Hollannissa julkistetun tutkimuksen mukaan satelliittinavigaatiolaitteen käytöllä on positiivinen vaikutus ajo- ja liikenneturvallisuuteen.
Navigaattorin käyttö parantaa auton kuljettajan ajotyyliä, kun laitetta käytetään ajettaessa ennestään tuntemattomassa ympäristössä.
Navigaattorin käyttö parantaa kuljettajan reaktioherkkyyttä ja vähentää stressiä ajon aikana. Kuljettajilla, jotka eivät käytä navigaatiolaitetta, on raportoitu 12 prosenttia neemmän liikennevahinkoja verrattuna kuljettajiin, jotka käyttävät navigaatiolaitetta.
Tutkimus osoitti myös, että navigointilaitetta käyttävän kuljettajan tarvitsee pysähtyä liikenteessä 25 prosenttia harvemmin ja käyttää pysähdyksissä olemiseen 35 prosenttia vähemmän aikaa, kuin laitetta käyttämättömän.
Vähemmän stressiä ja rikkeitä
Navigaattorin ansiosta turhat käännökset harhaan ajon vuoksi vähenevät ja ajokäyttäytyminen paranee. Tutkimuksen mukaan navigaattoria käyttävä kuljettaja tekee puolet vähemmän pieniä liikennerikkeitä, kuten liikennemerkkien huomiotta jättämistä. Kuljettaja voi keskittyä ajamiseen eikä tien etsimiseen.
Parempi reaktioherkkyys ja vähemmän stressiä Tehdyn tutkimuksen mukaan navigaattorit parantavat kuljettajan reaktioherkkyyttä ja vähentävät ajamisesta aiheutuvaa stressiä.
Navigaattori vähentää myös kuljettajan näkemää vaivaa noin 20 prosentilla, kun suunnistetaan tuntemattomaan määränpäähän. Kuljettajan ei tarvitse ajon aikana tehdä mitään ylimääräistä kuten lukea paperikarttaa tai etsiä määränpäätä internetistä etukäteen ja tulostaa karttaa mukaansa.
Tukimus osoitti myös, että kuljettajat, jotka eivät käytä navigaattoria, tekevät 12 prosenttia enemmän liikennevahinkoilmoituksia vakuutusyhtiöille.
Tutkimus tehtiin Hollannissa tutkimuslaitos TNO:n toimesta syksyllä 2006.
http://www.mbnet.fi/uutiset/index.asp?Uutinen=2264

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulos pätee varmasti oudossa ympäristössä ajettaessa. Itse tallaan samoja polkuja vuodesta toiseen, navigaattori olisi täysin turha, jopa liikenneturvalllisuutta heikentävä kojelaudan huomionkiinnittäjä.
ympäristössä. Kotimatkan ohjauksen voi antaa laitteen hoidettavaksi. Tutussa ympäristössä laitteeseen tottuu ja siitä tulee huomaamaton opastaja.
Sitten kun mennään vieraaseen ympäristöön voi navigaattoria hyödyntää eikä sen toimintaa enää tarvitse "opetella".
Kiva laite kunhan vain olivat kaikki tiet mitä neuvoo auki ja ajo kuntoisia. Varsinkin talvella.
Ongelmana oli ainakin ennemmin se että laite pyrki ohjaaman jo hyvin varhaisessa vaiheessa ajamaan auton mahdollismman suoraa reittä joka vei kyllä joskus jopa läpi pääsemättämmään paikaan ja sitten peruuteltiin....ja aikaa kului palaillessa
Se maalais järki kaiketi tarvitaan tuossakin alitteessa
meille sopimaton tutkimus. 98 prosenttisesti ihmiset ajelevat päivittäin samoja reittejä vuodesta toiseen. Ihan turha tuoda lisää huomioitavaa liikenteeseen, kuten se navigaattorin näppäily. Lähimpään markettiin löytää ilman naviakin. Siis meillä harvaan asutussa maassa, jossa on harva tieverkostokin. Hollanti on eri asia. Se on tiheästi, kaupunkimaisesti rakennettu maa, jossa voi lähelläkin sijaitsevan pikkukadun löytäminen olla vaikeaa karttaan perehtymättömälle.
eiköhän ne siellä hollannissakin aja 98% samoja reittejä. Nvaigaattoria ei näppäillä ajon aikana vaan ennen sitä.