Halonen vastustaa kuudetta ydinvoimalaa. Se ei tule yllätyksenä. Jostain syystä Halosella ja hänen kaltaisillaan on taipumus vastustaa kaikkea hyödyllistä ja järkevää.
Ainoa Halosta kiinnostava asia on bilettäminen maailmalla muiden vasemmistojohtajien kanssa.
Mutta vaikka Halonen vastustaa maamiinoja ja nyt siis ydinvoimaakin, mielenkiintoinen on tämän SETA-tädin perustelut asialle. Hänen mielestään ydinvoima ei ole pitkäaikainen ratkaisu Suomen energiahuoltoon ja ilmastonmuutokseen.
Mutta kuulemma energian säästäminen ja risujen polttaminen on.
Kuinka huvittavaa. Jos "arvojohtajan" logiikka ja perustelut ovat noin päin persettä, kannattaisi ehkä pitää vino suunsa supussa.
Mutta ei asiassa ole hätää. Presidentti Halonen voi olla ihan mitä mieltä vaan, hän ei asiaa päätä tai siihen pysty vaikuttamaan.
Kuulemma politiikan ulkopuolelle potkitun Halosen kannattaakin keskittyä veronmaksajien rahoilla matkustelemiseen.
Onhan hän tehnyt aivan selväksi, ettei ole halukas edistämään vientiä, kuten esim Ahtisaari suurella menestyksellä teki.
Herääkin kysymys mitä järkevää tämä koko gay-kansan presidentti on Suomen eteen tehnyt?
Aivan. Hän on tehnyt pelkkää vahinkoa ja saattaa Suomen häpeään missä tahansa lyllertääkään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ydinvoimalaa vain siksi, koska haluaa Suomen olevan täysin riippuvainen Putinin Venäjästä. Tämän Kremlin asianajajana toimimisen hän sitten verhoaa erilaisiin epämääräisiin maailmanparannuspuheisiin, vaikka hänen ainoa intressinsä on ollut aina ajaa omaa ääripunaista kommunistitotalitääri-ideologiaansa.
jotain todisteita väitteidesi tueksi. Mutta ei. Puhua pulputat jatkuvasti, mutta ajatusta ei ole lainkaan.
Sinun ei kannattaisi osallistua energiakeskusteluun, et ymmärrä siitä mitään.