MIKÄ NÄYTÄÄ POMMILTA

15645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos kuvassa näkyisi aivan "normaali" lentokoneen heikentämän rakennelman painovoimainen sortuma niin kuva näyttäisi aivan erilaiselta.
Näkisimme tornin lähes koko ajan masiivisien kappaleiden repeämänä.
Varsinaista pölyä muodostuisi vasta kun kappaleet putoavat maan pinnalle. .
Romahdus olisi myös pitänyt alkaa osumakohtien yläpuolisten osien kallistumisella, se tapahtuikin toisessa tornissa.
Kuten kaikista kuvista näkyy yläpuolinen osa hajoaa räjähdysmäisesti ilmassa kappaleiksi ennen kuin siihen kohdistuva painovoima alkaisi murskaamaan sitä.

Äänestä

  • tapahtumasta!

    "Varsinaista pölyä muodostuisi vasta kun kappaleet putoavat maan pinnalle"

    Kuvissa joista satuilet on runsaan 400 metrisen tornin huippukin jo romahtanut suunnilleen 200 metrin korkeuteen joten jorinassasi ei ole päätä eikä häntää.

    "Kuten kaikista kuvista näkyy yläpuolinen osa hajoaa räjähdysmäisesti ilmassa"

    Höpö höpö, yläpuolinen osa on noissa kuvissa kiitänyt jo yli 200 metriä alaspäin!

    Näkee ettei jätkillä ole mitään tajua siitä että rakennukset olivat 60*60*420 metrisiä!

    Äänestä

  • kuvailemastasi kirjoitti:

    tapahtumasta!

    http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc2exp5.html

    Äänestä

  • kuvailemastasi kirjoitti:

    tapahtumasta!

    "Varsinaista pölyä muodostuisi vasta kun kappaleet putoavat maan pinnalle"

    Kuvissa joista satuilet on runsaan 400 metrisen tornin huippukin jo romahtanut suunnilleen 200 metrin korkeuteen joten jorinassasi ei ole päätä eikä häntää.

    "Kuten kaikista kuvista näkyy yläpuolinen osa hajoaa räjähdysmäisesti ilmassa"

    Höpö höpö, yläpuolinen osa on noissa kuvissa kiitänyt jo yli 200 metriä alaspäin!

    Näkee ettei jätkillä ole mitään tajua siitä että rakennukset olivat 60*60*420 metrisiä!

    Kuva on hyvä selittämään tapahtumia, Luuletko että viereisestä ehjästä tornista pöllähtää heti ensimmäisen keikauksen jälkeen samanlaiset pölymassat kuin juuri on tapahtunut sortuvassa tornissa.
    Niin vain kävi siinäkin.

    Äänestä

  • ole tultu kirjoitti:

    alaspäin kuin jotain 50 metriä.

    Kyllä siinä tulipalojen savut puristuu jo aika haipakkaa ulos!

    Katsopas ota lasit käteen tai mene silmälääkärille,
    toimistopalojen savujäänteet leijailee edelleen mustana tornin yläpuolella, sortumakohdan savu tai jo pulverisaatio on aivan eri väristä.
    Mistä luulet palojen saaneen lisähappea kun tilavuus pienenee sisätiloissa, päinvastoin romahduksen tulisi tukahduttaa palopesäkkeet, TÄSSÄ POINT;
    Laita hella tuleen niin voit sen sammuttaa sängynpeiteellä.
    Siis vielä kertaan Yläosan tornimassan tulee fysiikan lakien mukaan tukahduttaa tornissa olevat palopesäkkeet, eikä laajentaa niitä kuin kuvassa näkyy, tämä on selvää jos panet nuotion päälle liikaa puita se sammuu.
    Mistä paloon tulisi energiaa ja happea kun tilavuus pienenee, ainoa vaihtoehto on lisäenergia POMMI.

    Äänestä

  • näet mustana kirjoitti:

    olet.

    Kehitit uuden tulipalojen sammutusmenetelmän, ei muuta kuin pommeja palokuntien käyttöön niin tartte vettä tuhlata vaan pannaan aina koko tönö paskaksi niin palo sammuu siihen.

    Ota hyvä mies se pää pois perseestä niin voisit ehkä jotain ymmärtääkin.

    Äänestä

  • vitsiniekka kirjoitti:

    eikö ollut fiksumpaa sanottavaa, täällä neiti hei hei. Ps. tiesitkö että kynttilän voi sammuttaa puhaltamalla.

    Äänestä

  • vitsiniekka kirjoitti:

    olet.

    Kehitit uuden tulipalojen sammutusmenetelmän, ei muuta kuin pommeja palokuntien käyttöön niin tartte vettä tuhlata vaan pannaan aina koko tönö paskaksi niin palo sammuu siihen.

    Ota hyvä mies se pää pois perseestä niin voisit ehkä jotain ymmärtääkin.

    http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/videos/ntc_frames.html

    Äänestä

  • kuvailemastasi kirjoitti:

    tapahtumasta!

    "Varsinaista pölyä muodostuisi vasta kun kappaleet putoavat maan pinnalle"

    Kuvissa joista satuilet on runsaan 400 metrisen tornin huippukin jo romahtanut suunnilleen 200 metrin korkeuteen joten jorinassasi ei ole päätä eikä häntää.

    "Kuten kaikista kuvista näkyy yläpuolinen osa hajoaa räjähdysmäisesti ilmassa"

    Höpö höpö, yläpuolinen osa on noissa kuvissa kiitänyt jo yli 200 metriä alaspäin!

    Näkee ettei jätkillä ole mitään tajua siitä että rakennukset olivat 60*60*420 metrisiä!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000023727844

    Äänestä

  • vitsiniekka kirjoitti:

    olet.

    Kehitit uuden tulipalojen sammutusmenetelmän, ei muuta kuin pommeja palokuntien käyttöön niin tartte vettä tuhlata vaan pannaan aina koko tönö paskaksi niin palo sammuu siihen.

    Ota hyvä mies se pää pois perseestä niin voisit ehkä jotain ymmärtääkin.

    Ei se ole uusi keksintö. Tulipalojen sammutusta käytettiin tekosyynä heti 7 tornin räjäytyksessä. Eipä tarvinnut vettä tuhlata.

    Äänestä

  • vitsiniekka kirjoitti:

    olet.

    Kehitit uuden tulipalojen sammutusmenetelmän, ei muuta kuin pommeja palokuntien käyttöön niin tartte vettä tuhlata vaan pannaan aina koko tönö paskaksi niin palo sammuu siihen.

    Ota hyvä mies se pää pois perseestä niin voisit ehkä jotain ymmärtääkin.

    Koko WTC:EEN talo ei riittänyt tukehduttamaan paloa, vaan sieltä pohjalta löytyi vielä viikkojen kuluttua SULAA METALLIA , " haluatko kenties todisteita" Tajuatko mitkä LÄMPÖENERGIAT olivat tornia sortamassa. hahahahahahahahahgahkjöoj,
    VOI VITSI ET VOI KUN ITKEÄ sori

    Äänestä

jostaki alkuräjähdyksestä mä en semmosiin usko näkeehän sen nyt tuostaki ettei räjäyttämällä tuu muutako helvetin moine sotku. sitte tää propelli tuas edes mikä se o. ja kaks lippuu toine pualitankos, tääki joku juoni

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ON POMMI kirjoitti:

http://911research.wtc7.net/wtc/evidence/photos/wtc1exp12.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu