Martin sai kuulla, että hänen äitinsä oli vakavasti syöpä-sairaana sairaalassa. Lääkärit olivat antaneet hänelle ehkä pari kuukautta elinaikaa. Martin mietti pitäisikö hänen sittenkin yrittää tavata äitiään ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Eikö äiti ole sentään äiti. Ja nyt oli äiti, vielä suhteellisen nuorena, kuolemassa syöpään. Äiti, joka oli ollut hänelle se rakkain ihminen kerran, niin ja oli ehkä nytkin..
Äiti ei ollut halunnut tavata poikaansa vuosiin, ei edes puhua hänen kanssaan. Perhe oli ollut jehovantodistjia ja Martin oli monien muiden nuorten tavoin jättänyt tuon uskonnon kasvettuaan aikuiseksi. Perhesiteet olivat katkenneet, äiti teki niinkuin Vartiotorniseuran säännöt häneltä vaativat. Sillä keinoin hän ehkä uskoi saavansa poikansa takaisin "siihen ainoaan oikeaan uskoon". Jt-oppi meni äidinrakkauden edelle.
Martin mietti pitäisikö hänen valheen avulla yrittää lähestyä äitiään hänen kuolinvuoteellaan? Pitäisikö hänen sanoa äidille, että kyllä hän nyt aikoo pyrkiä takaisin jehovantodistajien seurakunnan jäseneksi? Olisiko oikein valehdella kuolevalle? Se olisi ainoa keino saada äiti suostumaan jutteluun hänen kanssaan. Mutta...
Martin ei ehtinyt äitinsä kuolinvuoteelle. Äidin tila oli nopeasti huonontunut ja hän kuoli äkisti. Nyt olivat kysymykset turhia ja jäivät ilman vastausta.
Tekikö Martin oikein? Vai väärin? Olisiko hänen sittenkin pitänyt valehdella kuolevalle äidilleen, että hän aikoo takaisin jt-seurakuntaan ja siten saada äiti suostumaan tapaamiseen?
Jt-äiti ei halunnut kantaansa muuttaa, se oli selvä. Ja tässä hän ei suinkaan ollut yksin, minäkin tunnen näitä tällaisia tapauksia useita.
Lue Martinin oma kertomus täältä, ruotsiksi:
http://www.network54.com/Forum/349340/thread/1171300783/R.I.P. Guida Maria Viola Andersson
Äiti ei ollut halunnut tavata poikaansa vuosiin, ei edes puhua hänen kanssaan. Perhe oli ollut jehovantodistjia ja Martin oli monien muiden nuorten tavoin jättänyt tuon uskonnon kasvettuaan aikuiseksi. Perhesiteet olivat katkenneet, äiti teki niinkuin Vartiotorniseuran säännöt häneltä vaativat. Sillä keinoin hän ehkä uskoi saavansa poikansa takaisin "siihen ainoaan oikeaan uskoon". Jt-oppi meni äidinrakkauden edelle.
Martin mietti pitäisikö hänen valheen avulla yrittää lähestyä äitiään hänen kuolinvuoteellaan? Pitäisikö hänen sanoa äidille, että kyllä hän nyt aikoo pyrkiä takaisin jehovantodistajien seurakunnan jäseneksi? Olisiko oikein valehdella kuolevalle? Se olisi ainoa keino saada äiti suostumaan jutteluun hänen kanssaan. Mutta...
Martin ei ehtinyt äitinsä kuolinvuoteelle. Äidin tila oli nopeasti huonontunut ja hän kuoli äkisti. Nyt olivat kysymykset turhia ja jäivät ilman vastausta.
Tekikö Martin oikein? Vai väärin? Olisiko hänen sittenkin pitänyt valehdella kuolevalle äidilleen, että hän aikoo takaisin jt-seurakuntaan ja siten saada äiti suostumaan tapaamiseen?
Jt-äiti ei halunnut kantaansa muuttaa, se oli selvä. Ja tässä hän ei suinkaan ollut yksin, minäkin tunnen näitä tällaisia tapauksia useita.
Lue Martinin oma kertomus täältä, ruotsiksi:
http://www.network54.com/Forum/349340/thread/1171300783/R.I.P. Guida Maria Viola Andersson
Vastaukset 8
Vanhimmat
>>Olisiko hänen sittenkin pitänyt valehdella kuolevalle äidilleen, että hän aikoo takaisin jt-seurakuntaan ja siten saada äiti suostumaan tapaamiseen?
Tottahan toki poika olisi ollut syytä valehdella äidilleen. Vartiotorniseura toimii itse nimenomaan hyvänä 'valikoivan rehellisyyden' mallina. Niin kauan kun asia liittyy Vt-seuran tai sen jäsenen etuihin, niin voi ja joskus pitääkin valehdella. Tämä koskee myös 'maailmallisille' suunnattua käännytystyötä, jossa Vt-seuran opetuksista on tarpeen vaatiessa annettava valheellisen siloiteltu kuva.
Elämän maallisemmissa koukeroissa kannattaa sitten olla hieman tarkempi tarkoituksiaan ilmaistessa.
Minusta tämä on vaikea kysymys. Tunnen Martinin sen verran että tiedän sen olleen hänelle tuskallista taistelua. Kieltääkö itsensä ja valehdella ja tavata kuoleva äiti? Vai ollako oma itsensä ja ottaa sen asenteen seuraukset eikä tavata äitiä hänen elämänsä viimeisillä hetkillä?
Jotenkin siinä Vt-seuran oppi "voittaa" molemmissa tapauksissa.
Molemmissa tapauksissa Vt-seura sanelee säännöt.
Tämä tapaus osoittaa taas kerran kuinka eettisesti ja moraalisesti läpeensä mätiä jt-opit ovat. Ja epäinhimmillisiä. Mitenkä tätäkin mahdettaisiin selitellä jt-johdon taholta, juu että "jotkut ehkä ovat liian innokkaita"...
Tulee mieleen Irwinin laulu, "siellä missä vesikin on liian innoissaan..."
>>Tunnen Martinin sen verran että tiedän sen olleen hänelle tuskallista taistelua.
Valitettavasti Martin on yksi monista kärsivistä.
>>Kieltääkö itsensä ja valehdella ja tavata kuoleva äiti?
Ironia on juuri siinä, että Vt-seura valehtelee surutta jehovantodistajille, mutta luo ulkoista kuvaa superrehellisistä ihmisistä.
>> Vai ollako oma itsensä ja ottaa sen asenteen seuraukset eikä tavata äitiä hänen elämänsä viimeisillä hetkillä?
Valinta ei varmaan ole kenellekään helppo, koska seurausta kantaa lopun ikäänsä, teki niin tai näin.
>>Jotenkin siinä Vt-seuran oppi "voittaa" molemmissa tapauksissa.
Harmi, että häviäjänä on normaali perheen sisäinen kiintymys.
Niin, Martin ei ole yksin, ikävä kyllä.
Ja tietysti tässäkin asiassa on kaksi puolta. Hänen äitinsä oli valinnut tuon fundamentalistisen käsityksen ja asenteen poikansa kohtaan hänen jätettyään jt-seurakunnan.
Kaikki eivät ole niin fanaattisia, onneksi.
>>Kaikki eivät ole niin fanaattisia, onneksi.
En lähtökohtaisesti näekään tässä ihmisyksilöitä varsinaisena ongelmana, fanaattisia ihmisiä on kaikkialla. Minullakin on aika ajoin joissain asioissa taipumista fanaattisuuteen, piirre on tosin laimistunut iän myötä.
Vaikka Vt-seura lakkaisi tällä hetkellä olemasta, niin silti maailmaan jäisi aivan 'riittävästi' fanaatikkoja.
Suurin yksittäinen ongelma muhii totalitaarisissa ja kulttimaisissa järjestöissä, jotka ylläpitävät jäsenistössään ylivertaisuuden tunnetta, ihannoiden ja edellyttäen tuollaista epäinhimillistä kosto- ja kiristysmentaliteettia.
