tekee.
"SINÄ OLET lähtöisin saatanasta. hän on SINUN
isä, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää."
En minä tahdo sinultakaan noita halujasi pois
ottaa,joten jatka vain rauhassa tyydyttämistäsi."