Kerrotaanpa nyt lisää näitä uskislegendoja. Tämän kertoi opiskeluaikoinani uskiskämppikseni:
Kerran oli kolme uskovaista nuorta mennyt heavymetal-konserttiin jossa esiintyi saatanallinen heavymetalbändi. Tarina ei kerro miksi he olivat sinne menneet.
He kauhistelivat kauheaa saatananpalvojaheavybändiä ja alkoivat yleisön joukossa rukoilla bändin esiintymistä vastaan.
Esiintyjän saapuminen lavalle viipyi. Kohta tuli joku roudari lavalle ja ilmoitti, että solisti ei uskalla tulla lavalle, koska yleisön joukossa on kolme nuorta jotka rukoilevat.
Hallelujaa!
Tarina ei kerro mikä bändi ja milloin oli kyseessä. Dokumenttilähteistä voisi tarkistaa peruttiinko esiintyminen tuolloin.
Saatanallinen heavybändi -tarina
5
805
Vastaukset
- Amen!
Sen on oltava totta, koska uskovat eivät valehtele.
- ja vuoden
Bändi oli AC/DC ja vuosi 1986 Helsingin jäähalli.
Angus Young Gitar, Simon Wright Drums, Malcolm Young Gitar, Brian Johnson Vocal, Clif Williams Bass.
Bändi ei ollut saatanallinen ja rukoilijoita oli viisi. He menivät konserttiin siksi, koska eivät pitäneet rock´n rollista ja halusivat näin rukoilemalla estää konsertin toteutumisen.
Rukoilijat poistuivat ja konsertti alkoi välittömästi rukoilijoiden poistuttua.
Olin silloin uskossa ja olen edelleenkin.
En ole koskaan pitänyt rock musaa paholaisen musana.
Päätän raporttini tähän.
AC/DC-fan vuodesta -81 - no religion
tuttava aivan vakavissaan uskoo Lordin edustavan Saatanaa. Hänen mukaansa Saatana ujuttautuu ihmisten elämään salkavalasti euroviisujen kautta.
Siihen ei järkipuheet auta. Onneksi voin nauraa hänen hupijuttujaan itsekseni. Miten ihmiset voi olla noin tyhmiä, sitä tulee mietittyä.
Juttu jatkui niin, että Halonenkin oli jo Saatanan vallassa kun ojensi yhtyeelle jonkin palkinnon kauppatorilla.- rerha
... itse Saakeli. Kyllähän sitä pirunkin pitää joskus tunnustuksia antaa suojateilleen, ettei heistä tulisi kristittyjä. Liittyi kirkkoon, että voisi ohjata suurimman osan kristityistä helvettihin.
- ET:stä kunnon ateistipresid...
rerha kirjoitti:
... itse Saakeli. Kyllähän sitä pirunkin pitää joskus tunnustuksia antaa suojateilleen, ettei heistä tulisi kristittyjä. Liittyi kirkkoon, että voisi ohjata suurimman osan kristityistä helvettihin.
Halonen ei ole liittynyt takaisin kirkkoon. Tuomari vihki heidät siviiliavioliittoon.
Sanoi häntä loukkaavan, että häntä epäillään ja väitetään ateistiksi, mitä hän ei suinkaan ole.
Eiköhän väittänyt itseään kristityksikin, mikä poliitikon on tietenkin pakko tehdä.
On kuulunut kristilliseen Setlementtiyhdistykseen lähellä työläishyväntekeväisyyttä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560