Punaiset

Vaikuttavat edelleen monen sivarin ja kommunistin järjenjuoksuun ja ymmärrykseen. Poliisin tehtävät ovat epäkiitollisia: ylilyönneistä jaksetaan muistuttaa. Onneksi on vahva poliisi, onneksi se on demokraattinen valtio, onneksi demokraattinen kontrolli toimii, onneksi pieniä valtioita autetaan. Ajatelkaapa, jos näin ei olisi? Jos toisen maailmansodan lopputulos olisi ollut toinen, meillä voisi olla fasistinen toi kommunistinen hirviö vallassa. Neljä kirjainta on edelleen rautainen järjestö pitämässä tässä maailmassa "jonkinlaista" järjestystä yllä.
2449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siitäkin tulee filtterit päälle kun
katsoo pelkästään telkkaria ja lukee Erkon lehteä.

Nimittäin eihän sieltä tule muuta kuin länsi-suodatettua nelikirjaimista tavaraa.

Pohjois-Korean Kim olis onnessan näin hienosta suodatus-systeemistä: monta kanavaa ja kaikista tulee sama löpinä eri sanoin. Hienoa!

Äänestä

on ollut siviilipalveluksessa, ja aivan ilman punaisia laseja. Suurin osa kommunisteistakin on käynyt intin.
Poliisi on toiminut yleensä aivan niin kuin pitääkin. Jostain syystä (mitä en tällä hetkellä vielä tiedä), poliisi toimi, kuten kauniisti sanotaan, kuin pulloperse sika Kiasman edustalla mielenosoituksen yhteydessä. Isot äijät heiluttivat pamppuja rivissä kiveystä vasten ja sen jälkeen alkoivat pidättämään poliisin saartorenkaan sisälle jääviä mielenosoittajia. En todellakaan ihmettele, että joku on pistänyt kampoihin poliisia vastaan, kun rauhallinen mielenosoitus lopetetaan tällä tavoin! Ihmettelen vain onko kyseessä ollut poliisin piiristä noussut idea toimia näin vai onko käsky tullut ylemmiltä viranhaltijjoilta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Filtterit kirjoitti:

Vaikuttavat edelleen monen sivarin ja kommunistin järjenjuoksuun ja ymmärrykseen. Poliisin tehtävät ovat epäkiitollisia: ylilyönneistä jaksetaan muistuttaa. Onneksi on vahva poliisi, onneksi se on demokraattinen valtio, onneksi demokraattinen kontrolli toimii, onneksi pieniä valtioita autetaan. Ajatelkaapa, jos näin ei olisi? Jos toisen maailmansodan lopputulos olisi ollut toinen, meillä voisi olla fasistinen toi kommunistinen hirviö vallassa. Neljä kirjainta on edelleen rautainen järjestö pitämässä tässä maailmassa "jonkinlaista" järjestystä yllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu