hikoilua- viekkareita?

Olen tässä yrittänyt olla juomatta, eikä siinä mitään, mut melkosen hurjat hikoilut öisin. Ei siinä vesipatjalla koko yötä voi nukkua. Hikeä pukkaa joka kolosta. Muita oireita en ole huomannut, paitsi sen, että kun ei saa hikoilulta kunnolla nukuttua, väsyttää päivällä. Ulkoilemaankin olen joka päivä sään salliessa pyrkinyt.

Onko muilla ollut tuollaisia ylenpalttisia hikiöitä raitistellessa?
121311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Elimistö epätoivoisesti pyrkii ryyppäämisestä jääneistä kuona-aineista eroon ihonkin läpi ajamalla.
Tuttua ja asiaankuuluvaa.
Vesisänkysessioita voi kestää viikonkin. Hermostosi palautuu vielä monia viikkoja eteenpäin, jos näpit pysyvät pullosta erossa.
Kunnon etunojia olet ottanut.

Äänestä

odotettavissa?

Äänestä

Ollut. Juominen on ERIKOISEN RANKKA laji, palautumisesi vie aikaa. Itse asiassa jos juopottelusi lopettamisesta on vielä vähän aikaa, voi olla useitakin "hikiöitä" edessä. Kokemuksesta tiedän, niistä pääsee kyllä eroon ajan kanssa. Nyt kuules korkki tiukasti kiinni, kyllä elämä voittaa kuitenkin. Kuten joku tuossa jo sanoi, kannattaako noita tiloja enää hankkia??
Mulla on jo vuosien raittius takana enkä hitossa enää kaipaa niitä takas!
Raittiina on mukava elää...kokeile säkin!

Äänestä
  • Niin aion kokeillakin. Vähän parempi oli jo viime yö.
    Kaikella on hintansa.
    Hyviä hiettömiä aikoja teille;)

    Äänestä

  • uneton kirjoitti:

    Niin aion kokeillakin. Vähän parempi oli jo viime yö.
    Kaikella on hintansa.
    Hyviä hiettömiä aikoja teille;)

    tuntuu

    Äänestä

  • "Mulla on jo vuosien raittius takana enkä hitossa enää kaipaa niitä takas!" Lisään ja korjaan tähän: En halua niitä (hikiöitä) takaisin...

    Äänestä

  • samoja joskus kirjoitti:

    "Mulla on jo vuosien raittius takana enkä hitossa enää kaipaa niitä takas!" Lisään ja korjaan tähän: En halua niitä (hikiöitä) takaisin...

    vuosia raittiina

    Äänestä

  • samoja joskus kirjoitti:

    "Mulla on jo vuosien raittius takana enkä hitossa enää kaipaa niitä takas!" Lisään ja korjaan tähän: En halua niitä (hikiöitä) takaisin...

    Ei kyllä oo mikään naurun asia tää aihe, mutta tuo ”hikiöitä” kävi naurattaa, kun sen toisen kirjoittamana luin.
    Vois kysyy joltain, et onks sulla ollu koskaan hikiöitä? Mitähän mahtais tuumailla:D

    Äänestä

  • uneton kirjoitti:

    Ei kyllä oo mikään naurun asia tää aihe, mutta tuo ”hikiöitä” kävi naurattaa, kun sen toisen kirjoittamana luin.
    Vois kysyy joltain, et onks sulla ollu koskaan hikiöitä? Mitähän mahtais tuumailla:D

    oli aina ensin kova päihiö ja sitten tuli hikiö.

    Äänestä

  • uneton kirjoitti:

    Ei kyllä oo mikään naurun asia tää aihe, mutta tuo ”hikiöitä” kävi naurattaa, kun sen toisen kirjoittamana luin.
    Vois kysyy joltain, et onks sulla ollu koskaan hikiöitä? Mitähän mahtais tuumailla:D

    Huomaan, naurattaa - siis toipumista havaittavissa! Älä anna ilon pettää itseäsi, siis äläs hanki niitä "hikiöitä" takaisin. Se on tuo alkoholi semmonen "ystävä" ( älä silti kutsu sitä ystäväksesi ) että se luulottelee sulle voimakkaasti olevansa jälleen kaverisi, lähettelee mieleesi kutsuja ja "ystävänpäivän kortteja" houkutelleen seuraansa jälleen. Useimmat se saa kaverikseen jälleen, vaan sano sinä uneton sille 'mä en leiki enää sun kaa, enkä mä oo sun kaveris, en halua sun hikiöitäsi takas, mä vihaan sua'!!!
    Älä anna periksi, vaikka kutsuja mieleesi sataisi vaikka kuinka!
    Näytä sille kuka sinua isännöi...

    Niin se menee.

    Äänestä

ovat minullekin nuo hikiyöt. Niita kesti ryyppyputken jälkeen 2-4 pv tai yötä ja niihin liittyi sydämen tykytysoireita ja nukahtamispelkoa, heräsin säpsähtäen kevyesta unesta johon juuri olin vaipunut.Kai ne ovat juuri niitä Liskojen öitä joilla ruumis yrittää puhdistua kuona-aineista.

Vieroitusoireiksi ne on luettava, erotukseksi tavallisesta 'krapulasta'. Jos on kovin pitkä putki takana saattaa vaarana myös olla ns. viinakramppi joka on sitten jo todella vaarallinen tila. Taidat olla jo voiton puolella näissä fyysissä oireiluissa, mutta jos ne kovin pitkään jatkuvat esim. vuorokausien unettomuutena, kannattanee hakea tilapäistä lääkeapua esim A-klinikalta, josta yleensä saa muutaman päivän lääkityksen veloituksetta mukaansa ja samalla voi myös keskustella, niin halutessaan, jatkosuunnitelmista toipumisen suhteen.

terveisin kolis

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uneton kirjoitti:

Olen tässä yrittänyt olla juomatta, eikä siinä mitään, mut melkosen hurjat hikoilut öisin. Ei siinä vesipatjalla koko yötä voi nukkua. Hikeä pukkaa joka kolosta. Muita oireita en ole huomannut, paitsi sen, että kun ei saa hikoilulta kunnolla nukuttua, väsyttää päivällä. Ulkoilemaankin olen joka päivä sään salliessa pyrkinyt.

Onko muilla ollut tuollaisia ylenpalttisia hikiöitä raitistellessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu