Tuomaroinnin linjaa pitäisi tarkentaa, koska se vaikuttaa osaan äänestäjistä (suurin osa miettinee omalla päällään).
Tuomaroinnin perusteet revitään täysin mielivaltaisesti. Yhtä verrataan teatteriviikonloppuun, toista omaan tasoon, kolmatta alkuperäisesittäjään jne. epäreilua!
Se sekoittaa äänestäjiä kun kansan tulisi vertailla kilpailijoita suhteessa toisiinsa.
Tuomaroinnin perusteet revitään täysin mielivaltaisesti. Yhtä verrataan teatteriviikonloppuun, toista omaan tasoon, kolmatta alkuperäisesittäjään jne. epäreilua!
Se sekoittaa äänestäjiä kun kansan tulisi vertailla kilpailijoita suhteessa toisiinsa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta tuskin siihen saadaan mitään muutosta aikaiseksi..
Vähän kyllä hymyilytti se kommentti Arille, kuinka oli tehnyt huonon biisivalinnan, ettei Piano Man kappaletta edes kukaan muista. Mitäs väliä sillä on muistaako, vai ei, pääasia, että ukko laulaa hyvin, tai sitten ei laula. Täysin aiheeton kommentti...Katri Ylander, kun taanoin lauloi Stellan Piste kappaleen, biisivalintaa ei juurikaan kommentoitu, vaikka kukaan tuomareista ei ollut edes kuullut koko kipaletta...
on myös Kallosen 'olisin odottanut että olisit noussut uudelle tasolle!'
'odotin että olisit noussut uudelle tasolle.'
Seurasin takavuosina Saksan Idols-karsintoja ja finaaleja. Tuomaristo oli aivan toisesta kulttuurista. Kommentit annettiin asiallisesti mutta älykkäällä huumorilla, teräväkin kritiikki rakentavasti, niin että siitä oli oikeasti hyötyä laulajalle. Tuomareiden silmissä ystävällinen katse, kuin oltaisiin samassa veneeessä ja neuvottaisiin pikkuveljeä, -siskoa, kollegaa.
Olen tyrmistynyt suomalaisten tuomareiden rahvaudesta. Meininki on äärimmäisen tyly, tuomarit ovat laulajille kuin vihollisia, kuin vastapuolella, kommentit ylimielisiä ja perusteettomia. Mitä ilkeämmin sanottu, sen parempi. Tulee mieleen Mallikoulu-formaatti, jossa kokelaiden hipiää "kasvatettiin" tietoisesti ottamaan vastaan maailman kovuus.
Tämä tylyys on aikamme syöpä, joka on kotiutunut jostakin Jenkkilästä päin. Voi kun se kielitaito riittäisi imemään formaattivaikutteita muiltakin kieli- ja kulttuurialueilta. Aika näyttää, mihin tällainen töykeilykulttuuri nuorisomme vie.