Missä se

joka aina kirjtteli tänne palstalle kokemuksiaan...tupu tai joku sellanen. Niitä oli niin hauska lukea =)
192184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

mä oon miettiny ihan samaa. Oliskohan se löytäny jonku lämpimän kainalon =)

Äänestä
  • Joten ajattelin ettei niistä kukaan saanut päiväänsä kohennetuksi. Sittemmin pienen kämmin kautta sain nimimerkkini hävitetyksi ja uuden rekisteröinnissä on lieviä propleemia. Yhä silti edelleen kuljen pitkin poikin pohjolaa ja ehkä jonakin päivänä jälleen saan intoutuman ruveta kirjoittamaan tupun jorinoita uudelleen. ps: Edelleen vailla lämpöistä tyttöä kainalooni.

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Joten ajattelin ettei niistä kukaan saanut päiväänsä kohennetuksi. Sittemmin pienen kämmin kautta sain nimimerkkini hävitetyksi ja uuden rekisteröinnissä on lieviä propleemia. Yhä silti edelleen kuljen pitkin poikin pohjolaa ja ehkä jonakin päivänä jälleen saan intoutuman ruveta kirjoittamaan tupun jorinoita uudelleen. ps: Edelleen vailla lämpöistä tyttöä kainalooni.

    ettet enää kirjottele tänne, ainakaan toistaseks. Kyllä meitä lukijoita oli, jotka tykkäs niitä lukea, ne valittajat vaan on varmaankin kärkkäämpiä kirjottelee tänne palstalle =) Tsemppiä

    Äänestä

  • harmi... kirjoitti:

    ettet enää kirjottele tänne, ainakaan toistaseks. Kyllä meitä lukijoita oli, jotka tykkäs niitä lukea, ne valittajat vaan on varmaankin kärkkäämpiä kirjottelee tänne palstalle =) Tsemppiä

    Mä voin kirjoittaa sinulle henkilökohtaisesti jos vaan annat jonkinlaisen osoitteen mihin kirjoittaa. Tekstistäsi päätellen olet neitipuolinen joten josko illalliskutsun esittäisin? Taidat kumminkin olla jo varattu morsian. Hei! Mullahan onkin mese vanhalla nimimerkillä. Eli [email protected] on mesen osoite. Tule rohkeasti juttelemaan. Muutkin meikäläistä syvästi kaipaavat tervetuloa jutustelemaan.

    tällaiset ns. vanhat tutut? Koskaan nähty tiettävästi olla, mutta lämpöisesti muistan kyllä keskusteluja ajoilta menneiltä. Ja joo, ikäväkin on välillä vaivannut... ;)

    Äänestä

  • yksin yössä valvoen kirjoitti:

    TUPU oli ainakin kuus-nollas tänään.....
    keltanen takki päällä liihotti...
    BTW. tunnelma oli ku olis ollu härmän häjys, niin alas on vajonnu 6-0 seinäjoella....

    Äänestä

  • GinTonic kirjoitti:

    TUPU oli ainakin kuus-nollas tänään.....
    keltanen takki päällä liihotti...
    BTW. tunnelma oli ku olis ollu härmän häjys, niin alas on vajonnu 6-0 seinäjoella....

    Siellähän minä. Vaikka kävin kyllä monessa muussakin paikassa. Onks se keltainen takki liian huomiotaherättävä vai kuis se mieleesi jäi? 6-0 on kyllä hiljentynyt parhaista ajoista huomattavasti. Silti siellä edelleen työskentelee se aina niin hymyilevä tarjoilijatyttö. Onnellinen olkoon se mies joka noin iloisen ja mukavan elämänkumppanin löytää.

    Äänestä

  • yksin yössä valvoen kirjoitti:

    tällaiset ns. vanhat tutut? Koskaan nähty tiettävästi olla, mutta lämpöisesti muistan kyllä keskusteluja ajoilta menneiltä. Ja joo, ikäväkin on välillä vaivannut... ;)

    Ystävät ovat aina lähellä sydäntäni. Niin uudet kuin vanhatkin. Kukas se siis oletkaan sinä?

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Ystävät ovat aina lähellä sydäntäni. Niin uudet kuin vanhatkin. Kukas se siis oletkaan sinä?

    ollaanko ystäviä... Luulisin. Vanha chattituttu taidan olla. Paljon ainakin oltiin juttusilla.

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Joten ajattelin ettei niistä kukaan saanut päiväänsä kohennetuksi. Sittemmin pienen kämmin kautta sain nimimerkkini hävitetyksi ja uuden rekisteröinnissä on lieviä propleemia. Yhä silti edelleen kuljen pitkin poikin pohjolaa ja ehkä jonakin päivänä jälleen saan intoutuman ruveta kirjoittamaan tupun jorinoita uudelleen. ps: Edelleen vailla lämpöistä tyttöä kainalooni.

    Oikeasti? Sähän oot kauan ns. piileskellyt...

    Äänestä

  • yksin yössä valvoen kirjoitti:

    ollaanko ystäviä... Luulisin. Vanha chattituttu taidan olla. Paljon ainakin oltiin juttusilla.

    En erottele enkä mitenkään väheksy chattiystäviäni verrattuna liveystäviini. Kerro nyt ihmeessä kuka olet?

    Äänestä

  • niksuliini kirjoitti:

    Oikeasti? Sähän oot kauan ns. piileskellyt...

    Mutta hukattuani nimimerkkini kulkenut muilla nimillä. En ole kyllä aikoihin kirjoitellut mitään. Ei ole ollut oikein asiaa. Ilahduin niin kovin kun joku minuakin kaipasi joten intouduin vastaamaan ketjuun. Tekisi toisaalta mieleni kirjoittaa viime yöstä jolloin kohtasin kauniin tytön ja sain jopa halauksen. Taitaisi kumminkin kertomukseni häiritä joitain henkilöitä joten eipä siitä sen enempää. Kyllä me niksuliini ollaan vaasan huoneessa kohdattu ihan hiljankin. Minä tosin olin uudella omimallani nicillä ;)

    on ollut asialla.. Hämeen tytteli ei ole Vaasassa pyörinyt. Eiköhän tupulainen sana ole vapaa edelleenkin tässä maassa, ja kirjoituksiasi on selvästikin kaivattu joten annapa tulla..
    Kainalo vapaana vielä?

    Välillä tuntuu siltä että taitaa olla ikuisesti. Mieleni tekisi kovasti kertoa siitä kun tupu halin sai. Niin söpöltä tytöltä vielä että. Monia muitakin kommelluksia ompi sattunut ja uusia tulossa. Toisaalta voisin kertoa yksityiskohtaisesti mistä kaikista asioista pidän naisissa. Silloin saisimme todella kaikki nauraa. Onhan se jo kaveripiirissänikin yleinen vitsi kuinka etsin ruskeasimmuista pisamakasvoa kaikkine muine hyvineen. Ei se välttämätikään johdu joidenkin kitisemisestä jutuistani vaan siitä että taidan olla jotenkin talviväsymyksen valloissa. Ei huvita jutella, Ei huvita tavata kavereita, Ei huvita keksiä kirjoitettavaa Eikä meinaa työntekokaan huvittaa. Neljän E:n kuukaudet menossa. Liekö sitten piristäisi jos kainalooni lämpöinen tyttönen löytyisi ;o Toisaalta siitähän ne ongelmat ehkä vasta alkaisivatkin. Hyviä naisia on nykyään niin harvassa. Samaa kuulema tuumaavat naiset miehistä. On se vaan kumma juttu sitten kuinka kukaan ei pongaa minua!!! Perusrehellinen suomipoika :)

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Mä voin kirjoittaa sinulle henkilökohtaisesti jos vaan annat jonkinlaisen osoitteen mihin kirjoittaa. Tekstistäsi päätellen olet neitipuolinen joten josko illalliskutsun esittäisin? Taidat kumminkin olla jo varattu morsian. Hei! Mullahan onkin mese vanhalla nimimerkillä. Eli [email protected] on mesen osoite. Tule rohkeasti juttelemaan. Muutkin meikäläistä syvästi kaipaavat tervetuloa jutustelemaan.

    mutta tuo sormus kiiltelee sormessa, joten joudun kieltäytymään =) Huomasin, että olit taas kirjoitellut palstalle kokemuksista seinäjoen villissä yöelämässä, kiva juttu! =)

    Äänestä

  • illalliskutsusta kirjoitti:

    mutta tuo sormus kiiltelee sormessa, joten joudun kieltäytymään =) Huomasin, että olit taas kirjoitellut palstalle kokemuksista seinäjoen villissä yöelämässä, kiva juttu! =)

    Olen kyllä ennenkin huomannut että jos löydän mukavan oloisen suunnilleen ikäiseni tytön on hän ensivaikutuksen jälkeen joko ilkeä tinttapussi tai onnellisesti kihloissa. Onnellisia vuosia sinulle ja kumppnillesi ;)

    Äänestä

  • tupu1771 kirjoitti:

    Välillä tuntuu siltä että taitaa olla ikuisesti. Mieleni tekisi kovasti kertoa siitä kun tupu halin sai. Niin söpöltä tytöltä vielä että. Monia muitakin kommelluksia ompi sattunut ja uusia tulossa. Toisaalta voisin kertoa yksityiskohtaisesti mistä kaikista asioista pidän naisissa. Silloin saisimme todella kaikki nauraa. Onhan se jo kaveripiirissänikin yleinen vitsi kuinka etsin ruskeasimmuista pisamakasvoa kaikkine muine hyvineen. Ei se välttämätikään johdu joidenkin kitisemisestä jutuistani vaan siitä että taidan olla jotenkin talviväsymyksen valloissa. Ei huvita jutella, Ei huvita tavata kavereita, Ei huvita keksiä kirjoitettavaa Eikä meinaa työntekokaan huvittaa. Neljän E:n kuukaudet menossa. Liekö sitten piristäisi jos kainalooni lämpöinen tyttönen löytyisi ;o Toisaalta siitähän ne ongelmat ehkä vasta alkaisivatkin. Hyviä naisia on nykyään niin harvassa. Samaa kuulema tuumaavat naiset miehistä. On se vaan kumma juttu sitten kuinka kukaan ei pongaa minua!!! Perusrehellinen suomipoika :)

    en usko, ettet kelpaisi.. Luulenpa, että olet itse liian ronkeli tai "ujonpuoleinen" tekemään aloitetta.. ;)

    Äänestä

  • niksuliini kirjoitti:

    en usko, ettet kelpaisi.. Luulenpa, että olet itse liian ronkeli tai "ujonpuoleinen" tekemään aloitetta.. ;)

    Ihan kuin tuntisit minut ;)

    Äänestä

  • Tupu1771 kirjoitti:

    Ihan kuin tuntisit minut ;)

    vaiko en tuntisi? Luulenpa, että menee tuonne "en tunne" puolelle. Vaikkapa, jotain asioita taidan tietää vaikken selänpesijäksi lähtenyt ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyyppi luuraa kirjoitti:

joka aina kirjtteli tänne palstalle kokemuksiaan...tupu tai joku sellanen. Niitä oli niin hauska lukea =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu