tässäpä hiukan mietittä-

wää

Pätkä meilistä, jonka taannoin sain. Vahvasti muokkaamanani, ymmärrettävistä syistä:

Oletko jo kuullut XXX -skandaalin vuodelta ZZZZ? XXX oli viisissäkymmenissä ja opettajana Toivonlinnassa, missä hän oli yrittänyt painostaa kolmea 16-vuotiasta tyttöä alastonkuviin. Eräs uhreista oli kertonut.
Kaivoimme VVV:n arkistot esiin ja päätimme pudotusperiaatteella, että kyseessä on täytynyt olla XXX. .

Uhri oli kuvaillut, että he olivat sisäoppilaitoksessa kuin eläimet häkissä, täysin puolustuskyvyttömiä. Jos arvostettu NNN:n opettaja painostaa alastonkuviin sillä perusteella, että "tämä on tärkeä koulun projekti" ja antaa suunnilleen sen kuvan, että 16-vuotiaiden tyttöjen pyhä velvollisuus on kantaa kortensa kekoon ja päälle päätteksi uhkailee koulusta erottamisella, ei voi muuta sanoa kuin että sanat eivät riitä kuvaamaan sitä inhon tunnetta, minkä tuollainen herättää. Tytöt olivat järkeilleet, että koulusta erotetuksi ei kannata joutua, sillä heidän sanansa ei ikinä painaisi vanhempien korvissa höyhenen vertaa XXX:n sanaa vastaan. Siinä he lienevät olleet täysin oikeassa, niin suurta luottamusta adventtikirkon papit seurakuntalaisten keskuudessa ovat myöhemminkin nauttineet, saati sitten vuonna ZZZZ.

Tytöt olivat onneksi niin itsepäisiä, että vänkäsivät alastonkuvaneuvottelut pitkiksi ja hankaliksi. Jossain vaiheessa heille luvattiin, että kasvoja ei näkyisi kuvissa, mutta he eivät suostuneet siihenkään. Lopulta he saivat ajetuksi asian niin, että kuvauksissa sai käyttää bikinejä. Kaikesta huolimatta he tunsivat itsensä syvästi nöyryytetyiksi...

Minä olen tällä hetkellä jo varma siitä, että koko kansainvälinen adventtikirkko on alunperin 1800-luvulla syntynyt pedofiiliringin ympärille. Koko juttu on laskelmoitua huijausta alusta loppuun. Oppi – tiukka kokoelma kaikkeen puuttuvia elämisen sääntöjä – palvelee erinomaisesti tarkoitustaan.

Johan pomppas...vai?

10

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KULTTIA!

      SUOJELKAA LAPSIANNE!

      Kristityt käyttävät usein tietystä ryhmästä tai kirkosta nimitystä "kultti." "Kultti" – sanaa käytetään yleisesti tarkoittamaan sitä, että tietty ryhmä tai kirkko ei usko tai opeta puhdasoppisia kristillisiä oppeja. Me tarkoitamme kultilla ihmisryhmää tai "kirkkoa," joka vahvistaa yhden tai usean alla mainituista kohdista:

      1. Yhtä tai useampaa ihmistä ryhmässä pidetään ryhmän tai kirkon "profeettana" tai "opettajana." Tämän henkilön Raamatun tulkintaa pidetään määräävänä, vaikkakin se vääristäisi Raamattua, tai olisi ristiriidassa Raamatun kanssa. Kukaan ryhmän jäsenistä ei voi kritisoida tai hylätä tämän henkilön opetuksia. Ketä tahansa jäsentä, joka asettaa Raamatun arvovallan "profeetan" tai "opettajan" yläpuolelle, rangaistaan kultin toimesta.

      2. Yksi johtava henkilö tai ryhmä valvoo poikkeuksellisen paljon toisten jäsenten elämän joka puolta: heidän henkilökohtaista omaisuutta, taloutta, aikaa, ihmissuhteita, ruokavaliota, koulutusta, ja joskus lääkehoitoa. Kultti vaatii jäseniltään ehdotonta kuuliaisuutta johtavalle henkilölle/henkilöille, vaikka se aiheuttaisikin jäsenen täydellisen eristäytymisen ystävistä ja perheestä. Tämän johtavan henkilön tai ryhmän määräysten rikkominen rangaistaan ankarasti; erottamalla, tai äärimmäisissä tapauksissa, surmaamalla.

      3. Kultti opettaa, että käytännöllisesti katsoen kukaan ei voi pelastua liittymättä tähän tiettyyn ryhmään tai kirkkoon. Kultti uskoo olevansa Jumalan erityisesti valitsema, siunaama ja ohjaama ("profeettansa" tai "opettajansa" kautta), sulkien pois muut uskonnot ja kirkot. Sanonnat kuten: "me olemme Jumalan kirkko;" "me olemme Jumalan valittu kansa;" "meillä on totuus;" "me olemme se oikea kirkko ", ovat osoituksia kulttien ”eliittisestä” luonteesta. Näin kultti on kyllästetty asenteella "me" vastaan "he," ja kulttilaiset näkevät kultin olevan aina oikeassa ja kaikkien muiden olevan väärässä. Äärimmäisissä tapauksissa kultti kuvittelee jäsenillään olevan "Jumalan sinetti" ja kaikilla muilla, aidot kristityt mukaan lukien, olevan "pedon merkki," ja määränpäänä helvetti.

      4. Opilliset opetukset sisältävät Raamatun, profetian ja/tai historian eriskummallisia tulkintoja, joita kukaan puhdasoppinen kristitty ei opettaisi, tai edes aavistaisi Raamatun sisältävän. Kultit usein hallitsevat jäseniään pelolla. Heidän opetuksensa luovat monia pelkoja, esimerkiksi: pelastumisen saavuttamisen tai menettämisen pelko; kultin jättämisen pelko; toisten ihmisten pelko; johtohenkilöiden pelko; tulevaisuuden pelko. Kultin profeetalliset lausunnot ovat usein tehty niin, ettei niitä voida osoittaa oikeaksi tai vääräksi, ennen kuin tapahtuma on mennyt ohi. Profeetalliset lausunnot ovat usein muotoiltu aiheuttamaan pelkoa sekä samalla turvaamaan "pakotien" jos profetia osoittautuu vääräksi. Kultin jäseniä syytetään usein siitä, jos johtohenkilöiden profetiat eivät täyty. Joskus profeetan epäonnistumisen syypääksi laitetaan jopa Jumala: "Jumala esti virheemme huomaamisen."

      5. Kun kultin profeetalliset lausunnot tai opinkappaleet todistetaan vääriksi, kultti peittää virheensä väittämällä että sen "aito" tai "alkuperäinen" opetus oli oikea – ja ainoastaan pieni "väärinymmärretty" yksityiskohta oli väärä. Jopa kaikkein vakuuttavin todistusaineisto hylätään merkityksettömänä. Kultillinen hengenlaatu säilyttää kultin (”organisaation”) olemassaolon Raamatun totuuden ja sen jäsenten henkilökohtaisen rehellisyyden ja /tai fyysisen tai hengellisen hyvinvoinnin kustannuksella.

      6. Kultilla on kirjoja tai kirjoituksia, jotka selittävät heidän vääräoppisia opetuksiaan. Nämä kirjoitukset asetetaan yksinkertaisten raamatuntekstien ja tervejärkisen raamatuntulkinnan sijalle. Kultin kirjoitukset julistavat ryhmän ainutlaatuisuutta, painottavat heidän erityistä suhdetta Jumalaan ja ylistävät heidän Jumalalta saatuja näkemyksiään. Nämä kirjoitukset asetetaan usein Raamatun kanssa samalle tasolle tai Raamatun yläpuolelle ja niihin viitataan Raamatun rinnalla. Kultin jäseniä kehotetaan ostamaan näitä kirjoituksia/kirjoja, opiskelemaan niitä ja saattamaan elämänsä sopusointuun niiden kanssa. Kun kultin kirjoituksien ja Raamatun välillä osoitetaan olevan ristiriitaisuuksia, kultin jäsenet puolustavat heidän kirjoituksiaan väittämällä Raamatun sisältävän ristiriitaisuuksia ja pitävät heidän omia kirjoituksiaan Raamatun yläpuolella. Usein näitä kirjoituksia pidetään "uutena valona," korjaamaan Raamattua.

      7. Kultti usein kirjoittaa oman ainutlaatuisen Raamatun tai oman ainutlaatuisen raamatunselityksen. Kuitenkin, kulttien Raamatut ovat vääristeltyjä; sekoitettuna yhteen Raamatun sanoma ja johtohenkilön/johtohenkilöiden kirjoituksia. Oikeaoppinen kristillisyys hylkää täysin kulttien tuottamat Raamatut, joista tällä hetkellä ovat esimerkkeinä sellaiset kuin :

      · The Clear Word Bible (seitsemännen päivän adventistien; se ei kuitenkaan ole adventistien virallisesti käyttämä raamattu, eikä sitä ole käännetty suomen kielelle, vaikka adventistien "Review and Herald" julkaisutalo painattaa ja markkinoi sitä, katso: http://www.reviewandherald.com/newproducts/product.pl?t ype=search&search=clear word)

      · The Spirit of Prophecy Study Bible (seitsemännen päivän adventistien)

      · The New World Translation of the Holy Scriptures (Jehovan todistajien)

      · The Book of Mormon (mormonien)

      Tämä "kultin" määritelmä on tarkoitettu helpottamaan eroavaisuuksien ymmärtämisessä kristillisen uskon ja kulttiuskontojen välillä.

      • pakana kirkkoja, jotka eksy...

        Kaikkein räikein esimerkki löytyy roomalaiskatollisesta kirkosta.
        50 milj. martyyria uskon tähden mestattua.

        Pedofiilia kukoistaa siellä tänäkin päivänä.

        Ei uskovien pidä ummistaa silmiään pahudeelta, sitä löytyy joka kirkon piiristä.


    • aika pahasti

      riippumatta siitä, pitääkö väite tuosta XXX henkilöstä paikkaansa, on aika typerää väittää, että 15 miljoonaa kristittyä on pedofiileja, jos yksi on.

    • Anonyymi

      Eihän tämmöinen voi pitää paikkaansa? Eihän? Jos tämmöistä olisi tapahtunut niin kai joku olisi siihen puuttunut? En usko että missään lahkossa on niin paatuneita ja pahoja ihmisiä että kuittasivat tällaisen "lasten puheina" tai "kostonhaluna".

    • Anonyymi

      Syö niitä lääkkeitä. Ei ne purkissa auta.

    • Anonyymi

      Eräs adventtikirkon työntekijä otti minua rajusti käsistä kiinni eräässä tilanteessa. Se tuntui oudolta. Olin poika. Ei kylläkään rikos, mutta outoa.

      • Anonyymi

        Epäilin silloin, että saattoi saada siitä jotain kicksejä. Mutta en ole ajatustenlukija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilin silloin, että saattoi saada siitä jotain kicksejä. Mutta en ole ajatustenlukija.

        Tapahtui uima-altaassa.


    • Anonyymi

      Sisäoppilaitoksessa erään opettajan suusta lausuttuna:
      "Jos kerrot tästä kenellekään, jätän sinut luokalle."

      • Anonyymi

        Varmuuden vuoksi opettaja jätti oppilaan luokalle, koska ei ollut varma, oliko oppilas kertonut opettajan toimista. Oppilas ei tosin enää jäänyt Toivonlinnaan vaan päätti mennä muualle kouluun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe