Täällä toistellaan Kallosen limaisuuskommenttia lopullisena totuutena Ruslanaksesta.
Tulkintansa miehestä Kallonen teki nähdessään hänet ensimmäistä kertaa elämässään. Toisti saman Turussa nähdessään tämän toista kertaa elämässään.
Mitä sanoo Johanna verkkokeskustelussa Ruslanaksesta, jonka kanssa on takuulla viettänyt enemmän aikaa kuin Kallonen tai suurin osa täällä kirjoittelevista? "Siinä on ihminen, jonka sydän on täyttä kultaa."
Myös Pätsistä tuli samalla kalloskaavalla ylimielinen ja kyvytön välittämään tunteita, vaikka biisinsä tunnelatausta olisi voinut lisätä vain itkemällä sen alusta loppuun.
Sunnuntaina Piretistä tehtiin karaoketason laulaja. Sitä toisteltiin palstalla koko aamupäivä.
Korvat auki, sydän ja aivot käyttöön. Mielipiteet kannattaa muodostaa vähän vankemmalle pohjalle kuin yhden ihmisen lausunnoille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä en kyllä usko, että kauhean moni muodostaa mielipidettään
pelkkien tuomareiden perusteella.
On se minustakin kyllä typerän kuuloista kun toistellaan
tuomareiden sanomisia lähes sanasta sanaan, mutta en usko,
että nekään kirjoittelijat ovat tuomareiden perusteella koko
mielipiteensä muodostaneet.
Luulenpa, että jokainen muodostaa esityksistä ihan oman
mielipiteensä, mutta sitten sortuvat muita laulajia haukkuessaan
ja omaa suosikkia kehuessaan käyttämään samoja perusteluja,
joita tuomaritkin käyttivät.
Esim. viimekertaisessa ryhmässä pidin itse Johannan esitystä huomattavasti
muita parempana jo ennen kuin tuomarit edes avasivat suutansa.
Samoin Piretin esitys oli minusta lähinnä hohhoijaa.
Minusta on hieman ylimielistä väittää, ettei suurin osa
ihmisistä osaisi muodostaa omaa mielipidettään, vaan olisi
täysin tuomareiden johdateltavissa. Sinä itse tietysti
muka kuulut siihen pieneen osaan, joka osaa ajatella itse?