Tänään kumoan kolmannen Itsenäisyyspuolueen ohjelmakohdan. EU:n vastustajaänkyrät yrittävät juonillaan saattaa maan EU:n vastustajien haltuun puolustamalla "kansanäänestystä".
"Kansanäänestys käyttöön"
"3) Kansanvallan toteuttamiseksi on maassamme toteutettava sitova valtiollinen ja kunnallinen kansanäänestys. Se on järjestettävä, mikäli eduskunnan, hallituksen, kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tekemä päätös on luotettavan mielipidetutkimuksen mukaan äänioikeutettujen enemmistön kannan vastainen."
Kansanäänestys on toki sivistysvaltion merkki, mutta sitova kansanäänestys sortaisi menestyviä yrittäjiänne ja poliitikkojanne. On naurettavaa vaatia kansalaisille noin suurta päätösvaltaa, koska yksittäinen kansalainen ei voi milloinkaan tulla tehtäväänsä koulutetun poliitikon veroiseksi päätöksenteossa.
Kansaa on estettävä saamasta omaa vastuuta. Sitä paitsi te äänestäisitte vain EU:ta vastaan ja Natoa vastaan niin kuin Itsenäisyyspuolue haluaa!
"Kansanäänestys käyttöön"
"3) Kansanvallan toteuttamiseksi on maassamme toteutettava sitova valtiollinen ja kunnallinen kansanäänestys. Se on järjestettävä, mikäli eduskunnan, hallituksen, kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tekemä päätös on luotettavan mielipidetutkimuksen mukaan äänioikeutettujen enemmistön kannan vastainen."
Kansanäänestys on toki sivistysvaltion merkki, mutta sitova kansanäänestys sortaisi menestyviä yrittäjiänne ja poliitikkojanne. On naurettavaa vaatia kansalaisille noin suurta päätösvaltaa, koska yksittäinen kansalainen ei voi milloinkaan tulla tehtäväänsä koulutetun poliitikon veroiseksi päätöksenteossa.
Kansaa on estettävä saamasta omaa vastuuta. Sitä paitsi te äänestäisitte vain EU:ta vastaan ja Natoa vastaan niin kuin Itsenäisyyspuolue haluaa!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Lähes kuka tahansa yksittäinen kansalainen tekee Suomen poliitikkoja parempia tai ainakin vähemmän vahingollisia päätöksiä, koska he eivät kuulu ILLUMINAATTIHUORIIN, kuten teikäläinen yhdessä mammanpoika matti vanhasen kanssa. Kun seuraavan kerran lauot prostituoidun mielipiteitäsi, niin muistutan, ettei niilä ole mitään merkitystä. :)
Illuminaattia ei ole olemassa ja EU on kansan tahto. Vaaleissa EU:n kannattajat voittavat, koska Suomen tulee olla EU:n jäsen. Tehän äänestätte EU:n kannattajia?
Minulla ei valitettavasti ole monen ihmisen äänioikeutta. Minä äänestin 90-luvulla ihan piruuttani Vapaan Suomen liittoa. Nyt olen siirtynyt Perussuomalaisten kannattajiin. Taidan äänestää Jussi Halla-Ahoa - Aivan ilkeyttäni. :)
Illuminaatti ON olemassa. Jatka vaan töräyttelyjäsi. Se ei muuta asiaa. :)
Päättämis vaikeuksia? ensin sanot:tehän äänestätte eun kannattajia ja sitten vielä kysyt? oletkos vähän tyhmä?!
Sinulla ei pitäisi olla äänioikeutta ollenkaan. Illuminatia ei ole olemassa. Eihän siitä ole ollut edes Iltalehdessä juttua.
Joka tapauksessa sinun pitää äänestää EU:n kannattajaa ja osallistua EU:n vastustajien tuhoamiseen.
Miten kaltaisiasi illuminaattihuoria sitten on olemassa, jos illuminaattia ei ole? Mene vaikka peilin eteen itseäsi katsomaan, jos et usko. :)
eun kannatajien tuhoamiseen ja eun vastustajien kannattamiseen:) se on kunniaksi Isänmaalle:)
Arvata kuka kirjoittaa noin typerää tekstiä talollinenhan se:) kansanäänestys on mainio tapa hoitaa maan asioita demokrattisesti ilman että päättäjät sanoisivat ja päättäisivät kaikesta ja ainahan ne päättävät väärin varsinkin eun osalta nyt saamme kärsiä eu usta ja eu mielisistä fanaatikoista:( miten heistä pääsisimme eroon?
EU:hunkaan ette olisi osanneet mennä ilman ohjausta. Ette pääse eroon EU:sta ettekä sen kannattajista, koska Suomen politiikka on järjestetty niin. Ei ole kansan asia sekaantua kansainvälisiin suhteisiin.
Pussiin:) sanoit:ei ole kansan asia sekaantua kansainvälisiin suhteisiin,tarkentaisitko taas mitä oikein höpäjät?
Nykyinen rappioiunut yhteiskunta rakenteineen tulisi hävittää. Eduskunta ja valtioneuvosto eivät edusta kansanvaltaa, vaan manipulaatiota ja propagandaa. Todellinen kansanvalta saadaan aikaan vasta kun kansa nousee vallankumoukseen nykyistä rappiota vastaan.
On ja tuossa on vahvaa totuutta!!!! eu sta on heti irtauduttava koska se mitä eusta kansalle luvattiin ei ole pitänyt paikkansa!
KANSA NAUTTII RAPPIOSTA JA HALUAA OLLA EU:SSA!!! Vai mitä???
Kuinka te voitte irtautua EU:sta? Ei Matti Vanhanen suostu siihen eikä anna teille lupaa!
Vaan siltä petturi masalta lupiasi me sivistyneet eun kieltäjät emme niitä lupia tarvitse:)
Nautit rappiostasi:)
HÄNKÖ, estää KANSAA irtautumasta EU:sta. Talollinen, palautus todellisuuteen, vaikka sinähän elät tällä hetkellä Madeiran auringossa:
Matti Vanhanen on heikko, Eero Heinäluoman sätkynukke. Hän on epäonninen tallukka, jota isot demarit ohjaava. Totuus on että Kepu on SDP:n apupuolue. Ja sehän on nähty kautta historian, etteivät valtaapitävät pysty pidättelemään kansan syviä joukkoja, kun sen aika tulee. Pidättäminen ei ystäväiseni enää onnistu, kun pitää päästä ulos ja nopeasti. Ja ei Matti Vanhasesta olisi vallankumouksen torjujaksi, hän vain puhuisi ja kehottaisi rauhoittumaan.
Kansa päättää aseilla, talollinen. EI MATTI VANHANEN.
Keskustan pidättämispolitiikka on aivan oikealla asialla. Talouden ja menestyjien edun nimissä EU:sta irtautuminen pitää estää.
"Kansa päättää aseilla, talollinen. EI MATTI VANHANEN."
Mutta kansa on antanut päätösvallan Matti Vanhaselle. Siksi Matti Vanhanen päättää. EI KANSA.
On jo vanhahtava kuka häntä enää äänestää? ajatuskin on naurettava hahahhaha:)
Ei tarvitse kuin lukea tätä palstaa niin ymmärtää kuinka edesvastuutonta kansanäänestys olisi. Asiantuntijat päättäköön!
Pysykäämme jatkossakin EU:ssa ja talouskasvun välttämättömässä ihannemallissa.
talollisen serkku tai jotain muuta sukua?:( tai kenties jopa itse talollinen?:( miten teidät eu pirut saisi pois maasta?
Jauhat taas samoja asioitasi:)
mahdollisemman vaikeaksi.. ja sitten kehotetan menvään.. sinne heidän keksimään onnelaan.. mutta toisaalta vihollista pitäisi rakastaa..
Talollinen on sokea omille virheilleen... ja sitten hän korjaa satoaansa.. mutta katkeraa kalkkia.. hän vielä juo.. eikö hän jo sitä puheillansa jo ole tuonnut suomeen...
Minä äänestän ehdottomasti Itsenäisyyspuoluetta. Näin teen jo talollisenkin takia. Toiseksi sen takia että nämä ärsyttävät gallupit menevät pyllylleen.
On niin typeräettei tajua sitä itsekään harmi:(
Kenties kiva kirjoitella itsellesi, talollinen..?
Nyt olet viholliseni. EU:n kannattajat kiroavat sinut!!
Minäki äänestän Itsenäisyyspuoluetta tiedoksi sinulle:) ilmoita heti niille paska komissaareillesi ja vanhaselle ja kaikille muille eu pökelöille:) hahahah
Missähän se sinun sisältö on näistä puheista.
Enemminkin tyhjää täynnä
Jokainen valistunut EU:n kannattaja osaa perustella selkeästi näkökantansa:
"EU:ssa pitää olla ja taloutta pitää kasvattaa, koska niin on päätetty ja globaalin maailman ehdoilla pitää toimia."
Et siihen perusteluun kykene hahahhh
Kansanäänestys pitäisi tehdä esimerkiksi niinkin tärkeässä asiassa kuin oman valtion murskaaminen ja liittäminen jo valmiiksi kuolleeseen EU:n..
"koska yksittäinen kansalainen ei voi milloinkaan tulla tehtäväänsä koulutetun poliitikon veroiseksi päätöksenteossa."
Eli väitätkö politiikkoja viisaamiksi kuin muuta kansaa? Eihän tuo hyvänen aika pidä paikkaansa!
"Sitä paitsi te äänestäisitte vain EU:ta vastaan ja Natoa vastaan niin kuin Itsenäisyyspuolue haluaa!"
Eli tunnustat, että suomalaiset eivät halua EU:ta? Hyvä! Alathan sinäkin hiljalleen järkiintymään!
Vaikka suomalaiset eivät halua EU:ta, heidän pitää olla EU:ssa, koska niin on päätetty jo aiemmin. Kansa äänesti vuonna 1994, että EU:hun on pakko päästä!
EU on muotijuttu ja must.
Perustele miksi? osaatko edes perustella?