Mietinkin usein, miksi jostakin tulee fanaatikko kun taas joku toinen tulkitsee asian ja säännöt järjellisemmin? Kysymys on oikeastaan siitä, mikä on se "pay off"? Ehkä se on turvallisuuden tunne tai vallan tunne, mutta minun mielestäni hinta on huikea.
En oikeastaan kannata sitä ajatusta että me olisimme vietävissä kuin sonni teuraaksi. Uskon, en tiedä mutta uskon, että ihminen itse valitsee sen tien, jonka valitsee, ja syyt siihen valintaan eivät aina ole edes omassa tiedossa. Joskus se on vähemmän vastuksen tie, joskus ei ihminen vain jaksa kyseenalaistaa omia piintyneitä ajatusmallejaan koska se johtaisi ideologiseen konkurssiin. Joskus kyseessä saattaa olla hengenmeno, niinkuin naisten tapauksessa Lähi-idän kulttuureissa jne...
Jehovantodistajuudesta saa paljon. Mutta menettää myös paljon. Olet todella oikeassa tuossa että järjestö antaa jäsenilleen ylivertaisuuden tunteen, hehän ovat ne ainoat jotka tulevat säilymään elossa, ovat valittua kansaa. Vähempikin riittäisi ylivertaisuuden tunteen luomiseksi.
>>Mietinkin usein, miksi jostakin tulee fanaatikko kun taas joku toinen tulkitsee asian ja säännöt järjellisemmin?
Taitaa olla melko laajapohjainen tuo fanaattisuus, temperamenttinen luonne tulkitaan myös helposti jonkiasteiseksi fanaattisuudeksi. Oma fanaattisuuteni nostaa päätään useimmin silloin kun koen asian jotenkin voimakkaasti henkilökohtaiseksi tai asia liittyy omiin kokemuksiin.
>> Kysymys on oikeastaan siitä, mikä on se "pay off"? Ehkä se on turvallisuuden tunne tai vallan tunne, mutta minun mielestäni hinta on huikea.
Vt-seuran yhteydessä ei myöskään tule unohtaa paratiisipääsylippua.
>>En oikeastaan kannata sitä ajatusta että me olisimme vietävissä kuin sonni teuraaksi.
Ei varmaan liity aikuisena kääntyneeseen, mutta lapsesta painostettu on helposti vietävissä pitkälle varhaisaikuisuuteen. Toki nykyään netti on muuttanut tilannetta siitä kun itse olin kakara.
>>Joskus se on vähemmän vastuksen tie, joskus ei ihminen vain jaksa kyseenalaistaa omia piintyneitä ajatusmallejaan koska se johtaisi ideologiseen konkurssiin. Joskus kyseessä saattaa olla hengenmeno, niinkuin naisten tapauksessa Lähi-idän kulttuureissa jne...
Vähemmän vastuksen tie pitää sisällään monia piirteitä, perheyhteyden katkeaminen on eräs merkittävä, ystävyyssuhteiden ohella. Jotkin nuoret suorittavat varusmiespalveluksen parin tunnin erissä.
>>Jehovantodistajuudesta saa paljon.
Näin varmaan on, yhteisöllisyys taitaa olla useimmin mainittu asia. Siinä 'paljon saamisessa' vaan on monilla 'sokea täplä'. Esimerkiksi vastaavaa vilpitöntä yhteisöllisyyttä tapaa monissa harrasteissa. Itse asiassa en tiedä mitään positiiviseksi luokittelemaani piirrettä jehovantodistajuudessa, jota ei esiintyisi Vt-seuran ulkopuolella.
>>... järjestö antaa jäsenilleen ylivertaisuuden tunteen,
Oikein hävettää kun muistelen finninaama-aikojani ja tuolloista rikkiviisauttani. Hieman erottamiseni jälkeen sain työpaikan naisilta kunnolla nenilleni kun lähdin esittelemään jt-aikuisia ajatuksiani lastenkasvatuksesta.
Tässä näkyy koko JT-uskonnon karmeus.