Suomen eduskunta hyväksyi 5.12.2006 Euroopan unionin perustuslakisopimuksen äänin 125-39. Kansanedustajista siis osuus 5/8 hyväksyi sen, että EUn perustuslaki tulee menemään Suomen perustuslain edelle. Koko tapausta eli äänestystulosta uutisoitiin varsin vähäisin äänin kyseisenä päivänä, vaikka kyseesä on merkittävä asia.
Edellinen tulos ei niinkään yllättänyt, mutta seuraava on jo luokasaan toista. Perustuslakisopimuksen ratifioiminen päätettiin tehdä KANSAA KUULEMATTA toisin kuin esimerkiksi Ranskassa ja Hollannissa, joissa järjestettiin sentään asiasta kansanäänestys.
Yhteensä viisikymmentä kansanedustajaa allekirjoitti vaateen, jonka mukaan perustuslakisopimuksen hyväksymisestä olisi järjestettävä kansanäänestys (ks. alla oleva linkki, vieritä sitä alaspäin).
MERKILLE PANTAVAA allekirjoittaneita katsoessa on se, että SDP:n 53 kansanedustajasta vain neljä (4!) allekirjoitti kansanäänestyksen järjestämistä puoltavan "addressin". Keskustan 55 edustajasta vain kahdeksan (8) ja Kokoomuksen 40 edustajasta pyöreä nolla (0), joista viimeisin ei sinänsä yllätys ole.
Miten SDP kehtaa vielä näissä vaaleissa tyrkyttää kansalle Me-henkisyyttä osoittavaa kampanjaa, kun vajaa kymmenesosa kansanedustajista ei edes halua kuulla kansaa niinkin tärkeässä asiassa kuin EUn perustuslakisopimuksen kuulemisessa?
Hyvät demariäänestäjät, teitä viedään kuin pässiä narussa. Puolueenne SDP on kahden muun suuren puolueen kanssa hyväksynyt IDEAN Suomen väkinäisestä sulauttamisesta kohti muodostuvaa Euroopan liittovaltiota. Asiaa voisi verrata siihen, että itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan kykenevältä henkilöltä (~Suomi) luovutetaan vapaaehtoisesti nämä uskottavuuden kannalta tärkeät ominaisuudet suuremman porukan syliin. Siellä ei sitten ratkaisekaan enää oma tahto.
Hyvät demariäänestäjät. SDP, Kokoomus ja Keskusta ovat myymässä tai jo myyneet Suomen viimeisiä itsenäisen päätäntävallan rippeitä ison kollektion eli 25 EU-maan käsiin. Nämä kolme käyvät keskenään suoranaista kilpailua Suomen sulauttamisessa EU-ytimeen, koska kukin näistä kolmesta pelkää jäävänsä tappiolle tässä asiassa kahden muun rinnalla, jolloin se tarkottaisi tappiota myös EU-uskovien keskuudessa kautta Euroopan.
Hyvät ihmiset, katsokaa perustuslakisopimuksen ratifioimisen hyväksyttämistä kansalla vaatineiden lista ja tehkää johtopäätöksiänne. Vaaleissa yksinkertaisesti vain MUITA äänestämällä voi MUUTOSTA saada aikaan. Hoitakaa siinä oma osuutenne. Itse suosittelen selkeän, hyvin perustellun ohjelmansa ansiosta Itsenäisyyspuoluetta (http://www.itsenäisyyspuolue.fi). Yksinkertaisena perusteluna tässä se, että arkielämässäkin itsenäistä päätöksenteko- ja toimintakykyä sekä puolueetonta suhtautumista toisiin osoittava ihminen saavuttaa uskotun ja luotetun aseman. Sama pätee ihmisistä muodostuvien valtioiden välisessä toiminnassakin -> Itsenäisyyspuolueen ohjelma.
http://www.adressit.com/kommentit/itsenaisyydenpuolesta/
(skrollatkaa alaspäin)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt tiedetään - ainutkertainen ja ehdoton totuus on itsenäisyyspuolueella - missä salalokerossa viisautta säilytetään ilmeisesti syväjäädytettynä.
veksit
aloitukseni siitä, että koen absoluuttisen viisauden olevan itsenäisyyspuoluelaisilla?
Mielestäni viisauden puutetta osoittaa nimenomaan se, että jumittuu äänestämään esimerkiksi demareita, rohkenematta katsoa ollenkaan muiden vaihtoehtoja ja uskoen vain sokeasti oman puolueensa edustajiin, tiettyä pelkoa tuntien muita puolueita ja heidän ohjelmiaan kohtaan.
Demareille ja kokoomukselle oma vakioisesti ja johdateltavasti ajatteleva kannattajakuntansa muodostui jo sata vuotta sitten, jolloin demareiden ja keskustan perusta muodostettiin. Näiden puolueiden suosio perustuukin pitkälti siihen, että ihmiset niin vähäisessä määrin uskaltavat tehdä uusia, rohkeita valintoja elämäsään. Näistä puolueista tuli miltei itseisarvoja, joihin vain sokeasti uskotaan, vaikka mikään puolue ei ole itse tarkoitus vaan ainoastaan toiminta- ja vaikuttamiskanava.
Sama juttu on pitkälti kokoomuksenkin kans, vaikka sielä äänestäjät äänestävät puoluetta paljon myös puolueen selkeiden tavoitteiden vuoksi: edesauttaa rikkaita ihmisiä ja eritoten rikastumaan kykeneviä ihmisiä edelleen rikastumaan, pääoman keskittymistä.
SDP on pahin jumittuneiden äänestäjien puolue. Kuten kaverini sanoo, SDP on yhteiskunnallinen versio tietokoneviruksesta. Eräänlainen ihmisiä lamaannuttava syöpäläinen.