Seurakuntiin tulee paljon ihmisiä suurin toivein, ja osa heistä pettyy. Kokemus yksinäisyydestä on totaalista.
Asiassa voi olla omaakin vikaa. Jos on happaman näköinen, koko olemus viestittää; olen ujo piimä, ei silloin kukaan lähesty. Kun on vihaisen näköinen ja istua murjottaa saa todennäköisesti olla yksin. Samoin jos on massasta erottumaton, ei hyvännäköinen, ei lahjakas, ei musikaalinen, ei puhuja, ei karismaattinen, jää ainakin aluksi yksin.
Kuitenkin asialle voi tehdä jotain. Ensiksi rukoilla Jumalaa, että Hän johdattaisi ihmisiä kohdalle tai sinut heidän luo. Sitten vaan rohkeasti lähestyä muita ja kyllä jossain tärppää. Jumalan tahto on, että jokaiselle olisi paikka ja tehtävä Kristus-ruumiissa, eli seurakunnassa.
Ei kannata jäädä seinaruusuksi ja alkaa voivotella omaa surkeuttaan!
Asiassa voi olla omaakin vikaa. Jos on happaman näköinen, koko olemus viestittää; olen ujo piimä, ei silloin kukaan lähesty. Kun on vihaisen näköinen ja istua murjottaa saa todennäköisesti olla yksin. Samoin jos on massasta erottumaton, ei hyvännäköinen, ei lahjakas, ei musikaalinen, ei puhuja, ei karismaattinen, jää ainakin aluksi yksin.
Kuitenkin asialle voi tehdä jotain. Ensiksi rukoilla Jumalaa, että Hän johdattaisi ihmisiä kohdalle tai sinut heidän luo. Sitten vaan rohkeasti lähestyä muita ja kyllä jossain tärppää. Jumalan tahto on, että jokaiselle olisi paikka ja tehtävä Kristus-ruumiissa, eli seurakunnassa.
Ei kannata jäädä seinaruusuksi ja alkaa voivotella omaa surkeuttaan!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ja vahvan itsetunnon omaavat ihmiset menestyvät seurakunnissa.Yleensä he ovat sosiaalisia, ulospäin suuntautuvia. Kovin usein noihin ominaisuuksiin on kytköksissä sosiaalinen asema. Kun on maata ja manttaalia, on itsetuntoakin. Ja toisaalta, kun ihmisestä paistaa päällekinpäin, että on hyvinvoipa, äveriäs, mammonaa ja mersua löytyy, silloin niitä"ystäviäkin"löytyy helposti kahvikutsuineen...
Niinpä nuo yleensä ovat siellä etuoikeutettujen joukossa, vanhemmistoissa, ja etummaisilla sijoilla... Ei köyhälle rupusakille juuri kahvikutsuja satele, ei tahdota, tai edes huolita mihinkään työhön....Vain penkkiä lämmittämään, niitä takimmaisia. Ja"iloisena antajana"kantamaan vähät rahansa kolehtiin, ettei noiden ennestään hyvinvoipaisten elintaso pääse laskemaan...
Olet oikeassa, että on Jumalan tahto, että jokaiselle olisi paikka ja tehtävä.....
On vain se pieni mutka matkassa, että ne, jotka vallankahvassa ovat, kovin usein tekevät parhaansa, ettei tuo JUMALAN TAHTO SAISI MISSÄÄN TAPAUKSESSA TOTEUTUA.
onko teidän seurakunnassa noin? Mitä sinä voit tehdä osaltasi?
Se, ettet omasta asemastasi johtuen kykene tuota asiaa"näkemään", ei kaiketi todista, ettei näin ole sinun oman sosiaalisen verkostosi ulkopuolella.
Tuolla muualla viestiketjussa todé sanoo; 'minullakin on ajokortti'. Onkohan tuo ainut todistus mikä tuossa tilassa lähtee, en tiedä. Mutta voihan tutustelun seurakunnassa alkaa smool-tolkilla, siitä se lähtee.
puhuminen on hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin, sehän on yleensäkin tapana. On osattava myös kuunnella ja annettava tilaa toiselle.
*Tuolla muualla viestiketjussa todé sanoo; 'minullakin on ajokortti'. Onkohan tuo ainut todistus mikä tuossa tilassa lähtee, en tiedä.* ???? En ymmärtänyt oikein tätä, meni ohi jotenkin.
Kuules nyt, nuo sinun kielikuvasi loukkaavat ihmisiä. Jumala ei katso henkilöön, Hän ei katso ihmisen ulkokuoreen ja niin meidänkin tulisi käyttäytyä lähimmäistämme kohtaan seurakunnassa ja muutenkin.
Sillä ei todellakaan ole mitään merkitystä, oletko tämän maailman kriteerien mukaan lahjakas. Jumalahan on rikas.
Esim. suurimmat profeetat valittivat puhelahjojensa vähyyttä ja tuskin syystä, mutta ei se Jumalaa haitannut, ei Hänelle ollut olemassa esteitä.
Epäusko oli ainut este sille, pystyisikö Jumala käyttämään valitsemiaan ihmisiä.
Emme kyllä ole päässeet "aakkosissa edes A:han", jos katsomme ihmisen ulkokuoreen ja arvioimme, että kun hän on tuon näköinen emme häntä lähesty.
Ja vielä armottomampaa on heti ensimmäiseksi ajatella, että kanssaihminen on ansainnut surkeutensa. Mistä me tiedämme, mitä toinen ihminen sisimmässään milloinkin kokee?
Eikö meidän paremminkin tulisi rukoilla mielessämme, että Herra auta tuota ihmistä, kirkasta kasvosi hänelle, että Hän pääsisi "avarammalle paikalle". Eikö meidän paremminkin pitäisi yrittää ilahduttaa jotenkin ihmisiä, jotka ovat surullisen näköisiä?
Eikö meidän pitäisi osoittaa hyvyyttä niille, jotka ovat vihaisia? Sitäpaitsi leppeä vastaus tyynnyttää vihankin.
Jos joku ihminen on vihamielinen meitä kohtaan, meidän tulisi rukoilla tuon ihmisen puolesta. Pyytää Jumalaa vapauttamaan hänet niistä asioista, jotka aiheuttavat tuon vihan. Eikä ainoastaan rukoilla, vaan osoittaa, että me rakastamme, vaikka hän vihaa.
Meidän tulisi kantaa heikkojen kuormia eikä vaatia heikkoja itse nousemaan ylös taakkansa kanssa - näin on Jumala meitä kehoittanut toimimaan.
En puhu Jumalan näkökulmasta vaan ihmisten. En puhu kotiseurakunnasta vaan yleensä seurakunnista.
Tuossa on todellinen ongelma ja mitä ratkaisuja olisi?
Ps. Ei ollut tarkoitus missään tapauksessa loukata ketään.
Jos ja kun tapaamme yksinäisyyteen joutuneen ihmisen, tulisi kait möys tietää aika tahtooko ihminen, että häntä lähestytään, eli Jumalan armoitusta, kuinka lähestymme tuollaista ihmistä, kun kaikki eivät tahdo suoraan keskusteluun ja kenenkä kemiat passaa kenenkin kaveriksi.
On selvää, että joskus jopa ne yhteiset elämän mutkat yhdistävät ihmisiä tukemaan toisiaan.
Eli kun tiedämme yksinäisiä, niin rukouksen kautta voimme saada niitä ovia avattua, mutta riittääkö meille aikaa yksinäisten kohtaamiseen???
Sen kyllä ymmärrän, että "yhteiset elämän mutkat" auttavat paremmin tukemaan vastaavaa kokenutta ihmistä, mutta sekään ei pidä täysin paikkaansa. Jos on halu tukea ja auttaa toista ihmistä, niin Jumala kyllä antaa viisautta kohdata ihmisiä heidän erilaisissa tilanteissaan.
Mutta tuo mainitsemasi "kemiat" menee minulta kyllä yli ymmärryksen. Jos me seurakunnissakin etsimme rinnallemme sellaisia ihmisiä, joiden kanssa synkkaa hyvin, niin sitten olemme kyllä todella maailmallisia. Mitä kasvua ihmisessä silloin tapahtuu, jos hän kokoajan hakeutuu vain sellaisten seuraan, joka sattuu itseä miellyttämään, josta saa itselle hyvän mielen.
Meille, Jumalan lapsina, pitäisi olla aivan sama millaisten ihmisten pöytään me istumme tai kenen kanssa seurustelemme niin työpaikoillamme kuin seurakunnissamme. Mikään ei pitäisi estää meitä ottamasta kontaktia, eioppineisuus/oppimattomuus, ei ulkonäkö, ei taustat ei mikään.
Se, jos meitä ei oteta vastaan ja annetaan ymmärtää, ettei meidän seuraamme kaivata, on sitten eri juttu. Silloin ei tulekaan itseänsä tyrkyttää.
Kun nyt kirjoitit viimeiset virkeesi, eli tämän,
"Se, jos meitä ei oteta vastaan ja annetaan ymmärtää, ettei meidän seuraamme kaivata, on sitten eri juttu. Silloin ei tulekaan itseänsä tyrkyttää."
Tuota voi miettiä, mistä siis syy?
Sinä kirjoitit alkuun, että näidenkin kanssa olemme yhdessä, eiks vaan? eli tehdäänkö heidän yksinäisyydelleen mitään muuta tuon jälkeen?
Ei Herran huonetta tule tehdä seurustelua ja huvittelua varten. Meidän ainoa tarkoituksemme on sieulumme pelastaminen ja siksi me kilvoittelemme. Jos meidän mielemme ovat maailmallisissa tulee meidän katsoa yksin Jeesukseen ja kirota maailman henkeä. Ei seurakunta ole huvittelu paikka, eikä Raamattu kehoita meitä etsimään ystäviä sielät, sillä tarkoitus on etsiä Herraa. On paljon suurempi asia välttyä iankkaikkiselta kadotukselta kuin olla yksinäinen seurakunnassa. Jos me ymmärrämme sen olemme oikealla tiellä, mutta jo haluamme ystäviä, on miedät maailman mieli vallannu. Mutta Hengessä me voitamme lihan teot. Jos olet Hengelle täytetty voit kilvoitella hengen voimin lihaasi vastaan!
Olen kuolettanut täysin lihani sillä minussa ei ole mitään syntiä enää. Olen onnistunut vaeltamaan TÄYDELLISEN vaelluksen!! en polta,en juo,en kiroile,en katso televiosiota,kuuntelen vain virsiä,en meikkaa, nuhtelen jokaista syntistä hänen synneistään ja sanon että ellet tee parannusta sä meet helvettiin. siksi olen täydellinen uskova!
Ole iloinen. Oletko kysynyt Jeesukselta syytä tuohon sinun menestykseen?