Ilmastosota?

Jostain syystä MTV3 keskustelu osio ei halunnut julkaista keskusteluani, joten päätin laittaa sen tänne..


Luin juuri MTV3 uutisten Heikki Tuomevirran haastattelun, huomasin hänen viitaneen ilmastonmuutoksen aiheuttavan riskin sotiin.


Eikö Suomen varsinkin juuri nyt olisi syytä hakeutua Natoon?
Kun ottaa huomioon että juuri Suomella on suuri riski joutua sotiin? 200 vuoden päästä Suoen alueet tulevat olemaan haluttua tavaraa. Pohjolassa ilmaston lämpeneminen tietääkseni tulee olemaan möyhäsimmillään. Kun Etelä- Euroopan, Välimeren alueet alkavat kuihtua jo alle 100 vuoden päästä, ja lopulta aavikoituvat. Tällöin koko Välimerihän muuttuu isoksi keitaaksi keskelle aavikkoa : )..

Kansat etelässä muuttavat koko ajan pohjoisemmaksi, mikä siis tekee Suomen alueista houkuttelevan? Eli eikö olisi korkea aika hakeutua Natoon? Eikö tämä voisi tuottaa tulevaisuudessa riskin kolmanteen maailmansotaan??
1343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

NATO on USA:n keino pitää Eurooppa vasallin asemassa. Meidän on vapauduttava vuonna 1945 alkaneesta miehityksen, nöyryytyksen ja amerikkalaistamisen aikakaudesta. Euroopan on löydettävä uudelleen omat juurensa ja taisteltava takaisin vapautensa.

Viholliset ovat samat imperialistiset roistovaltiot kuin 1941-1945: USA, Englanti, Venäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jmetsaniemi kirjoitti:

Jostain syystä MTV3 keskustelu osio ei halunnut julkaista keskusteluani, joten päätin laittaa sen tänne..


Luin juuri MTV3 uutisten Heikki Tuomevirran haastattelun, huomasin hänen viitaneen ilmastonmuutoksen aiheuttavan riskin sotiin.


Eikö Suomen varsinkin juuri nyt olisi syytä hakeutua Natoon?
Kun ottaa huomioon että juuri Suomella on suuri riski joutua sotiin? 200 vuoden päästä Suoen alueet tulevat olemaan haluttua tavaraa. Pohjolassa ilmaston lämpeneminen tietääkseni tulee olemaan möyhäsimmillään. Kun Etelä- Euroopan, Välimeren alueet alkavat kuihtua jo alle 100 vuoden päästä, ja lopulta aavikoituvat. Tällöin koko Välimerihän muuttuu isoksi keitaaksi keskelle aavikkoa : )..

Kansat etelässä muuttavat koko ajan pohjoisemmaksi, mikä siis tekee Suomen alueista houkuttelevan? Eli eikö olisi korkea aika hakeutua Natoon? Eikö tämä voisi tuottaa tulevaisuudessa riskin kolmanteen maailmansotaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu