Osku Pajamäen takia eläkeläiset jätti SDP:n

Hirvittävän suuri määrä eläkeläisiä on tyrmistynyt Osku Pajamäen eläkeläisvihamielisyyteen. Ei siinä ole auttanut, kuin suunta muualle. Monta pitkäaikaista SDP:n äänestäjää on hakenut toisen puolueen. Moni eläkeläinen on sanonut, että ei äänestä ketään.
3440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistä tämä vihamielisyys on keksitty? Ok, Osku on kärjistäen sanonut asiansa, ehkä ei muuten saanut ääntään kuuluville. Lukekaa kirja Ahne Sukupolvi ja miettikää sitten onko se vihamielistä vai ei.

http://www.osku.net/

Äänestä

Eläkeläisten ei kirjan sisällöstä pitäisi kimpaantua. Kyse on lähinnä tulevista ja SUUUURISTA eläkkeistä. Kyse on harvojen harvoille suomasta elitistisestä järjestelmästä, jossa sodan jälkeinen nk. rakentajasukupolvi eikä 60-luvun jälkeen syntyneet ole päässeet eivätkä pääse nauttimaan.

Kannattaa siis oikeasti tutustua aiheeseen. Se on ikävä aihe, mutta juuri siksi ollaan nyt tässä, kun kissaa ei aiemmin ole pöydälle haluttu nostaa.

Äänestä

Hieman tuntuu omituiselta, että hirvittävän suuri määrä eläkeläisiä ei olisi ymmärtänyt mistä on kyse.

Päinvastoin! Uskon, että fiksut vanhemmat ikäpolvet - ne jotka kävivät sodan ja rakensivat tämän maan - ovat aidosti huolissaan tulevista sukupolvista ja ymmärtävät nuorempien hädän. On heillä tavallaan myös omakin lehmä ojassa, sillä kun suuret ikäluokat kahmivat itselleen suuret eläkkeet, vanhimpien ikäluokkien eläkkeiden korotuksiin ei jää varaa, sairaanhoidosta ja sen sellaisesta puhumattakaan.

Hyvä anekdootti ja esimerkki tästä tilanteesta, ikään kuin yhteiskunta pienoiskoossa, on taannoinen, surkuhupaisiakin piirteitä saanut kiista Tekkaritoiminnan edistämisyhdistyksen (TTEY) vallankäytöstä (rahoista):

Helsingin Sanomat 3.11.2005 :
"Nuoren polven ja ikiteekkareiden yhdistelmä on voittanut Teekkaritoiminnan edistämisyhdistyksen (TTEY) vallankäytöstä käydyn kiistan. Riidan vastapuolena oli yhdistystä 1950- ja 1960-luvulta saakka johtanut noin 30 hengen ryhmittymä.
...
Kiistan aikana Teekkaritoiminnan edistämisyhdistyksen rahat on jäädytetty pankkiin. Tilinpäätösten hyväksymisessäkin on ollut vaikeuksia, koska myös kirjanpitotositteista on ollut kiistaa. Nyt kiistelyn voittanut osapuoli epäilee myös, että tileiltä on hävinnyt rahaa. Sen selvittäminen on annettu poliisille."

Nuoret ja vanhat siis liittoutuivat, kun suuret ikäluokat yrittivät pitää yhteisen omaisuuden omissa hyppysyissään ja tyhjentää kassan omiin taskuihinsa.

Millehän poliisille ME voisimme eläkepuhalluksesta ilmoittaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kentällä kiehuu kirjoitti:

Hirvittävän suuri määrä eläkeläisiä on tyrmistynyt Osku Pajamäen eläkeläisvihamielisyyteen. Ei siinä ole auttanut, kuin suunta muualle. Monta pitkäaikaista SDP:n äänestäjää on hakenut toisen puolueen. Moni eläkeläinen on sanonut, että ei äänestä ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu