Tulipa mieleen, kun tällä palstalla usein peräänkuulutetaan
a) että miehet ovat aina automaattisesti solidaarisia toisilleen, muodostaen "patriarkaatin", joka painaa naisia alaspäin, tulee lasikattoa, naisen euro on sen vuoksi kasikyt jne.
b) että naisten tulisi olla solidaarisia toisilleen.
Ottamatta kantaa tässä väitteen a todenperäisyyteen, jäin pohtimaan, että millä tavalla naiset voisivat olla sitten solidaarisia? Onhan ilmiselvää, että mikäli feministit esim. kritisoivat miesten välistä solidaarisuutta epäeettisenä, eivät eettiset naiset voi olla mm. samalla tavalla solidaarisia? -> jolloin täytyy olla joku "eettisempi" tapa.
Toisaalta, esim. tällä palstalla ei tule ihan äkkiä kuvaa, että naiset olisivat toisilleen kovinkaan solidaarisia - esim. mikäli joku nainen sattuu ajattelemaan eri tavalla kuin itse. (Vrt. esim. Päivi Räsäsen feministeiltä saamat kommentit - vaikka kyseessä on koulutettu pitkän linjan poliittisen uran tehnyt nainen, joka on noussut patriarkaaliseksin haukutun puolueensa johtoon...).
Ts. ilmeisesti feministinen "solidaarisuus" tarkoittaa, että pitäisi olla samaa mieltä kuin kulloinkin kyseessä oleva feministi?
(Tämä on nyt ihan näistä palstan feministien kommenteista dekonstruktion myötä tullut vaikutelma, korjannette, jos olen väärässä).
a) että miehet ovat aina automaattisesti solidaarisia toisilleen, muodostaen "patriarkaatin", joka painaa naisia alaspäin, tulee lasikattoa, naisen euro on sen vuoksi kasikyt jne.
b) että naisten tulisi olla solidaarisia toisilleen.
Ottamatta kantaa tässä väitteen a todenperäisyyteen, jäin pohtimaan, että millä tavalla naiset voisivat olla sitten solidaarisia? Onhan ilmiselvää, että mikäli feministit esim. kritisoivat miesten välistä solidaarisuutta epäeettisenä, eivät eettiset naiset voi olla mm. samalla tavalla solidaarisia? -> jolloin täytyy olla joku "eettisempi" tapa.
Toisaalta, esim. tällä palstalla ei tule ihan äkkiä kuvaa, että naiset olisivat toisilleen kovinkaan solidaarisia - esim. mikäli joku nainen sattuu ajattelemaan eri tavalla kuin itse. (Vrt. esim. Päivi Räsäsen feministeiltä saamat kommentit - vaikka kyseessä on koulutettu pitkän linjan poliittisen uran tehnyt nainen, joka on noussut patriarkaaliseksin haukutun puolueensa johtoon...).
Ts. ilmeisesti feministinen "solidaarisuus" tarkoittaa, että pitäisi olla samaa mieltä kuin kulloinkin kyseessä oleva feministi?
(Tämä on nyt ihan näistä palstan feministien kommenteista dekonstruktion myötä tullut vaikutelma, korjannette, jos olen väärässä).
Vastaukset 11
Vanhimmat
tai ainakin lähes kaikkien ""solidaarisuus" tarkoittaa, että pitäisi olla samaa mieltä kuin kulloinkin kyseessä oleva henkilö...
Esimerkiksi Sinä - jätät autuaasti huomioimatta sen, ettei suurin osa ihmisista ole uskovaisia ja esität omaa totuuttasi ainoana totuune muillekin .
...minä olen jopa niin solidaarinen, että kehotan kaikkia pitämään ihmiselämää arvossa. Iästä riippumatta.
Mitä taas oman totuuden esittämiseen totuutena tulee, niin meistä kaikki tekevät niin - en pyytele mielipiteitäni anteeksi keneltäkään sen enempää kuin feministitkään tekevät.
Henkilötasolla pyrin olemaan irvailematta ihmisiä - ainakin koskien heitä, jotka eivät irvaile Naria. Sitten taas oletan, jos joku heittää allekirjoittaneen persoonasta jotain ikään kuin huumorilla, että hän itse kestää saman sävyn. Muutoin pyrin kritisoimaan viestien ns. sisältöä, noin etupäässä.
Mutta kyllä minusta aito solidaarisuus on sitä, että yleensä ihmiselämään ja ihmisoikeuksiin suhtaudutaan pieteetillä. Samaten, että ei yleistetä kansanryhmiin ja rotuihin jne. liittyen asioita yksittäistapausten perusteella. (vrt. naiset on sitä ja tätä...). Siitä se solidaarisuus lähtee - ihmisen ja elämän yleisestä kunnioituksesta.
Mikäli puhutaan feminismistä, niin silloin keskustelussa on yhteiskunnallinen solidaarisuus. Käytänössä silloin puhutaan rakenteelisista muutoksista, joihin yhteiskunalisessa toiminassa pyritään. Feministien toiminniassa tämä näkyy sinä, että otetaan naisiin kohdistuvia yhteiskunnallisia epäkohtia esille, joita sitten pyritään muuttamaan. Täällä on näistä keskusteluja käyty varsin taajaan, en siis ota yhtään esimerkkiä.
Yksillöllinen soslidaarisuus on irrallinen yhteiskunnallisesta aateesta. Ihmiset ovat keskimäärin solidaarisempia heille, jotka kuuluvat samaan sosioekonomiseen luokkaan. Käytänössä samanlaista on helpompi ymmärtää ja eräs solidaarisuuden perusrakenne täyttyy. Tämä, >minä voisin olla samanlaisessa tilanteessa< solidaarisuus on varmaan yleisin yhteisöllisyyden motiivi.
Mielipiteiden tasolla solidaarisuuden vaade on jännä. Harvoin odotetaan miehiltä ko. käytöstä silloin, jos täysin vastakkaista mielipidettä edustavasta on kyse. Naiset on ilmeisesti helponpi nähdä joukkona. Harva ihminen oikeasti haluaa samanmielisyyttä, sen tarpeellisuutta on vaikea nähdä. Ihmisten välinen vuorovaikutus on toimivaa silloin, kun voi vapaasti mielipiteensä esiin tuoda.
Naiset ovat keskenään hyvinkin solidaarisia, tämä on elämisen ehdoista ollut eräs tärkeinmistä. Sisarellisuuden ulkopuolelle jääminen on koettu rangaistuksena ja sitä sellaisena edelleenkin käytetään. Se että osa naisista voidaan sulkea solidaarisuuden ulkopuolelle ei tarkoita sitä, ettei yhteisöllisyyttä olisi. Ilmiö kertoo aivan päinvastaisesta.
...tuovat esiin aitoa solidaarisuutta.
Esim. Suomen jälleenrakennus sotien jälkeen tapahtui paljolti talkootyönä.
Ns. "hyvinvointiyhteiskunnasta" kertoo sitten sekin omaa kieltään, kun talkootyö yms. yhdistystoiminta alkaa vähentyä. Ilmeisesti "lasikatto" tai "naisenekekasikyt" eivät ole niin kriisimäisiksi luonnehdittuja olotiloja naisen elämässä, että ne oikeasti masinoisivat "kaikki naiset" saati "koko kansan" talkoisiin, jotta "epäkohdat" saataisiin korjattua... Kuulostavat enemmänkin pienemmän ryhmän politikoinnilta.
Minusta "mielipidesolidaarisuus" on jotain, jota feministit usein olettavat että miehillä on keskenään - lähtien yleistyksistä "miehet sitä miehet tätä" ... ja koko patriarkaalin käsitteestä. Ts. että mies olisi mystisesti aina solidaarinen toiselle miehelle, kun taas nainen ei olisi.
Tämmöistä ajattelutapaa ei ole kovinkaan vaikea löytää esim. monista tämän palstan teksteistäkään - samaten esim. rouvani ja Ave Marian oloiset naiset ovat kokeneet jonkinlaista "vaatimusta" yleensä enemmän naisten taholta siihen, että pitäisi olla "samaa mieltä", että olisi jengissä, kuin miesten taholta.
Ilmeisesti miehet ovat jollain tavalla mielipiteiden suhteen joustavampia, jotta voidaan kuitenkin olla monilla alueilla yhteistyössä?
Yhdistystoiminta ei ole varsinaisesti vähentymässä, se on erikoistumassa. Syntyy yhä pienenpiä ryhmiä, jotka puuhastelevat keskenään. Tämä on ilmeisesti nykyajankuva.
Patriarkaatti on käsitteenä aika väärin ymmäretty. Mikäli sitä pidetään, miesten salaliittona naisia vastaan. Patriarkaatin rakenteet sortavat miehiä myös. Käytänössä yksittäinen mies on aina solidaarisempi tutulle/läheiselle naiselle, kuin yhteiskuntarakenteelle/toisille miehille. Tätä itsestään selvyyttä, tuskin tarvitsee mitenkään todistella.
Minä olen varmaan luonteeltani niin itsenäinen, etten ole törmännyt, toisten naisten taholtakaan, samanmielisyys vaatimuksiin. En ole ainakaan tietoisesti niitä noteerannut. En toisaalta pysty kiistämään tätäkään kokemusta, se varmaan pitää paikkansa.
Naisten välinen yhteistyö onnistuu hyvinkin erilaisista lähtökodista, mikäli tavoite on selvillä. Sikäli naiset ovat hyvinkin joustavia, tämä toisaalta kuulunee naisten rooliinkin, noin yleisestikin. Naisten on oltava joustavia, koska esim. hoivatehtävissä onnistuminen sitä vaatii. Naisilta odotetaan myötäävyyttä myös kotona.
...esim. mikäli "joustavuus" tapahtuu ko. naisella perheen ja yksityiselämän alueella, voi hänestä tulla hyvinkin joustamaton kuva työyhteisössä...
Minä olen työympyröissä kokenut, että miehet ikään kuin venyvät pidempään, ennen kuin sanovat "ei"... missä tietysti voisi miehilläkin olla oppimista.
Taannoin kuulin Nokialta, että Ollilan puheiden jälkeen työhalut aina työntekijöiltä vähenivät :-) Ja esim. useampikin tuttu jätti pari Ollilan "motivointipuhetta" kuultuaan ylitöiden vastaanottamisen sikseen.
Naiset joutuvan työyhteisöisään joustamaan varsin paljon, jonkin verran olen tutustunut hoivatyöhön. Lähinnä jaksamisen, venymisen ja uupumisen kautta. Varsin tiukoilla siellä ihmiset ovat.
Naisten joustamiseen työpaikoilla vaikuttaa tietenkin myös perheolot. Mikäli vetovastuu perheestä on naisilla, niin on varsin luonnolista, että joustohalut ovat vähissä.
...pitäisikö mielestäsi
a) perheelliseen naiseen työpaikalla suhtautua alun perinkin ymmärtävämmin, ettei häneltä vaadita joustavuutta, vai
b) pitäisikö esim. miesten oppia "joustamattomammaksi" työelämässä, samoin kuin hoitsujen?
Minä olisin taipuvainen ajattelemaan, etenkin kun asun maassa, jossa työkulttuuri ei ole läheskään niin "protestanttinen" kuin Suomessa, että Suomessakaan ei tekisi pahaa vähän löysätä.
en itse ole toiminut siellä päivääkään mutta puolisoni toimii.
Joka päivä sitten seuraa "sanomalehtikatsaus" työpaikkansa ihmissuhteista, no on se hyvä, että voi jollekin kertoa.
Olen siis ukkosen(akkasen)johdin.
Suomalainen johtamiskulttuuri vaatisi voimakasta uudistamista, mielestäni, tämä on työelämässä tärkeimpiä projekteja tällä hetkellä. Täällä pyritään edelleen johtamaan ihmisiä, eikä niinkään prosesseja. Mikäli prosessien eteneminen nähtäisiin tärkeämpänä (jota se toki luonnolisesti on), niin silloin joustoa alkaisi, jo löytyä työnantaja puoleltakin. Mahdollisuuksia etätyöhön olisi enemmän, samoin työajan joustoja. Nämähän uudistus yritykset kaatuvat säännönmukaisesti työelämän joustamattomuuteen.
Hoitajien tilanne vaikuttaa varsin kaoottiselta nykyisin. Suurten ikäluokkien poistuessa eläkkeelle, vaikuttaa siltä, että protestanttinen työetiikka häviää heidän mukanaan. Mikäli hoivatyötä ei saada inhimilisemmäksi, tekijöitä tuskin kauan löytyy. Sikäli joustamattomuus olisi hyväksi.
Suomessa työtekeminen on arvossaan, etenkin kovan työn. Ihmiset uuvuttavat itsensä hyvinkin nopeasti. Vähenpikin pitäisi riittää.
Myötätuntoinen kuuntelija, mikäli hänellä ei kehittämissuunitelmia ole, on jakasamisen kannalta kullanarvoinen. Työpaikan ihmissuhteet kriisiytyvät varsin helposti, mikäli työn vaativuustaso ei ole sopiva ts. työ on liian helppoa/vaikeaa, työtä on liikaa/liian vähän.