Espoo ja netiketti

Poistin juuri useamman tyhjänpäiväisen Espoon seurakuntaa koskevan yhden lauseen mielipideavauksen. Siitä huolimatta etusivulla on ainakin kolme avausta, joissa Espoon Jehovan todistajien asioista voi keskustella.

Nyt poistamissani avauksissa yleissanoma oli, että Espoo olisi "Demonien vallassa" ja eräässä kysyttiin:
"Miten on mahdollista että väärät profeetat ovat päässeet valtaan Espoossa ?"
Tätä pidettiin lopun ajan merkkinä.

Vaikka tämä on mielipidepalsta, niin perustelut viesteissä olisi asiaa. Nimimerkki Johanneksen poika on sivuillaan ja kirjoituksillaan täällä tarjonnut paljon perusteltua kritiikkiä Espoosta. Jos ja kun tästä aiheesta tehdään uusia avauksia, niin jokaisen olisi hyvä miettiä, että mitä uutta näkökantaa on palstalaisille tarjota ja mahtuisiko mielipide jo olemassa oleviin avauksiin tästä samasta aiheesta;)

Asiallisia kommentteja Espoon tilanteesta voi esittää vielä vastaukseksi tähän avaukseen, mutta älkää turhaa tehtailko uusia avauksia ellei ole järkevämpää mielipidettä kuin huudahtaa Espoon srk:n olevan "Perkeleestä" tai "Demonien vallassa".

Muistaan lisäksi että tällä palstalla kaikkien kommenttien pitäisi liittyä Jehovan todistajuuteen. JT:t eivät äänestä, joten esimerkiksi oman ehdokkaan vaalimainonta menee ohi tämän palstan aiheen.
1333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki 1 lauseen Espooviestit pois vain palstalta, ihmeen kärsivällinen olet ollutkin niiden kanssa tai sitten kukaan ei ole tehnyt ilmoitusta, kuten tyypillistä on.

JT:t eivät äänestä, joten esimerkiksi oman ehdokkaan vaalimainonta menee ohi tämän palstan aiheen.

Käsittääkseni äänestäminen on nykyään sallittua? Muistelen että siitä säännöstä on jouduttu antamaan pakosta periksi. Vaikka äänestäminen olisikin nykyisin sallittua, niin en usko että JT äänestävät. He eivät välitä politiikasta ja heidät opetettu erittäin kielteisiksi tuollaisia asioita kohtaan.
Vaalimainonta ei tosin sovi palstalle vaikka äänestyskielto olisikin kumottu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_16572 kirjoitti:

Poistin juuri useamman tyhjänpäiväisen Espoon seurakuntaa koskevan yhden lauseen mielipideavauksen. Siitä huolimatta etusivulla on ainakin kolme avausta, joissa Espoon Jehovan todistajien asioista voi keskustella.

Nyt poistamissani avauksissa yleissanoma oli, että Espoo olisi "Demonien vallassa" ja eräässä kysyttiin:
"Miten on mahdollista että väärät profeetat ovat päässeet valtaan Espoossa ?"
Tätä pidettiin lopun ajan merkkinä.

Vaikka tämä on mielipidepalsta, niin perustelut viesteissä olisi asiaa. Nimimerkki Johanneksen poika on sivuillaan ja kirjoituksillaan täällä tarjonnut paljon perusteltua kritiikkiä Espoosta. Jos ja kun tästä aiheesta tehdään uusia avauksia, niin jokaisen olisi hyvä miettiä, että mitä uutta näkökantaa on palstalaisille tarjota ja mahtuisiko mielipide jo olemassa oleviin avauksiin tästä samasta aiheesta;)

Asiallisia kommentteja Espoon tilanteesta voi esittää vielä vastaukseksi tähän avaukseen, mutta älkää turhaa tehtailko uusia avauksia ellei ole järkevämpää mielipidettä kuin huudahtaa Espoon srk:n olevan "Perkeleestä" tai "Demonien vallassa".

Muistaan lisäksi että tällä palstalla kaikkien kommenttien pitäisi liittyä Jehovan todistajuuteen. JT:t eivät äänestä, joten esimerkiksi oman ehdokkaan vaalimainonta menee ohi tämän palstan aiheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu