Kuoleva näki "urielin"?!

Grandchild

Minua on kiinnostanut tämä asia jo pitkään. Äitini vieraili anopin (mummoni) luona sairaalassa ennenkuin hän kuoli. Mummo oli jo siinä vaiheessa sekaisin koska syöpä oli levinnyt aivoihin ja aivoverenvuotokin hänellä oli ollut. Hän ei mm. tunnistanut enää ketään eikä osannut sitoa edes kengännauhojaan.

Äitini kertoo mummon sanoneen vierailun aikana "muriel", ja katsoen äidin taakse kauemmas huoneeseen. Tapahtuneesta on aikaa n.7 vuotta, olin itse silloin vasta 17. Nyttemmin juttu on alkanut kiinnostaa paljon. Luin että erään arkkienkelin nimi on Uriel. Ei Muriel, niinkuin äitini kuuli, mutta mummon puhe oli jo silloin epäselvää, joten onkohan mahdollista hänen nähneen jotain "yliluonnollista" huoneessa? Mitä luulette sen tarkoittavan? Mummo ei ollut uskonnollinen, tai piti ainakin asian salassa jos oli. Epäilen ettei ollut.

Onko kenelläkään muilla kokemuksia kuolevien puheista?

32

5375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • urielista

      Mahtava arkkienkeli Uriel johtaa Rauhan enkeleitä. Hän työskentelee kaksoisliekkinsä Auroran kanssa purppuran- ja kullanvärisessä säteessä, joka tunnetaan myös nimellä rubiinisäde. Purppuranpunainen edustaa muutoksen ja anteeksiannon voimaa. Se sisältää puhtaan hengen violettia sekä toiminnan punaista, sen vuoksi se lisää halukkuutta palvella henkisesti. Kulta kuvastaa viisautta.

      Kuudes säde on omistautumisen ja idealismin säde. Sen käänteisilmentymiä ovat uskonnolliset järjestöt ja dogmit, kun sen ihannepiirre puolestaan on puhdas henkisyys, joka hyväksyy kaikki uskonnot ja ulottuu vielä niiden ylitsekin.

      Uriel on arkkienkeli, joka huolehtii ja vastaa ihmisten solar pleksuksen kehityksestä. Kolmiulotteisella tasolla solar pleksus on keltainen ja se on tiedon mutta myös pelkojen keskus. Solar pleksus on myös valtava henkinen vastaanotin ja lähetin. Sen kautta olet varuillasi, yhteydessä rakkaimpiisi ja virittäydyt yhteisöllisten pelkojen ja katastrofien tasolle. Sen takia herkät ihmiset tuntevat usein ahdistusta solar pleksuksensa alueella.

      Jeesus Kristus tai Sananda, jona hänet tunnetaan sisätasoilla, edustaa myös kuudetta sädettä, jonka väri on indigonsininen. Arkkienkeli Uriel ja Sananda tekevät luonnollisesti yhteistyötä edistääkseen kauneuden, armon ja myötätunnon ilmenemistä ihmisten keskuudessa. He suojelevat meitä rakastavasti ja opettavat meille epäitsekästä palvelemista. He ohjaavat niitä, jotka etsivät keinoja saavuttaakseen Jumalan omistautumalla palvelemiselle. He innoittavat veljeyteen ja edistävät aina yhteenkuuluvuutta ja yhteistyötä.

      Arkkienkeli Urielin henkinen asuinsija on Tatra-vuorilla Puolassa ja hänen viikonpäivänsä on torstai.
      *toivottavasti tästä oli jotain apua! myös urielin symbolinen kuva löytyy netistä hae googlesta nimellä uriel

      • Vesa

        Totuus Jeesuksesta löytyy Raamatusta. Omilla teoilla emme pääse puusta pitkälle matkalla iäisyyteen, vaan joudumme heittäytymään pelkän armon varaan.

        Kuten on tunnettua, Jeesus lunasti syntimme ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Se harha, että voimme vaikuttaa omalla pyrkimyksellä tuonpuoleiseen asemaan on käytännössä itsekeskeisyyttä, eli vihollisen työtä.

        No sittenpähän näette, kun tässä itse kukin pääsee tästä ajasta.

      • ovat
        Vesa kirjoitti:

        Täynnä Raamatun harhattamia ihmishenkiä. Heitä on petetty ja pahoin. He nimittäin jäävät odottamaan sinne "tuomiopäivää", jota ei tule koskaan olemaan.

        Sittenpähän näet.

      • samoilla linjoilla
        ovat kirjoitti:

        Täynnä Raamatun harhattamia ihmishenkiä. Heitä on petetty ja pahoin. He nimittäin jäävät odottamaan sinne "tuomiopäivää", jota ei tule koskaan olemaan.

        Sittenpähän näet.

        Minä olen aivan samaa mieltä. Jos elän kauemmin kuin äitini, niin loppuajasta aijon erota kirkon kirjoista... Meitä on johdettu harhaan ja pahasti!!

      • ....

        henkilöistä tai tapahtumista. Tuo kirjoitus on jotain täysin muuta, joku muu uskonto ilmeisesti.

      • kyllä...
        ovat kirjoitti:

        Täynnä Raamatun harhattamia ihmishenkiä. Heitä on petetty ja pahoin. He nimittäin jäävät odottamaan sinne "tuomiopäivää", jota ei tule koskaan olemaan.

        Sittenpähän näet.

        Raamatun sana toteutuu kirjaimellisesti. Sinäkin voit turvautua Jeesukseen, niin kuolemasi jälkeen pääset taivaaseen.

      • Grandchild
        .... kirjoitti:

        henkilöistä tai tapahtumista. Tuo kirjoitus on jotain täysin muuta, joku muu uskonto ilmeisesti.

        Tiedän, tuo on jotain muuta kuin Raamatun sanaa, siksi sivuutin sen itsekin selatessani asioita netistä.

    • jenny.

      On tuo aivan mahdollista...että puheen sammalluksen vuoksi "Urielista" tuli "Muriel".

      Kuolinvuoteellahan sitä juuri usein ihmiset näkevät enkelinäkyjä.

      Itse olen kyllä jo ollut tekemisissä näin jo "aikaisemminkin".:)

    • niis

      Tässä paikalla jossa asun, niin naapurissa oli mummo istunut kiikkutuolissa ja katsonut ylös ja sanonut "katsokaa Jeesus tulee" ja mummo oli nostanut kätensä ylös, mutta tuupertui siihen paikkaan ja kuoli, mummo oli täysjärkinen ja jokseenkin terve, mutta vanha.

      • Jeesuksen oma

        Mummo oli Jeesuksen oma ja Jeesus käy hakemassa omansa. Jos et kuulu vielä Jeesukselle, niin luovuta rukouksessa elämäsi Jeesuksen käsiin. Hän elää ja kuulee rukouksesi. Jeesus lupaa: Joka minun luokseni tulee, sitä en minä heitä pois!

    • näki...

      Hän näki lääketokkurassa lapsuutensa rakkaan Murren, koiran, josta piti. Kuulit vain nimen väärin.

      • Grandchild

        Joukossamme on spede.

    • etsivä

      Joihinkin raamatunkäännöksiin kuuluu apogryfi-kirjat. Sieltä löytyy maininta enkeli Urielista joka toimi Miikaelin ja Gabrielin kanssa.

      • ne toimitteli

        sen urielin kanssa,lentelikö ne vaan ees taas?

    • enkelifani3

      Mielestäni ei ole poikkeuksellista, että ihminen intuitiivisesti tunnistaa enkelien nimiä. Itse tunnistin arkkienkeli Zadkielin. Lausuin hänet Zazkielina. Olin silloin arkkienkelin vaikutuspiirissä ja tätä kautta tunnistin hänen nimensä.

    • dfdsf

      Humioi myös mummosi huono kunto. Aivoissa voi olla muutakin häikkää kuin ettei osaa sitoa kengännauhoja!

      • Paljon nähnyt

        Olin äitini kuolin hetkellä hänen vieressään ja pidin hänen käsistään kiinni. Poistuessaan tästä maailmasta hänen vihreät silmänsä "kirkastuivat" sinisiksi. Hän alkoi puhua nopeasti, helisevää kieltä ja katsoi taakseni ylöspäin. Itselleni tuli tunne kuin joku seisoisi pääni yläpuolella. Äitini näki jotain -aivan selvästi. Puhe yltyi ja itselleni tuli "pieni" olo. Alkoi selvästi tapahtua jotakin "pyhää" -sellaista jossa olin ylimääräinen, enkä itse osallinen. Joten siirryin toiselle puolen vuodetta. Sitten kiihtyvä puhe ( puheen sävel nousi ylöspäin,,)taukosi, tuli parikymmentä raskasta huokausta. Lähdin hakemaan sairaanhoitajaa,kun sairaalassa oltiin. Hoitaja tuli huoneeseen. Kaulavaltimolla sydän löi vielä n. 30 sekuntia, mutta henkeä ei enää ollut. Olen varma, että äitini nostettiin taivaaseen ja hakemassa häntä oli enkelit. Yritti varmasti kertoa niistä minulle, mutta puhe oli muuttunut jo "taivaan kieleksi", joten en ymmärtänyt sitä. Näkemäni oli erittäin vaikuttavaa. Olen varma, että kuoleman jälkeen on elämää niin kuin kritinuskonnossa opetetaan

      • matkamies
        Paljon nähnyt kirjoitti:

        Äitisi on varmaan ollu uskossa Jeesukseen. Eräs tuttavani on sairaalassa töissä ja joutunu olemaan kuolevien vierellä ihan viime hetkillä. Osa on kuollessaan kirouillu, kironnu kaikki pyhät asiat. Se ratkaisee kuolinhetkellä kenen omia olemme. Jos olemme Jeesuksen omia, kuolema on ihmiselle riemun hetki, siirtyminen taivaaseen. Jos olemme hyljänneet Jeesuksen kutsun, kuolema on siirtyminen ikuiseen kauhuun. Lopullisia asioita. Vielä on armon aika meille jotka olemme elossa. Vielä voimme lähestyä Jeesusta ja luovuttaa elämämme Hänen käsiin. Hän kuulee ja on luvannut sanassaan: "Sitä joka minun tyköni tulee,sitä en minä heitä pois".

      • Aritta
        matkamies kirjoitti:

        että kristinuskolla on asian kanssa mitään tekemistä. En usko myöskään että on mitään erikoista "taivasta" eikä myöskään helvettiä.

        Kaikki ihmiset menevät ns "toiselle puolelle" kuollessaan. Eli he eivät kuole oikeasti, vain heidän ruumiinsa kuolee. Yleensä tulee aina joku vastaan sieltä toiselta puolelta. Se voi olla enkeli, mutta luultavasti joku entinen sukulainen.

        Tälläisia kokemuksia on nimittäin todettu kaiken sorttisilla ihmisillä. Suurin osa heistä ei ole edes ollut kristinuskossa.

      • se niin
        Aritta kirjoitti:

        vaan on.
        Riippuu siitä, miten pitkälle on kehittynyt henkenä, mitä näkee ensimmäisenä.
        Jotkut alkaa heti tekemään sitä työtä, mitä tiesivät jo etukäteen alkavansa tekemään toiselle puolelle siirtyessään ja itse luulen kans tietäväni omalla kohdallani, mikä se homma on, eli henkioppaan työ, tai joku vastaava.
        Se on täysin vapaaehtoista, eli voi itse valita, mitä tekee sitten, mutta Kun ajattelee ihmisen kokonaisuutta, eli koko elämänkaarta, niin hän usein haluaa tehdä toisten hyväksi työtä, edetäkseen itse.

      • Pömpylä
        Paljon nähnyt kirjoitti:

        Olin äitini kuolin hetkellä hänen vieressään ja pidin hänen käsistään kiinni. Poistuessaan tästä maailmasta hänen vihreät silmänsä "kirkastuivat" sinisiksi. Hän alkoi puhua nopeasti, helisevää kieltä ja katsoi taakseni ylöspäin. Itselleni tuli tunne kuin joku seisoisi pääni yläpuolella. Äitini näki jotain -aivan selvästi. Puhe yltyi ja itselleni tuli "pieni" olo. Alkoi selvästi tapahtua jotakin "pyhää" -sellaista jossa olin ylimääräinen, enkä itse osallinen. Joten siirryin toiselle puolen vuodetta. Sitten kiihtyvä puhe ( puheen sävel nousi ylöspäin,,)taukosi, tuli parikymmentä raskasta huokausta. Lähdin hakemaan sairaanhoitajaa,kun sairaalassa oltiin. Hoitaja tuli huoneeseen. Kaulavaltimolla sydän löi vielä n. 30 sekuntia, mutta henkeä ei enää ollut. Olen varma, että äitini nostettiin taivaaseen ja hakemassa häntä oli enkelit. Yritti varmasti kertoa niistä minulle, mutta puhe oli muuttunut jo "taivaan kieleksi", joten en ymmärtänyt sitä. Näkemäni oli erittäin vaikuttavaa. Olen varma, että kuoleman jälkeen on elämää niin kuin kritinuskonnossa opetetaan

        Eihän tässä enkeli aiheessa ole mitään ihmeellistä, ihmisten enkeli/sukulais/valoa kohti kulkeminen ovat luonnollisia asioita kuollessa. Kun ihminen lopulta kuolee aivoissa erittyy ns. kuolinadrenaliinia, tai endorfiinia suurissa määrin, joka saa ihmisen huumautumaan kuin voimakkaasta heroiini annoksesta. Tämä saa ihmiset näkemään menneitä sukulaisia tai rakkaita olentoja, enkeleitä tai perkeleitä. Ja kielten puhuminen voimakkaasti huumautuneena ei ole ihmeellistä myöskään. Alitajunta voi kirkastua ja pintaan voi tulla asioita joita ei ole tietoisesti edes osannut.

      • Grandchild
        Pömpylä kirjoitti:

        Endorfiinit ym eivät kuitenkaan selitä esimerkiksi sitä miten joku ihminen on nähnyt itsensä leikkauspöydällä ja kuullut esimerkiksi mitä lääkärit ovat sanoneet hänen ollessaan "kuolleena" (kunnes elvytys on tuonut hänet takaisin). Aivotoiminta ei ole siinä vaiheessa niin hyvää että potilas pystyisi todistettavasti esim kuulemaan mitä ympärillä tapahtuu.

        Ja oli miten oli, ateistit eivät kuitenkaan saa päätäni käännettyä.

      • Aritta
        Grandchild kirjoitti:

        vielä nähnyt mitä on viereisessä huoneessa tehty. Aikamoisia endorfiineja.

      • Sairaanhoitaja itsekin
        Pömpylä kirjoitti:

        Eihän tässä enkeli aiheessa ole mitään ihmeellistä, ihmisten enkeli/sukulais/valoa kohti kulkeminen ovat luonnollisia asioita kuollessa. Kun ihminen lopulta kuolee aivoissa erittyy ns. kuolinadrenaliinia, tai endorfiinia suurissa määrin, joka saa ihmisen huumautumaan kuin voimakkaasta heroiini annoksesta. Tämä saa ihmiset näkemään menneitä sukulaisia tai rakkaita olentoja, enkeleitä tai perkeleitä. Ja kielten puhuminen voimakkaasti huumautuneena ei ole ihmeellistä myöskään. Alitajunta voi kirkastua ja pintaan voi tulla asioita joita ei ole tietoisesti edes osannut.

        Kerroin tuossa äitini poismenosta. Ihmeellistä koko sairastumisen aikana oli (sairasti syöpää vatsan alueella), että hänellä ei ollut kipuja, kuin loppupuolella hieman. Kipulääkitys oli erittäin pieni. (Durogesic 25 mikrogrammaa, jota loppupäiviänä nostettiin 100 mikrogrammaan asteittain).Syövän kivun hoidossa lääkitys oli ERITTÄIN PIENI, eikä saa aikaiseksi vielä sekavuutta. Vähäistä kivuttomuutta ihmettelivät lääkäritkin.

      • jenny.
        Paljon nähnyt kirjoitti:

        Olin äitini kuolin hetkellä hänen vieressään ja pidin hänen käsistään kiinni. Poistuessaan tästä maailmasta hänen vihreät silmänsä "kirkastuivat" sinisiksi. Hän alkoi puhua nopeasti, helisevää kieltä ja katsoi taakseni ylöspäin. Itselleni tuli tunne kuin joku seisoisi pääni yläpuolella. Äitini näki jotain -aivan selvästi. Puhe yltyi ja itselleni tuli "pieni" olo. Alkoi selvästi tapahtua jotakin "pyhää" -sellaista jossa olin ylimääräinen, enkä itse osallinen. Joten siirryin toiselle puolen vuodetta. Sitten kiihtyvä puhe ( puheen sävel nousi ylöspäin,,)taukosi, tuli parikymmentä raskasta huokausta. Lähdin hakemaan sairaanhoitajaa,kun sairaalassa oltiin. Hoitaja tuli huoneeseen. Kaulavaltimolla sydän löi vielä n. 30 sekuntia, mutta henkeä ei enää ollut. Olen varma, että äitini nostettiin taivaaseen ja hakemassa häntä oli enkelit. Yritti varmasti kertoa niistä minulle, mutta puhe oli muuttunut jo "taivaan kieleksi", joten en ymmärtänyt sitä. Näkemäni oli erittäin vaikuttavaa. Olen varma, että kuoleman jälkeen on elämää niin kuin kritinuskonnossa opetetaan

        Jännä kun sanoit, että "helisevää kieltä"...vähän kuten enkelmusiikkia, eikös..?

        Mitä asioista tiedän, sitten kun kuolemme (eli koemme fyysisen kuoleman) ja siirrymme "tuolle puolelle" eli yhdymme Jumalalliseen rakkauteen, niin osa siitä rakkaudesta on kuulemma puhdasta musiikkia.

      • Muistui nyt mieleeni,,,
        jenny. kirjoitti:

        Jännä kun sanoit, että "helisevää kieltä"...vähän kuten enkelmusiikkia, eikös..?

        Mitä asioista tiedän, sitten kun kuolemme (eli koemme fyysisen kuoleman) ja siirrymme "tuolle puolelle" eli yhdymme Jumalalliseen rakkauteen, niin osa siitä rakkaudesta on kuulemma puhdasta musiikkia.

        Kyllä, puhe oli sellaista "musiikkia". Päivää ennen äitini poislähtöä, hän tietysti nukkui paljon. Itse istuin hänen vierellään, esim. lehteä lueskellen ja oleillen sekä hänen tilaansa tarkkaillen. Kerran hän huudahti hiljaisuudestaan, että "viulu, viulu,,," Tarkensin, että "kuuletko viulun soivan,,," Tähän äitini nyökkäsi. Tuumin siihen hyväksyvästi, että antaa soida vaan,,,Kyllä se taitaa jossakin taivaan "esikartanossa" musiikkikin soida,,,?

      • Grandchild
        Muistui nyt mieleeni,,, kirjoitti:

        Kyllä, puhe oli sellaista "musiikkia". Päivää ennen äitini poislähtöä, hän tietysti nukkui paljon. Itse istuin hänen vierellään, esim. lehteä lueskellen ja oleillen sekä hänen tilaansa tarkkaillen. Kerran hän huudahti hiljaisuudestaan, että "viulu, viulu,,," Tarkensin, että "kuuletko viulun soivan,,," Tähän äitini nyökkäsi. Tuumin siihen hyväksyvästi, että antaa soida vaan,,,Kyllä se taitaa jossakin taivaan "esikartanossa" musiikkikin soida,,,?

        Jos äitisi lauloi musiikin mukana?

      • Paljon nähnyt
        Grandchild kirjoitti:

        Jos äitisi lauloi musiikin mukana?

        Ei se laulamista ollut. Sellaista iloista ja riemullista"puhetta". Puheessa oli erilainen tempo ja sävy, mutta ei se ainakaan maallista laulua ollut. Ehkäpä taivaassa lauletaakin siihen tapaan,,?

      • äimän käkenä
        Paljon nähnyt kirjoitti:

        Ei se laulamista ollut. Sellaista iloista ja riemullista"puhetta". Puheessa oli erilainen tempo ja sävy, mutta ei se ainakaan maallista laulua ollut. Ehkäpä taivaassa lauletaakin siihen tapaan,,?

        " kun lueskelin lehtiä, hän nukkui siinä syvää unta, oli aika iäkäs ihminen ja sairas. Yhtäkkiä hän sanoa hiljaisella äänellä "vauh!". Mä vaan ihmettelin siinä ja sitten yhtäkkiä nousi sängystä ylös ja alkoi tanssia venäläistä kasakkatanssia.. olin äimän käkenä! sitten hän kupsahti siihen lattialle kuolleena. Se oli kappale mitä tuntematon sotilas leffassa on. Taitas jatkoi tanssimista rajan tuolla puolen.. .

      • Nimetön
        äimän käkenä kirjoitti:

        Eräs sairas sukalaismies oli lähellä loppuaan ja vaimo istui tuolilla kuolevan sängyn vieressä. Kuoleva oli jatkuvasti kysynyt kelloa, paljonko se on, "ai niin vähänkö vasta" oli aina todennut, ja kotsonut koko ajan ikkunasta ulos päin, kunnes oli huudahtanut, että nyt mummo tuli. Tälle vainajalle oli oma mummo ollut todella rakas ihminen, ja kuollut jo ajat, ajat sitten. Vainaja oli vanhahko mieshenkilö, ei varsinaisesti uskovainen kirkossakävijä, vaan tavallinen huumorintajuinen ja ystävällinen suomalaismies, joka tupakoi ja viinakin maistui. Oli kyllä ennen kuolemaansa etsinyt kotonaan tyttärilleen Raamatunkohdan, jonka lukevat hautajaisissa ja tyttäret kantavat hänet hautaan. Hän oli myös toivonut, että iltasella omaiset menevät kaikki hänen kotiinsa, juovat viinaa ja pelaavat kontroa. Sitä kun pelattiin, ihan legendaksi asti koko suku mökillä n.yli 10 vuoden ajan. Näin oli tapahtunutkin. levätköön tämä ihana ihminen rauhassa. Toivon taaavani hänen jsokus ! Jäi niin kauniit muistot hänestä! Hän oli x-mieheni eno.

      • Paljon nähnyt
        äimän käkenä kirjoitti:

        " kun lueskelin lehtiä, hän nukkui siinä syvää unta, oli aika iäkäs ihminen ja sairas. Yhtäkkiä hän sanoa hiljaisella äänellä "vauh!". Mä vaan ihmettelin siinä ja sitten yhtäkkiä nousi sängystä ylös ja alkoi tanssia venäläistä kasakkatanssia.. olin äimän käkenä! sitten hän kupsahti siihen lattialle kuolleena. Se oli kappale mitä tuntematon sotilas leffassa on. Taitas jatkoi tanssimista rajan tuolla puolen.. .

        Ei ollut lainkaan hassu juttu.

    • Anonyymi

      Oletko tietoinen Serafien nimistä. Arkkienkelit ovat alkuperäisiä luotuja enkeleitä. On olemassa arkkienkeleitä, joita ihmiset eivät tunne. Nämä enkelit ovat kuulopuheisiin perustuvia nimiä kuten Muriel. On ollut olemassa kyseisiä enkeleitä. Arkkienkelit voivat hakea kotiin Jumalan Sanalle kuuluneita ihmisiä. Nämä ihmiset ovat olleet Jumalan Lapsia. Redi ad intelligendum verbum scriptum. Verbum est dei.
      Palaa ymmärtämään kirjoitettu sana. Katso Jumalan sanaa. Redi ad intelligendum verbum scriptum. Verbum est dei.
      Iesus cristo est verbum e dei. Ici est Dei Verbum.
      Jeesus Kristus on sana Jumalalta. Täällä Jumalan Sanassa. Angelus Dei

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe