Helluntailaisuus

Täällä palstalla vallitsee jatkuva erimielisyys ja opinsuuntien korostus.

Helluntailaisuudesta tulee tälle palstalle ns. lähetyssaarnaajia ja ns. opettajia. Hengestä heidät tuntee.

He pyrkivät opettamaan adventisteille Jeesuksen uhrityöstä ja siitä, että kenenkään ei pidä jäädä lakia täyttämään, mutta koska heiltä itseltään on hukassa ymmärrys lain alla tienaamisesta ja Jumalan käskyjen ja opetusten kuuliaisuudesta ja koska he sekoittavat nämä kaksi asiaa keskenään, ei heidän opetuksensa ole kelvollista.

Molemmissa lahkoissa olevat, jättäkää nyt kaikki muut oppimanne ja alkakaa aivan alusta lukemalla itse evankeliumin ilosanomaa ja rukoilkaa, että Jumala avaa Sanansa teille. Pääsette uuteen mahdollisuuteen Jumalan tahdon tuntemiseksi.

Adventistit, älkää jääkö vanhan liiton opetuksiin, vaan kolkuttakaa ovelle, jonka Jeesus on luvannut kolkuttavalle avata ja näin pääsette uuden liiton vapauteen.

Ei se, että te pidätte voimassa sapatin teitä miksikään tee, ei se synnytä teitä uudeksi ja anna teille uutta elämää.
Sen tekee Jeesus Kristus, uuden liiton, paljon vanhaa paremman liiton välimies, Jeesus Kristus.

Helluntailaiset, armo tosin on suuri ja avara, mutta se sisällä syntiä, vaan kuuliaisuuden ja rakkauden.

Rukoilkaa, että saatte syntyä uudeksi ylhäältä vedestä ja Hengestä ja saatte VOIMAN tulla Jumalan lapseksi ja kuuliaiseksi Hänelle.
Hänen tahtonsa on, että rakastatte Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseänne, se sisältää kaikki käskyt.

Jeesus todella elää ja Hän todella armahtaa hänet, joka huutaa Hänen puoleensa ja tahtoo tulla Jumalan kaltaiseksi, eli rakastavaksi, laupiaaksi ja armahtavaksi.
18491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Joskus kirjoitin täällä laista näin ei-uskovalle adventistipastorille (ps. olen itse parjattu pietisti):

Niin, Jumala edellyttää, että ihminen täyttää koko lain. Jos rikkoo yhdessä kohdassa, niin rikkoo koko lain. Näin sinunkin pitäisi nyt täyttää koko laki, koska et ole uskossa. Jeesuskin vain tiukensi lakeja siitä, mitä ne olivat vanhan liiton aikaan olleet. Ennen ei saanut tehdä huorin, nyt ei saa enää edes katsoa himoiten.

Mutta sehän ei ole ihmiselle, ei edes sinulle, mahdollista. Niinpä on vain yksi, joka on täyttänyt koko lain ja se on Jeesus. Joka tulee uskoon ja elää Jeesuksessa luopumatta Hänestä elää vapaana.

Seremonialait, joihin sapattilakikin kuuluu, eivät kuulu enää uuden liiton uskovalle ollenkaan.

Uskoville laki on vain ohje, vain tienviitta, ystävä ja hyvinvoinniksi. Uskoville laki on ohjeena, jonka rikkomisesta tulee vain ajallinen rangaistus eli jotain vastoinkäymistä täällä maan päällä, jos he rikkovat sitä. Jos lain rikkominen tulee elämäntavaksi, niin sitten se vaikuttaa uskovillakin iankaikkisuuteen (luopumus) ja tulee iankaikkinen rangaistus helvetissä.

Otetaan esimerkki: jos uskova lukee Ellen Whiten Suurta Taistelua ja haksahtaa luulemaan, että siinä olevat asiat ovat Jumalan ilmoitusta, niin hänelle koituu siitä rauhattomuutta. Jos hän sitten ottaa selvää, missä kohdin teki vastoin Jumalan tahtoa ja muistaa, että Jumala käskee arvostella kaikki ja olla pelkäämättä vääriä profeettoja, hän arvostelee tuon kirjan Raamatulla ja tekee parannuksen.

Jos taas hän ei ota selvää eikä edes toisten uskovien varoituksista ota vaarin, kun he varoittavat väärästä profeetasta Ellenistä, niin silloin hän paatumistaan paatuu. Hän saattaa mennä jopa niin pitkälle, että suostuu adventistien 28 opinkohtaan ja menee adventistikasteelle. Tuolloin Pyhän Hengen tila on tuossa uppiniskaisessa uskovassa käynyt niin ahtaaksi, että Hän poistuu. Tällöin ex-uskova on taas lain alla ja koko laki painaa häntä ja kas oikein sopivasti hän onkin nyt jäsen seurakunnassa, joka mättää hänelle lakia lain perään täytettäviksi, on Ellensapattia, on ruokasääntöä jne. epäkristillisiä käytössääntöjä

Uskomaton ihminenhän on vain syntinen, uskova taas on samaan aikaan sekä syntinen että vanhurskas. Ihmisen liha (vanha Aatami) ei tule puhtaaksi. On vain kysymys siitä, minkä hän antaa itseään hallita, lihan vai hengen. Uskova ihminen ei ole mikään Jumalan mukaisen tahtomisen ja tekemisen automaatti, vaan kyllä hänen tahtomiseensa ja tekemiseensä vaikuttaa myös hänen lihansa, joka on tuota vanhaa aatamia.

Jos uskova lankeaa johonkin Raamatussa mainittuun syntiin, alkaa hänen hengellinen näkemyksensä oikeasta ja väärästä hämärtyä. Jos hän vaikka varastaa työpaikaltaan jotakin, niin hän joko selittelee teon itselleen oikeaksi (olen niin köyhä ja firma rikas tms.) tai sitten hän tunnustaa sen synniksi, vie Jeesuksen päälle ristille ja tulee vapaaksi syyllisyydestä.

Syntiensä selittelijä ottaa vastustavan aseman Jumalaa kohtaan. Näin hänelle ilmaantuu vähä vähältä lisää seliteltäviä syntejä ja uskonelämä ei enää toimikaan. Mikään ei ole enää selvää. Ja alamäki on alkanut.

Pysyäkseen terveenä hengellisesti uskova tiedostaa koko ajan olevansa syntinen ja vanhurskas. Vaikka taipumus synteihin säilyy, hän tiedostaa sen ja perkaa pois syntejä koko elämänsä.

Silti uskovalle tulee syntisyydestään johtuen takaiskuja, vaikka hän olisi kuinka valppaana. Jumala opettaa uskovaa näiden kautta panemaan taas jotain ylpeyden osaa pois, jotta kasvu voisi jatkua. (takaiskuidea ei sovi siihen, joka tahallaan tekee syntiä)

Äänestä
  • arvostelemaan tätä Whiteä, sillä en ole lukenut hänen tuotantoaan. Täällä kirjoittelevien kautta olen jonkin käsityksen hänestä saanut, mutta en nyt tässä tahdo hänestä mielipidettäni ilmaista, että en missään tapauksessa antaisi väärää todistusta hänestä.

    Kyllä kristityn, eli uskovaisen tie on kilvoittelun tie, mutta meitä ei jätetä kilvoittelemaan yksin, sillä Pyhä Henki on voimana meissä ja siksi me saamme tuntea iloa ja vapautta.

    Itse sain syntyä uudeksi kauan aikaa sitten ja samassa yhteydessä sain todella rakkauden, eli lihasydämen, sillä sain kokea sydämen ympärileikkauksen ja se teki minusta täysin vapaan.
    Synti orjuuttaa ja jokainen, joka tekee syntiä on orja. Siksipä meidän tulee neuvoa jokaista hylkäämään lihantahto Jumalan tahdon tieltä, sillä monet ovat ahdistettuja, väsyneitä ja masentuneita vain sen takia, että he ovat jääneet ihmisen uskoon, eli heille ei ole tullut Jumalan lupamaa lahjaa, uskoa, joka tekee eläväksi ja uudistaa kaiken.

    Julistakaamme evankeliumia ja kehoittakaamme jokaista kolkuttamaan ovelle, jonka Jeesus lupauksensa mukaan avaa.
    Ei ihmisen kehittämä uskonnolisuus tuo kenellekään mitään hyvää, mutta Jumalan antama usko muuttaa kaiken hyväksi ja johtaa ikuiseen onneen.

    Äänestä

  • Jumala ei opeta ihmistä rikkomaan käskyjään, ei edes sapattia, ei pienintäkään lain piirtoa!

    Uudesti syntynyt, Jumalan Pyhän Hengen voimassa oleva ihminen tämän tajuaa, samoin lapsi.

    Sinäkin sen tajuat, jos saat Pyhän Hengen lahjan.

    Äänestä

  • tunteminen hakusassa sinulla kirjoitti:

    Jumala ei opeta ihmistä rikkomaan käskyjään, ei edes sapattia, ei pienintäkään lain piirtoa!

    siinä, että Jeesus ei opeta rikkomaan käskyjä. Päin vastoin, Hän käskee meidän pitää käskyt.

    Tuo sapatti, josta täällä näyttäisi olevan kiistaa, ei kuulu meille, jotka olemme toisen lauman lapsia.
    Me olemme vapauden lapsia, joille Jumala ei muuta lakia antanut, kuin rakkaudenlain, joka on kirjotettu meissä sisältäen kymmenen käskyä.
    Jokainen käsky on meille rakas ja ilolla eläme niissä ja on luonnollista pyhittää lepopäivä, yhtä luonnollista kuin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään.

    Jumala sanoo meille uuden liiton lapsille, että laupeutta minä tahdon, enkä uhria.

    Voi mennä uhrauksen puolelle ja lain täyttämiseen, jos lain alaisesti pyhittää sapattia. Jeesus sanoutui irti fariseusten ja kirjanoppineiden lain alaisesta sapatin käskystä ja toi meille iloisen lepopäivän, jolloin on lupa hyvää tehdä.

    Johannes 10

    14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
    15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
    16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

    Äänestä

  • tunteminen hakusassa sinulla kirjoitti:

    Jumala ei opeta ihmistä rikkomaan käskyjään, ei edes sapattia, ei pienintäkään lain piirtoa!

    Uudesti syntynyt, Jumalan Pyhän Hengen voimassa oleva ihminen tämän tajuaa, samoin lapsi.

    Sinäkin sen tajuat, jos saat Pyhän Hengen lahjan.

    Kymmenen käskyn lain yhdeksän käskyä on annettu myös Uudessa Testamentissa ja siksi ne koskevat meitä. Sapattikäskyä ei ole uudistettu Uudessa Testamentissa. Eli Uudessa Testamentissa ei missään käsketä ketään viettämään sapattia. Päinvastoin, Paavali nuhteli galatalaisia, jotka olivat alkaneet viettää sapattia. (Gal 4:10) Eli meidän ei tarvitse, eikä saa pitää sapattia. Se ei kuulu Jeesukseen uskoville.

    Äänestä

  • T,K kirjoitti:

    että enää olisi kymmenestä käskystä yhdeksän. Nyt kyllä olet täysin harhassa.
    Missä tässä Galatalaiskirjeessä sanotaan, että lepopäivää ei enää tule viettää? Vai mihin Raamatun kohtaan vetoat sanoessasi, että yksi käsky on poistettu. Kymmenessä käskyssä puhutaan lepopäivän pyhittämisestä, älä siis sekoita sapattia ja lepopäivää toisiinsa, äläkä kuvittele, että yksi kymmenestä käskystä olisi mitätöity.

    Galatalaiskirjeessä Paavali kuvaa yleensä tilaa mihin nämä ihmiset olivat ajautumassa, eli lain alaisiin tekoihin.
    Jos tahdot tutustua mitä kaikkea noihin päiviin, kuukausiin, juhla-aikoihin ja vuosiin sisältyy niin lue niistä Mooseksen kirjasta.
    Galatalaiskirje 4

    Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?
    10 Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
    11 Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.

    Äänestä

  • Näyttää sille, että sinunkin uskosi perusteet tarvitsisivat peruskorjauksen. Jeesuksen sovitustyö toimii hiukan toisin kuin sinä siitä ajattelet. Jeesushan tuli korjaamaan Aadamin tottelemattomuuden seurauksen ,huom! Jumalaa kohtaan. Siksi lakikin oli kaksijakoinen, sisältäen Jumalaa koskevan osan sekä ihmisiä koskevan osan. Meillä on kahdenlaista syntiä, joista ikuiseen kuolemaan johtavan synnin Jeesus korjasi. Sen korjauksen voimme ottaa vastaan Jeesukseen uskomalla. Meillä on kuitenkin velvollisuutenamme keskinäisissä asioissa elää nuhtettomasti toistemme kanssa siksi, että näin me erottaudumme järjestykseen toistemme suhteen. Jeesus hoiti suhteen Jumalaan kuntoon, ja meillä on Jeesus Jumalan tunnustamana välimiehenä siitä syystä. Jeesuksesta tuli Aadamin perikunnan sukulunastaja.

    Äänestä

  • T,K kirjoitti:

    Kymmenen käskyn lain yhdeksän käskyä on annettu myös Uudessa Testamentissa ja siksi ne koskevat meitä. Sapattikäskyä ei ole uudistettu Uudessa Testamentissa. Eli Uudessa Testamentissa ei missään käsketä ketään viettämään sapattia. Päinvastoin, Paavali nuhteli galatalaisia, jotka olivat alkaneet viettää sapattia. (Gal 4:10) Eli meidän ei tarvitse, eikä saa pitää sapattia. Se ei kuulu Jeesukseen uskoville.

    luopumaan sapatin vietosta. Hän itsekin vietti
    kokoelämänsä ajan sapattia. On kyse jostain muusta, jota et ymmärrä, koska tätä asiaa ei
    olla riitävästi valaistu.
    Jeesus on Herra Maran ata!

    Äänestä

  • lutherus kirjoitti:

    Näyttää sille, että sinunkin uskosi perusteet tarvitsisivat peruskorjauksen. Jeesuksen sovitustyö toimii hiukan toisin kuin sinä siitä ajattelet. Jeesushan tuli korjaamaan Aadamin tottelemattomuuden seurauksen ,huom! Jumalaa kohtaan. Siksi lakikin oli kaksijakoinen, sisältäen Jumalaa koskevan osan sekä ihmisiä koskevan osan. Meillä on kahdenlaista syntiä, joista ikuiseen kuolemaan johtavan synnin Jeesus korjasi. Sen korjauksen voimme ottaa vastaan Jeesukseen uskomalla. Meillä on kuitenkin velvollisuutenamme keskinäisissä asioissa elää nuhtettomasti toistemme kanssa siksi, että näin me erottaudumme järjestykseen toistemme suhteen. Jeesus hoiti suhteen Jumalaan kuntoon, ja meillä on Jeesus Jumalan tunnustamana välimiehenä siitä syystä. Jeesuksesta tuli Aadamin perikunnan sukulunastaja.

    tästä lain kaksijakoisuudesta?

    Seuraavassa tietoa Aadamista
    1.Mooseksen kirja:
    2:20   Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut.

    3:17   Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;

    3:21   Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.

    4:25   Ja Aadam yhtyi taas vaimoonsa, ja tämä synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Seet, sanoen: "Jumala on suonut minulle toisen pojan Aabelin sijaan, koska Kain hänet surmasi."

    5:1   Tämä on Aadamin sukuluettelo. Kun Jumala loi ihmisen, teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi.

    5:3   Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja hän antoi hänelle nimen Seet.

    5:4   Ja Aadam eli Seetin syntymän jälkeen kahdeksansataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

    5:5   Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli.

    Joosua:
    3:16   pysähtyi ylhäältä päin virtaava vesi ja seisoi yhtenä roukkiona hyvin kaukana Aadamin luona, sen kaupungin, joka on Saaretanin vieressä; ja se vesi, joka virtasi alaspäin Aromereen, Suolamereen, hävisi kokonaan. Niin kansa kulki virran yli Jerikon kohdalta.

    19:33   Ja heidän rajansa tuli kulkemaan Heelefistä, Saanannimin tammesta, Adami-Nekebin ja Jabneelin kautta Lakkumiin asti ja päättyy Jordaniin.

    19:36   Adama, Raama, Haasor,

    1.Aikakirja:
    1:1   Aadam, Seet, Enos,

    Luukkaan evankeliumi:
    3:28   tämä Melkin, tämä Addin, tämä Koosamin, tämä Elmadamin, tämä Eerin,

    3:38   tämä Enoksen, tämä Seetin, tämä Aadamin, tämä Jumalan.

    Roomalaiskirje:
    5:14   kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.

    1.Korinttolaiskirje:
    15:22   Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

    15:45   Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.

    1.Timoteuksen kirje:
    2:13   Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;

    2:14   eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.

    Juudaan kirje:
    1:14   Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä

    Äänestä

  • UnaFortuna kirjoitti:

    luopumaan sapatin vietosta. Hän itsekin vietti
    kokoelämänsä ajan sapattia. On kyse jostain muusta, jota et ymmärrä, koska tätä asiaa ei
    olla riitävästi valaistu.
    Jeesus on Herra Maran ata!

    että Paavali ei käskenyt luopumaan sapatin vietosta.
    Että hän itsekin vietti kokoelämnsä ajan sapattia.

    Apostolien teot:
    13:9   Niin Saulus, myös Paavaliksi kutsuttu, täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen

    13:13   Ja kun Paavali seuralaisineen oli purjehtinut Pafosta, tulivat he Pamfylian Pergeen; siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin.

    13:16   Niin Paavali nousi ja viittasi kädellään ja sanoi: "Te Israelin miehet ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, kuulkaa!

    13:43   Kun synagoogasta hajaannuttiin, seurasivat monet juutalaiset ja jumalaapelkääväiset käännynnäiset Paavalia ja Barnabasta, jotka puhuivat heille ja kehoittivat heitä pysymään Jumalan armossa.

    13:45   Mutta nähdessään kansanjoukot juutalaiset tulivat kiihkoa täyteen ja väittelivät Paavalin puheita vastaan ja herjasivat.

    13:46   Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: "Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.

    13:50   Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa.

    14:9   Hän kuunteli Paavalin puhetta. Ja kun Paavali loi katseensa häneen ja näki hänellä olevan uskon, että hän voi tulla terveeksi,

    14:11   Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme."

    14:12   Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.

    14:14   Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat

    14:19   Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi.

    15:2   Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.

    15:12   Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.

    15:22   Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;

    15:25   niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,

    15:35   Ja Paavali ja Barnabas viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden muidenkin kanssa Herran sanaa.

    15:36   Mutta muutamien päivien kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: "Lähtekäämme takaisin kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa, katsomaan veljiä, miten heidän on."

    15:38   Mutta Paavali katsoi oikeaksi olla ottamatta häntä mukaan, koska hän oli luopunut heistä Pamfyliassa eikä ollut heidän kanssaan lähtenyt työhön.

    15:40   Mutta Paavali valitsi Silaan, ja veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja hän lähti matkalle.

    16:3   Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.

    16:9   Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä."

    16:14   Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.

    16:17   Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."

    16:18   Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja se lähti sillä hetkellä.

    16:19   Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.

    16:25   Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.

    16:28   Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."

    16:29   Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.

    16:36   Niin vanginvartija ilmoitti tämän Paavalille sanoen: "Päälliköt ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä irti; lähtekää siis nyt ulos ja menkää rauhassa."

    16:37   Mutta Paavali sanoi heille: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos."

    17:2   Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,

    17:4   Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.

    17:5   Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen.

    17:10   Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.

    17:13   Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihoittamaan kansaa.

    17:14   Silloin veljet heti lähettivät Paavalin menemään meren rantaan; mutta sekä Silas että Timoteus jäivät Bereaan.

    17:15   Ja Paavalin saattajat veivät hänet Ateenaan saakka, ja saatuaan vietäväksi Silaalle ja Timoteukselle käskyn mitä pikimmin tulla hänen luoksensa, he lähtivät sieltä pois.

    17:16   Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.

    17:22   Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.

    17:33   Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä.

    18:1   Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon.

    18:2   Siellä hän tapasi erään Akylas nimisen juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja äsken tullut Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan. Klaudius oli näet käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta. Ja Paavali meni heidän luoksensa.

    18:5   Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus.

    18:9   Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene,

    18:12   Mutta Gallionin ollessa Akaian käskynhaltijana juutalaiset yksimielisesti nousivat Paavalia vastaan ja veivät hänet tuomioistuimen eteen

    18:14   Ja kun Paavali aikoi avata suunsa, sanoi Gallion juutalaisille: "Jos olisi tehty rikos tai häijy ilkityö, olisi kohtuullista, että minä kärsivällisesti kuuntelisin teitä, juutalaiset.

    18:18   Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen.

    19:1   Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.

    19:4   Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."

    19:6   Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    19:11   Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,

    19:13   Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa."

    19:15   mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"

    19:21   Kun kaikki tämä oli tapahtunut, niin Paavali hengessä päätti kulkea Makedonian ja Akaian kautta ja matkustaa Jerusalemiin ja sanoi: "Käytyäni siellä minun pitää nähdä myös Rooma."

    19:26   mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään.

    19:29   Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita.

    19:30   Ja kun Paavali tahtoi mennä kansanjoukkoon, eivät opetuslapset sitä sallineet.

    20:1   Kun meteli oli asettunut, kutsui Paavali opetuslapset luoksensa; ja rohkaistuaan heitä hän jätti heidät hyvästi ja lähti matkustamaan Makedoniaan.

    20:7   Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

    20:9   Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.

    20:10   Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki."

    20:13   Mutta me menimme edeltäpäin ja astuimme laivaan ja purjehdimme Assoon. Sieltä aioimme ottaa Paavalin laivaan, sillä hän oli niin määrännyt, aikoen itse kulkea maitse.

    20:16   Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Efeson ohitse, ettei häneltä kuluisi aikaa Aasiassa; sillä hän kiiruhti joutuakseen, jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin.

    20:37   Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä,

    21:4   Ja tavattuamme opetuslapset me viivyimme siellä seitsemän päivää. Ja Hengen vaikutuksesta he varoittivat Paavalia menemästä Jerusalemiin.

    21:11   Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin.'"

    21:13   Silloin Paavali vastasi ja sanoi: "Mitä te teette, kun itkette ja särjette minun sydäntäni. Sillä minä olen valmis, en ainoastaan käymään sidottavaksi, vaan myöskin kuolemaan Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden."

    21:18   Seuraavana päivänä Paavali meni meidän kanssamme Jaakobin tykö, ja kaikki vanhimmat tulivat sinne saapuville.

    21:20   Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.

    21:26   Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri.

    21:29   Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön.

    21:30   Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin.

    21:32   Tämä otti heti paikalla mukaansa sotilaita ja sadanpäämiehiä ja riensi alas heidän luoksensa. Kun he näkivät päällikön ja sotilaat, lakkasivat he lyömästä Paavalia.

    21:35   Ja kun Paavali tuli portaille, täytyi sotamiesten kantaa häntä kansan väkivallan tähden;

    21:37   Ja kun oltiin kuljettamassa Paavalia sisälle kasarmiin, sanoi hän päällikölle: "Onko minun lupa sanoa sinulle jotakin?" Niin tämä sanoi: "Osaatko sinä siis kreikkaa?

    21:39   Niin Paavali sanoi: "Minä olen juutalainen mies, Tarson, tunnetun Kilikian kaupungin, kansalainen; pyydän sinua, salli minun puhua kansalle."

    21:40   Ja kun hän sen salli, niin Paavali, seisoen portailla, viittasi kädellään kansalle; ja kun oli syntynyt syvä hiljaisuus, puhui hän heille hebreankielellä ja sanoi:

    22:25   Mutta kun he olivat oikaisseet hänet ruoskittavaksi, sanoi Paavali siinä seisovalle sadanpäämiehelle: "Onko teidän lupa ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä ilman tuomiota?"

    22:27   Niin päällikkö meni Paavalin luo ja sanoi hänelle: "Sano minulle: oletko sinä Rooman kansalainen?" Hän vastasi: "Olen."

    22:28   Niin päällikkö sanoi: "Minä olen paljolla rahalla hankkinut itselleni tämän kansalaisoikeuden." Paavali sanoi: "Mutta minulla se on syntymästäni asti."

    22:29   Silloin ne, joiden piti häntä tutkia, lähtivät heti hänen luotaan. Ja myös päällikkö peljästyi saatuaan tietää, että Paavali oli Rooman kansalainen, kun oli sidottanut hänet.

    22:30   Mutta seuraavana päivänä, koska hän tahtoi saada varman tiedon, mistä juutalaiset häntä syyttivät, päästi hän hänet siteistä ja käski ylipappien ja koko neuvoston kokoontua, vei Paavalin alas ja asetti hänet heidän eteensä.

    23:1   Niin Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: "Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti."

    23:3   Silloin Paavali sanoi hänelle: "Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?"

    23:5   Ja Paavali sanoi: "En tiennyt, veljet, että hän on ylimmäinen pappi; sillä kirjoitettu on: 'Kansasi ruhtinasta älä kiroa'."

    23:6   Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana."

    23:10   Ja kun riita yhä kiihtyi, pelkäsi päällikkö, että he repisivät Paavalin kappaleiksi, ja käski sotaväen tulla alas ja temmata hänet heidän keskeltään ja viedä hänet kasarmiin.

    23:11   Mutta seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin tykönä ja sanoi: "Ole turvallisella mielellä, sillä niinkuin sinä olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun pitää todistaman minusta myös Roomassa."

    23:12   Mutta päivän tultua juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat valan, etteivät söisi eivätkä joisi, ennenkuin olivat tappaneet Paavalin.

    23:14   He menivät ylipappien ja vanhinten luo ja sanoivat: "Me olemme kirouksen uhalla vannoneet, ettemme mitään maista, ennenkuin olemme tappaneet Paavalin.

    23:16   Mutta Paavalin sisarenpoika, joka oli saanut kuulla väijytyksestä, saapui kasarmille, meni sisälle ja ilmoitti sen Paavalille.

    23:17   Niin Paavali kutsui luoksensa erään sadanpäämiehen ja sanoi: "Vie tämä nuorukainen päällikön luo, sillä hänellä on jotakin hänelle ilmoitettavaa."

    23:18   Niin hän otti hänet mukaansa, vei hänet päällikön luo ja sanoi: "Vanki Paavali kutsui minut luokseen ja pyysi tuomaan sinun luoksesi tämän nuorukaisen, jolla on jotakin puhuttavaa sinulle."

    23:20   Hän sanoi: "Juutalaiset ovat päättäneet anoa sinulta, että huomenna veisit Paavalin alas neuvostoon, ikäänkuin aikoisit vielä tarkemmin tutkia hänen asiaansa.

    23:24   ja varatkaa ratsuja pannaksenne Paavalin ratsaille ja viedäksenne hänet vahingoittumatonna maaherra Feeliksin luo."

    23:31   Niin sotamiehet, saamansa käskyn mukaan, ottivat Paavalin ja veivät hänet yötä myöten Antipatrikseen.

    23:33   Kun ratsumiehet tulivat Kesareaan, antoivat he kirjeen maaherralle ja veivät myös Paavalin hänen eteensä.

    23:34   Luettuaan kirjeen hän kysyi, mistä maakunnasta Paavali oli; ja saatuaan tietää, että hän oli Kilikiasta,

    24:1   Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia.

    24:2   Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi:

    24:10   Paavali vastasi, kun maaherra oli viitannut, että hän sai puhua: "Koska tiedän sinun monta vuotta olleen tämän kansan tuomarina, puhun luottamuksella asiani puolesta.

    24:23   Ja hän käski sadanpäämiehen pitää Paavalia vartioituna, mutta lievässä vankeudessa, estämättä ketään hänen omaisistaan tekemästä hänelle palvelusta.

    24:24   Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen.

    24:25   Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas."

    24:26   Sen ohessa hän myös toivoi saavansa Paavalilta rahaa, jonka tähden hän useita kertoja haetti hänet luokseen ja puheli hänen kanssansa.

    24:27   Mutta kahden vuoden kuluttua Porkius Festus tuli Feeliksin sijaan; ja kun Feeliks tavoitteli juutalaisten suosiota, jätti hän Paavalin kahleisiin.

    25:2   Niin ylipapit ja juutalaisten ensimmäiset miehet ilmoittivat hänelle syyttävänsä Paavalia ja pyysivät häneltä

    25:3   ja anoivat sitä suosionosoitusta itsellensä, Paavalia vastaan, että hän haettaisi hänet Jerusalemiin; sillä he valmistivat väijytystä tappaakseen hänet tiellä.

    25:4   Mutta Festus vastasi, että Paavalia pidettiin vartioituna Kesareassa ja että hän itse aikoi piakkoin lähteä sinne.

    25:6   Ja viivyttyään heidän luonansa ainoastaan kahdeksan tai kymmenen päivää hän meni alas Kesareaan. Seuraavana päivänä hän istui tuomarinistuimelle ja käski tuoda Paavalin eteensä.

    25:8   sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan."

    25:9   Niin Festus, joka tavoitteli juutalaisten suosiota, vastasi Paavalille ja sanoi: "Tahdotko lähteä Jerusalemiin ja siellä vastata näihin syytöksiin minun edessäni?"

    25:10   Mutta Paavali sanoi: "Minä seison keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minut tuomittakoon. Juutalaisia vastaan en ole mitään rikkonut, niinkuin sinäkin aivan hyvin tiedät.

    25:14   Ja kun he viipyivät siellä useampia päiviä, kertoi Festus Paavalin asian kuninkaalle ja sanoi: "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen;

    25:19   vaan heillä oli häntä vastaan riitaa joistakin heidän uskonasioistaan ja jostakin Jeesuksesta, joka oli kuollut, mutta jonka Paavali väitti elävän.

    25:21   Mutta kun Paavali vetosi ja vaati, että hänet oli säilytettävä majesteetin tutkittavaksi, käskin minä vartioida häntä, kunnes lähetän hänet keisarin eteen."

    25:23   Seuraavana päivänä Agrippa ja Bernike tulivat suurella komeudella ja menivät oikeussaliin päällikköjen ja kaupungin ylhäisten miesten kanssa; ja Paavali tuotiin Festuksen käskystä sinne.

    26:1   Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Sinun on lupa puhua puolestasi." Silloin Paavali ojensi kätensä ja lausui puolustuksekseen:

    26:24   Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut."

    26:25   Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.

    26:28   Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi."

    26:29   Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta."

    27:1   Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan, annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään Julius nimisen, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.

    27:3   Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo hoitoa saamaan.

    27:9   Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä

    27:11   Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää kuin Paavalin sanoja.

    27:21   Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta.

    27:24   ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat.'

    27:31   Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua."

    27:33   Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet.

    27:43   Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä maihin

    28:3   Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä.

    28:8   Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet.

    28:15   Ja kun veljet siellä saivat kuulla meistä, tulivat he meitä vastaan Appii Forumiin ja Tres Tabernaen kohdalle saakka; ja heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta.

    28:16   Ja kun tulimme Roomaan, sallittiin Paavalin asua erikseen häntä vartioivan sotamiehen kanssa.

    28:17   Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset. Ja kun he olivat kokoontuneet, sanoi hän heille: "Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin.

    28:25   Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,

    28:30   Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat;

    Roomalaiskirje:
    1:1   Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,

    1.Korinttolaiskirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes

    1:12   Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."

    1:13   Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

    3:4   Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?

    3:5   Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.

    3:22   teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.

    16:21   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti.

    2.Korinttolaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa.

    10:1   Minä, Paavali, itse kehoitan teitä Kristuksen laupeuden ja lempeyden kautta, minä, joka olen muka nöyrä kasvotusten teidän kanssanne, mutta poissa ollessani rohkea teitä kohtaan,

    Galatalaiskirje:
    1:1   Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,

    5:2   Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

    Efesolaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.

    3:1   Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni -

    Filippiläiskirje:
    1:1   Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

    Kolossalaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus

    1:23   jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

    4:18   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.

    1.Tessalonikalaiskirje:
    1:1   Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!

    2:18   Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.

    2.Tessalonikalaiskirje:
    1:1   Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

    3:17   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Tämä on merkkinä jokaisessa kirjeessäni; näin minä kirjoitan.

    1.Timoteuksen kirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama,

    2.Timoteuksen kirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Tiituksen kirje:
    1:1   Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen,

    Filemonin kirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,

    1:9   niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki -

    1:19   Minä, Paavali, kirjoitan omalla kädelläni: "Minä sen maksan"; saattaisinpa sanoa: pane se omaan laskuusi; sillä sinä olet minulle velkaa oman itsesikin.

    2.Pietarin kirje:
    3:15   ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

    Äänestä

  • lutherus kirjoitti:

    Näyttää sille, että sinunkin uskosi perusteet tarvitsisivat peruskorjauksen. Jeesuksen sovitustyö toimii hiukan toisin kuin sinä siitä ajattelet. Jeesushan tuli korjaamaan Aadamin tottelemattomuuden seurauksen ,huom! Jumalaa kohtaan. Siksi lakikin oli kaksijakoinen, sisältäen Jumalaa koskevan osan sekä ihmisiä koskevan osan. Meillä on kahdenlaista syntiä, joista ikuiseen kuolemaan johtavan synnin Jeesus korjasi. Sen korjauksen voimme ottaa vastaan Jeesukseen uskomalla. Meillä on kuitenkin velvollisuutenamme keskinäisissä asioissa elää nuhtettomasti toistemme kanssa siksi, että näin me erottaudumme järjestykseen toistemme suhteen. Jeesus hoiti suhteen Jumalaan kuntoon, ja meillä on Jeesus Jumalan tunnustamana välimiehenä siitä syystä. Jeesuksesta tuli Aadamin perikunnan sukulunastaja.

    Sinä selität ylimielisesti, että minun juttuni on heikolla pohjalla, mutta kyllä asia on niin, että sinun juttusi on heikolla pohjalla.

    Eikö Jeesus anna uskoontulon jälkeen tehtyjä syntejä anteeksi? Jeesus kärsi ristillä kaikkien ihmisten kaikki synnit päällään; niin perisynti kuin ihmisten tekosynnitkin, niin uskomattomana kuin uskovanakin tehdyt.

    Meidän pitää ihmisten keskinäisissä asioissakin toimia Raamatun mukaisesti, koska Jumala niin haluaa. Meillä on velvollisuus antaa Hänen käyttöönsä koko loppuelämämme. Uskonpuhdistuksessa siitä käytettiin nimeä uusi kuuliaisuus.

    Kaikki synti on syntiä Jumalaa vastaan. Katsotaanpas nyt älä tapa-käskyä. Jos ihminen tappaa jonkun, ei siinä auta pyytää tapetulta anteeksi ja luulla olevansa puhdas. Tai jos kostaa toiselle ja pyytää häneltä anteeksi, niin ei siitä puhtaaksi tule. Tai jos katkeroituu toiseen, niin ei sitä edes kannata pyytää siltä toiselta anteeksi, koska hänhän ei sitä tiedä. Niinpä kaikki synnit on tunnustettava synniksi, vietävä ristille ja pyydettävä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen nimessä anteeksi.

    Tietysti tärkein on Jumala ja on tultava uskoon. Uskoontulemattomuushan jo on ensimmäisen käskyn rikkomista. Jos ihminen ei ole uskossa, hän pitää muita Jumalia, hän on tehnyt niistä jumalankuvia itselleen ja Jumalastakin hän on tehnyt mieleensä mieleisen kuvan, hän myös lausuu turhaan Jumalan nimen rukoillessaan ilman aikomustakaan luopua teistään, hän ei pyhitä lepopäivää edes siinä mielessä, että palvelisi Jumalaa, mutta ei myöskään ole päässyt sapattiin Jeesuksessa. No nuo nyt olivat ne neljä ensimmäistä käskyä, joista puhuit. Ja aivan oikein, ne ovat kadottavia syntejä.

    No sitten nuo loput käskyt: kunnioita isääsi ja äitiäsi, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta ja älä himoitse lähimmäisesi huonetta ym.

    Kyllä ne kaikki ovat kadottavia syntejä Raamatun mukaan. Katsopas seuraavia Raamatun kohtia:

    ”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal 5:16- 21)

    ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” (Heb 13:4)

    ”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm 21:8)

    ” Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha” (Kol 3:5-6)

    ”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm 22:15)

    ” Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.” (Ef 5:5)

    ” Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
    eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1 Kor 6:9-10)

    Mikä tahansa yksikin synti veisi uskomattoman kadotukseen, siis vaikka ei perisyntiä olisikaan. Mutta myös uskovalle mikä tahansa synti, jos muodostuu elämäntavaksi paaduttaa, ja kun hän paatuu niin ennen pitkää hän joutuu pois uskosta. Niinpä Raamattu käskee uskovia perkaamaan syntiä elämästään:

    ” Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
    en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1 Kor 5:7-13)

    Äänestä

  • kelvollinen*** kirjoitti:

    arvostelemaan tätä Whiteä, sillä en ole lukenut hänen tuotantoaan. Täällä kirjoittelevien kautta olen jonkin käsityksen hänestä saanut, mutta en nyt tässä tahdo hänestä mielipidettäni ilmaista, että en missään tapauksessa antaisi väärää todistusta hänestä.

    Kyllä kristityn, eli uskovaisen tie on kilvoittelun tie, mutta meitä ei jätetä kilvoittelemaan yksin, sillä Pyhä Henki on voimana meissä ja siksi me saamme tuntea iloa ja vapautta.

    Itse sain syntyä uudeksi kauan aikaa sitten ja samassa yhteydessä sain todella rakkauden, eli lihasydämen, sillä sain kokea sydämen ympärileikkauksen ja se teki minusta täysin vapaan.
    Synti orjuuttaa ja jokainen, joka tekee syntiä on orja. Siksipä meidän tulee neuvoa jokaista hylkäämään lihantahto Jumalan tahdon tieltä, sillä monet ovat ahdistettuja, väsyneitä ja masentuneita vain sen takia, että he ovat jääneet ihmisen uskoon, eli heille ei ole tullut Jumalan lupamaa lahjaa, uskoa, joka tekee eläväksi ja uudistaa kaiken.

    Julistakaamme evankeliumia ja kehoittakaamme jokaista kolkuttamaan ovelle, jonka Jeesus lupauksensa mukaan avaa.
    Ei ihmisen kehittämä uskonnolisuus tuo kenellekään mitään hyvää, mutta Jumalan antama usko muuttaa kaiken hyväksi ja johtaa ikuiseen onneen.

    Niin, olen itsekin uudestisyntynyt ja vähän myöhemmin Pyhällä Hengellä täyttynyt.

    Olen samaa mieltä, että ihmisille on saarnattava lakia ja evankeliumia, että tulisivat synnintuntoon ja uskoon.

    Selkeästi itsensä uskomattomiksi tunnustavien lisäksi myös niille, jotka luulevat olevansa uskossa, luulevat tulleensa uskoon tai luulevat olevansa yhä uskossa, vaikka ovat jo luopuneet. Pelastava usko, kun on eri asia kuin "tavallaan uskominen".

    Äänestä

  • tunteminen hakusassa sinulla kirjoitti:

    Jumala ei opeta ihmistä rikkomaan käskyjään, ei edes sapattia, ei pienintäkään lain piirtoa!

    Uudesti syntynyt, Jumalan Pyhän Hengen voimassa oleva ihminen tämän tajuaa, samoin lapsi.

    Sinäkin sen tajuat, jos saat Pyhän Hengen lahjan.

    Et ymmärrä Uuden liiton sapatista hölkäsen pöläystä, kun yhä vain tuo ellensapatti pyörii päässäsi. Luulet Ellen Whiten seuraamista ja hänen tahtonsa tekemistä pelastavaksi uskoksi, mutta Ellen oli luopio ja väärä profeetta ja häntä seuratessa Raamattu sanoo sinulle:

    "Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan? Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa." (Luuk 6:39-40

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Sinä selität ylimielisesti, että minun juttuni on heikolla pohjalla, mutta kyllä asia on niin, että sinun juttusi on heikolla pohjalla.

    Eikö Jeesus anna uskoontulon jälkeen tehtyjä syntejä anteeksi? Jeesus kärsi ristillä kaikkien ihmisten kaikki synnit päällään; niin perisynti kuin ihmisten tekosynnitkin, niin uskomattomana kuin uskovanakin tehdyt.

    Meidän pitää ihmisten keskinäisissä asioissakin toimia Raamatun mukaisesti, koska Jumala niin haluaa. Meillä on velvollisuus antaa Hänen käyttöönsä koko loppuelämämme. Uskonpuhdistuksessa siitä käytettiin nimeä uusi kuuliaisuus.

    Kaikki synti on syntiä Jumalaa vastaan. Katsotaanpas nyt älä tapa-käskyä. Jos ihminen tappaa jonkun, ei siinä auta pyytää tapetulta anteeksi ja luulla olevansa puhdas. Tai jos kostaa toiselle ja pyytää häneltä anteeksi, niin ei siitä puhtaaksi tule. Tai jos katkeroituu toiseen, niin ei sitä edes kannata pyytää siltä toiselta anteeksi, koska hänhän ei sitä tiedä. Niinpä kaikki synnit on tunnustettava synniksi, vietävä ristille ja pyydettävä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen nimessä anteeksi.

    Tietysti tärkein on Jumala ja on tultava uskoon. Uskoontulemattomuushan jo on ensimmäisen käskyn rikkomista. Jos ihminen ei ole uskossa, hän pitää muita Jumalia, hän on tehnyt niistä jumalankuvia itselleen ja Jumalastakin hän on tehnyt mieleensä mieleisen kuvan, hän myös lausuu turhaan Jumalan nimen rukoillessaan ilman aikomustakaan luopua teistään, hän ei pyhitä lepopäivää edes siinä mielessä, että palvelisi Jumalaa, mutta ei myöskään ole päässyt sapattiin Jeesuksessa. No nuo nyt olivat ne neljä ensimmäistä käskyä, joista puhuit. Ja aivan oikein, ne ovat kadottavia syntejä.

    No sitten nuo loput käskyt: kunnioita isääsi ja äitiäsi, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta ja älä himoitse lähimmäisesi huonetta ym.

    Kyllä ne kaikki ovat kadottavia syntejä Raamatun mukaan. Katsopas seuraavia Raamatun kohtia:

    ”Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Gal 5:16- 21)

    ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” (Heb 13:4)

    ”Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm 21:8)

    ” Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha” (Kol 3:5-6)

    ”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm 22:15)

    ” Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella - sillä hän on epäjumalanpalvelija - ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.” (Ef 5:5)

    ” Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
    eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1 Kor 6:9-10)

    Mikä tahansa yksikin synti veisi uskomattoman kadotukseen, siis vaikka ei perisyntiä olisikaan. Mutta myös uskovalle mikä tahansa synti, jos muodostuu elämäntavaksi paaduttaa, ja kun hän paatuu niin ennen pitkää hän joutuu pois uskosta. Niinpä Raamattu käskee uskovia perkaamaan syntiä elämästään:

    ” Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
    en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1 Kor 5:7-13)

    Raamatun avulla yhtään mitään. Tämä kaveri kertoi
    erittäin Helppotajuisesti tämän asian, siitä
    huolimatta tämä helppotajuinen asia ei mennyt
    perille, vaan Uskovan nimellä esiintyvä junnaa
    paikallaan. Häntä harmittaa, kun hän ei voi
    pettää kaikkia ihmisiä. Vaikka oletkin Profeetta.
    omissa nimissäsi. En uskon kuitenkaan Harha
    profetointia. Kuinkahan tämä paha Uskova poistetaan tältä palstalta omiensa Joukkoon?
    Jeesus on Herra! Maran ata!

    Sinun kehusi ei ole kenellekään suositus, joten riemuun ratkean pilkkasi edessä.

    Äänestä

  • tästä kirjoitti:

    että Paavali ei käskenyt luopumaan sapatin vietosta.
    Että hän itsekin vietti kokoelämnsä ajan sapattia.

    Apostolien teot:
    13:9   Niin Saulus, myös Paavaliksi kutsuttu, täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen

    13:13   Ja kun Paavali seuralaisineen oli purjehtinut Pafosta, tulivat he Pamfylian Pergeen; siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin.

    13:16   Niin Paavali nousi ja viittasi kädellään ja sanoi: "Te Israelin miehet ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, kuulkaa!

    13:43   Kun synagoogasta hajaannuttiin, seurasivat monet juutalaiset ja jumalaapelkääväiset käännynnäiset Paavalia ja Barnabasta, jotka puhuivat heille ja kehoittivat heitä pysymään Jumalan armossa.

    13:45   Mutta nähdessään kansanjoukot juutalaiset tulivat kiihkoa täyteen ja väittelivät Paavalin puheita vastaan ja herjasivat.

    13:46   Silloin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: "Teille oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen.

    13:50   Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa.

    14:9   Hän kuunteli Paavalin puhetta. Ja kun Paavali loi katseensa häneen ja näki hänellä olevan uskon, että hän voi tulla terveeksi,

    14:11   Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme."

    14:12   Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.

    14:14   Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat

    14:19   Mutta sinne tuli Antiokiasta ja Ikonionista juutalaisia, ja he suostuttivat kansan puolellensa ja kivittivät Paavalia ja raastoivat hänet kaupungin ulkopuolelle, luullen hänet kuolleeksi.

    15:2   Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.

    15:12   Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.

    15:22   Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;

    15:25   niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,

    15:35   Ja Paavali ja Barnabas viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden muidenkin kanssa Herran sanaa.

    15:36   Mutta muutamien päivien kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: "Lähtekäämme takaisin kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa, katsomaan veljiä, miten heidän on."

    15:38   Mutta Paavali katsoi oikeaksi olla ottamatta häntä mukaan, koska hän oli luopunut heistä Pamfyliassa eikä ollut heidän kanssaan lähtenyt työhön.

    15:40   Mutta Paavali valitsi Silaan, ja veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja hän lähti matkalle.

    16:3   Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.

    16:9   Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä."

    16:14   Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.

    16:17   Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien."

    16:18   Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä." Ja se lähti sillä hetkellä.

    16:19   Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.

    16:25   Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.

    16:28   Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä."

    16:29   Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.

    16:36   Niin vanginvartija ilmoitti tämän Paavalille sanoen: "Päälliköt ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä irti; lähtekää siis nyt ulos ja menkää rauhassa."

    16:37   Mutta Paavali sanoi heille: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos."

    17:2   Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,

    17:4   Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.

    17:5   Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen.

    17:10   Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.

    17:13   Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihoittamaan kansaa.

    17:14   Silloin veljet heti lähettivät Paavalin menemään meren rantaan; mutta sekä Silas että Timoteus jäivät Bereaan.

    17:15   Ja Paavalin saattajat veivät hänet Ateenaan saakka, ja saatuaan vietäväksi Silaalle ja Timoteukselle käskyn mitä pikimmin tulla hänen luoksensa, he lähtivät sieltä pois.

    17:16   Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.

    17:22   Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.

    17:33   Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä.

    18:1   Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon.

    18:2   Siellä hän tapasi erään Akylas nimisen juutalaisen, joka oli Pontosta syntyisin ja äsken tullut Italiasta, ja hänen vaimonsa Priskillan. Klaudius oli näet käskenyt kaikkien juutalaisten poistua Roomasta. Ja Paavali meni heidän luoksensa.

    18:5   Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus.

    18:9   Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene,

    18:12   Mutta Gallionin ollessa Akaian käskynhaltijana juutalaiset yksimielisesti nousivat Paavalia vastaan ja veivät hänet tuomioistuimen eteen

    18:14   Ja kun Paavali aikoi avata suunsa, sanoi Gallion juutalaisille: "Jos olisi tehty rikos tai häijy ilkityö, olisi kohtuullista, että minä kärsivällisesti kuuntelisin teitä, juutalaiset.

    18:18   Mutta Paavali viipyi siellä vielä jonkun aikaa; sitten hän sanoi veljille jäähyväiset ja purjehti Syyriaan, mukanansa Priskilla ja Akylas; hän oli leikkauttanut tukkansa Kenkreassa, sillä hän oli tehnyt lupauksen.

    19:1   Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.

    19:4   Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."

    19:6   Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    19:11   Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,

    19:13   Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa."

    19:15   mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"

    19:21   Kun kaikki tämä oli tapahtunut, niin Paavali hengessä päätti kulkea Makedonian ja Akaian kautta ja matkustaa Jerusalemiin ja sanoi: "Käytyäni siellä minun pitää nähdä myös Rooma."

    19:26   mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään.

    19:29   Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita.

    19:30   Ja kun Paavali tahtoi mennä kansanjoukkoon, eivät opetuslapset sitä sallineet.

    20:1   Kun meteli oli asettunut, kutsui Paavali opetuslapset luoksensa; ja rohkaistuaan heitä hän jätti heidät hyvästi ja lähti matkustamaan Makedoniaan.

    20:7   Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.

    20:9   Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.

    20:10   Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki."

    20:13   Mutta me menimme edeltäpäin ja astuimme laivaan ja purjehdimme Assoon. Sieltä aioimme ottaa Paavalin laivaan, sillä hän oli niin määrännyt, aikoen itse kulkea maitse.

    20:16   Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Efeson ohitse, ettei häneltä kuluisi aikaa Aasiassa; sillä hän kiiruhti joutuakseen, jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin.

    20:37   Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä,

    21:4   Ja tavattuamme opetuslapset me viivyimme siellä seitsemän päivää. Ja Hengen vaikutuksesta he varoittivat Paavalia menemästä Jerusalemiin.

    21:11   Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin.'"

    21:13   Silloin Paavali vastasi ja sanoi: "Mitä te teette, kun itkette ja särjette minun sydäntäni. Sillä minä olen valmis, en ainoastaan käymään sidottavaksi, vaan myöskin kuolemaan Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden."

    21:18   Seuraavana päivänä Paavali meni meidän kanssamme Jaakobin tykö, ja kaikki vanhimmat tulivat sinne saapuville.

    21:20   Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita.

    21:26   Silloin Paavali otti ne miehet luokseen, ja kun hän seuraavana päivänä oli puhdistanut itsensä heidän kanssaan, meni hän pyhäkköön ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumispäivänsä tulisivat päättymään, jota ennen heidän kunkin edestä oli tuotava uhri.

    21:29   Sillä he olivat ennen nähneet efesolaisen Trofimuksen kaupungilla hänen kanssaan ja luulivat, että Paavali oli tuonut hänet pyhäkköön.

    21:30   Ja koko kaupunki tuli liikkeelle, ja väkeä juoksi kokoon; ja he ottivat Paavalin kiinni, raastoivat hänet ulos pyhäköstä, ja heti portit suljettiin.

    21:32   Tämä otti heti paikalla mukaansa sotilaita ja sadanpäämiehiä ja riensi alas heidän luoksensa. Kun he näkivät päällikön ja sotilaat, lakkasivat he lyömästä Paavalia.

    21:35   Ja kun Paavali tuli portaille, täytyi sotamiesten kantaa häntä kansan väkivallan tähden;

    21:37   Ja kun oltiin kuljettamassa Paavalia sisälle kasarmiin, sanoi hän päällikölle: "Onko minun lupa sanoa sinulle jotakin?" Niin tämä sanoi: "Osaatko sinä siis kreikkaa?

    21:39   Niin Paavali sanoi: "Minä olen juutalainen mies, Tarson, tunnetun Kilikian kaupungin, kansalainen; pyydän sinua, salli minun puhua kansalle."

    21:40   Ja kun hän sen salli, niin Paavali, seisoen portailla, viittasi kädellään kansalle; ja kun oli syntynyt syvä hiljaisuus, puhui hän heille hebreankielellä ja sanoi:

    22:25   Mutta kun he olivat oikaisseet hänet ruoskittavaksi, sanoi Paavali siinä seisovalle sadanpäämiehelle: "Onko teidän lupa ruoskia Rooman kansalaista, vieläpä ilman tuomiota?"

    22:27   Niin päällikkö meni Paavalin luo ja sanoi hänelle: "Sano minulle: oletko sinä Rooman kansalainen?" Hän vastasi: "Olen."

    22:28   Niin päällikkö sanoi: "Minä olen paljolla rahalla hankkinut itselleni tämän kansalaisoikeuden." Paavali sanoi: "Mutta minulla se on syntymästäni asti."

    22:29   Silloin ne, joiden piti häntä tutkia, lähtivät heti hänen luotaan. Ja myös päällikkö peljästyi saatuaan tietää, että Paavali oli Rooman kansalainen, kun oli sidottanut hänet.

    22:30   Mutta seuraavana päivänä, koska hän tahtoi saada varman tiedon, mistä juutalaiset häntä syyttivät, päästi hän hänet siteistä ja käski ylipappien ja koko neuvoston kokoontua, vei Paavalin alas ja asetti hänet heidän eteensä.

    23:1   Niin Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: "Miehet, veljet, minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti."

    23:3   Silloin Paavali sanoi hänelle: "Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?"

    23:5   Ja Paavali sanoi: "En tiennyt, veljet, että hän on ylimmäinen pappi; sillä kirjoitettu on: 'Kansasi ruhtinasta älä kiroa'."

    23:6   Mutta koska Paavali tiesi osan heistä olevan saddukeuksia ja toisen osan fariseuksia, huusi hän neuvoston edessä: "Miehet, veljet, minä olen fariseus, fariseusten jälkeläinen; toivon ja kuolleitten ylösnousemuksen tähden minä olen tuomittavana."

    23:10   Ja kun riita yhä kiihtyi, pelkäsi päällikkö, että he repisivät Paavalin kappaleiksi, ja käski sotaväen tulla alas ja temmata hänet heidän keskeltään ja viedä hänet kasarmiin.

    23:11   Mutta seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin tykönä ja sanoi: "Ole turvallisella mielellä, sillä niinkuin sinä olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun pitää todistaman minusta myös Roomassa."

    23:12   Mutta päivän tultua juutalaiset tekivät salaliiton ja vannoivat valan, etteivät söisi eivätkä joisi, ennenkuin olivat tappaneet Paavalin.

    23:14   He menivät ylipappien ja vanhinten luo ja sanoivat: "Me olemme kirouksen uhalla vannoneet, ettemme mitään maista, ennenkuin olemme tappaneet Paavalin.

    23:16   Mutta Paavalin sisarenpoika, joka oli saanut kuulla väijytyksestä, saapui kasarmille, meni sisälle ja ilmoitti sen Paavalille.

    23:17   Niin Paavali kutsui luoksensa erään sadanpäämiehen ja sanoi: "Vie tämä nuorukainen päällikön luo, sillä hänellä on jotakin hänelle ilmoitettavaa."

    23:18   Niin hän otti hänet mukaansa, vei hänet päällikön luo ja sanoi: "Vanki Paavali kutsui minut luokseen ja pyysi tuomaan sinun luoksesi tämän nuorukaisen, jolla on jotakin puhuttavaa sinulle."

    23:20   Hän sanoi: "Juutalaiset ovat päättäneet anoa sinulta, että huomenna veisit Paavalin alas neuvostoon, ikäänkuin aikoisit vielä tarkemmin tutkia hänen asiaansa.

    23:24   ja varatkaa ratsuja pannaksenne Paavalin ratsaille ja viedäksenne hänet vahingoittumatonna maaherra Feeliksin luo."

    23:31   Niin sotamiehet, saamansa käskyn mukaan, ottivat Paavalin ja veivät hänet yötä myöten Antipatrikseen.

    23:33   Kun ratsumiehet tulivat Kesareaan, antoivat he kirjeen maaherralle ja veivät myös Paavalin hänen eteensä.

    23:34   Luettuaan kirjeen hän kysyi, mistä maakunnasta Paavali oli; ja saatuaan tietää, että hän oli Kilikiasta,

    24:1   Viiden päivän kuluttua ylimmäinen pappi Ananias meni sinne alas muutamien vanhinten ja erään asianajajan, Tertulluksen, kanssa, ja he ilmoittivat maaherralle syyttävänsä Paavalia.

    24:2   Ja kun Paavali oli kutsuttu esille, rupesi Tertullus syyttämään ja sanoi:

    24:10   Paavali vastasi, kun maaherra oli viitannut, että hän sai puhua: "Koska tiedän sinun monta vuotta olleen tämän kansan tuomarina, puhun luottamuksella asiani puolesta.

    24:23   Ja hän käski sadanpäämiehen pitää Paavalia vartioituna, mutta lievässä vankeudessa, estämättä ketään hänen omaisistaan tekemästä hänelle palvelusta.

    24:24   Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen.

    24:25   Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: "Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas."

    24:26   Sen ohessa hän myös toivoi saavansa Paavalilta rahaa, jonka tähden hän useita kertoja haetti hänet luokseen ja puheli hänen kanssansa.

    24:27   Mutta kahden vuoden kuluttua Porkius Festus tuli Feeliksin sijaan; ja kun Feeliks tavoitteli juutalaisten suosiota, jätti hän Paavalin kahleisiin.

    25:2   Niin ylipapit ja juutalaisten ensimmäiset miehet ilmoittivat hänelle syyttävänsä Paavalia ja pyysivät häneltä

    25:3   ja anoivat sitä suosionosoitusta itsellensä, Paavalia vastaan, että hän haettaisi hänet Jerusalemiin; sillä he valmistivat väijytystä tappaakseen hänet tiellä.

    25:4   Mutta Festus vastasi, että Paavalia pidettiin vartioituna Kesareassa ja että hän itse aikoi piakkoin lähteä sinne.

    25:6   Ja viivyttyään heidän luonansa ainoastaan kahdeksan tai kymmenen päivää hän meni alas Kesareaan. Seuraavana päivänä hän istui tuomarinistuimelle ja käski tuoda Paavalin eteensä.

    25:8   sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan."

    25:9   Niin Festus, joka tavoitteli juutalaisten suosiota, vastasi Paavalille ja sanoi: "Tahdotko lähteä Jerusalemiin ja siellä vastata näihin syytöksiin minun edessäni?"

    25:10   Mutta Paavali sanoi: "Minä seison keisarin tuomioistuimen edessä, ja sen edessä minut tuomittakoon. Juutalaisia vastaan en ole mitään rikkonut, niinkuin sinäkin aivan hyvin tiedät.

    25:14   Ja kun he viipyivät siellä useampia päiviä, kertoi Festus Paavalin asian kuninkaalle ja sanoi: "Täällä on eräs mies, jonka Feeliks on jättänyt vankeuteen;

    25:19   vaan heillä oli häntä vastaan riitaa joistakin heidän uskonasioistaan ja jostakin Jeesuksesta, joka oli kuollut, mutta jonka Paavali väitti elävän.

    25:21   Mutta kun Paavali vetosi ja vaati, että hänet oli säilytettävä majesteetin tutkittavaksi, käskin minä vartioida häntä, kunnes lähetän hänet keisarin eteen."

    25:23   Seuraavana päivänä Agrippa ja Bernike tulivat suurella komeudella ja menivät oikeussaliin päällikköjen ja kaupungin ylhäisten miesten kanssa; ja Paavali tuotiin Festuksen käskystä sinne.

    26:1   Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Sinun on lupa puhua puolestasi." Silloin Paavali ojensi kätensä ja lausui puolustuksekseen:

    26:24   Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut."

    26:25   Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.

    26:28   Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi."

    26:29   Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta."

    27:1   Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan, annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään Julius nimisen, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun.

    27:3   Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo hoitoa saamaan.

    27:9   Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä

    27:11   Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää kuin Paavalin sanoja.

    27:21   Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta.

    27:24   ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat.'

    27:31   Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua."

    27:33   Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia nauttimaan ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet.

    27:43   Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä maihin

    28:3   Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä.

    28:8   Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet.

    28:15   Ja kun veljet siellä saivat kuulla meistä, tulivat he meitä vastaan Appii Forumiin ja Tres Tabernaen kohdalle saakka; ja heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta.

    28:16   Ja kun tulimme Roomaan, sallittiin Paavalin asua erikseen häntä vartioivan sotamiehen kanssa.

    28:17   Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset. Ja kun he olivat kokoontuneet, sanoi hän heille: "Miehet, veljet! Vaikka en ole mitään tehnyt kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, annettiin minut kuitenkin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin.

    28:25   Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,

    28:30   Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat;

    Roomalaiskirje:
    1:1   Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,

    1.Korinttolaiskirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes

    1:12   Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen."

    1:13   Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

    3:4   Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?

    3:5   Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.

    3:22   teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.

    16:21   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti.

    2.Korinttolaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle ynnä kaikille pyhille koko Akaiassa.

    10:1   Minä, Paavali, itse kehoitan teitä Kristuksen laupeuden ja lempeyden kautta, minä, joka olen muka nöyrä kasvotusten teidän kanssanne, mutta poissa ollessani rohkea teitä kohtaan,

    Galatalaiskirje:
    1:1   Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt,

    5:2   Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

    Efesolaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.

    3:1   Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni -

    Filippiläiskirje:
    1:1   Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filippissä, sekä myös seurakunnan kaitsijoille ja seurakuntapalvelijoille.

    Kolossalaiskirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus

    1:23   jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

    4:18   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.

    1.Tessalonikalaiskirje:
    1:1   Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Isässä Jumalassa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Armo teille ja rauha!

    2:18   Sentähden olemme tahtoneet tulla teidän tykönne, minä, Paavali, puolestani, en vain kerran, vaan kahdestikin, mutta saatana on meidät estänyt.

    2.Tessalonikalaiskirje:
    1:1   Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

    3:17   Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. Tämä on merkkinä jokaisessa kirjeessäni; näin minä kirjoitan.

    1.Timoteuksen kirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, Jumalan, meidän vapahtajamme, ja Kristuksen Jeesuksen, meidän toivomme, asettama,

    2.Timoteuksen kirje:
    1:1   Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Tiituksen kirje:
    1:1   Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen,

    Filemonin kirje:
    1:1   Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,

    1:9   niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki -

    1:19   Minä, Paavali, kirjoitan omalla kädelläni: "Minä sen maksan"; saattaisinpa sanoa: pane se omaan laskuusi; sillä sinä olet minulle velkaa oman itsesikin.

    2.Pietarin kirje:
    3:15   ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

    kaikki ne tekstit pois, joissa Paavalin sanotaan julistaneen Jumalan sanaa nimen omaan sapattina?

    Äänestä

Raamattu nettiä. Saatte sieltä sanalla tai Raamatun paikalla tarvitsemaanne tietoa, opetusta ja opastusta. Älkää enää ikinä jääkö ihmisten kautta tulleen opetuksen varaan, vaan tutkikaa Raamatusta, mikä oikein on.
Elämme eksytysten aikaa ja nyt on ahkeroitava Jumalan tuntemiseksi.
Lukekaa evankeliumeja. Vaikka luku päivässä, niin saatte jo siitä ruokaa, joka kantaa teitä totuuteen. Rukoilkaa Pyhää Henkeä avaamaan Sanaa.

Hain Raamattu netistä sanalla "sapatti" teille opetusta. Saatte nähdä miten kirjanoppineet ja fariseukset kyttäsivät mitä Jeesus sapattina tekee, saadakseen aiheen syyttää Häntä.
Älkää te olko kirjanoppineita ja fariseuksia, vaan tahtokaa päästä Jeesuksen uudesti synnyttämiksi vapauden lapsiksi.Totuus on tekevä teidät vapaiksi, on Jumalan lupaus ja se totisesti on totta.
Huomioikaa, että Jeesus ei taipunut fariseusten ja kirjanoppineiden uhkauksista ja arvosteluista huolimatta sapatin sääntöihin, vaan eli opettamansa laupeuden ja armahtavaisuuden säännöillä. Hän toki pyhitti lepopäivän, mutta sinäkin päivänä Hän tarpeen vaatiessa teki hyvää.

Matt. 12:1
Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään.
Matt. 12:2
Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina".
Matt. 12:5
Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
Matt. 12:10
Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan.
Matt. 12:11
Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös?
Matt. 12:12
Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
Matt. 24:20
Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
Mark. 1:21
Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti.
Mark. 2:23
Ja tapahtui, että hän sapattina kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa rupesivat kulkiessaan katkomaan tähkäpäitä.
Mark. 2:24
Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso, miksi he tekevät sapattina sitä, mikä ei ole luvallista?"
Mark. 3:2
Ja voidakseen nostaa syytteen häntä vastaan he pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän miehen sapattina.
Mark. 3:4
Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti.
Luuk. 4:31
Ja hän meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.
Luuk. 6:1
Niin tapahtui eräänä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät.
Luuk. 6:2
Silloin muutamat fariseuksista sanoivat: "Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?"
Luuk. 6:6
Ja toisena sapattina hän meni synagoogaan ja opetti; ja siellä oli mies, jonka oikea käsi oli kuivettunut.
Luuk. 6:7
Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina.
Luuk. 6:9
Niin Jeesus sanoi heille: "Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa?"
Luuk. 13:10
Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.
Luuk. 13:14
Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä".
Luuk. 13:15
Mutta Herra vastasi hänelle ja sanoi: "Te ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä härkäänsä tai aasiansa seimestä ja vie sitä juomaan?
Luuk. 14:1
Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä.
Luuk. 14:3
Niin Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?" Mutta he olivat vaiti.
Joh. 5:16
Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
Joh. 7:23
Sentähden: jos ihminen saa ympärileikkauksen sapattina, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, miksi te olette vihoissanne minulle siitä, että minä tein koko ihmisen terveeksi sapattina?
Ap. t. 13:27
Sillä koska Jerusalemin asukkaat ja heidän hallitusmiehensä eivät Jeesusta tunteneet, niin he tuomitessaan hänet myös toteuttivat profeettain sanat, joita kunakin sapattina luetaan;
Ap. t. 13:42
Kun he lähtivät ulos, pyydettiin heitä puhumaan näitä asioita tulevanakin sapattina.
Ap. t. 13:44
Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan sanaa.
Ap. t. 15:21
Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
Ap. t. 17:2
Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,
Ap. t. 18:4
Ja hän keskusteli synagoogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan.

Äänestä

ja teki tyhjäksi perkeleen teot.
Miten me pääsemme tuohon Jeesuksen tekoon.
Tyhjentämällä itsemme kaikesta omasta vanhurskaudesta ja teoista, sillä meidän ei tarvitse enää tekoja tehdä, jotka Herra puolestamme teki.

Jos tunnet kutsun, niin vastaa siihen ja lupaa Jeesukselle koko elämsi kaikkinensa, synteineen ja omine suorituksineen.

Jumala Itse tekee kaiken muun. Sinun tulee vain tahtoa tulla Jeesuksen ruumiin jäseneksi. Sinulla itselläsi ei ole kykyä tulla parannetuksi.

"Tulkaa minun tyköni työtä tekevät ja raskautetut, minä annan teille levon."

Vapauden hengessä eläminen tarkoittaa sitä, että saat uskonlahjan joka muuttaa sinut, sinusta tulee kykenevä elämään Jumalan johdatuksessa ja kykenet kunnioittamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi.

Itse olin ollut useita vuosia luterilaisessa raamattupiirissä ja saanut sieltä oppini.
Siellä kasvatus oli vajaata, koska vaikka he tunsivat Isän ja Pojan, Pyhä Henki ei ollut tullut heille tutuksi ja siksi heiltä puuttui Jumalan VOIMA. Heillä oli erilaisia tapoja ja sääntöjä ja niiden avulla he uskoivat.
Mutta kukaan ei syntynyt uudeksi ylhäältä, eikä kukaan muuttunut. Jokainen pysyi samanlaisena lihantahdon kanssa eläjänä. He kyllä tekivät parhaansa uskonsa eteen, mutta se ei ollut Jumalan antamaa lahjauskoa, vaan ihmisten kehittelemää omaa uskoa.
Kohdallani tapahtui ihme. Yllättäen Jumala synnytti minut uudeksi vedestä ja Hengestä. Se oli ihana ja valtava tapahtuma, jossa minulla ei ollut osaa eikä arpaa, sillä sellaista ei yksikään ihminen kykene tekemään.

Jeesus kutsui minut ulos tuosta entisestä uskonyhteydestäni ja johdatti minulle uudet uskonystävät. Sen jälkeen en ole liittynyt mihinkään lahkoon, vaan pysynyt vapaudessa ja yhdessä seurakunnassa, joka on hajallaan maapallolla ja jonka pää on Jeesus Kristus.

Vuosien kuluessa tästä entisestä luterilaisesta yhteydestä on tullut useita tähän samaan seurakuntaan, missä minäkin Jeesuksen rakkauden tähden saan elää ja jokainen on muuttunut, saanut vapauden ja ilon ja yksikään ei ota kunniaa itselleen, sillä mahdoton on ihmisen itsensä uudeksi tehdä.

Luulisi, että kuuliaisuus Jumalan Sanalle on raskasta puurtamista, mutta sitä se ei ole uudesti syntyneen kyseessä ollessa, vaan se on vapauden hengessä tapahtuvaa tottelevaisuutta ja aivan luonnollista.
Luulisi, että elämästä menee tämän kuuliaisuuden myötä pois vapautta, mutta se onkin päinvastoin, silloin vasta ihmisestä tulee vapaa ja elämä muuttuu mielenkiintoiseksi, sillä uudesti sytynyttä ei alkeisvoimat määrää, vaan kaikki valta on Jeesuksella Kristuksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ja adventismi*** kirjoitti:

Täällä palstalla vallitsee jatkuva erimielisyys ja opinsuuntien korostus.

Helluntailaisuudesta tulee tälle palstalle ns. lähetyssaarnaajia ja ns. opettajia. Hengestä heidät tuntee.

He pyrkivät opettamaan adventisteille Jeesuksen uhrityöstä ja siitä, että kenenkään ei pidä jäädä lakia täyttämään, mutta koska heiltä itseltään on hukassa ymmärrys lain alla tienaamisesta ja Jumalan käskyjen ja opetusten kuuliaisuudesta ja koska he sekoittavat nämä kaksi asiaa keskenään, ei heidän opetuksensa ole kelvollista.

Molemmissa lahkoissa olevat, jättäkää nyt kaikki muut oppimanne ja alkakaa aivan alusta lukemalla itse evankeliumin ilosanomaa ja rukoilkaa, että Jumala avaa Sanansa teille. Pääsette uuteen mahdollisuuteen Jumalan tahdon tuntemiseksi.

Adventistit, älkää jääkö vanhan liiton opetuksiin, vaan kolkuttakaa ovelle, jonka Jeesus on luvannut kolkuttavalle avata ja näin pääsette uuden liiton vapauteen.

Ei se, että te pidätte voimassa sapatin teitä miksikään tee, ei se synnytä teitä uudeksi ja anna teille uutta elämää.
Sen tekee Jeesus Kristus, uuden liiton, paljon vanhaa paremman liiton välimies, Jeesus Kristus.

Helluntailaiset, armo tosin on suuri ja avara, mutta se sisällä syntiä, vaan kuuliaisuuden ja rakkauden.

Rukoilkaa, että saatte syntyä uudeksi ylhäältä vedestä ja Hengestä ja saatte VOIMAN tulla Jumalan lapseksi ja kuuliaiseksi Hänelle.
Hänen tahtonsa on, että rakastatte Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseänne, se sisältää kaikki käskyt.

Jeesus todella elää ja Hän todella armahtaa hänet, joka huutaa Hänen puoleensa ja tahtoo tulla Jumalan kaltaiseksi, eli rakastavaksi, laupiaaksi ja armahtavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu