Mitä odotat ?

Pari pientä ajatusta kiinnostaa, tämän palstan tiimoilta.

1.Mitä odotat elämältä?

2.Kuinka sinun elämäsi muuttui uskoon tullessasi?

Tiedän, ettei uskoon tulo kaikilla ole ruusuilla tanssimista.
Osa on Kristuksen tähden jättänyt maalliset rikkaudet, toisilta ne ovat jääneet, koska ne eivät olleet alkujaankaan Herran tahto, esim. rikolliset tienestit.
Monille saattaa ystävä piiri vaihtua.

Itse olen ihmetellyt Jumalan hyvyyttä, oman elämäni suhteen.

Kuolemasta Hän minut nosti, antoi asunnon ja vaimon, uuden työn ja paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa, kuten terveyttä lisää.
Näin inhimillisesti ajateltuna tärkeä oli myös, että sain kerta heitolla raittiuden, kun syntini sain anteeksi.

Ajokortin sain ja sen verran varoja että myös auton, nyt tosin niitä on väliin ollut liikaakin.
Ehkä minulle suuri ihmetys oli, kun sain myymäni perinnön takaisin, kun se pilkka hinnalla möin ja join vuodessamaatilan.

Maalliset tosin ovat katoavaista ja siksi lihallisinkin silmin katson, että terveys on numero yks.

Tietenkin se, että saan armosta olla Jumalan lapsi on kaikkein tärkein, joten suosittelen kaikille Kristuksen veren puhdistavaa voimaa, jossa likaisinkin synti puhdistuu ja orja saa kokea todellisen vapauden, saadessaan tarkoituksen elämäänsä.

Tosin niitä sivu-askelia tulee otettua, kun ei aina meikäläinenkään kuuntale Jeesuksen tahtoa.

Päätteeksi tuohon ykkös kysymykseen ajatus.

Minä odotan vielä elämältä, että Kristus uudistaisi voimallisesti minut, että voisin vielä voimallisemmin täyttää arjen keskellä Hänen tahtoaan ja kuulla Hänen äänensä.

No nyt käyn kiitollisin mielin nukkumaan, kun Jeesus on poistanut kivut olkapäästä, jota olen viime Torstaista asti kipullut.

Että kiitos Jeesuksen ensi yö menee jo nukkuessa ja Henki rukoilee silloinkin, kun itse en osaa ja jaksa.

Siunausta teille jotka olette Kristusta koroittaneet.
Eli hyvää yötä teille kaikille Jeesuksen siunatussa nimessä.
22510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

1) Olen evankelista ja siitä armoituksesta en vapaaehtoisesti luovu. Jotain aivan uutta Herralta odotan.

2) Kaikki muuttui. Ajokortin sain vasta 25-vuotiaana kun nuorena oli niin paljon kortitta-ajoja. On oma pikku perhe, asunto ja kulkupeli alla. Alle viiskymppisenä tässä kilvoittelen, odottaen todellakin uutta.

En yleensäkään ymmärrä miten joku uskaltaa leikitellä uskonasioilla.

Hyvää yötä!

Äänestä

1. Elämäni näyttää jatkuvan onnellisena

2. En tule uskoon ellen sairastu vanhana dementiaan tai muuhun sairauteen joka vie tolkun ja joku evankelista käyttää tilaisuutta hyväkseen rustaten helluntailaisen paperit.

Kirjoituksestas voi päätellä elämäni menneen alusta lähtien paremmin kuin sinulla ja mitään en ole saanut Jumalilta ja melkein kaiken olen hankkinut naisia lukuunottamatta kun ne vaan on jääneet vierelle matkallani.

Äänestä

Kiitän Herraa, että olkapäävaivasi on hellittämässä. Toisinaan unohdat, että emme ole enää teinipoikia eikä keho kestä samoin rehkimistä kuten nuorempana.

Se "projekti" täällä Suomessa on pattitilanteessa enkä tiedä miten eteenpäin. Voimme vain rukoilla Jumalalta johdatusta ja apua hänelle, ja koko hänen suvulle. Alustavasti sovin lyhyestä tapaamisesta lauantaina. Uskon, että siinä toisessa jutussa asiakirjat ovat koossa perjantaina; elleivät ole niin soitan Sinulle ja saan puhelimitse tiedot, sillä toimitus pidetään kello 13.00 perjantaina.

Vielä kerran kiitos hyvästä kirjoituksestasi.

Äänestä
  • Kyseinen aloittaja on kyllä todistanut voidellun uskovaisen todellista luonnetta ansiokkaasti: nimen omaan sitä tekopyhyyden alle kätkettyä.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    Kyseinen aloittaja on kyllä todistanut voidellun uskovaisen todellista luonnetta ansiokkaasti: nimen omaan sitä tekopyhyyden alle kätkettyä.

    Frihetin tekopyydestä en tiedä -en ole arjen tapaamisissa sellaista havainnut- mutta onhan tuo veli vähän karkea sanoissaan. Tunnustaa sen itsekin.

    Hyvää torstaipäivää Sinulle.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Frihetin tekopyydestä en tiedä -en ole arjen tapaamisissa sellaista havainnut- mutta onhan tuo veli vähän karkea sanoissaan. Tunnustaa sen itsekin.

    Hyvää torstaipäivää Sinulle.

    mallikelpoisesti, aukaista mummoille ovet ja toivotella siunauksia, kuin olla rehellinen, toiset huomioonottava ja fiksu.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    mallikelpoisesti, aukaista mummoille ovet ja toivotella siunauksia, kuin olla rehellinen, toiset huomioonottava ja fiksu.

    Meidän tulee elää uskomme todeksi myös arjen keskellä ja silloin teot saavat useinkin puhua puolestaan.

    En tosin sinun pilkasta välitä, toisin olisi, jos olisit edes herätyksessä ja etsisit Jeesusta, mutta kun tietää miksi täällä räävästelet niin ehkä voi sinun omalla "kielellä" sinulle vastata.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    suomenkieltä. En ole hihhuli enkä kärsi glossolaliasta. Myöskin pyrin käyttämään sanoja niiden yleiskielen mukaisissa merkityksissä, koska lahkolaisuus ei pakota sanojen merkitysten vääristelyyn.

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    suomenkieltä. En ole hihhuli enkä kärsi glossolaliasta. Myöskin pyrin käyttämään sanoja niiden yleiskielen mukaisissa merkityksissä, koska lahkolaisuus ei pakota sanojen merkitysten vääristelyyn.

    Eli niin kauan, kun haluat Kristusta vainota, niin älä odota kaikilta ymmärrystä kantaasi.

    Äänestä

ajokortti.

Äänestä
  • Minä taas hiukan jatkan tuon korttini suhteen.

    Katos Tode, kun on juonut itsensä kuoleman partaalle, eli silloin tällöin jopa sydän käynistetään muiden toimesta, ja elämästä ei voi kertoa, että se olisi ihmisen elämää, oksennus- sanko ja tenu pullo vieressä, niin yhteiskuntaan on keksitty säädökset, ettei tuollainen kaan "ihmetys" tarvitse ajokorttia.

    Sen saamiseen tarvitaan meilläpäin melkoinen näyttö, enne kun luvataan edes yrittää autokouluun pääsyä.

    Minulle tuo annettiin kuin ihmeen kautta, kun mokomat uskoivat, että Jeesus on minut vapauttanut viinan kiroista.

    Eli rukous voi paljon ja Jumala vielä enemmän, kuin osaamme edes pyytää.

    Vaimon saantiin, piti polvi-tietä käydä pari vuotta, et kaikki ajallaan.

    Eikö ole hienoa sieltä onnistuneiden penkistä heittä hiukan herjaa väliin, kun ei vielä synnissäkään ikinä ole elänyt.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Minä taas hiukan jatkan tuon korttini suhteen.

    Juominen henkihieveriin ei normaalien ihmisten mielestä ole teko josta pitäs ylpeillä.

    Äänestä

  • Peku ` kirjoitti:

    Juominen henkihieveriin ei normaalien ihmisten mielestä ole teko josta pitäs ylpeillä.

    Peku `, sinun uskosi muuttuu vielä joskus näkemiseksi. Ole vain kärsivällinen ja odota.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Minä taas hiukan jatkan tuon korttini suhteen.

    Katos Tode, kun on juonut itsensä kuoleman partaalle, eli silloin tällöin jopa sydän käynistetään muiden toimesta, ja elämästä ei voi kertoa, että se olisi ihmisen elämää, oksennus- sanko ja tenu pullo vieressä, niin yhteiskuntaan on keksitty säädökset, ettei tuollainen kaan "ihmetys" tarvitse ajokorttia.

    Sen saamiseen tarvitaan meilläpäin melkoinen näyttö, enne kun luvataan edes yrittää autokouluun pääsyä.

    Minulle tuo annettiin kuin ihmeen kautta, kun mokomat uskoivat, että Jeesus on minut vapauttanut viinan kiroista.

    Eli rukous voi paljon ja Jumala vielä enemmän, kuin osaamme edes pyytää.

    Vaimon saantiin, piti polvi-tietä käydä pari vuotta, et kaikki ajallaan.

    Eikö ole hienoa sieltä onnistuneiden penkistä heittä hiukan herjaa väliin, kun ei vielä synnissäkään ikinä ole elänyt.

    Kommenttini ei liittynyt millään tavalla alkoholin käyttöösi. Heitin sen vain, kun muutkin todistelivat (aamos ainakin) omistavansa ajokortin.

    En ole mitenkään hurjan onnistunut ihminen. Kunhan tässä taaplailen.

    Äänestä

  • Peku ` kirjoitti:

    Juominen henkihieveriin ei normaalien ihmisten mielestä ole teko josta pitäs ylpeillä.

    Synti on muutenkin häpeä, eli ethän sinäkään synneillä ylpeile.

    Minä kiitän elävää Israelin Jumalaa, joka armossaan minutkin pelasti kuolemasta elämään.

    Sinä tuskin sitä ymmärrät, mutta minä olen tuon todeksi elänyt.

    KAIKKI KUNNIA JEESUKSELLE KRISTUKSELLE.

    Äänestä

Odotan Jeesusta tulevaksi mahdollisimman pian!

Äänestä
  • Miksi Jeesuksen pitäs tulla juuri sinun takiasi?

    Äänestä

  • Peku ` kirjoitti:

    Miksi Jeesuksen pitäs tulla juuri sinun takiasi?

    Jumala on niin armollinen, ettei Hän naapurin lapsia varasta, vaan hakee omansa.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Jumala on niin armollinen, ettei Hän naapurin lapsia varasta, vaan hakee omansa.

    tempauksen tullessa mukaan taivaallisiin pajatsoihin työnnettäväksi?

    Äänestä

  • sitä voisi ajatella ajella vaikka isohkolla moottoripyörällä maailman ympäri?
    Ja sitä aina toivoo saavansa ekläkkeet ajallaan, kun tulot on vuodessa se, mitä useimmat saa kuukaudessa, en minä kitise, etteä ei tartte moralisoida!
    Kukapa ei haluaisi vähän kevennystä ainaiseen krooniseen rahapulaan, jos se nyt ei ihan onnelliseksi tee, niin kyllä se rauhoittaa ja antaa ajallista turvallisuutta, rahasta se uskovainenkin elää, ei tule enää mannaa, niikuin israelille erämaassa.

    Eniten kuitenkin tässä tuota alkuperäistä odotustani odotellessa haluaisin täyttyä vielä yhden kerran oikein kunnolla Jumalan Hengellä, sitä toivon ja odotan, kun sen tietää, että sen voi saada ja että se on totta ja todellisuus, eikä mitään "hihhulointia", vaikka monet uskovaisetkin on sitä mieltä.

    Ja kun Herra on sama hamaan harmaantumiseen saakka.
    Vähätkin hiukset mitä on, alkaa olla harmaat.
    Liekö se niin, että "harmaat hapset saadaan vanhurskauden tiellä"? Sana vaan sanoo niin ! Mikä siis minä olen sitä vastaan väittämään ? ;)

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    tempauksen tullessa mukaan taivaallisiin pajatsoihin työnnettäväksi?

    Voi sinua poika-raasua, kun mukanasi tahdot ielä maallisen omaisuutesi viedä.

    Minä en täältä mukaani tarvitsen rahojani, et pidä hyvänäsi.

    Äänestä

1.Mitä odotat elämältä?

Ei mitään erityistä. Odotukset ei usein täyty, enemminkin on tyydyttävä siihen mitä saa. Jos on kohtalaisen terve, työpaikka on, edes joitain ystäviä on, eikä suuria rahahuolia, niin minulla ei ole aihetta valittaa. Toivon ja odotan että olisin kohtalaisen terve ja säästyisin pahoilta vastoinkäymisiltä. Tavoitteita elämässä saa olla, mutta jos ne ei täyty niin ai voi mitään, valittakaan ei aio. Onnellisuus ja tyytyväisyys ovat enemmänkin asennekysymyksiä ja luonteenominaisuuksia, ne eivät tule vasta sitten kun "toiveeni täyttyvät". Erilaisia tarpeita ja haluja ihmisillä riittää loputtomasti ja uusia tulee, joten koskaan ei ole mahdollisuus olla tyytyväinen, koska kaikki toiveet ei kuitenkaan täyty.

2.Kuinka sinun elämäsi muuttui uskoon tullessasi?

Sain enemmän sisäistä rauhaa. Hengelliset asiat ovat myös kiinnostavia ihan muutenkin. Uskoon ole kasvanut pikkuhiljaa vuosien aikana, ilman mitään ihmeellisiä kokemuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

frihet kirjoitti:

Pari pientä ajatusta kiinnostaa, tämän palstan tiimoilta.

1.Mitä odotat elämältä?

2.Kuinka sinun elämäsi muuttui uskoon tullessasi?

Tiedän, ettei uskoon tulo kaikilla ole ruusuilla tanssimista.
Osa on Kristuksen tähden jättänyt maalliset rikkaudet, toisilta ne ovat jääneet, koska ne eivät olleet alkujaankaan Herran tahto, esim. rikolliset tienestit.
Monille saattaa ystävä piiri vaihtua.

Itse olen ihmetellyt Jumalan hyvyyttä, oman elämäni suhteen.

Kuolemasta Hän minut nosti, antoi asunnon ja vaimon, uuden työn ja paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa, kuten terveyttä lisää.
Näin inhimillisesti ajateltuna tärkeä oli myös, että sain kerta heitolla raittiuden, kun syntini sain anteeksi.

Ajokortin sain ja sen verran varoja että myös auton, nyt tosin niitä on väliin ollut liikaakin.
Ehkä minulle suuri ihmetys oli, kun sain myymäni perinnön takaisin, kun se pilkka hinnalla möin ja join vuodessamaatilan.

Maalliset tosin ovat katoavaista ja siksi lihallisinkin silmin katson, että terveys on numero yks.

Tietenkin se, että saan armosta olla Jumalan lapsi on kaikkein tärkein, joten suosittelen kaikille Kristuksen veren puhdistavaa voimaa, jossa likaisinkin synti puhdistuu ja orja saa kokea todellisen vapauden, saadessaan tarkoituksen elämäänsä.

Tosin niitä sivu-askelia tulee otettua, kun ei aina meikäläinenkään kuuntale Jeesuksen tahtoa.

Päätteeksi tuohon ykkös kysymykseen ajatus.

Minä odotan vielä elämältä, että Kristus uudistaisi voimallisesti minut, että voisin vielä voimallisemmin täyttää arjen keskellä Hänen tahtoaan ja kuulla Hänen äänensä.

No nyt käyn kiitollisin mielin nukkumaan, kun Jeesus on poistanut kivut olkapäästä, jota olen viime Torstaista asti kipullut.

Että kiitos Jeesuksen ensi yö menee jo nukkuessa ja Henki rukoilee silloinkin, kun itse en osaa ja jaksa.

Siunausta teille jotka olette Kristusta koroittaneet.
Eli hyvää yötä teille kaikille Jeesuksen siunatussa nimessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu