Ikoneista

Voisiko joku valaista mikä on yleisin käytetty "argumentti" ikoneiden puolesta ja puolustamiseksi. Jos ikonien vastustajat vetoavat alati vanhaan testamenttiin ja käskyihin, niin millä kirkko on puolustanut ikoneja? Ainakin Johannes Damaskolainen on kirjoittanut ikoneista, mutta onko jotain suurempaa auktoriteettia, esim. kanonit? Jos on, mitä niissä sanotaan ja mistä ko. puolustukset löytyy?
8542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ikonit ovat väreihin ja taiteeseen puettua teologiaa. Niitä ei palvota, vaan ne ovat muistuttamassa Raamatun tapahtumista, opettamassa sanomallaan. Se synnyttää rukoukselle otollisen mielen, auttaa keskittymään. Taiteen kieli on lisäksi universaali, sitä voidaan ymmärtää vaikkei osattaisi edes lukea.

Voisit ajatella niitä aivan kuten kirjoitettua Sanaa. Miksi et kysy ja ihmettele uskonnollisia tekstejä?

Mielestäni niiden asemaan puolustaa jo sekin, että evankelista Luukas oli ensimmäinen tunnettu ikonimaalari.

Äänestä

Seitsemännessä ekumeenisessä kirkolliskokouksessa pääasiallisena aiheena olivat ikonit, joten sen kanoneista voisi etsiä virallisempia perusteluja ja päätöksiä, jos sellaisia halutaan.

Yleensä vastamyrkkynä ikoneja vastustaville on käytettä seuraavia (mm. Johannes Damaskolainen):

-Vanhan Testamentin kuvakielto ei ollut ehdoton edes VT:n aikana, koska Jumala käski tehdä kerubinkuvia temppelin esirippuun, kerubipatsaita liitonarkin päälle ja Mooseksen hän käski tehdä kuparisen käärmeen ristin päälle, johon katsomalla parani.

-Jumala oli VT:n aikana kuvaamaton, mutta tuli kuvattavaksi Kristuksessa.

Äänestä
  • koska Jumala käski tehdä kerubinkuvia temppelin esirippuun, kerubipatsaita liitonarkin päälle ja Mooseksen hän käski tehdä kuparisen käärmeen ristin päälle, johon katsomalla parani.

    Eikö ne kaikki olleet kuitenkin sellaisia kuvia joihin ei osoitettu palvovaa kunnioitusta? Niitä ei siis käytetty palvonnan apuvälineinä kuten ikoneja.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta ja asiallisesta sellaisesta. Olen hyvin pahoillani siitä että tällä palstalla ikoniaiheiset keskustelut ovat joillekin liikaa ja palautuvat aina näihin samoihin varsin yksinkertaisiin ja pinnallisiin argumentteihin. Tällä keskustelulla pyrin etsimään nimenomaan tekstilähteitä varhaiseen ikoniteologiaan. Taitaa olla väärä foorumi.

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    koska Jumala käski tehdä kerubinkuvia temppelin esirippuun, kerubipatsaita liitonarkin päälle ja Mooseksen hän käski tehdä kuparisen käärmeen ristin päälle, johon katsomalla parani.

    Eikö ne kaikki olleet kuitenkin sellaisia kuvia joihin ei osoitettu palvovaa kunnioitusta? Niitä ei siis käytetty palvonnan apuvälineinä kuten ikoneja.

    "Eikö ne kaikki olleet kuitenkin sellaisia kuvia joihin ei osoitettu palvovaa kunnioitusta?"

    Jos olisit varma asiasta, sinun ei tarvitsisi sitä kysyä.

    Äänestä

kertooko uusitestamentti ikoneista, jos ei kerro, niin hylkää ihmeessä ikonit.

Äänestä
  • Ikonit eivät välttämättä ole raamatullisia. Varhaiskristityt eivät tietokirjojen mukaan käyttäneet minkäänlaisia kuvia eivätkä suostuneet edes kuvaamaan Jeesuksen kuolemaa tai ristiä, se olisi ollut heistä kauhistuttavaa.
    En vain osaa sanoa miten pitkälle pilkunviilauksessa on mentävä. Jos jotain asiaa ei täsmällisesti raamatusta löydykään, niin tekeekö se siitä välttämättä väärää? Ei minusta.

    Äänestä

En jaksa hakea tarkkaa viitettä, mutta Theodoros Studiitan mukaan asia on aivan yksiselitteinen: jos joku ei kunnioita pyhiä ikoneja, se merkitsee, että hän kieltää Kristuksen jumaluuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedonnälkä kirjoitti:

Voisiko joku valaista mikä on yleisin käytetty "argumentti" ikoneiden puolesta ja puolustamiseksi. Jos ikonien vastustajat vetoavat alati vanhaan testamenttiin ja käskyihin, niin millä kirkko on puolustanut ikoneja? Ainakin Johannes Damaskolainen on kirjoittanut ikoneista, mutta onko jotain suurempaa auktoriteettia, esim. kanonit? Jos on, mitä niissä sanotaan ja mistä ko. puolustukset löytyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu