EI OO TOTTA

On tietysti hieno asia että näillä EP:n sivuilla Lapualla on koko ajan eniten viestejä. Mutta kannattaiskohan näiden muutamien koko ajan valittajien muuttaa vähäksi aikaa muualle asumaan, niin huomaisivat, että täällä on asiat kuitenkin melko hyvin mallillaan. Itse nyt vuoden Lapualla perheeni kanssa asuneena olemme olleet todella tyytyväisiä ja onnellisia, että saimme täältä mukavan kodin, työpaikat lähellä ja täällä palvelut todella toimii.

Vaikka emme Panua olekaan nähneet käymme jäähallissa joka sunnuntai luistelemassa. Ja Simpsiöllä laskettelemassa, vaikka Virkiä saakin siitä tuloja, joka tuntuu olevan joillekin aivan kauhea asia. Ja uskaltaisinkohan kertoa vielä yhden salaisuuden: Ilmoitin tyttömme hiihtolomaviikolla Pesiskouluun. Älkään vaan kertoko kelleen, ettei Virkiän kateelliset pahastu.

Hitto!!! Ei mikään tule ilmaiseksi, on hienoa kun jotkut ihmiset viittii tehdä ilmaistyötä lasten harrastusten vuoksi.

Kokoonsa nähden Lapualla todella hommat toimii, äläkää jaksako valittaa!!!!!!!!!!!!!
101240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

aina voi mennä paremminkin. ;) Se on motto.

Äänestä

Kun on vuoden Lapualla asunut, kirjoittaa niin kuin vuoden Lapualla asunut. Maslown tarvehierarkian mukaan.

Äänestä
  • Ei kummene käsitys vaikka asuisi viiden sukopolven ajan. Puppua tuollaiset Maslovit.

    Äänestä

  • Arviointiin kirjoitti:

    Ei kummene käsitys vaikka asuisi viiden sukopolven ajan. Puppua tuollaiset Maslovit.

    Muusta ei ole tietoa.

    Äänestä

Kiitos positiivisista kannanotoistasi. Myös Virkiässä toivivana rivijäsenenä ihmettelen seuran panettelua näillä sivuilla.

PS. Et ole menettänyt mitään, kun et ole tavannut Panua !

Äänestä

Hyvä paikka asua tämä on. Körttiläisistäkään ei ole mitään haittaa ollut vaikka niistä vanhat naapurit varoittivat.

Lenkkeilymaastotkin ovat oivalliset. Palvelu joissakin liikkeissä voisi olla ystävällisempää. Politikoistakaan ei ole näiden vuosien aikana ollut harmia. Mielestäni Lapua sopii asumiseen parhaiten.

Äänestä
  • Körttiläisistä ei todellakaan ole harmia, en huomannutkaan muuten mutta paikallislehti raportoi joka ikiset seurat pilkun tarkasti.

    Äänestä

  • Mistä asiasta ex-naapurit sinua körttiläisissä varoitti? Suuri yllätys minulle, että heitä pitäis jotenkin varoa/pelätä! Ikinä ei eteeni ole tullit mitään negatiivista heidän taholtaan.

    Äänestä

Matti my man!!

Äänestä

Virkiälle kiitos, että olette onnellisia ja olette saaneet mukavan kodin täältä ja, että asiat ovat muutenkin mukavasti mallillaan, ukoiluharrastukset kohdallaan, eikä elämästä mitään puutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matti tässä kirjoitti:

On tietysti hieno asia että näillä EP:n sivuilla Lapualla on koko ajan eniten viestejä. Mutta kannattaiskohan näiden muutamien koko ajan valittajien muuttaa vähäksi aikaa muualle asumaan, niin huomaisivat, että täällä on asiat kuitenkin melko hyvin mallillaan. Itse nyt vuoden Lapualla perheeni kanssa asuneena olemme olleet todella tyytyväisiä ja onnellisia, että saimme täältä mukavan kodin, työpaikat lähellä ja täällä palvelut todella toimii.

Vaikka emme Panua olekaan nähneet käymme jäähallissa joka sunnuntai luistelemassa. Ja Simpsiöllä laskettelemassa, vaikka Virkiä saakin siitä tuloja, joka tuntuu olevan joillekin aivan kauhea asia. Ja uskaltaisinkohan kertoa vielä yhden salaisuuden: Ilmoitin tyttömme hiihtolomaviikolla Pesiskouluun. Älkään vaan kertoko kelleen, ettei Virkiän kateelliset pahastu.

Hitto!!! Ei mikään tule ilmaiseksi, on hienoa kun jotkut ihmiset viittii tehdä ilmaistyötä lasten harrastusten vuoksi.

Kokoonsa nähden Lapualla todella hommat toimii, äläkää jaksako valittaa!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu