Onko lihavuus samanlainen,kuin alkoholismi

himoitsee viinaa,ja lihava ruokaa,ettei ilman voi olla?
4656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotkut meistä todellakin ovat syömäholisteja. Äidilläni oli tämä häiriö ja hän lihoikin parissa vuodessa arviolta 40 kg, en koskaan kehdannut kysyä määrää.

Käärepapereita ja ruokakätköjä löytyi erikoisista paikoista kuin alkoholistilla ikään. Kokonainen salamipötkö saattoi kadota parissa tunnissa jääkaapista samoin kuin padallinen siskonmakkarakeittoa. Syömisessä ei ollut mitään rajaa, hän söi yölläkin ainakin pari kertaa.

Kaikkien lihavuus ei kuitenkaan synny tätä tietä, vaan pikku hiljaa väärien tottumusten vuoksi. Viiden kilon nousuvauhtiin vuodessa ei tarvita loppujen lopuksi paljon päivittäisiä vääriä valintoja.

Monet ovat myös olleet jo lapsena lihavia eivätkä vain koskaan ole onnistuneet laihduttamaan. He kuitenkin saattavat olla kulutuksen ja energiansaannin suhteen tasapainossa eivätkä liho enää aikuisiällä lisää.

Yksi ryhmä on elämäntilanteen takia lihoneet: masennus, kotiin sitova liikuntakykyyn vaikuttava vamma, työolosuhteiden muutos, työttömyys, monet sairaudet.

Eli on monen tyyppistä lihavuutta. Kaikki ei suinkaan ole holismi-tyyppistä. Luulen, että syömäholistit ovat lihavissa kuitenkin vähemmistönä.

Äänestä
  • painonhallintaansa.

    Äänestä

ruokaa ei voi kukaan elää. Ilman viinaa oikein helposti, kenenkään henki ei ole vaarassa, päinvastoin ,jos ei juo alkoholia.

Äänestä

ihan muutama päivä sitten Hesarissa, että n.10-15%:lla lihavista ylipainon syynä on ahmimishäiriö, joten heillä tuo ruoka hyvinkin on sama, kuin alkoholistille viina. Ylivoimaisella enemmistöllä syy on kuitenkin laiskuudessa ja liiassa syömisessä.
Eivätpä kaikki liikaa juovatkaan ole alkoholisteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain sillä erotuksella,että... kirjoitti:

himoitsee viinaa,ja lihava ruokaa,ettei ilman voi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu