Keskiviikkona postiluukuista jaetussa Nurmijärven kunnan tiedotuslehdessä 1/2007 oli lyhyt uutinen: "Nyt voit arvioida netissä Nurmijärven hyviä ja huonoja puolia".
Tutkimus, joka on osa Teknillisen korkeakoulun OPUS-hanketta löytyy osoitteesta www.pehmogis.fi/nurmijarvi tai kunnan internet-sivujen kautta.
Kävin vastaamassa kyselyyn ja totesin sen aika tavalla ongelmalliseksi vastaajan tietosuojan kannalta.
En suosittele kenellekään osallistumista kyseiseen kyselyyn. En myöskään usko, että siihen vastaamalla olisi mahdollisuus saada jotain parannuksia kunnassa aikaiseksi.
Mielenkiinnolla odotankin mitä tuloksia se aikanaan meille kertoo, jos siitä nyt enää jatkossa kerrotaan mitään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siinä kysyttiin todella yksityiskohtaisia kysymyksiä, kuten esim. piti kartalta näyttää missä asuu, ja tämä kartta oli aika tarkka. Itse vastasin tällaisiin hieman ympäripyöreästi, koska kysymykset minunkin mielestäni olivat jo liian yksityisiä. Kyllä on varmasti monia parempiakin keinoja saada kuntalaisten mielipide selville.
Itse toivon ettei Kirkonkylästä olla tekemässä samanlaista tilkkutäkki-asumislähiötä kun Klaukkala. Tämä tulee kun tontit kaavoitetaan postimerkin kokoisiksi ja läntätään sinne tasamaan talopaketti ja muutamia perus 2-kerrosrivareita jotka kaikki näyttää IHAN SAMALTA. Tässä ei ole mitään omaleimaista, ja se tekee alueesta persoonattoman ja mielenkiinnottoman pelkän asumis- ja nukkumispaikan jossa ihmisiä asuu tiiviisti, ja ei tiedä onko jossain Vantaan lähiössä vaiko Nurmijärvellä.
Parempi nyt kuitenkin kaavoittaa postimerkin kokoisia tontteja tasamaalle ,kuin kallion rinteeseen , kuten tuolla Parkkimäen länsirinteessä on tehty.Siinähän tehtiin muutenkin kallis kunnallistekniikka kokonaan louhimalla ja luonnollisesti myös kymmenien talojen perustustusten teko vaati valtavan määrän louhintaa ja räjähteiden käyttöä.Tässä tapauksessa Nurmijärven kunta , kaikki räjäytystöitä tehneet urakoitsijat tai rakennuttajat ottivat ison riskin ja laiminlöivät naapuritalojen katselmukset,vaikka lähin asuintalo sijaisee vain kymmenien metrien päässä.Nyt tämä riski on sitten realisoitunut ja useammassakin talossa havaittu pahoja vaurioita. Kun tämän asian selvittäminen on saatu päätökseen,niin veikkaanpa ettei kunnalla ole pitkään aikaan halua vastaavaan eksoottiseen kokeiluun.Kyllä erilaista ja maisemaan sopivaa saa ja pitää rakentaa,mutta ei nyt sentään keinolla ja hinnalla millä hyvänsä.