Tällä palstallakin usein kerrotaan kristinuskon lähimmäisen rakkaudesta sekä usein pidetään Yhdysvaltoja kristillisyyden mallimaana. Totta, kristittyjä USAssa on paljon muuta laatu on ilmeisen heikko.
USAn rasistisimmat osavaltiot löytyvät juuri USAn fundamentalistisilta alueilta, jossa on tänä päivänäkin yleistä, että mustilla ja valkoisilla on omat kirkot. Etelävaltiothan vastustivat orjuuden lakkauttamista mm. vetoamalla kristityn korkeampaan ihmisarvoon verrattuna pakanaan.
Pahamainen, uutta nousua yrittävä Ku Klux Klan on myös peräisin tältä seudulta.
Lisäksi USAssa voimakkaasti leviävä kristillinen äärioikeistolaisuus ei nimestään huolimatta kuulosta kovinkaan kristilliseltä vaikka uskontoa poliittisissa ohjelmissaan voimakkaasti korostavat.
Eräät kristillistä äärioikeistoa edustavat tahot ovat omaksuneet opin että lähimmäisistä ei tarvitse välittää. He pitävät kaikkea valtion taholta tulevaa sääntelyä minimipalkasta ympäristölakeihin sosialismina, jota pitää vastustaa viimeiseen asti. Eräät heistä ovat jopa omaksuneet opin arjalaisesta 'herrarodusta' jolla on oikeus alistaa muut rodut valtansa alle.
Jumalan miehenä pidetty Pat Robertson vaati mm. Vuoden 1984 Republikaanisen puolueen esivaaleissa kaiken sosiaaliturvan lopettamista.
Kannatusta tämä kristillinen äärioikeisto saa, yllätys, yllätys, USAn fundamentalisti alueilta.
Eikä tälläkin palstalla esitetty väite,että Jumala siunaa Yhdysvaltoja vauraudella, koska he noudattavat Jumalan tahtoa saa katetta ainakaan siltäosin, että uskonnolliset alueet olisivat jotenkin muita vauraampia. Päinvastoin, ne ovat muita köyhempiä alueita sekä ihmisten koulutustaso on keskimääräistä heikompi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.