Kansainvälisenä naistenpäivänä voi pysähtyä tutkimaan historiallisten naisten arvovalintoja. Siitä pieni raamatullinen esimerkki.
”Eräs nainen ,nimeltä Martta, otti Jeesuksen kotiinsa. Ja hänellä oli sisar, Maria-niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ’ Herra, etkö sinä välitä mitään siitä että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle että hän auttaisi minua.’
Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’ Martta, Martta ,moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois” Luuk. 10:38-42.
Raamatun kaksi naista tekivät arvovalintoja. Martan ja Marian elämän tärkeysjärjestykset punnittiin kun Jeesus oli kutsuvieraana sisarusten kodissa.
Maria valitsi hyvän osan. Hän istuutui Messiaan jalkojen juureen ja kuunteli Jumalan puhetta.
Martta touhusi monenlaisissa palvelutehtävissä tehdäkseen tärkeän vieraan olon viihtyisäksi.
Kuinka on tänään suomalainen nainen? Kun Jumala puhuu sinulle ajallaan , niin valitsetko hyvän osan ottamalla Jeesuksen sydämesi ja kotisi Herraksi?
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
”Eräs nainen ,nimeltä Martta, otti Jeesuksen kotiinsa. Ja hänellä oli sisar, Maria-niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ’ Herra, etkö sinä välitä mitään siitä että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle että hän auttaisi minua.’
Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’ Martta, Martta ,moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois” Luuk. 10:38-42.
Raamatun kaksi naista tekivät arvovalintoja. Martan ja Marian elämän tärkeysjärjestykset punnittiin kun Jeesus oli kutsuvieraana sisarusten kodissa.
Maria valitsi hyvän osan. Hän istuutui Messiaan jalkojen juureen ja kuunteli Jumalan puhetta.
Martta touhusi monenlaisissa palvelutehtävissä tehdäkseen tärkeän vieraan olon viihtyisäksi.
Kuinka on tänään suomalainen nainen? Kun Jumala puhuu sinulle ajallaan , niin valitsetko hyvän osan ottamalla Jeesuksen sydämesi ja kotisi Herraksi?
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.nettilinja.fi/~mlahti2
Vastaukset 2
Vanhimmat
1. Kor. 14:34-35 "Olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua,
vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan
omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa."
1. Tim. 2:11-12 "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo
opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."
3. Moos. 12:2-5 "Puhu israelilaisille ja sano: Kun vaimo tulee hedelmälliseksi ja synnyttää poikalapsen,
olkoon hän saastainen seitsemän päivää; yhtä monta päivää kuin hänen kuukautisensa kestävät, hän olkoon
saastainen. (4) Mutta vaimo pysyköön kotona kolmekymmentä kolme päivää puhdistavan verenvuotonsa
aikana; älköön hän koskeko mihinkään, mikä on pyhää, älköönkä tulko pyhäkköön, ennenkuin hänen
puhdistuspäivänsä ovat kuluneet umpeen. (5) Mutta jos hän synnyttää tyttölapsen, olkoon hän saastainen
kaksi viikkoa, samoinkuin kuukautisissaan, ja pysyköön kotona kuusikymmentä kuusi päivää puhdistavan
verenvuotonsa aikana."
5. Moos. 22:5 "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä
jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."
1. Kor. 11:7-10 "Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on
miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten,
vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien
tähden."
Efes. 5:22-24 "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää ..
Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset."
3. Moos. 15:19-30 "Ja kun naisella on vuoto, niin että verta vuotaa hänen ruumiistansa, olkoon hän
kuukautistilassaan seitsemän päivää, ja jokainen, joka häneen koskee, olkoon saastainen iltaan asti. (22) Ja
jokainen, joka koskee istuimeen, mihin hyvänsä, jolla hän on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön
vedessä ja olkoon saastainen iltaan asti. (23) Ja jos joku koskee esineeseen, joka on hänen vuoteellaan tai
istuimella, jolla hän on istunut, olkoon saastainen iltaan asti. (29) Ja kahdeksantena päivänä hän ottakoon
kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa ja tuokoon ne papille, ilmestysmajan ovelle. (30) Ja pappi
uhratkoon toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi. Näin pappi toimittakoon Herran edessä hänelle
sovituksen hänen saastaisesta vuodostaan."
Kol. 3:18 "Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa."
1. Moos. 3:16 "Ja naiselle hän (Jumala) sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva." 5. Moos. 25:11-12 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja toisen vaimo tulee auttamaan miestään sen
käsistä, joka häntä lyö, ja ojentaa kätensä ja tarttuu tämän häpyyn, niin hakkaa poikki hänen kätensä
säälimättä."
5. Moos. 22:28-29 "Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen
kanssaan ja heidät siitä tavataan, niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle
viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön
hyljätkö häntä koko elinaikanansa."
Sananl. 11:22 "Kultarengas sian kärsässä on kaunis nainen, älyä vailla."
Sananl. 9:13 "Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä."
Sananl. 31:3 "Älä anna voimaasi naisille, vaellustasi kuningasten turmelijatarten valtaan."
3. Moos. 21:9 "Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon
tulessa."
2. Moos. 22:18 "Velhonaisen älä salli elää."
5. Moos. 21:10-14 "Kun lähdet sotaan vihollisiasi vastaan ja Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinun käsiisi
ja sinä otat heistä vankeja ja vankien joukossa näet kaunisvartaloisen naisen ja mielistyt häneen ja tahdot
ottaa hänet vaimoksesi, niin vie hänet kotiisi, ja hän ajattakoon hiuksensa ja leikatkoon kyntensä. Ja hän
riisukoon vaatteensa, joissa hänet vangittiin ... sitten saat yhtyä häneen ja naida hänet, niin että hän tulee
vaimoksesi. Mutta jos hän ei sitten enää sinua miellytä, niin päästä hänet menemään vapaana äläkä myy
häntä rahasta."
3. Moos. 27:2-7 "Arvioitse mies, joka on kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen vuoden välillä,
viiteenkymmeneen hopeasekeliin pyhäkkösekelin painon mukaan; mutta jos se on nainen, arvioitse hänet
kolmeenkymmeneen sekeliin."
5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo:
Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä ...
(20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle,
ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Tuom. 21:21 "Kun näette Siilon tyttärien tulevan ulos karkeloimaan, niin rynnätkää viinitarhoista ja
ryöstäkää jokainen itsellenne vaimo Siilon tyttäristä ja lähtekää Benjaminin maahan."
Taidat taas olla kopioimassa vapaa-ajattelijoiden tekstiä.
Sanotaanko siellä mitään nykyään Torinon käärinliinoista?